Antakaa karmien rytistä ja aitaa kaatua!

Sanottiinko siellä Matteuksen evankeliumissa, että "Olkaa siis ja odottakaa, että kaikki kansat tulevat kirkkoon kuuntelemaan eksegeettisesti siedettäviä, dogmaattisesti oikeaoppisia saarnoja sekä liturgisesti henkistyneitä messuja ja opettakaa heitä noudattamaan sitä, mitä kirkko on käskenyt heidän noudattaa"? Nii-in! Eipä sanottukaan! Ja niinpä meillä onkin aikamoinen joukko jengiä, jotka menevät ja tekevät.

Ajattelen täältä virkavapaaltani käsin Kallion kirkkoa ja Jari Sarasvuota ja Juha Tapiota ja 1500 osallistujaa ja Puolen tunnin messua ja koirakävelyitä ja lemmikkieläinten joulurauhan julistuksia ja Teknomessuja ja hobittimessuja ja agnostikkoiltoja ja Jarkko Martikaista ja isospankkia ja rokulileirejä ja sitä facebookin huumorisivustoa nimeltä Kirkkovene ja sitä vanhoillislestadiolaisten OHO! Siioni -sivustoa ja aamukasteita ja hääöitä ja virsi- ja viiniseuroja ja Qstockia ja Tähtipoika-projektia ja [listaa tähän se, mistä SINÄ olet ylpeä omassa seurakunnassasi tai se, mitä SINÄ olet mennyt ja tehnyt].

Tässä puuduttavassa kirkko-organisaatiossa on älyttömän paljon väkeä, työntekijöitä ja maallikoita, jotka ovat ottaneet todella tosissaan käskyn "mennä ja tehdä". He menevät ja tekevät silläkin uhalla, että on kaikenlaisia johtoryhmän kokouksia ja kuorisääntöjä ja kirkolliskokouksia ja "yhteisiä käytäntöjä", jotka pohjautuvat "pyhään seurakuntalaispalautteeseen" (joka on pääsääntöisesti kohderyhmään kuulumattoman anonyymin mielensäpahoittajan yksittäinen nettipalaute). Heidät sitten yritetään palauttaa ruotuun kanteluilla, valituksilla, kielloilla, estoilla jne. Mutta hahaa! Siinä ei onnistuta. He nimittäin ovat ottaneet kaste- ja lähetyskäskyn aivan liian tosissaan.

Kiitos, että järkkäät edes jotain! Kiitos siinäkin tapauksessa, että juuri minä en kuulu kohderyhmään ja minua ärsyttää se, millaista musiikkia järjestämässäsi tapahtumassa soitetaan ja tunnen myötähäpeää! Antakaa hutilyöntienkin tapahtua jos niikseen tulee! Ihanaa, että jossain joku menee ja tekee!

29 kommenttia

  • Helena Paalanne sanoo:

    Tuomo Hirvi, hyvä kysymys. Pappeja tarvitaan melko vähään. Mutta ehkä nyt sitten saarnaamaan ja sakramenttihommiin.

    Mutta on myös niin, että en mä ole panemassa kirkkojärjestystä pois päiviltä. Kyllä mullekin on tosi merkityksellistä se, että asioissa on joku järjestys. Mutta mä haluaisin pois päiviltä sellaisen lannistavan kirkollisen kulttuurin, jossa ei osata iloita siitä, että on ihan hirmu monenlaista tekijää ja juttua ja innostuneita tyyppejä. Tai sellaisen, että ei edes uskalla ehdottaa, kun tietää jo etukäteen tulevansa tyrmätyksi. Mä tiedän, että ihan oikeasti tosi monia luovia tyyppejä ajetaan sillä loppuun eikä se ole kenenkään etu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jaakko Syynimaa sanoo:

      Helena sanoi: “Mutta se elämä, mitä me eletään seurakunnassa ei voi olla vain julistusta. Sen pitää olla ihan elämää, jossa kaikenlaiset kyselyt ja keskustelut on sallittuja.”

      Aamen. Ehkä juuri tämän tavallisen elämän puuttumisen vuoksi niin monen (huom! ei kaikkien) nykyseurakunnan elämänvoima ja yhteisöllisyys on lähes tyystin kadonnut. Tärkeä sana Helenan ajatuksessa on myös “vain”. Julistukselle on siis totta kai sijansa, niin sen perinteisille kuin uusillekin muodoille. Meidän pitää vain nähdä ne kaikki suosiollisesti julistuksen eri tapoina.

      Pitää myös nähdä ja tunnustaa se, että kohderyhmä oikeasti vaikuttaa julistuksen tyyliin. ihan perinteisimpiä, uskonasioista ja uskon retoriikasta hyvin perillä oleville ihmisille tarkoitettuja julistuksen metodeita ei ole mielekästä käyttää silloin kun yleisö ei ole “sisällä uskossa” (typerä ilmaus, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan) tai on ehkä jopa avoimen ennakkoluuloista.

      Vaikka silloin tarkoitus olisi kuinka hyvä, kukaan ei kuuntele, jos he eivät ymmärrä tai heidän kysymyksiinsä ei vastata. Silloin pitää vaihtaa metodia, sillä vika tuskin on kuulijassa.Tällaiseen havainnointiin ja metodinvaihtoon löytyy malli ihan Raamatusta, vetihän Paavali nimittäin Areiopagilla ihan fiksut peliliikkeet kreikkalaisten kanssa. Ja nykyään me kirkkona olemme vähintäänkin Areiopagilla.

      Entäpä sitten järjestys? Itsekään en todellakaan ole minkäänlaisen säännöttömän hulabaloon kannalla, vaan hallitun, harkitun ja vastuullisen opetuksen. Tämä asettaa suuret haasteet nimenomaan seurakuntien johtajille. Heidän pitää ohjata viisaasti niin uudistajia kuin säilyttäjiäkin. Heidän ei siis tarvitse lähteä joka sekoiluun mukaan, mutta ei myöskään rajoittaa kaikkea toimintaa sen yhden “virallisen palauuteen” pelossa, joka tuli joltain loukkaantuneelta.

      Yleisesti julistuksesta ja julistajista ajattelen, että meidän kirkon julistajissa ei todellakaan ole henkilöitä joiden ohjaamiseen pitää soveltaa VT:n profetoiden varoituksia, tai joiden muotokuvaan löytyy malli Ilmestyskirjan pedon kuvauksesta. Suurin osa kohuista johtuu väärinkäsityksistä tai ihan silkasta haluttomuudesta ymmärtää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Auvinen sanoo:

    Niin se “homileoo”, josta verbi saarnata tulee, tarkoittaa kai alunperin “keskustelua” tai jopa “seurustelua” ystävien kesken. Mutta mitä tähän itse blogin aiheeseen eli “menemiseen ja tekemiseen” tulee, niin kai sen pitäisi jollakin positiivisella tavalla olla sidoksissa kasteeseen, opettamiseen ja Jeesuksen tuntemiseen, jos sitä edelleenkin halutaan perustellaan Jeesuksen kastekäskyllä. Mutta kun nuo erityismessutkin tuossa tulit maininneeksi, niin messu – olipa se sitten millainen tahansa – ei mielestäni ole menemisen väline, vaan tulemisen: “tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Tämän blogin ansio on myönteinen asenne luovuuteen, tekemiseen rohkaisemiseen. Se on tärkeä juttu. Virheitä ei tarvitse liikaa pelätä. Vain ne te eivät tee virheitä, jotka eivät tee mitään… mutta se vasta suuri virhe onkin!

    Perusteltua keskustelua on hyvä käydä siitä, onko monitouhuisuus kirkollinen itseisarvo. Onko hyvä ihminen sellainen, joka touhuaa jotakin? Ostetaanko ihmisarvoa tekemällä itseään tärkeäksi? Onko erityisen kristillistä olla koko ajan tekemässä jotakin, vaikka suuntakin olisi hukassa? Mitä tarkoittaa se, että meille on jo annettu valmiina armo ja anteeksiantamus?

    Kristinuskon ytimessä ei ole passiivisuus, vaan dynaamisuus. Luova paradoksi on siinä, että toiminta tapahtuu levosta käsin. Tekeminen ei ole siis itseisarvo. Oikea suunta on tärkeämpi kuin pitkät askeleet. Sanoman sisältö ohittaa monisanaisuuden…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Se “olemisen teologia”, mihin ehkä Risto Auvinen viittaa messun kohdalla ja mihin ehkä Manu Ryösö omassa kommentissaan, on tosi tärkeä. Mutta olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, että kyllä tekemisen teologiaakin tarvitaan. Meidän yksin armosta -kirkko tuntuu olevan helposti kenollaan jonkinlaiseen pysähdyksen tilaan, kun tekojen merkitys luterilaisessa uskossa ei luonnostaan ole vetämässä toimintaa kohti. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi mennä eteenpäin ihan päättömästi, vaan että löytyisi vähän luottoa ihmisten hyvään tahtoon ja siihen, että konstit on monet. Ne oli silloin Pietarilla ja Paavalilla erilaiset ja ne voi tänään olla meillä erilaiset. Tärkeintä lienee kuitenkin, että edelleen on evankeliumista innostuneita ihmisiä. Niin kuin tuossa Manun kommentissa on: kristinuskon ytimessä ei ole passiivisuus, vaan dynaamisuus. Aika on toki levolla, mutta aika on myös touhulla. Ja siitä voi tulla monta touhua, kun on monta touhuajaa.

    Jaakolle myös kommentista kiitos. Komppaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Tikka sanoo:

    Tyhmä kun olen niin kolmannen lauseen jälkeen putosin kärryiltä, mutta ei se minua haittaa eikä kirjoittajaakaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomo Hirvi sanoo:

    Äsch – tätä on niin tuskallista lukea kun uudistivat tämän tällai, silmissä vilisee ja korvissa humisee kun yrittää saada selvää. Helena Paalanne, olen samaa mieltä, ettei kirkko innovatiivisuutta kauheasti suosi taikka edes harrasta. Olisin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että meidän kansankirkollinen näkyvin osa eli tämä jumalanpalvelus pitäisi säilyttää sinä pönöttävänä ja jäykkänäkin jos niin halutaan nähdä. Sille on sosiaalinen selkeä tilaus jatkuvuuden näkökulmasta. Nyt minusta tuntuu, että uudistetaan uudistusten vuoksi ihan vain siksi, että tilastot eivät miellytä – se on väärä lähtökohta. Sitä toimintaa pitäisi olla aivan toiseen malliin jos halutaan uudistaa. Nyt mennään joka poppikseen mukaan mutta ei omilla “eväillä” vaan varastetuilla ja siitä ei tule kuin paha mieli aika monelle. Olen myös herätysliikeläinen ja luulenpa niiden suosion olevan siinä turvallisuuden tunteessa joka sieltä tulee. Onko se väärää tunnetta niin aika usein perustuu pakottamiseen ja pelotteluun eli kirkon tehtävä on siltä osin puuttua tilanteeseen miten sitä oppia jaetaan.Erkki Koskenniemi totesi omasta viitekehyksestäni, jota en muuten enää oikein tunnista evankelisuudeksi lainkaan, että kyse on yhä enemmän tunnustuksellisesta liikkeestä. Tähän minun on sanottava, että jos näin ajatellaan niin vaarallisilla vesillä ollaan eli se on poissulkevaa seurakuntaoppia selkeästi ja siihen kirkon on sanottava stop tykkänään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Tuomo Hirvi, joo, nämä kommenttiosiot on visuaalisesti hieman liian vaativaa luettavaa. Ja tuossa blogitekstissäkin näkyy ainakin minulle ensimmäinen kappale pienemmällä fontilla kuin loput eikä mulla ole aavistustakaan että miksi.

    Mutta asiaan. Kyllä, sillä vanhalla perinteisellä messulla on ehdottomasti paikkansa. En kannata uudistumista uudistumisen vuoksi. Voi olla, että jossain on sellaista tehty. Sehän on melko falskia ja epäaitoa. Mutta mä myös tiedän, että on asioita ja paikkoja ja ihmisiä, jotka tekevät asioita toisin omasta ilosta ja siitä ilosta, että on mahdollista katsoa vanhoja juttuja uudella tavalla. Ja heille soisin tekemisen iloa sekä kannustusta.

    Mitä tulee nykypäivän evankeliseen liikkeeseen, niin todellakin käy mielessä ainakin jonkinlainen sisäänrakennettu eksklusiivisuus, kun miettii esimerkiksi miten on kohdeltu niitä liikkeen jäseniä ja työntekijöitä, joille naispappeus on ollut ok. En tiedä kuinka tiedostettua se on tai halutaankokaan sitä tiedostaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Tää on kun ei nähdä kokonaisuutta eli mistä on lähdetty ja mihin ollaan menossa.

    Siis kun ajattelee luterilaisuuden alkua niin ihmiset pelolla ja pakolla liitettiin “kirkon uskoon” ja samalla luotiin selkeä rangaistus käytäntö synnin tekijöille ja toisin uskojille, pakotettiin kansalaiset “noudattamaan” “kristillisiä” arvoja jopa kuoleman uhalla (eräät aviorikkojat), holhottiin homot mielisairaalaan jne.., kun oli valta määrittää “kristillinen” elämän tapa lakien kautta yhteiskunnan vallalla.

    Entä nyt halutaan kaikki aidat ja kahleet murtaa, lyödään romukoppaan vanhat “kristilliset arvot” ja “kristillinen etiikka”, aviorikkojat voivat elää täysin hyväksyttyinä kristittyinä, homot myös, pedofiileistä ei kukaan sano etteivätkö he olisi täysivaltaisia kristittyjä jne…

    Edellä olevat täysin saman “hengen” ja sakramenttien johtamina, voiko olla totta?????? Kaikki oppi on samaa kuinka tullaan Jumalan lapsiksi????

    Ilmoita asiaton kommentti