Aini Linjakumpu: Hengellisen väkivallan ratkaisu on uskonnollisten yhteisöjen käsissä

Vuosien 20132015 välisenä aikana ilmestyi lukuisa määrä tiede- ja tietokirjoja hengelliseen väkivaltaan liittyen. Lisäksi aiheesta tehtiin useita opinnäytetöitä. Noina vuosina käytiin myös ahkeraa yhteiskunnallista keskustelua aiheesta, ei ainoastaan Kotimaa24:n palstoilla, vaan lukuisilla muillakin areenoilla.

Viime vuodet ovat olleet hiljaisempia hengellisen väkivallan tematiikan suhteen, eikä siitä ole käyty erityisen paljon kansalaiskeskusteluja, eikä uusia tutkimuksiakaan ole juuri tullut. Onko asia saatu ratkaistua ja ovatko keskustelut, kirjoitukset, tutkimukset ja muut pohdinnat tehneet tehtävänsä ja hengellisen väkivallan ongelma on pois pyyhitty suomalaisesta yhteiskunnasta?

Vaikka tekisi mieli vastata tähän kysymykseen myönteisesti, niin pelkäänpä, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Toki voidaan sanoa, että jotain on tapahtunut. Tietoisuus ja ymmärrys pahimmista väkivallan muodoista, vaikkapa lapsiin kohdistavasta seksuaalisesta väkivallasta tai äärimmilleen viedystä henkisestä väkivallasta uskonnollisten liikkeiden piirissä, on epäilemättä kasvanut niin liikkeiden sisällä kuin niiden ulkopuolellakin.

On esimerkikisi oletettavaa, että hoitokokousten kaltaisia kollektiivisia rankaisu- ja oikaisuprosesseja ei enää harjoiteta vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Oletettavasti myös suhtautuminen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön eri uskonnollisten liikkeiden piirissä on valveutuneempaa kuin vaikkapa 10 vuotta sitten.

Joistakin edistysaskelista huolimatta hengelliseen väkivaltaan liittyvät ongelmat eivät ole historiaa. Hengellisellä väkivallalla tarkoitan tässä yhteydessä henkistä tai fyysistä väkivaltaa, joka kohdistuu uskonnollisen yhteisön omia jäseniä vastaan.

Hengellinen väkivalta on kokemuksellista väkivaltaa, joka vahingoittaa ihmisen oikeuksia ja vähentää hänen mahdollisuuttaan määritellä omaa toimijuuttaan, hengellisyyttään ja tulevaisuuttaan. Hengellinen väkivalta ei pääty väkivallan välittömään tilanteeseen, vaan sen seuraukset voivat olla pitkäaikaisia ja ylisukupolvisia sekä laajentua koskemaan myös muita ihmisiä.

Kyse ei ole siis pienestä harmista, eikä myöskään keskustelua vaikkapa siitä, ”saako helvetistä puhua tai ei”. Hengelliseen väkivaltaan liittyy yleensä valta-asema, jossa väkivallan uhri on myös epätasa-arvoisen vallankäytön uhri. Tämän vuoksi hänellä on vain rajatut mahdollisuudet vastustaa väkivaltaa ja väkivallan tekijöitä. Väkivaltaa ei ole siis se, että ”tasavaltaiset” toimijat kiistelevät tai keskustelevat uskonnon sisällöistä.

Hengellisessä väkivallassa kyse on ihmisen elämää konkreettisesti vaarantavista toimintatavoista, opillisista ja sosiaalisista rakenteista. Näitä toimintatapoja ja rakenteita voi esiintyä niin vakiintuneissa uskonnollisissa liikkeissä, kirkon sisällä tai kirkon ulkopuolisissa uskonnollisissa ryhmittymissä.

