Alku aina hankalaa - blogin lähtölaukaus

Bloggaamisen aloittaminen on ollut takkuisaa. Olen kypsytellyt Kotimaahan kirjoittamista usean vuoden ajan. Blogioikeudet ovat olleet käytössäni jo pitkään mutta en ole löytänyt itselleni mieluisaa tyyliä kirjoittaa tai sopivaa teemaa, jota haluaisin käsitellä.

Pitkällisen pohdinnan ja pallottelun jälkeen päätin lopulta kirjoittaa omasta arjestani kristittynä kaikkine iloineen ja suruineen. Jaan blogissani havaintoja arjen kristillisyydestä ja uskosta, koska ruohonjuuritaso on se, josta tiedän parhaiten. Kristinusko on minulle koko elämän läpäisevä asia, joka näkyy kaikessa ja kaikkialla, kun vain oikein silmin katsoo.

Blogini teemallisia (ja teologisia) esikuvia minulla on kaksi: Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittaja, tietokirjailija Jaakko Heinimäki sekä fransiskaanisääntökunnan perustaja pyhä Franciscus Assisilainen.

Jaakko Heinimäen kirjoihin tutustuin lukioikäisenä ja hänen asiapitoinen mutta humoristinen sekä inhimillinen tyylinsä kirjoittaa arjen uskosta, uskonnosta ja kristillisyydestä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Usko on itselleni ennen kaikkea voimavara ja iloinen asia, inhimillistä yritystä löytää Jumala, jota en näe mutta jonka olemassaoloon turvaudun. Jaakko Heinimäki sanoittaa teksteissään tämän ajatuksen minua paremmin. Arvostan erityisesti hänen työtään kristinuskon kansantajuistajana, sillä sitä me tässä ajassa mielestäni tarvitsemme.

Franciscus Assisilaiseen tutustuin yliopistoaikoinani. Hänen kirjoituksistaan ja hänestä kirjoitetuissa pyhimystarinoissa välittyvä humoristisuus, lempeys, armo, inhimillisyys ja luomakuntaa syleilevä kokonaisvaltainen usko Jumalan hyvyyteen puhuttelivat. Franciscus on suosikkipyhimykseni ja hänen kirjoittamansa Aurinkolaulu on yksi itselleni rakkaimmista hymniteksteistä. Se kuvastaa osuvasti ja kauniisti omaa käsitystäni Jumalasta, maailmasta ja ihmisestä.

Näiden kahden herran jalanjäljissä yritän taapertaa tämän blogin teksteissä niin tyylillisesti kuin temaattisesti. Uskonelämää ja elämää uskossa, arkea ja juhlaa, ajatuksia ja ideoita. Kaikkea sikin sokin ja sulassa sovussa. En pyri korkealentoisuuteen tai teologisiin analyyseihin. Oppikysymykset jätän minua viisaammille, samoin teologisen säilän heiluttelun. Keskityn olemiseen, elämiseen ja ihmettelemiseen. Yritän kirjoittaa joka viikko, mutta katsotaan, miten käy.

Rauhaa, rakkautta ja siunattua paaston aikaa!

9 kommenttia

  • Sakari Lintunen sanoo:

    Lämpimästi tervetuloa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiva ylläri, kun tuli uusi kasvo mukaan. Intoa vain blokaamiseen. Luovassa kirjoittamisessa voi pitää välillä lataustaukoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Blogisti: “Uskonelämää ja elämää uskossa, arkea ja juhlaa, ajatuksia ja ideoita. Kaikkea sikin sokin ja sulassa sovussa.”

    Eikö tuossa ole uskonelämän ydin? Teologian tulisi sitä tukea eikä kahlita.

    Katsokaa taivaan lintuja…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lämpimästi tervetuloa kirjoittajien joukkoon! On hyvä saada tänne tuoreita ajatuksia uusien kirjoittajien myötä! Itselläni kirjoitustahti on 10 vuoden rupeaman aikana vaihdellut ja viime aikoina hieman hiipunut, kun monet itselle tärkeät aiheet on tullut kirjoitettua. Jatkan silti harvakseltaan kirjoittamista ja blogitekstien julkaisua täällä. Kiitos samoin! 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Mukavaa, kun olet täällä! Jään mielenkiinolla odottamaan tulevia kirjoituksiasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Laura Leipakka sanoo:

    Kiitos, kiva kuulla. 🙂 Aurinkoa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Laura Leipakka
    Laura Leipakka

    Pirskahteleva ja puhelias optimisti. Koulutukseltani olen teologian maisteri ja fil.yo. ranskan kielestä. Työkseni järjestän tapahtumia ja yritän elää hetkessä. Vapaa-aikanani harrastan viskiä, käyn elokuvissa, luen kirjoja, ylläpidän kielitaitoa, matkustelen, hoidan tuttujen ja tuntemattomien lemmikkejä sekä vietän aikani erilaisissa sosiaalisissa riennoissa mieluusti hyvän ruoan ja juoman parissa. Tässä blogissa kartoitan arkista elämääni kristittynä kirkossa ja sen ulkopuolella pääkaupunkilaisesta näkövinkkelistä käsin. Ajatusmaailmaltani olen liberaali, punavihreä, kosmopoliitti, feministi ja vankkumaton tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja. Ohjenuorani elämässä on: "Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." (1.Kor.13:13)

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit