Aktivismia ja kansalaistottelemattomuutta

Keskuudessamme on monenlaisia aktivisteja; kansalaisaktivisteja, seurakunta-aktivisteja, ympäristöaktivisteja jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kutsun itseäni kehitysmaa-aktivistiksi, sillä haluan tehdä suoraan jotain kehitysmaiden eteen, enkä vaan puhua. Välillä siinä tuntee onnistuvansa, välillä taas ei.

Aktivisti on henkilö, joka toimii jonkun asian puolesta tai jotain asiaa vastaan. Toiminta voi tapahtua itsenäisesti tai ryhmässä, jossa ajetaan jotakin tiettyä asiaa. Toimintaa ohjaa vahva usko ja sitoutuminen asialle jota ajetaan. Jotkut ovat valmiita äärimmäisiin keinoihin ajamansa asian puolesta, jotkut ottavat sen kevyemmin.

Aktivismi on suoraa toimintaa, jossa kansalainen toimii julkisesti yhteiskunnassa erilaisilla forumeilla. Aktivisti etsii aina uusia ja luovia keinoja vaikuttaa eikä halua jämähtää tottuihin kuvioihin.

Meitä suomalaisia on siunattu senkin takia, että meillä voidaan olla aktivisteja melko vapaasti, kunhan emme vain riko lakia. Näin ei suinkaan ole monessa muussa maassa maailmalla. Aktivistien on usein toimittava maan alla ja kiinnijäämisen seuraukset ovat kovat. Aktivistin on tiedostettava hinta mikä voi seurata hänen työstään. Joissain maissa se voi olla jopa kuolemantuomio.

Demokratia on niin itsestäänselvyys Suomessa, ettemme aina tiedosta etuoikeutettua asemaamme sananvapauden kärkimaana. Yhteiskuntamme on kuitenkin selkeästi muuttumassa. Nyt menneillään oleva keskustelu maastapoistamispäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden kohtelusta on saanut monet suomalaiset aktivoitumaan.

Moni kysyykin, että ketä pitäisi kuunnella enemmän, jos sydämen ääni sanoo toista kuin valtaapitävät.

Tuleeko kansalaistottelemattomuudesta jatkossa osa yhteiskuntaamme ja muokkaako se kansalaisjärjestöjen identiteettiä, kun ihmisen auttamisesta hädässä kasvaa suurempi arvo kuin hiljainen sivusta katsominen tai täydellinen alistuminen viranomaisten käskyille?

Onko Suomeen syntynyt tai syntymässä uusia kansalaisjärjestöjä ja -liikkeitä, jotka keräävät erilaisista taustoista tulevia, mutta kuitenkin samalla tavalla ihmisoikeuskysymyksistä ajattelevia ihmisiä yhteen? Ja nämä tahot sitten ajavat toisenlaisen, inhimillisen ääneen huomioivaa Suomea eteenpäin - siitäkin huolimatta, että julkinen ääni huutaa alistumisen mantraa: älä niskuroi vaan tee niin kuin lainsäätäjät käskevät.

Kansalaisyhteiskunnan tehtävä, vastuu ja velvollisuus on pitää tasapainoa yllä yhteiskunnassamme. Eikö? Onkin hyvä kysyä: voimmeko olla passiivisia sivustaseuraajia jos arvomaailmaamme rikotaan ja heikoimman asemaa sorretaan?

Kirkko ja seurakunnat ovat siinä taistelussa eturintamassa. Viime päivinä olemmekin nähneet miten aktiivisesti piispat ja papit ovat nousseet tuomaan kirkkojen ääntä, osana laajempaa kansalaisyhteiskuntaa; meidän on huolehdittava lähimmäisistämme vaikka kuinka se haluttaisiin kriminalisoida paperittomien ja karkotuspäätöksen saaneiden kohdalla. Mottona ihminen on arvokas, ihminen on tärkein, ja ihmisyyden äänen on kuuluttava tai sivistysvaltioltamme putoaa pohja.

Kirkko on valitettavan usein historiassa ottanut valtaapitävän puolen ja unohtanut kärsivän ihmisen. Kaikissa tapauksissa seuraukset ovat olleet katastrofaaliset. Ehkä voisimme jotakin oppia näistä kokemuksista.

Loppujen lopuksi me itse valitsemme asemamme näissä historian myllerryksissä; voimme olla hiljaisia sivusta seuraajia ja hyväksyä kaiken mitä tulee ja annetaan tai sitten olla aktivisteja, ja taistella oikeuden puolesta. Meillä on siihen täysi oikeus tasavertaisina kansalaisina.