Tässä yhteydessä ei voi unohtaa myöskään Suomen muuttuvaa hengellistä kenttää, joka tuo valtion sisään uudenlaisia uskonnollisia ryhmittymiä, joilla voi olla piirissään hyvinkin ongelmallisia uskonnollistaustaisia käytäntöjä.

Hengellisen väkivallan torjumisessa ei ole kyse hengellisen vakaumuksen kieltämisestä. Se on ja pysyy uskonnonvapauden suojassa. Hengellisyyden käytännön toteuttaminen ei ole kuitenkaan rajattoman vapauden aluetta, vaan siihen tulee suhteuttaa myös muita perus- ja ihmisoikeuksia. Samalla tavalla kuin ilmaisunvapaus ei ole rajoittamaton ja ääretön oikeus, myöskin uskonnonvapauden käytännön manifestaatiot ovat oikeudellisten rajoitteiden aluetta.

Uskonnon käytännön toteuttaminen on siis alue, jonka on syytä edelleenkin olla yhteiskunnallisen huomion kohteena. Oikeudellinen tapa jäsentää hengellistä väkivaltaa on kuitenkin varsin äärimmäinen keino. Hengellisen väkivallan ehkäisy ja siihen liittyvien ongelmien ratkaisu pitäisi tapahtua ensisijaisesti aivan muilla areenoilla.

Mitä hengellisen väkivallan ratkaisujen suhteen tulisi sitten tehdä?

Tässä yhteydessä on tärkeää ylipäänsä alkaa puhua ratkaisuista. Hengellisen väkivallan mekanismeista, syntytavoista ja seurauksista on olemassa mittava määrä tietoa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. On kuitenkin hämmästyttävän vähän pohdintaa siitä, mitä asian suhteen pitäisi tehdä ja millaisin ratkaisuin väkivaltaa voidaan ehkäistä ja vähentää uskonnollisten liikkeiden piirissä.

Tähän pohdintaan tarvitaan kirkkoa, viranomaisia, terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisia, ihmisoikeusjärjestöjä, seksuaalivähemmistöjen asiaa ajavia järjestöjä, koulu- ja sivistystyön ammattilaisia ja muita asianomaisia. Tarvitaan väkivaltaa ehkäiseviä käytäntöjä ja väkivaltaa korjaavia käytäntöjä.

Mutta ennen muuta tähän tarvitaan uskonnollisia yhteisöjä ja niiden jäseniä. Hengellisen väkivallan ongelmaa ei voida ratkaista ulkopuolisten toimijoiden tekemisillä tai pakoilla ja pakotteilla. Väkivallan ratkaisun motivaatio tulee löytyä uskonyhteisöjen sisältä.

Olen luottavainen, että uskonnolliset yhteisöt näkevät itselleen edullisena sen, että niiden piirissä ei harjoiteta väkivaltaa. Herätyskellojen pitäisikin aina soida, jos uskonnollisten liikkeiden toimintatavat tuottavat jäsenilleen pahoinvointia, kärsimystä ja ylisukupolvisia traumoja.

Tie on pitkä ja mutkainen. On kuitenkin merkkejä siitä, että hengelliseen väkivaltaan halutaan tarttua ja pohdintoja halutaan viedä eteenpäin. Tästä yhtenä esimerkkinä on Uskontojen uhrit tuki ry:n ja Lapin yliopiston järjestämä seminaari ”Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle. Miten yhteiskunta ja uskonyhteisöt voivat ehkäistä hengellistä väkivaltaa?”

Tämä on vaatimaton askel, ja paljon muutakin tarvitaan. Mutta yhteinen tavoite lienee kuitenkin mahdollista määritellä. Se voisi olla: väkivallaton hengellisyys ja väkivallaton uskonnonharjoittamisen mahdollisuus.

Aini Linjakumpu

politiikan tutkija, Lapin yliopisto

”Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle. Miten yhteiskunta ja uskonyhteisöt voivat ehkäistä hengellistä väkivaltaa?” -seminaari järjestetään perjantaina 7.2. kello 11.30 alkaen Eurooppasalissa Helsingissä. Lisätietoja: https://www.uskontojenuhrientuki.fi/seminaari/

6 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Kiitos viisaasta ja asiantuntevasti kirjoituksesta! Asiat eivät muutu vaikenemalla, vaan nostamalla niitä esiin silloinkin, kun näyttää paremmalta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Ainilta:

    “Uskonnon käytännön toteuttaminen on siis alue, jonka on syytä edelleenkin olla yhteiskunnallisen huomion kohteena.”

    Just tämä. Jos uskonyhteisön rakenteisiin, käytäntöihin, oppeihin ja käsityksiin sisältyy ihmistä vahingoittavia piirteitä, niihin pitäisi pystyä puuttumaan.

    Myös ulkopuolisten ja/tai sisällä olevien erimielisten sekä uskonyhteisöstä luopuvien puhuttelut ja käännytysyritykset painostuksineen ja pelotteluineen pitäisi olla asioita, joihinka puututaan jos sellaista tapahtuu.

    Tiedän, että monille uskonyhteisöille tottelemattomien ja ulkopuolisten puhuttelut ja käännytysyritykset ovat osa omaa autuutta, mutta siltikään sitä ei saisi antaa tapahtua. Kukaan ei pysty edes täydellä varmuudella sanomaan ihan mitään, onko taivasta ja helvettiä edes olemassa. Hirveästi kiusataan ihmisiä sellaisten asioiden tiimoilta, joista ei ole varmuutta, vaan oma heikko usko vain.

    Uskokoon ken uskoo ja mihin ja miten uskoo, mutta on ihan väärin painostaa muita uskomaan tavallaan. Jos on taivaspaikka ulkopuolisten ja tottelemattomien puhutteluiden takana, niin voi-voi, ei voi mitään. Sit vain kaikki helvettihin jos on niikseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Jos uskonyhteisön rakenteisiin, käytäntöihin, oppeihin ja käsityksiin sisältyy ihmistä vahingoittavia piirteitä, niihin pitäisi pystyä puuttumaan.

      Koko kristinuskon perusta, oppi ikuisesta kiduttavasta ehdollistetusta helvetistä koskien kaikkia mailman ihmisiä kaikkina aikoina , on heitä lähtökohtaisesti vahingoittava. Miksi tätä ei tajuta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Seppo osui naulan kantaan.

      Ja irvokkainta tässä on se, ettei Raamattu opeta niin kuin kristillisyys katolisesta opistaan käsin tulkitsee. Ja vaikka sen pystyy todistamaan alkuteksteistä, niin ketään ei kiinnosta. Valhe on kaikille osapuolille tuottoisampaa kuin totuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Niinpä, synintuntoista syyllistettyä pelkäävää ihmistä on helpompi hallita ja -rahastaa jopa joskus hänen testamenttiensa kärkkymisiin asti. Uskontobisnes hallitsee ja uskonto ammattina ja elinkeinona on suht. helppo ja tuottoisa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Hengellinen väkivalta on kirkon opin peruslähtökohtana. Sen avulla se yrittää saada kaikki ihmiset kokonaan oman valtansa alle. Ja on siinä todella onnistunutkin, joskin nyt ihmisten ajattelutavan kehittyessä ihmiset ymmärtävät sen ja sen seurauksena jättävät kirkon omaan rauhaansa.

    Ihmiset ovat syntyessään perisynnin vallassa ja jos eivät tule kirkon alaisuuteen joutuvat ikuiseen kadotukseen, helvettiin, kuolemansa jälkeen. Siis kirkko pelastaa ihmiset jäsenyydellään, kirkollisverollaan.

    Jeesuksen sanoma. Ihmiset syntyvät lähimmäisen rakkaus olemuksessaan. Se on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia ymmärtää. Me synnymme vapaina kaikessa henkisyydessämme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.