"Ainoa mahdollinen kompromissi voisi olla, että omantunnon syistä..."

Sateenkaariteologia määrittelee evankeliumin seksuaalivähemmistöjen tarpeista käsin, mutta vähemmistöt eivät ole asian ydin, vaan välikappale uuden ihmiskuvan muodostumisessa. Kyseessä on kaikkea muuta kuin kristillinen ihmiskuva ja -käsitys. Kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin kirkosta. Valitettavasti näyttää siltä että osa Suomen evankelisluterilaisen kirkon työntekijöistä, ehkä jopa enemmistö, antaa kannatuksensa arvomurrokselle.

Luin piispa Laajasalon haastattelun "Piispat eivät halua, että hiippakunnilla on sateenkaariparien vihkimisissä eri linjoja" (Kotimaa 29.11.2019). En tiedä olisiko pitänyt jättää lukematta, no, päätä ei voi pistää pensaaseen. Jos kirkon luopumus on edennyt tähän pisteeseen, se täytyy vain kohdata. Tunnustan itkeneeni. En itkenyt siksi että "minun kantaani ei kuunnella", en myöskään siksi että "voi voi sentään nyt tuo kamala ihmisryhmä saa kirkossakin ihmisoikeuden". Itkin siksi, että Raamattu poljetaan maahan. Itkin siksi että kehitys johtaa kirkkoa yhä kauemmas Jeesuksesta ja evankeliumista. Itkin myös siksi, että rakkailta homoseksuaaleilta lähimmäisiltäni riistetään oikeus kuulla Jumalan sana.

Laajasalo aloitti puheenvuoronsa hahmottelemalla sitä, mistä asemasta hän aihepiiriä lähestyy. Laajasalo sanoi, että hän tietää edustavansa tilaisuudessa kirkon tunkkaista jarrumiestä ja muisteli, kuinka hänen kantansa homoseksuaalien oikeuksista olivat 20 vuotta sitten radikaaleja. Hän totesi toivoneensa ja omasta mielestään myös edistäneensä koko ajan sitä, että kaikki parit voisivat tulla vihityksi avioliittoon kirkossa.

LAAJASALON RETORIIKKA tuo mieleeni Jukka Relanderin pohdiskelun "pyhästä ihmisestä" Kotimaa-lehdessä 19/2013. Vihreiden kuntavaaliehdokkaana ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa tuolloin toiminut Relander tarkasteli pohdinnassaan Pyhän miehen (homo sacer) määritelmää Jeesuksen aikaisessa Rooman laissa. Pohdiskelun lähtökohta oli, että "pyhä mies oli yhteisöstään karkotettu" ja loppupäätelmäksi muodostui, että kun epäpyhät ihmiset luovat syntilistoja ja syntipukkeja ja kivittävät vähemmistöjä, todellisia kristittyjä ovat ne jotka seuraavat Jeesusta vähemmistöjen, karkotettujen ja kivitettävien puolelle. Kirjoituksen huipentumana Relander esitti Pyhästä Hengestä tulkinnan joka oli paitsi teologisesti kestämätön myös kirkon opin kannalta ongelmallinen.

Blogissani 15. toukokuuta 2013 kysyin minkä vähemmistön keskuudessa meidän pitäisi vaeltaa ollaksemme Relanderin tarkoittamia kristittyjä, pyhiä ihmisiä, koska eri yhteisöissä on erilaiset vähemmistöt jotka ovat ajautuneet tai ajautumassa ulkopuolelle:

Syntipukkien listassa Relander mainitsee homot. - - osittain varmasti totta, siinä on ihmisryhmä joka on saanut osakseen kohtuutonta pilkkaa, leimaamista ja vainoa. Mutta jos Relanderin kannanottoa luetaan niin, että sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat eivät ole todellisia kristittyjä vaan ovat rinnastettavissa pakolaisten, sairaiden ja vammaisten kivittäjiin, on esitettävä vastakysymys.

Eivätkö tämän päivän syntipukkeja kirkossa ole juuri ne, jotka pitävät homoseksuaalisuutta vääristymänä ja luonnottomuutena?

HYPÄTÄÄN VUODESTA 2013 kuusi ja puoli vuotta eteenpäin, marras-joulukuuhun 2019. Laajasalo kokee olevansa tunkkainen jarrumies - ei toki enää? Eikö todellisuus ole nyt se, että tunkkaisia jarrumiehiä ovat kirkon tunnustuksen mukaisessa avioliittonäkemyksessä pitäytyvät. Sateenkaariliikkeen näkökulmasta Räsänen ainakin on jarrumies. Räsäsen ohella on onneksi vielä muitakin vaikuttajia, lienee joku piispakin, jotka rohkeasti kannattavat kristillistä ihmiskäsitystä ja siitä johdettua seksuaalietiikkaa.

Puolet vaihtuvat. Tämän päivän jarrumies voi huomenna olla kuski tai lämmittäjä, joka heittää pökköä pesään ja kiihdyttää vauhdin nollasta sataan. Vähemmistöihin kohdistuvat asenteet muuttuvat ja oppisitioon kuuluvista voi tulla valtapolitiikan päättäjiä; vähemmistönä olevasta mielipiteestä tulee enemmistön mielipide, kunnes se jälleen joutuu oppositioon, ja niin edelleen.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon kehitystä seuranneena tiedän varsin hyvin todellisuuden mikä kirkossa vallitsi kun sukupuolineutraalia avioliittolakia ajettiin läpi yhteiskunnassa. Monissa seurakunnissa etenkin isommissa kaupungeissa papit jotka edustivat perinteistä heteronormatiivista kantaa saivat tuntea nahoissaan työyhteisön paheksunnan ja painostuksen. Tämän päivän tilannetta ja työilmapiiriä voi vain arvailla, ajatellaan vaikka jotain isoa pääkaupunkialueen seurakuntaa.

Jos painostettuna ja syrjittynä oleminen määrää kenen puolelle kristityn tulee asettua, niin kenen puolelle tulee nyt asettua, entä huomenna?

TUOMIOKAPITULIIN LÄHETETTYJÄ kanteluja kirkon ohjeistuksen vastaisista homovihkimisistä 2017-18 on jätetty käsittelemättä, koska tilanne on ollut juridisesti epäselvä ja koska kirkon päättäjät ovat tarkoituksella antaneet tilanteen pysyä epäselvänä. Kantelut on otettu käsittelyyn vasta nyt kun tilanne mahdollistaa homoparien vihkimiset ja tapahtuneet rikkomukset voi jättää huomiotta.

Tämä antaa aihetta päätellä, että homovihkimiset kieltävä ohjeistus oli alunalkaenkin enemmän näennäinen kuin oikeasti kirkon oppiin ja tunnustukseen ohjaava. Tarkoituksena oli pitää evankelisluterilaisessa tunnustuksessa pysyvät hiljaisina. Samaan aikaan mylly on jauhanut niin mediassa kuin kulissien takana muokaten mielikuvia ja johtaen kehitystä suositusten ja ohjeiden vastaiseen suuntaan, että ohjeistus tulisi mahdolliseksi muuttaa.

Laajasalo kertoo, että "piispat ovat keskustelleet aiheesta jokaisessa neuvottelussaan. Asia ei ole piispainkokouksen virallisella agendalla, vaan eteenpäin halutaan päästä ilman uusia muistioita tai selvityksiä." Laajasalon mukaan keskustelut ovat olleet luottamuksellisia. "Optimistina ajattelen, että olemme päässeet hyvin paljon eteenpäin. Minulla on käsitys, että olemme lähellä kirkolliskokouksen toimeksiantoa eli ratkaisua."

Laajasalon mukaan "Kapitulin kokoonpanossa on yhteinen tahtotila asian edistämiseen. Linja on teologisesti ja seksuaalieettisesti yhtenäinen."

Kotimaan artikkelissa haastatellaan myös pastori Samuli Korkalaista, joka kertoo vihkineensä neljä samaa sukupuolta edustavaa paria.

Korkalainen kokee tilanteen menneen niin pitkälle, että häntä on vaikea houkutella enää kompromissiin. Lupaa vihkimisiin ei hänen mukaansa enää tarvita, koska sellainen on jo.
– Ainoa mahdollinen kompromissi voisi olla, että omantunnon syistä annetaan lupa kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Luvan pitäisi olla määräaikainen.

KIRKKO INSTITUUTIONA ja sen kristityt eivät ole irrallaan yhteiskunnan virtauksista. Heidät on kutsuttu osallistumaan omaan aikaansa ja sen kehitykseen, mutta osallistumaan siihen Sanan pohjalta. Muussa tapauksessa evankeliumi kadottaa radikaalin muutosvoimansa. Kirjoitin paikallislehdessä julkaistussa pitkässä mielipidekirjoituksessani  "Arvovapaan maailman mahdottomuus" 23.11.2014 mm.:

Tärkeintä ei ole mitä kirkossa päätetään, vaan että päättäjillä on kunnioitus Jumalan sanaa kohtaan. Se heijastuu sitten myös päätöksiin. Kristillisen kirkon radikaali luonne edellyttää, että se seisoo ihmisen puolella. Parhaiten kirkko palvelee jäseniään ja maailmaa säilyessään anteeksiantamusta ja parannusta julistavana muutosvoimana. Nyt tämäkin ajattelutapa on muuttumassa. Korvatessaan kristillisen lähimmäisenrakkauden humanismilla kirkko asettuu synnin puolelle ihmistä vastaan...

Länsimainen ihmiskäsitys ja maailmankuva on murroksessa... Vastakkain on kaksi maailmankuvaa, kaksi ihmiskäsitystä, kaksi kokonaan erilaista arvomaailmaa ja perinnettä. Yksittäisen kristityn vastuulle jää Raamatusta tarkistaa oma suuntansa.

Olen edelleen sitä mieltä että jokainen on vastuussa raamatuntulkinnastaan, mutta tahdon korostaa erityisesti, että seurakunta on yhteisö missä peilaamme tulkintojamme ja elämme niitä todeksi.

Jos sukupuolineutraali avioliitto nuijitaan läpi kirkolliskokouksessa, se merkitsee muutosta kirkon opin ja tunnustuksen tulkintaan, niin perustavanlaatuisesti, että kirkon olemus muuttuu ja tämä ilmenee paikallisseurakuntien jumalanpalveluselämässä.

Totta kai perinteisen kannan omaavat saavat omantunnonvapauden. Tämä antaa heille mahdollisuuden kasvojaan menettämättä jäädä kirkkoon. Kunnes puheet omantunnon vapaudesta vaihtuvat puheeseen yhteistyökyvyttömyydestä ja laittomasta syrjivästä asenteesta. Mietin vain, käykö sitten niin että kristityt papit jotka jäivät antikristilliseksi muodostuneeseen kirkkoon jakaakseen uppoavassa kirkkolaivassa oleville evankeliumia, joutuvat niin kompromissiensa hämmentämiksi, että "toinen Jeesus" ja "toinen henki" murtaa selkärangan?

Missä kohtaa kirkko saavuttaa luopumuksessaan pisteen, että rehellisen kristityn on pakko lähteä ulos, oman henkensä ja uskonsa terveyden tähden?

SATEENKAARITEOLOGIAN MUODOSTAMA vaara kirkolle ei ole niinkään aatteellisella tasolla. Homojen vihkiminen ei ole kynnyskysymys siksi, että on kyse homojen vihkimisestä. Oikeasti kyse on paljon ratkaisevammasta asiasta. Se on kynnyskysymys koska kyse on suhteesta Jumalan sanaan, evankeliumiin, sen tulkintaan ja sisältöön. Seurakunta on tarkoitettu maailman keskelle pitämään esillä toisen maailman, taivaan valtakunnan ääntä, rakkauden evankeliumia. Siihen Kristuksen kirkkaus kutsuu.

Arkkipiispa on monessa yhteydessä viitannut uskovansa rukouksen voimaan. En tiedä mitä hän tarkoittaa, mutta ajatus että Jumala ikäänkuin automaattisesti ohjaisi päättäjien ajatukset ja ratkaisut oikeaan suuntaan kunhan vain rukoillaan, on vastuuton.  Tiibetin buddhalaiset ovat asettaneet rukousmyllyjä korkeille paikoille tuulten pyöritettäväksi, käytännössä he siis rukoilevat 24 tuntia vuorokaudessa. Olennaista ei ole rukouksen määrä eikä edes siihen sisältyvä tunne, vaan kunnioitus Jumalaa ja Hänen sanaansa kohtaan. Uskommeko syntiemme puolesta kuolleeseen ja ylösnousseeseen Herraan, joka on kristillisyyden lähtökohta? Saako Hänen kirkkautensa valaista ja avata elämämme kipukohtia? Olemmeko edes kiinnostuneet sellaisesta? Psalmi 50:16,17 sanoo varoittavasti: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse!"

Kristitty ei voi olla mielipideilmastossa puhaltavien virtausten mukaan taipuva tuuliviiri. Seurakunta on tarkoitettu kaikilta osiltaan kasvamaan niin Kristukseen kiinni, että se voi heijastaa ja välittää Jumalan parantavaa voimaa rikkinäisen maailman keskellä.

"ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on." (Ef. 4:14-16)

TANSKALAINEN OPETTAJA Ingerlise Provstgaard osoittaa kirjassaan "Kauko-ohjattu" mihin epäkunnioitus voi johtaa. Kirkkoon kuuluva, lapsena pyhäkoulua käynyt ja konfirmoitu Ingerlise oli aina uskonut että Jumala ja Jeesus ovat totta, mutta häneltä puuttui Jeesuksen todellisuus. Uskonelämä ei ollut avautunut. Ingerlise tiesi, että Raamattu kertoo Jeesuksesta ja että sen kautta luultavasti löytyisi oikea kuva Jumalasta ja tie Hänen yhteyteensä, mutta hän ei viitsinyt ottaa asiasta selvää.

Ufokirjallisuutta luettuaan Ingerlise päätteli, että on olemassa "korkeampia elämänmuotoja" ja ystävänsä rohkaisemana ryhtyi ottamaan näihin yhteyttä, ensin heilurin, sitten automaattikirjoituksen avulla. Ensimmäisessä viestissä henki sanoi nimekseen Jeesus Nasaretilainen - totta kai, koska Ingerlisellä oli kristillinen kasvatus ja usko Jumalan olemassaoloon. Henki vakuutti, että Ingerlise saisi levittää rakkauden ja parantumisen sanomaa.

Ingerlise kertoo, että kun hän myöhemmin ymmärsi joutuneensa pahojen henkien sitomaksi ja sitten uskoontultuaan vapautui henkivaltojen otteesta, asia mitä hän eniten katui oli se, ettei aikanaan ollut tutustunut Raamatun sanomaan, ja siksi oli erehtynyt ottamaan vastaan "toisen Jeesuksen".

Kanadanpuolalainen Barbara Szandorowska kertoo mitä tapahtui, kun hän pyysi Jumalaa osoittamaan kumpaa tulee seurata, Sai Babaa vai Jeesusta. Barbara ja hänen kristitty ystävänsä, jotka asuivat Sai Baban ashramissa Intiassa ja palvoivat tätä jumalana, rukoilivat: Sai Baba, osoita meille oletko sinä Jumala vai pitääkö meidän seurata Jeesusta. Seuraavana yönä Sai Baba ilmestyi unessa ja kehotti avaamaan Raamatusta 1. Korinttolaiskirjeen 3. luvun. Sai Baba ohjasi Barbaraa ja Carolia raamatunkohdan kautta jossa sanotaan että jokainen Jumalan palvelija toimii omassa tehtävässään mutta Jumala on se joka antaa kasvun. Barbaralle ja Carolille tämä tarkoitti, että kaikki tiet vievät Jumalan luo.

Barbara huomasi kyllä, että muutamaa jaetta myöhemmin sanottiin "Perustus on laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea", mutta tämän kohdan hän päätti jättää huomiotta. Sai Baba oli opettanut, että Raamatussa on virheitä.

Barbara jatkoi Sai Baban palvomista, kunnes myöhemmin ryhtyi rehellisesti etsimään Jumalaa. Vaikeiden ja tuskallisten vaiheiden päätteeksi Barbara löysi Jumalan armon Jeesuksessa ja pääsi vapauteen okkulttisista siteistä.

KRISTILLINEN SEURAKUNTA ei voi toimia Pyhän Hengen liittämänä kokonaisuutena jos se kieltäytyy kuuntelemasta totuuden Henkeä. Emme voi olla Jeesuksen toimivia käsiä ja jalkoja irrallaan hänestä itsestään, joka on pää. Kuka määrittelee mikä on rikkinäisyyttä, mikä parantumista, kun seurakunnasta puuttuu Sana ja Henki? Mitä lähimmäisen rakastaminen tarkoittaa tässä kontekstissa?

Kun Jumalan sana heitetään ovesta ulos, avatusta ovesta tulee "toinen henki". Aatteellinen yleisuskonnollisuus ruokkii sielua, mutta jättää hengen tyhjäksi, ja millä tavalla tyhjyys sitten täytetään? Pyhän Hengen uutta luovat vaikutukset vaihtuvat "enkelienergioihin". Joogapiirit, horoskooppikerhot ja reikihoidot. Kaikki tämä voi toteutua sulassa sovussa kirkon hengen kanssa, kun Jeesus ja Pyhä Henki ovat ulkopuolella.

Ihmiskäsityksen muutoksen ja arvomurroksen myötä kirkko avaa ovensa villitseville hengille. Evankeliumin kristillinen sisältö korvautuu humanistisella yleisuskonnollisuudella, joka johtaa teosofiseen yleisuskonnollisuuteen, jossa jokainen ihminen on veli ja sisko, saman universaalin rakkauden lapsi - kuten automaattikirjoituksen kautta toimiva henki Ingerliselle uskotteli - ja jokainen tie vie perille, kun vain "kuuntelemme sydämemme ääntä".

Sielunvihollisella ei ole mitään ongelmaa johtaa ihmisiä harhaan vaikka Raamatun kautta ja äärimmillään esiintyä Jeesuksena, kun kunnioitus puuttuu. Ihminen on silloin jo päättänyt kuunnella sisäistä ääntään tai järkeään ja tunnettaan mieluummin kuin Raamatun ilmoitusta. Sanaa väheksyvä rukous ei ole nöyrää eikä avointa Jumalan kuuntelemista.

Evankeliumi joka kutsuu ihmisen kuuntelemaan syntisen sydämensä ääntä, ja niin korvaa Jumalan sanan tunne-elämän kokemuksilla ja sisäisillä vaistoilla, on kaikkea muuta kuin Kristuksen kirkkauden evankeliumi. Joku kuitenkin vaikuttaa sisäisiin impulsseihimme ja vaistoihimme, ja jos emme kiinnittyneet Jeesukseen ja Jumalan sanaan, ohjaajamme ei ole Pyhä Henki.

JEESUS SÄTEILI Jumalan rakkautta kaikkia luotuja kohtaan, ja Hän teki sen maailmassa, missä rakkaus usein oli puolueellista. Hänen toimintansa oli vallankumouksellista. Hän antoi ihmisarvon kaikille väheksytyille ja sorretuille - ja tekee niin edelleen, riippumatta sortamisen syistä. Jos sijoitamme Jeesuksen Hitlerin aikaiseen Saksaan, voimme nähdä hänet keskitysleiripampun rinnalla - siellä missä tämä seisoo Auschwitzin parakin ovella ja siellä missä tämä seisoo Nürnbergissä alistettuna - ja leirille tuomitun rinnalla, siellä missä tämä viruu hylättynä ja siellä missä tämä myöhemmin huutaa vangitsijoilleen kuolemanrangaistusta. Ja juuri tämä oli ja on Jeesuksen toiminnassa niin vallankumouksellista ja ainutlaatuista: Hänen ehdoton empatiansa, myötätuntonsa ihmistä kohtaan, mutta samalla tinkimätön totuudellisuus, joka ei tee päätöksiä myötätunnon eikä säälin mukaan vaan sen suhteen mukaan, mihin ihminen suostuu tai ei suostu.

Armollisena vapahtajana Jeesus seisoo vähemmistöön kuuluvien puolella, mutta hän seisoo myös enemmistöön kuuluvien puolella, ei vähemmistön eikä enemmistön, vaan ihmisen puolella. Hän kohtaa meidät samalla rakkaudella seksuaalisista suuntautumisista ja taustaryhmistä riippumatta, mutta ei ohita syntejämme, ei kenenkään syntejä.

Roomalaiskirje sanoo, että Jumala ei katso henkilöön. Jeesukselle antautuva saa armahduksen, muut jäävät ulkopuolelle. Rakkaus pelastaa ne jotka suostuvat ottamaan Hänet vastaan - muut jatkavat synneissään ja syntiensä sitomina. Ihminen ei pelastu sen kautta että on sorrettu ja väheksytty. Pelastettuja eli kristittyjä (jos tarkoitamme kristityllä Jeesuksen omaksi tullutta) Jumala vahvistaa kulkemaan kaitaa taivastietä, ja niin avartaa heidän sisintään kokemaan armon ulottuvuuksia, elämän todellista rikkautta. Sellaisessa elämässä ei olla lain alla eikä synnin orjia.

EVANKELIUMIIN KUULUU kutsu parantumiseen, mutta se on mahdotonta ilman parannusta, suostumista parantajan hoitoon. Jumala tarjoaa totuuden sanaa asioihin joissa synti hallitsee ja rikkoo; kutsuu niissä kipukohdissa taipumaan mielenmuutokseen.

Tässä prosessissa Jeesus seisoo puolellasi: ei syntiesi puolella sinua vastaan, vaan sinun puolellasi syntiä vastaan.