Jokainen virkamies, joka laatii lakeja ja säännöksiä, ja toteuttaa niiden toimeksipanoa, on loppujen lopuksi kansan palvelija. Siksi meidän ei tulisi hyväksyä ihan mitä tahansa. Olemme Jumalan luomia ihmisiä, jokainen meistä huolimatta etnisestä taustastamme. Ja toiseksi olemme Suomen kansalaisia, tasavertaisella äänellä varustettuja.

Velvollisuutemme on antaa äänemme kuulua, että Suomi olisi hyvä ja tasavertainen paikka elää. Ihmisyyden ääni kutsuu meidät siihen. Meidän ei tarvitse purematta niellä kaikkea mitä meille tarjotaan. Meillä on oikeus sanoa mielipiteemme.

Onneksi niin.

 

9 kommenttia

  • Jari Haukka sanoo:

    Hyvä blogisti,

    Haluatko että jokaiselle Suomeen tulevalle annetaan oleskelulupa?

    Jos vastaa “ei”, niin hyväksyt samalla myös pakkopalautukset?

    Jos vastaa “kyllä”, esittänet miten ehkä satoihintuhansiin nousevat ihmisjoukot asutetaan maassamme.

    Elämä on kaltaisellesi moralistille kovin helppoa kun vastuun voi sälyttää muille-

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Kiitos Jari palautteesta. Halusin esittää kysymyksiä, mutta hairahduinko moralisointiin? Voi minua! Lienee paikallaan viestin tarkentaminen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jos vastaa ‘kyllä’, esittänet miten ehkä satoihintuhansiin nousevat ihmisjoukot asutetaan maassamme.” Asuttaminen tuskin on kovin iso ongelma. Onhan täällä tilaa. Sijoittaminen kansalaisiksi työelämään ja yhteiskuntaan lienee vaikeampaa. Kantasuomalaisten sopeuttamisessa muutokseen voi myös olla työtä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kansalaisaktivismi on joskaus viimeinen humanismin ääni kun politiikot säätävät epä humaanisia lakeja joita viranomaiset halukkaasti seuraavat. Aktivismilla on hintansa. Kun sellaiseen ryhtyy, niin siitä on otettava seurauksensa. Voi olla varma siitä että lakien pakonomaiset seuraajat tulevat syyttämään lakien rikkomisesta ja kansan olemisen taakan raskauttamisesta.

    Juuri nyt pakolaiskysymys on suurin paikallinen aktivismin haaste. Pelätään että jos ovet avataan kaikille, niin tänne ryntää satojatuhansia pakolaisia. Voi olla että näin kävisikin. Entä sitten? Maailmassa on todella monta kansakuntaa jotka koostuvat eripuolita tulleista ihmisistä. Suomi on yksi niistä. Suomi on geneettisesti kahta ja puolta kansakuntaa.

    Virojoelta Ouluun menee geneettinen vedenjakaja. Länissuomalaiset ja Itäsuomalaiset ovat geneettisesti eri “rotua” ja sitten vielä rannikojen ruotsalaiset. Olemme eläneet sovussa ja tulleet keskenämme toimeen niin miksie emme tulisi sopeutumisajan jälkeen myös uusien tulokkaidn kanssa?

    Suomessa on oikeastaan väestöpula.Syntyvyys ei takaa sitä että vabhat sukupåolvet voidaan elättää nuorten työpanoksella. Mielestäni pakolaisten lisäksi tänne voisi värväämällä värvätä muutama miljoona hyvin koulutettuja intilasia ehdolla että oppivat suomea.Intilaiset ovat sopeutuvaisia ja päämäärätietoisia yrittäjiä. He takaisivat elintason säilymisen ja kasvun.

    Heillä on viellä hyvin kehittynyt lojaliteetti ja kyky hoitaa sitä tarvitsevia. He vähentäisivät väestöpainetta Intiassa ja me rikastuisimme ja suuremmalaa väestöllä kykynesimme paremmin pitää kiinni neutraliteesitamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Markku. Uskallat heittää rohkeita ajatuksia. Sitä tarvitaan samoin kuin avointa keskustelua missä erilaisia ajatuksia punnitaan. Sieltä mielipiteiden viidakosta löytyvät ne suuret ideat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Tämä aihe on näinä päivinä niin tunnepitoisesti, myös poliittisesti, latautunut, että eipä siihen juuri uskalla ottaa kantaa ellei halua joutua jonkin eri mieltä olevan porukan vihapuhesyytöslistalle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Kiitos Salme palautteesta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen
    Olli Pitkänen

    Olen kehitysmaa-aktivisti ja maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyään toimin Kirkon Ulkomaanavun alueellisena ohjelmapäällikkönä Jordaniassa. Seurailen mielenkiinnolla elämää Lähi-idässä ja muualla maailmassa, josta kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista.