Paljonko haluatte maksaa? Andrein, Laatokan venemieheni 25 vuoden ajalta, kysymys yllätti täysin. Hinnasta oli pitänyt aina ennen vääntää. Ihan ensimmäisiä kertoja lukuun ottamatta, jolloin hintataso oli suomalaisittain edullinen. Joskus oli mökötetty tuntikin, kunnes hinta oli sovittu. Viime vuosina oli opittu pelisäännöt. Andrei sanoi hinnan, sitten sanottiin vastatarjous ja parin kierroksen jälkeen löytyi yhteinen hinta. Mutta nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen, tiedettiin jo etukäteen, mihin hintaan oltiin valmiit. Se sanottiin Andreille ja sen hänkin oli jo osannut arvata. Andrei sanoi OK, kättä päälle ja sitten mentiin. Kaikilta säästyi aikaa ja vaivaa. Tuli hieno reissu.
Työmarkkinaneuvotteluissa neuvottelijat – ainakin – tiesivät hyvinkin puolta vuotta aiemmin (joskus enemmänkin), millä tasolla tuleva palkkaratkaisu tehdään. Ainakin kutakuinkin .Ja sen, mikä muu oli mahdollista sopia ja mikä ei. Jos se olisi ollut vain neuvottelijoista kiinni, aikaa sopimuksen kirjoittamiseen olisi mennyt päivä-pari, sitten nimet alle ja toimeksi. Niin ei tietenkään voitu toimia. Jotta kaikki, joita asia koski, voisivat hyväksyä tosiasiassa vääjäämättömän lopputuloksen, se vaati aikaa sitouttamiseen ja sitoutumiseen. Nopeuttaminen olisi vain vaikeuttanut asiaa. Vääjäämättömän lopputuloksen lanseeraaminen kiireellä olisi vain nostanut vastarinnan ja aiheuttanut pahimmassa tapauksessa vain turhia häiriöitä. Siksi tarvittiin aikaa. Aikaa niidenkin asioiden pohtimiseen, joiden kukaan ei uskonut voivan tulla hyväksytyiksi.
No, mihin tämä nyt sitten muka liittyy? Mietitäänpä:
Aikanaan itsensä surmanneita ei haluttu haudattaviksi siunattuun maahan vaan kirkkomaan aidan ulkopuolelle. Kukapa nykyisin tällaista edes kuvittelisi ajavansa?
Aikanaan diakonissojen piti pysyä naimattomina.
Aikanaan avioeroon tuomittuja ei haluttu vihkiä uuteen avioliittoon. Nyt uudelleen vihkiminen on arkea, jos puolisot kirkollista vihkimistä edes tulevat pyytämään.
Aikanaan naisia ei haluttu vihkiä papeiksi. Nyt papeista puolet on naisia ja nuoremmassa sukupolvessa he ovat enemmistönä.
Kun pappisvirka avattiin naisille, naisia ei kuitenkaan voinut vielä silloin valita piispaksi. Tätä rajoitusta ei enää ole.
Kirkko vastusti muutaman arkipyhän siirtämistä sekä vaihtoehtona esitettyä muutaman muuttamista työpäiviksi. Kirkko sivuutettiin poistamalla kauppojen aukiolon rajoitukset. Nyt kauppojen olemiseen auki on yleisesti totuttu. Ja pian palvelujen on seurattava perässä.
Kun samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinti tuli mahdolliseksi, kirkko vastusti sitä, koska se pelkäsi sen johtavan samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Niin kuin johtikin.
Kun avioliitto tuli mahdolliseksi sen osapuolten sukupuolesta riippumatta, kirkko katsoi, ettei vihkiminen eikä siunaaminenkaan ole mahdollista. Ja eräiden vuosien kuluttua…..
– — –
”Älä enää kirjoita”, hän sanoi. Niin hän oli sanonut ainakin kerran aikaisemminkin. Ihan ystävällisesti.
”En enää”, minä vastasin, ”en varmaankaan enää”.
Asiat hoituvat ajan kanssa. Aika hoitaa. Vastuuseen laitetuille se on helpoin tie.
Aikaa on ja sitä tulee koko ajan lisää.