Jeesuksen suhtautuminen rikoksesta kiinni saatuun naiseen on kuvaava. Hän tavallaan tuomitsee aviorikoksesta syytetyn myöntäessään että kivitystuomio on oikeudenmukainen, mutta ei laita tuomiota täytäntöön vaan armahtaa henkilön, ottaa tuomion pois hänen päältään. Jumalan armo antaa voiman elämänmuutokseen: "Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee."

Mikä on kirkon sanoma tämän päivän ihmisen synninhätään, armon ja parannuksen tarpeeseen? Eihän se vain ole:

"Mene ja elä niin kuin tykkäät."

PALAAN VIELÄ blogiini 15. toukokuuta 2013: 

Evankeliumin mukaan Jeesus on jokaisen puolella, haluaa jokaiselle hyvää. Samasta syystä hän on pahuutta ja vääryyttä vastaan.

Yhdelle edustaa yksi asia vääryyttä, toiselle toinen. Siksi meidän on palattava Jumalan sanaan ja tarkistettava aina uudestaan näkemyksiämme sen valossa...

Ihmisen puolella olemiseen kuuluu synnin sanominen synniksi silloinkin kun se tekee kipeää eikä ole muodikasta.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Pidempi kirjoitus löytyy täältä (avautuu omaan välilehteen)

Mika Murto, Ulvila
Kansalaisaloite Tahdon 2020 ensimmäinen allekirjoittaja

53 kommenttia

  • Erkko Järvinen sanoo:

    Martti Pentti. Erittäin tärkeä Raamatun kohta on Room.1: 18–32 Joka käsittelee “Ihmiskunnan syyllisyyttä”. Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi, kun sitä tosissamme anomme. Jumala on sama eilen, tänään, huomenna. Meillä kaikilla on jotain syntiä , josta meidän on hyvä päästä eroon, omantunnon syistä. Täydellistä meistä ei tässä ajassa tulekkaan. Jumala näkee yrittämisetkin, jossa on taistelu syntiä vastaan. Tärkeintä on että olemme uskossa Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tähän ei uskoakseni kuulu, että tarkkailemme lähimmäistemme elämää ja arvioimme heidän syntisyyttään. Siitä on Jeesus itse varoittanut: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” Vertaus armottomasta palvelijasta kertoo, miten käy, jos syntinsä anteeksi saanut ei osoita armoa lähimmäiselleen: “Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ‘Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkko Järvinen sanoo:

    Martti Pentti. Pyydän anteeksi, jos olet kokenut asian noin. Olen koettanut pysyä yleisellä tasolla, kohdistamatta kehenkään henkilökohtaisesti. En todellakaan tunnista tarkkailleeni sinun yksityiselämääsi. En myöskään tunnista sanoneeni mitään tuomion sanoja sinusta. Olen pitänyt mielipiteesi myöskin yleisellä tasolla, kohdistumatta kehenkään henkilökohtaisesti. Mielipiteistä kirjoittaminen on herkkä alue, kun siinä yhdistyy Raamatun sana, omat ajatukset sekä toistenkin kirjoittajien ajatuksia, niin siinä voi tulla väärin käsityksiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “En todellakaan tunnista tarkkailleeni sinun yksityiselämääsi.” Et olekaan enkä ole sellaista kokenut. Minäkin kirjoitan yleisellä tasolla. Jos kuitenkin koet sanojeni kohdistuvan itseesi, Erkko Järvinen, siihen saattaa olla jotain aihettakin. Oletko ehkä sanonut yleisellä tasolla tuomion sanoja niin, että joku toinen on ottanut ne henkilökohtaisina syytöksinä? Homoseksuaalisuus on ominaisuus, joka luo tällaisia tilanteita. Myötäsyntyinen suuntautuminen leimataan aivan liian usein tietoiseksi vääräksi valinnaksi, jota se tosiaankaan ei ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Mika Murto
    Mika Murto

    Ratkaisukeskeisesti painottunut herätyskristitty, jolle tärkeintä henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja Hänestä kumpuava ymmärrys kohdata lähimmäinen ihmisarvoisesti, hyväksyen. Yhteiskunta kuuluu kaikille jäsenilleen, siksi sen kuuluu huolehtia kaikkien oikeuksista kohtuullisessa määrin ja oikeuksien asiallisesta suhteesta toisiinsa. Vähemmistöjen oikeudet eivät saa johtaa enemmistön oikeuksien kaventumiseen. Tahdon 2020 -kansalaisaloitteen laatija ja ensimmäinen allekirjoittaja.