Ajatuksia hurjasta menosta ja elämästä muutenkin

Joko olet lukenut suuren sanomalehden sunnuntaiartikkelista sinua uhkaavasta pyöräilynaamasta,jos nimittäin harrastat pyöräilyä?  Minä luin artikkelia samalla perin huvittuneena ja samalla hyvin vakuuttuneena.

Pyöräilynaaman saa viime vuosisadan tutkimustulosten valossa siitä,kun äheltää naama irvessä pyörällä ja yrittää pysyä tasapainossa.Niinpä niin, mietityttää kyllä. Tämän blogini profiilikuva on otettu kaukana kotoa, Puolassa. Istuskelen puiden varjossa lepäämässä, poljettuani  helteisessä säässä pitkiä päivämatkoja. Irvistys on jo kadonnut kasvoilta, mutta kieltämäänkään ei voi ruveta etteikö olisi tullut päivittäin irvisteltyä pyörällä etenemisen raskautta. Ja oli siinä kyllä myös tasapainotteluakin välillä, kun voimat olivat huvenneet mikä mihinkin mäkeen ja mutkaan. Pyöräilynaaman taisi kuitenkin  enemmän tunnistaa auringossa paahtuneista poskipäistä.

Jutun toinen varoitus oli, liian nopeasti ohikiitävän maiseman vahingollisesta vaikutuksesta aivoihin! Erittäin ajankohtainen varoitus nykyaikaiseen elämänmenoon, vaikkakin se annettiin 1800-luvun loppupuolen pyörällä ajaville.Ihminen todellakin menettää paljon maisemasta hurauttaessaan paikasta toiseen autolla.Menettää myös paljon herkkyyttään antaessaan infoähkyn valloittaa ajattelemisen tilaa sielunsopukoissa. Vaeltaminen jalkaisin tai pyörällä antaa aivan erilaisen tuntuman maisemaan, säähän, toisiin hitaasti kulkijoihin ja käsillä olevaan ympärillä olevaiseen.  Ja yllätys yllätys, aivotkin ehtivät ajatukseen mukaan hitaamin kulkiessa. Maisemat todellakin voivat välillä auton tai junan kyydissä vilistä silmissä, mutta jos se  tarkoittaa alituista kiirettä ja ehtimisen pakkoa, ollaan jo laiminlyömässä ihmisolennon lepuuttamisen ja hiljempää menemisen tarvetta."Katselkaa kedon kukkia ja taivaan lintuja". Se tekee hyvää.

tien kukkasia