Ja tän lafkan (kirkon) perustustuksen väitetään olevan kalliolla, siihen vasta uskoa tarvitaan ken sen uskoo.
Kyllä se perusta on kalliolla. Vuosien varrella on vain ollut monenlaisia käsityksiä, mihin johtopäätöksiin se perusta antaa oikeutuksen ja mihin ei.
Pienemmän kansankirkon menoissa lauletaan usein: ”Se on viisautta”. Kaiman kirjoituksen perään tuo sopisi erinomaisesti. Kiitos.
”Aikaa on ja sitä tulee koko ajan lisää.” Onhan se niinkin.
Olen jo iäkäs ja oma pitkään kestänyt suhteeni on saapunut aviolliseen satamaan siunausten saattelemana.
Kaikki ystäväni eivät ole olleet yhtä onnekkaita. On menty hautaan, rakastettu ei ole saanut tulla viereen haudatuksi. Sukulaiset ja tietysti molempien rakastama kirkko ovat tuominneet rakkauden sopimattomaksi.
”Aikaa on ja sitä tulee koko ajan lisää.” Kirkollisen hallinon näkökulmasta asia on varmasti näin. Eihän tässä mitään kiirettä. Otetaan aikalisä, perustetaan työryhmä, kutsutaan koolle valiokunta ja piispainkokous, herranpieksut miksei taas uusi kirkolliskokouskin.
Ihmisten aika on erilainen. Se on juuri tässä ja nyt. Kirkollinen hallinto ei (luultavasti) kuole milloinkaan. Me ihmiset kuolemme. Nekin ihmiset, jotka jäivät odottamaan sitä sopivaa aikaa…
Seija, naulan kantaan.
Kenen hyväksyntää haetaan kun halutaan kirkon muuttavan opetustaan, ihmistenkö vai Jumalan?
Raamatun mukaan Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti, muuttuuko Hän tai Hänen antamansa Sana, ei muutu. Siis se mitä on rakennettu tälle kalliolle, Sanalle, ei muutu, Jeesuksen Sanat eivät muutu milloinkaan se on jämpti.
Kuka sitten ”kuulee” nämä Sanat, onko kirkko niitä julistanut, ei ole koska kirkon opetus on muuttunut aikojen saatossa niin radikaalisti monessa kohdin, ennen se tuomitsi ihmisiä jopa kuolemaan synneistä joita se nykyään siunaa?
Siis kenen Sanalle laitat iankaikkisen elämäsi?
Jumala on elävä, Jeesus elää ja hänen sanansa ovat elämän sanoja. Elämän ominaisuus on muutos ja liike. Jumala on sama eilen, tänään ja aina, mutta se ei tarkoita jähmeää pysähtyneisyyttä. Jumala luo aina uutta.
Kirkon ja maailman välinen ”kissanhännänveto” ei tarkoita, että Kirkko olisi aina hiljaa hyväksynyt kaikki maailman vaateet. Kirkko on aikanaan kertonut, että jos lähdemme tuolle tielle, niin siitä seuraa luopumusta…
Kun katsomme Kirkkoa tänään ja vuosia taaksepäin, niin on myös rehellistä myöntää, ettei avioerot ole vähentyneet, sen myötä, että uudelleen vihkiminen sallittiin, ei ole pappien virkakysymys tuonut rauhaa vaan riitaa, ei arkipyhien siirtäminen ja kauppojen vapaat aukiolot tuoneet lapsiperheille lisää vapaata, vaan kamalan taakan, ynm. Listaa vois jatkaa…
Kun Israelin kansa halusi aikanaan itselleen kuninkaan, koska kaikilla pakanoillakin oli kuninkaat ja vaikka Israelilla oli Elävä Jumala kuninkaana, niin he halusivat varoituksista huolimatta maallisen kuninkaan, joka heitä hallitsee ja säätää heille kurjuutta ja sotaa. (1.Sam.8:4-22) Suomessa on käynyt samoin Kirkon suhteen, ollaan haluttu vapautta Jumalasta ja sitä on saatu runsaasti, mutta onko se lisännyt kansamme onnea?
Kirkko on ollut Suomessa se, joka ei ole tukenut nykyistä kehitystä siinä, että luovutaan Jumalasta ja Hänen Sanastaa ja otetaan maallinen regimentti tilalle päättämään kaikista Hengellisistäkin asioista. Tosin vuosikymmenten kehitys on johtanut siihen, että välinpitämättömyys Raamatun ilmoitusta kohtaan on jo yleisesti hyväksyttyä myös Kirkossa.
Onko tämä hyvää kehitystä? Voidaanko olla kahta mieltä? Eikö meille ole annettu vain yksi tie kulkea? Jos suola käy mauttomaksi, niin mitä sillä tekee? Jos Kirkolla ei ole enää mitään sanottavaa ihmiselle, niin mitä Kirkolla tekee?
Jeesus sanoi aikanaan:
”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.” Luuk.11:23 Ei ole mitään välimaastoa, joko olet Totuuden puolesta tai sitä vastaan.
ismo malinen :”Kun Israelin kansa halusi aikanaan itselleen kuninkaan, koska kaikilla pakanoillakin oli kuninkaat ja vaikka Israelilla oli Elävä Jumala kuninkaana, niin he halusivat varoituksista huolimatta maallisen kuninkaan, joka heitä hallitsee ja säätää heille kurjuutta ja sotaa. (1.Sam.8:4-22)”
Muinainen Israelin kansa ei käsitykseni mukaan halunnut itselleen ”kuningasta”, vaan halusi itsenäistyä Rooman imperiumista, joka hyväksyi ”joka lähtöön” uskonnot, joita Rooman hallinnon virkamiehet valvoivat samaan tapaan kuin valtaeliitti haluaa nyt lainsäädäntönsä avulla valvoa jokaikistä kansalaista ja ilmeisesti pitää ”hyveenä” Stasin tavoin ns. ”naapurikyttäystäkin”.
Ettei vaan kukaan meistä tekisi ”lahjatyönä” mitään työksi katsottavaa veloituksetta, kun tämän ”tahon” periaate näyttää aina vaan olevan se, mitä Eero A. Wuori aikoinaan sanoi: ’Meillä ei ole ikuisia ystäviä eikä ikuisia vihollisia. Ikuisia ovat meidän omat etumme”
Kyllä Israel pyysi itselleen kuningasta ja vaikka Jumala ei täysin samaa mieltä ollutkaan, Hän antoi heille Saulin. Saul oli Israelin ensimmäinen kuningas. Rooman valtakausi oli paljon myöhemmin. Silloin Israel halusi pois miehityksen alta.
Merja Ruuska :”Kyllä Israel pyysi itselleen kuningasta ja vaikka Jumala ei täysin samaa mieltä ollutkaan, Hän antoi heille Saulin. Saul oli Israelin ensimmäinen kuningas.”
Tuo aika oli käsitykseni mukaan vielä sitä aikaa, kun uskottiin, että kuninkaat ovat jumalia. Sitten tuli se aika, kun uskottiin, että ihminen voi ymmärtää vain sellaisiia laadullisuuksia kuin hänessä itsessään on, ja koska matemaattisia totuuksia pidettiin ikuisina, se ihmisen sielun osa, joka ymmärsi matematiikkaa, määriteltiin Jumalan pojaksi – ja sitten kun tuli hän, joka toi ihmiskunnalle ikuiset eettiset totuudet ymmärtämättä matemaattisia totuuksia tai haluamatta olla kuningas, ja sanoi olevansa Jumalan Poika, niin hänet tapettiin ristille.
Kiitos, Risto! Kirkkomme viime aikojen kiemurtelu ja ”pakoilu” ei ole kunniaksi kirkollemme eikä evankeliumille! Tämän sanottuani säikähdän hitusen kun en ole tavannut tällaisia lausua. Nyt kuitenkin lausun tai kirjoitan. Ja ymmärrän myös, että muutokset vaativat aikansa. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että lopussa viittaamasi muutos nousee juuri vahvasti kirkon sanoman ytimestä, ei vain yhteiskunnan paineesta kuten jotkut väittävät. Ja sekin hyvä muistaa, että yhteiskunta on 70% ev.lut. kristittyjä/kirkko!