Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Löytyisikö niitä täältä? Minut nimittäin asetettiin mahdottoman tehtävän eteen. Eli vetämään työryhmää, jonka tavoitteena on löytää vanhukset, joita apu ei tällä hetkellä tavoita, mutta jotka sitä ehdottomasti ja kipeästi tarvitsevat.
Tämän kaltaiset tehtävät oikeastaan vetävät minua puoleensa. Olen kiinnostunut tehtävistä, joihin monikaan muu ei ole halukas ryhtymään. Sekä niistä joissa joudun tekemään pioneerityötä. Tähänkin jouduin melkein vahingossa. Piti vain mennä tutustumaan talkoorenkaan toimintaan ja tässä sitä nyt sitten ollaan.
”Jos kissa on puussa, niin yhdellä puhelinsoitolla saa palokunnan paikalle, mutta yksikään viranomainen ei tuo vanhukselle lääkkeitä, kun hänellä on hätä.” Kirjoitti Matti Tuovinen. Mikä avasi vähän silmiäni siitä missä mennään.
Jotain on pielessä, kun kadotamme jatkuvasti vanhuksia. Eikä meillä ole menetelmiä heidän löytämiseen. Eli pohdimme työryhmässä seurakunnan, kaupungin, vanhusjärjestöjen ym. kanssa niitä, joiden avulla löydämme kadonneet vanhukset ja miten saamme heihin kontaktin ja avun piiriin.
Jollain lukijoistani saattaisi olla kokemusta vastaavasta toiminnasta ja olisin kiitollinen kaikista vinkeistä millä voisimme päästä asiassa eteenpäin.
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ns.
vanhuspalvelulaki, tuli voimaan 1.7.2013. Lain mukaan kunnan eri toimialojen on toimittava
yhteistyössä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen
suoriutumisen tukemiseksi. Yhteistyön velvoite koskee myös muita kunnassa toimivia julkisia tahoja, yrityksiä sekä järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka edustavat ikääntynyttä väestöä.
Olen miettinyt sitä, että ovatko kartoituksissa 3. sektori tai seurakunnat palveluineen esillä ollenkaan, kun yhteydenottoja esim. seurakuntaan tehtyjen kartoitusten jälkeen ei yleensä ilmene. Luulisi, että joskus edes jotain kysyttäisiin seurakunnan tarjonnasta ikääntyneille, kotikäyntejä yms.
Sosiaali- ja terveystoimen sote-uudistus saattaa myllertää asioita siten, että vanhuspalvelulakikin voi aiempaa enemmän muutostilanteessa yksiä.
Palvelutarpeen kartoituksia on lakisääteisesti tehtävä 75-vuotiaille eli tämä ikäryhmän tarpeita edes jotenkin kartoitetaan. Mutta entä 65 – 75 – vuotiaat? Miten heidät tavoitetaan.
Lämmin kannustus tehtäväänne – kadonneiden vanhusten löytämiseen ei yksinkertaista ja kaikenauttavaa ratkaisua lienekään.
.
70 vuotiaat kutsutaan täällä terveystarkastukseen, mutta jos ei tule, niin konstit on vähissä.
Olen alkanut tulla samaan tulokseen. Ei voi toimia kaikkien kanssa samalla tavalla. On löydettävä useampia lähestymismalleja. Olen kiitollinen avustanne. Jatketaan pohdintaa.
Kysymys taitaa olla pääkaupungista, tai ainakin pääkaupunkiseudusta. Täällä maalla (vaikka ikään kuin kaupunkia tällä hetkellä olemmekin) ongelmat ovat erilaisia. Täällä todella yksin asuvia dementoituneita vanhuksia lähtee hyvin usein harhailemaan, no lähinnä metsään. Saattaa heitä lähteä vilkkaassa kaupungissakin. Mutta tästähän nyt ei ollut kyse.
Meillä täällä maalla toimii ainakin vielä toistaiseksi lähes joka kyläkunnalla diakoniapiiri. Tässä työssä aktiivisesti mukana olevat tuntevat sen verran hyvin kylänsä asukkaat, että osaavat kertoa, kuka mahdollisesti kaipaisi sosiaalisia kontakteja. Joku aktiivi voisi auttaa kontaktin solmimisessa. – Kaupungeissahan on kaupunginosayhdistyksiä. Kukaties tällaisessa yhdistyksessä aktiivisesti toimivat saattaisivat olla tietoisia myös sellaisista asukkaista, joita heidän työnsä ei tavoita. (Vaikka työn perimmäinen tarkoitus onkin juuri heidän tavoittamisensa, ainakin vielä vuosikymmeniä sitten oli.) Diakoniatyöntekijät saattavat olla lähempänä nimen omaan vanhuksia. Salassapito-ongelmat ja turhat käynnit hoituvat sillä, että työntekijä kysyy luvan asianomaiselta henkilöltä tapaamiseen.
Tuo työ kuulostaa todella tarpeelliselta ja ansaitsee tarvitsemansa tuen.
Vielä. Jos teitä on useammasta eri organisaatiosta, olette kait pitäneet tai pitämässä yhteisen palaverin, jossa sovitaan pelisäännöt ja kunkin vastuualue.
Täällä Keravalla on kerrostalon kerhohuone varattu vanhusten tukipisteeksi. Olin kuulut siitä jo aiemmin. Nyt vain tuli ajatus käydä siihen tutustumassa. Paikkaa piti vähän haeskella, kun olen aika tuoretapaus paikkakunnalla. Arvelin sen olevan jossain lähellä. Siihen tuli sopivasti vanhempi herrasmies. Ajoitus oli täydellinen. Kysyin paikkaa häneltä. Pian sain tietää, että juuri hän
on ollut puuhamiehenä tuon pisteen toiminnan toteutuksessa. Tuossa yhtiössä jo pelkästään on paljon vanhuksia.
Sain siinä keskustelussa paljon hyviä vinkkejä.
Hänen mukaansa jokaisessa taloyhtiössä on joku, joka on halukas luomaan yhteisöllisyyttä asukkaiden välille. Heidät on vain löydettävä. Usein jollakin on myös vara-avaimet naapuriin, josta pidetään huolta. Mikäli saisimme luotua lisää yhteisöllisyyttä tähän kaupunkiin, niin moniin kysymyksiini alkaisi tulla vastauksia. Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat avainhenkilöitä monessa mielessä.
Viranomaistaso kykenee hoitamaan oman osansa paljon paremmin, kun yhteisöllisyys toimii ja asukkaat tietävät mihin otetaan yhteyttä, kun apua tarvitaan.
Diakonissan puolisona olen esitellyt itseäni joskus diakonissan virallisena apulaisena. Joku pappi siihen: ”ei hänkään ole kuin virallinen apulainen”. Semmoisia apulaisia tässä ollaan. Nykyisin päätoimeni on olla mummin apulaisena; lastenlasten hoidossa.
Kuulostaa lupaavalta. Tuo on juuri sitä ruohonjuuritason toimintaa, jolla on parhaat mahdollisuudet tavoittaa syrjään jäävät vanhukset. Pienestäkin lähtenyt toiminta saattaa laajeta yllättävästi. Yhden ihmisen innostus voi innostaa muitakin mukaan toimintaan. – Tsemppiä !
Blogia väsätessäni olin ihan huuli pyöreänä: ”voiko tästä tulla jotain. Miten ihmeessä selviän tästä.” Nyt on monia ovia avautunut aivan yllättäen ja olen aivan innoissani. Enää ei harmita yhtään, että ”jouduin” vetämään tätä työryhmää.
Enneminkin alan tajuta miten, juuri siinä on Jumalan sormet ollu mukana. Nyt vain hyppään kelkan kyytiin ja annan Hänen vetää. Tosi hienoja näköaloja ja mahdollisuuksia on olemassa.