Älä hengellistä koronavirusta

Koronavirus ei ole ainoastaan aiheuttanut poikkeustilannetta Suomessa,  se on myös aktivoinut uskonnollista ajattelua. Osa aktivoitumisesta on sellaista kirjoittelua, että sitä ei ole viisasta harjoittaa Kotimaa24:n blogeissa (ja tuskin kovin monessa muussakaan paikassa). Kyse on kaikenlaisesta hysterian lietsomisesta, huhujen tai väärien tietojen levittämisestä, yksityisten ”koronatotuuksien” julistamisesta ja pandemian hengellistämisestä. Varsinkin viimeksi mainittu näkyy olevan tarttuva vaiva.

Ylläpito on jo poistanut muutamia blogikirjoituksia edellä lueteltujen syiden perusteella.

Toivottavasti bloggaaminen ja kommentointi pysyvät jatkossakin asiallisina, rakentavina ja myönteisinä, vaikka pandemia ja poikkeusolot voivat hetkellisesti kiristää tunnelmaa ja kärjistää uskonnollista ajattelua. Sinänsä nykyinen tilanne antaa varmaan paljonkin aihetta oivaltavalle teologiselle analyysille ja pohdiskelulle.

Paremman bloggaamisen puolesta!

  1. Pentti kertoo mitä virkoja peruskoulussa on, mutta ei kerro mikä virkanimike hänellä on mahdollisesti ollut. Hän on antanut ymmärtää olleensa luokanopettaja. Siihen vaaditaan korkeakoulututkinto,jota Pentillä ei ole.

    Itse veikkaan että hän ollut jonkinlainen koulunkäynnin avustaja ja mahdollisesti opettanut piirustusta eikä hänellä ole ollut mitään mainitsemaansa virkaa.

  2. Antti Hämäleinen: ”Kirjoittelemme täällä kirkon sivustolla ja sinä ihmettelet että kirkossa pohditaan taivasta .Arkkipiispa Luomakin joku päivä sitten nimenomaan tv-haastattelussa sanoi, että kirkon tulee pitää esillä iankaikkisen toivon näkökulmaa.”

    Korjaan kommentistasi kaksi virhettä tai väärinkäsitystä; Nämä sivut, joihin kirjoittelemme, eivät ole kirkon sivustoja. Kotimaa on kyllä uskonnollinen lehti, mutta ei mikään kirkon äänenkannattaja.

    Tihinen: Minä en ihmettele, että kirkossa pohditaan taivasta. Arkkipiispa Luoma on järkevä ihminen ja hänen kanssaan minulla ei ole mielipideristiriitoja. Toivon näkökulmaa minäkin olen täällä pitänyt esillä. Lue vaikka tuo edellinen kommenttini Anita Ojalalle.

    Tihinen: “Minusta meille kaikille käy lopussa hyvin, sillä se on Jumalamme tahto”.
    Antti Hämäläinen: ”…oletko keksinyt tämän ajatuksen ihan itse?”

    En ole keksinyt ajatusta itse, vaan olen lukenut sen Raamatusta. ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, JOITA KOHTAAN HÄNELLÄ ON HYVÄ TAHTO!”
    Eikö Jumalatahto ole tuossa selvästi sanottu.

    • Tihinen. ” “Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, JOITA KOHTAAN HÄNELLÄ ON HYVÄ TAHTO!” Eikö Jumalatahto ole tuossa selvästi sanottu”.
      On varasti selvää, että Jumalalla on ihmiskuntaa kohtaan hyvä tahto. Mtta se nyt tuskin merkitsee sitä, että kaikki pelastuvat.Eivät kaikki tahdo olla Jumalan kanssa tekemisissä, eikä tietysti ole pakkokaan.Jumalan hyvää tahtoa tämä ei tietysti muuta, mutta se merkitsee sitä, että kaikila ihmsillä ei ole hyvä tahto Jumalaa kohtaan.

  3. Pentti. ”Pätevyyteni ei ymmärtääkseni lisää eikä vähennä mielipiteitteni arvoa.”

    Ei tietenkään,m utta myöskään pätevyyden puute ei vähennä tai muuta mielipiteittesi arvoa tai paremminkin arvottomuutta . Olen aina ihmetellyt, mistä argumentaatiosi alyttömyydet johtuvat, ja syy voi yksinkertaisesti olla se, että sinua ei ole koulutettu ajattelemaan ja argumentoimaan. Siksi jutut ovat aina samanlaista saivartelua ja vänkäämistä vänkäämisen tähden joutavista pikkuasioista.

    • Minä olen Raamatun opettajana puhunut pelastuksesta paljonkin, enkä koskan kyllästy sitä ajattelemaan tai siitä puhumaan.

  4. Olin siis oikeassa. Ei koulutus tai sen puute tietenkään vaikuta ihmisarvoon mitenkään. Kun Pentti on puhunut koulumaailmasta, hän on antanut ymmärtää olleensa luokanopettaja. Oikeasti hän on siis ollut koulunkäyntiavustaja tai vastaava.

    Olen Hämäläisen lailla ihmetellyt, miten .on mahdollista että akateemisesti koulutettu ei kykene loogiseen ajatteluun tai aina edes ymmärtämään mistä keskustellaan vaan saivartelee joka asiasta.

  5. ”Olen aina ihmetellyt, mistä argumentaatiosi alyttömyydet johtuvat, ja syy voi yksinkertaisesti olla se, että sinua ei ole koulutettu ajattelemaan ja argumentoimaan.” Päättelen tästä, että olet omasta mielestäsi koulutettu ja pätevä argumentoija, Antti Hämäläinen. Kenties käsityksestäsi johtuen pidät älyttömänä sitä, jota argumenttisi eivät vakuuta. Mielestäni esität yksinkertaisia yleistyksiä totuuksina ja oman erityisen hengellisen ryhmäsi näkemyksiä kristinuskon ydinsisältönä. Vaikka kuinka taitavasti muotoilisit kommenttisi, asia ei tästä näytä muuttuvan. (Itse asiassa kirjoitat toisinaan jokseenkin huolettomasti huitaisten.)

  6. ”Kun Pentti on puhunut koulumaailmasta, hän on antanut ymmärtää olleensa luokanopettaja.” Sen verran olen tätä kysymystä sivunnut, että totesin Antti Hämäläiselle, että en ole kansakoulunopettaja, joksi hän tuli minua kutsuneeksi. Kerroin, että maassamme on siirrytty peruskolujärjestelmään jo 70-luvulla. Loppu on hänen ja näköjään sinunkin arvailuasi, Juhani Ketomäki. Arvailkaa pois vain, jos se on teistä hauskaa!

Kirjoittaja

Ylläpito Kotimaa.fi
Ylläpito Kotimaa.fi
Asiaa lukijabloggauksen pelisäännöistä ja näköaloista. Apua ongelmatilanteisiin. Palaute ja parannusehdotukset: Kotimaa24@kotimaa.fi