”Aika helvetin hyvä juttu!” – Helvetti ihmisen uskon indikaattorina

Mitä tarkoittaa indikaattori?

Sivistyssanakirjan mukaan indikaattori on eräänlainen osoitin. Se voi olla esim. laite tai aine, joka osoittaa jonkin asian tilan. Kemiassa indikaattori on aine, jonka väri muuttuu kemiallisen reaktion osoituksena. Esimerkiksi pH-indikaattorin väri muuttuu toisen aineen happamuuden tai emäksisyyden mukaan.

Sanaa indikaattori voidaan käyttää myös mittauksissa, joilla arvioidaan ihmisen käyttäytymistä ja asenteita osoittavien asioiden tilaa.

Esim. liikuntaindikaattorit kuvaavat liikuntaan ja urheiluun liittyvien ilmiöiden tilaa ja muutoksia. Lisääntynyt kännykän ja pelikoneiden käyttö voi indikoida liikunnan vähenemistä, mutta autoilun väheneminen ja polkupyörien lisääntynyt kauppa taas paluuta hyötyliikuntaan jne.

Melkein kaikkea ihmisen elämässä voidaan tarkastella erilaisten indikaattorien avulla. Väitän, että myös uskonelämässä on erilaisia indikaattoreita. Ne ovat ihan tarpeellisia. Toisinaan meidän täytyy näet arvioida, miten suhtautua tiettyihin uskonnollisiin ilmiöihin. Tämä on tärkeää, sillä myös ihmisen uskonnollisuuteen on kietoutunut kautta aikojen monenlaista tahallista ja tahatonta vilunkia (Katso esim. 1Tess.5:21 ja 1Joh.4:1).

Mikä siis indikoi ihmisen uskoa?

Eräs tunnetuimmista indikaattoreista on Jeesuksen mainitsema periaate arvioida puuta sen hedelmien perusteella (Matt.7:15-23). Tämä tarkoittaa sitä, että uskonelämän aitoutta ja rehellisyyttä on mahdollista arvioida siitä myöhemmin poikivien seurausvaikutusten perusteella. Nämä ikään kuin indikoivat puun hedelmien tavoin jotakin sellaista, mitä ei välttämättä näy ihmisestä vielä pelkän ulkoisen esiintymisen perusteella. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa Raamatun esittämä uskon aitoutta arvioiva indikaattori.

Toinen tunnettu kristillisen uskon arviointi-indikaattori on suhde Jeesuksen Herruuteen/Jumaluuteen:

”Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.” (1Kor.12:3).

Tämä on hyvin tunnettu indikaattori, mutta nykyään sen käyttötaito saattaa olla hieman hukassa. On nimittäin hieman absurdia ajatella, että pelkät kolme sanaa: ”Jeesus olkoon Herra” (tai kreikaksi vain kaksi: κυριον ιησουν), riittäisivät varmistamaan ihmisen hengellisen tilan. – Omassa ajassaan tämä oli kuitenkin aivan relevantti indikaattori. On nimittäin niin, että jos eletään aikana, jolloin kristillinen usko ja ”Jeesus on Herra” -tunnustus tarkoittaa usein perheestä tai suvusta erottamista, ja jopa kuolemanvaaraa, silloin näinkin yksinkertainen tunnustus indikoi vallan hyvin ihmisen vakaumusta. – Nyt kun kristillisen uskon pohjalta on parissa tuhannessa vuodessa syntynyt varmaan tuhansia keskenään ristiriitaisiakin lahkoja, tarvitaan toki myös muita indikaattoreita. On nimittäin valitettava tosiasia, että me ihmiset (erityisesti me teologit) osaamme käyttää samalta kuulostavia sanoja, mutta tarkoittaa niillä joskus aivan päinvastaisiakin asioita.

Yhden blogin puitteissa on valitettavasti mahdotonta tehdä kovin kattavaa kriteerilistaa muista raamatullisista indikaattoreista, joiden kautta voidaan osoittaa jotakin ihmisen uskosta. Siksi teen ainoastaan yhden esimerkin omaisen poiminnan.

Raamatussa esiintyy joitakin sitkeästi uskonnollisessa keskustelussa pyöriviä teemoja ja termejä, joita vastaan hyökätään usein. Juuri tällaiset termit ja teemat ovat usein myös hyviä indikaattoreita. Otan tällä kertaa esimerkiksi Raamatun varoituksen iankaikkisesta rangaistuksesta eli helvetistä.

Raamatun mukaan iankaikkinen rangaistus on realiteetti, joka kohtaa jokaista Jeesuksen Kristuksen armosanoman torjujaa (Joh.3:16-18). Raamattu on tässä hyvin selvä kirja. Yhtä lailla kuin Raamattu puhuu iankaikkisesta elämästä, se varoittaa myös iankaikkisen kadotuksen realiteetista. Tämä käy ilmi esimerkiksi niistä Jeesuksen varoituksista, joissa hän puhuu aivan samaa sanaa (αιωνιος) käyttäen kahdesta eri vaihtoehdosta; iankaikkisesta rangaistuksesta ja iankaikkisesta elämästä (Matt. 18:6-9 ja Matt. 25:46)

Maallikkojen keskusteluissa tämän em. teeman käsittely paljastaa kuitenkin usein hyvinkin nopeasti ihmisen suhteen kristinuskoon ja Raamattuun. Esim. monille ateisteille pelkkä ajatus peruuttamattomasta rangaistuksesta on syy torjua Raamatun Jumala. Tämä teema paljastaa siis heidän kristinuskon vastaisuutensa. Uskonnollisen, mutta raamatullisesta kristinuskosta vieraantuneen ihmisen kohdalla, em. rangaistuksen tematiikka paljastaa taas usein ohuen Raamattu-suhteen. Heille Raamattu ei ole Jumalan ilmoitus, vaan ikioman uskonnollisuuden virikekirjanen. Helvetti-indikaattori osoittaa tällöin sen, että kristillisestä uskosta poimitaan vain se, mikä sopii omaan uskonnollisuuteen ja hyljätään kaikki siihen sopimaton aines kuten oppi helvetistä. Erityisesti maallikkojen kohdalla helvetin teema on siten varsin paljastava uskon indikaattori.

Teologit ovat sitten ongelmallisempi joukko! He näet verhoavat yleensä vakaumuksensa erilaisten tutkimusartikkelien ja eri tutkijoiden/kirkkoisien mielipiteiden taakse. Tällöin on vaikeaa tietää indikoivatko esitetyt näkökannat heidän omaa ajatteluaan, vai kertovatko ne pikemminkin siitä, millaisia ovat kyseisten teologien ”oppi-isät” ja tutkija-auktoriteetit. Teologien kohdalla tarvitaan usein melkein salapoliisin työtä, tai henkilökohtaista tuntemusta, ennen kuin kyetään tulkitsemaan edellä mainittua helvetti-indikaattoria oikein. Tämä ”salapoliisin työ” on kuitenkin joskus aika tärkeää. Sen myötä voi näet päästä puhumaan hyvinkin olennaisista asioista.

Melko usein olen törmännyt siihen, että Raamatun ilmoittamaa helvettioppia vastustetaan hengellisen väkivallan pelossa. Tämä indikoi usein sitä, että näin tuntevat ihmiset ovat kokeneet omassa elämässään hengellistä väkivaltaa, tai sen uhkaa. Heitä on ehkä yritetty pitää uskon tiellä pelottelun tai painostamisen keinoin. – Tällaisessa tilanteessa en ollenkaan ihmettele, että juuri rangaistuksen, tuomion ja helvetin teemat aktivoivat sisäiset torjunta- ja puolustusmekanismit.

Edellä mainittua problematiikkaa miettiessäni yllätin myös itseni. Olin nimittäin aina ajattelut, että helvetin realiteetti on se kristinuskon ikävä ja karu puoli, joka täytyy vain niellä, jos haluaa ottaa Raamatun todesta. Ymmärrätte varmaan, että ikäväksi koettu asia ei kuitenkaan juuri herätä halua puhua ko. asiasta, vaikka sen pitkin hampain hyväksyisikin. – Nyt kuitenkin tajusin, että helvetin voi myös nähdä ”aika helvetin hyvänä juttuna”.

Olin nimittäin katsellut aina kysymystä ja puhetta helvetistä ikään kuin vallankäyttäjän puolelta tulevana saarnana. Ja totta kai se näyttäytyy silloin helposti kaikenlaisena painostuksena ja hengellisenä väkivaltana! - Sitten oivalsin yhtäkkiä, että asetelma on ollut alun perin aivan päinvastainen. Oppi helvetistä ei ole alun perin mikään vallankäyttäjien painostuksen väline, vaan pienen ihmisen turva. Kristityt olivat näet lähtökohtaisesti ankarasti syrjitty ja vainottu vähemmistö. Heillä ei ollut juuri mitään keinoa puolustaa itseään, paitsi yksi:

Usko siihen, että Jumala toteuttaa kerran oikeudenmukaisen tilinpäätöksen. – Jos ei tässä ajassa, niin sitten iankaikkisuudessa!

Näin ollen helvetti-puheen oikea konteksti on pienen ja vainotun seurakunnan todellisuus, jossa Jumalan oikeudenmukainen kosto on samalla lohdutukseen ja kärsimysten kestämiseen motivoiva näkökulma. Tätä kuvaa osuvasti seuraava Ilmestyskirjan sana:

”Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.” (Joh. Ilm.13.10).

Minusta, joka olen elänyt koko elämäni turvallisessa lintukodissa nimeltä Suomi, tämä sana kuulostaa aika karulta. En taida olla kuitenkaan oikea henkilö tuomitsemaan siihen liittyvää lohdutusaspektia! Jos olisin itse grillissä, tarvitsisin varmasti juuri samanlaista lohdutusta…  – Ennen kaikkea tämä sana on hyvä tulkinta-avain koko helvettioppiin. Se nimittäin indikoi jotakin sellaista vainon ilmapiiriä, mitä monikaan meistä ei ole koskaan kokenut, eikä toivottavasti joudu koskaan kokemaan.

En usko, että minusta tulee edelleenkään kovin aktiivista helvetin julistajaa, mutta näen nyt tämän Raamatun kuvaaman asian kokonaan uusin silmin. Oikein nähtynä se indikoi nimittäin myös jotakin hyvin lohdullista pyhän Jumalan oikeudenmukaisuudesta.

à

”1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. 2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista…

31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? 32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? 33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. 34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. 35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? 36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". 37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. 38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, 39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room.8:1-2; 31-39)