"Apua" : huutaa vanhus. Kuuleeko kukaan?

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Löytyisikö niitä täältä? Minut nimittäin asetettiin mahdottoman tehtävän eteen. Eli vetämään työryhmää, jonka tavoitteena on löytää vanhukset, joita apu ei tällä hetkellä tavoita, mutta jotka sitä ehdottomasti ja kipeästi tarvitsevat.

Tämän kaltaiset tehtävät oikeastaan vetävät minua puoleensa. Olen kiinnostunut tehtävistä, joihin monikaan muu ei ole halukas ryhtymään. Sekä niistä joissa joudun tekemään pioneerityötä. Tähänkin jouduin melkein vahingossa. Piti vain mennä tutustumaan talkoorenkaan toimintaan ja tässä sitä nyt sitten ollaan.

”Jos kissa on puussa, niin yhdellä puhelinsoitolla saa palokunnan paikalle, mutta yksikään viranomainen ei tuo vanhukselle lääkkeitä, kun hänellä on hätä.” Kirjoitti Matti Tuovinen. Mikä avasi vähän silmiäni siitä missä mennään.

Jotain on pielessä, kun kadotamme jatkuvasti vanhuksia. Eikä meillä ole menetelmiä heidän löytämiseen. Eli pohdimme työryhmässä seurakunnan, kaupungin, vanhusjärjestöjen ym. kanssa niitä, joiden avulla löydämme kadonneet vanhukset ja miten saamme heihin kontaktin ja avun piiriin.

Jollain lukijoistani saattaisi olla kokemusta vastaavasta toiminnasta ja olisin kiitollinen kaikista vinkeistä millä voisimme päästä asiassa eteenpäin.

19 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Pekka Pesonen :”Eli vetämään työryhmää, jonka tavoitteena on löytää vanhukset, joita apu ei tällä hetkellä tavoita, mutta jotka sitä ehdottomasti ja kipeästi tarvitsevat.”

    Jos työryhmän tavoite on vanhusten tarvelähtöisen palvelun aikaansaaminen, niin suosittelen, että otatte suunnitelmia tekemään mukaan vanhuksia ml. vanhukset, jotka eivät pysty liikkumaan ilman apua ja tarjoatte heille tuon avun, että he voivat osallistua toiminnan suunnitteluun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos Juha ja Tuula. Molempia tarvitaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olisiko ihan ilmoitus lehteen: Ilmiantakaa apua tarvitseva lähimmäinen,. En tiedä pitääkö siihen nykyään pyytää lupa asianomaiselta. Kaukana asuvat lapset tietävät vanhempiensa kunnon eivätkä voi satojen kilometrien päästä auttaa. Tämäkään ei ole tehokas, koska muumioita vieläkin syntyy.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Pekka: “Jotain on pielessä, kun kadotamme jatkuvasti vanhuksia. Eikä meillä ole menetelmiä heidän löytämiseen.”

    Kadonneista kansalaisista on tapana ilmoittaa ensimmäiseksi poliisille, joka organisoi tarvittaessa etsintäjoukot. Puolustusvoimia (asevelvollisia) on joissain tapauksissa käytetty myös haravoimaan maastoa kadonneiden ihmisten etsimisessä. Nykyaikainen teknologia tarjoaa niin ikään varsin tehokkaita apuvälineitä kadonneiden etsintätomissa (mm. helikopterit, lämpökamerat).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oliko tuo Kimmon tyypillistä jekkuilua? Vai oliko tekstini tulkittavissa metsään kadonneita koskevaksi?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Pekka Pesonen.

      “Minut nimittäin asetettiin mahdottoman tehtävän eteen. Eli vetämään työryhmää, jonka tavoitteena on löytää vanhukset, joita apu ei tällä hetkellä tavoita, mutta jotka sitä ehdottomasti ja kipeästi tarvitsevat.”

      Jotain on todella pielessä kun sinulla olisi kova halu auttaa, eikä autettavia löydy. Onko meidän paljon parjattu yhteiskunta hoitanut asiat niin hyvin, ettei todellisia autettavia olekaan? Silloinhan tehtäväsi on mahdoton. Sinulla näyttää Pekka olevan ns. positiivinen ongelma.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: “Oliko tuo Kimmon tyypillistä jekkuilua?”

      Päätä itse, mutta tosiasia on, että valtaosa suomalaisista kadonneista katoaa Suomemme suloisille saloille – siis metsiin. Johtuen mitä ilmeisemmin siitä, että Suomessa on niin paljon metsiä. Sieltä heitä nyt ensin alkuun kannattanee etsiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    On aika yllättävä tieto, että yli 85 vuotiaista helsinkiläisistä 80 % asuu yhä kotonaan. Joten aika todennäköistä on että ongelmani ei ole, ihan niin positiivinen, kuin mitä Leo esitti.

    Toinen virhe päätelmä on auttamishaluni suuruus. Siitä ei ole kyse, vaan homman hoitamisesta, joka ei ole näiden vanhusten etsiminen, vaan toimintamenetelmän luominen. Vasta kun tiedetään miten heitä voidaan lähteä tavoittamaan, niin vasta sen jälkeen päästään varsinaiseen asiaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Oletpa ottanut asiaksesi todella vaikean mutta arvokkaan työn.

      Et kertonut, että oletko mahdollisesti jo yhteistyössä kirkon diakoniatyöntekijöiden kanssa tai kenties sosiaaliviranomaisten? Mahtaisiko sieltä saada vinkkejä? Täällä meidän kulmilla, kun täyttää 75 vuotta, sosiaalityöntekijä vierailee kodissa tiedustellen mahdollista avuntarvetta. Muutens meikäläiselle ihan uusi juttu, jonka naapuri kertoi 75-vuotissynttäreidensä jälkeen. Hän ei apua tarvinnut, mutta mielestäni hieno homma sinänsä.

      Ajattelin myös, että onko talkoorenkaallanne joku ohjelma kirjoitettuna, jonka voisi pistää näytille vaikka kirjastoon tai muuhun julkiseen tilaan kertoen toiminnastanne. Voisi vaikka laittaa siihen, jotain sellaista, että oletko ystävää vailla oleva seniori, ota yhteyttä. Lisäksi vielä vetoomus kaikille, jotka saattaisivat epäillä, että naapuristossa on joku yksinäinen, jota ehkä tiiminne voisi lähestyä.

      Ihan vain aatoksia nämä. Tarkkana täytynee olla ja tarkoitusperät mieluiten suosituksineen esiin, jottas välttyisi vaikutelmalta, että onkos tämä vain joku uusi nokkela tapa huijata vanhuksia. Niistähän valitettavasti saa jatkuvasti lukea.

      Todella toivon, että löydätte kanavat lähestyä näitä yksinäisiä, joita niin paljon tuntuu olevan!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Työryhmämme on tosi laajapohjainen ja sitä pyritään tarpeen mukaan myös laajentamaan. Suurin ongelma tässä vain on tiedon puute. Tästä ei ole olemassa yhtään tieteelistä tukimusta. En ainakaan sellaisesta ole kuullut.

    Jokin ratkaisu ja keino täytyy olla olemassa näihin , nyt mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. – Miten löydämme- ja pääsemme kohtaamaan vanhuksen, joka on jäänyt kotiinsa vailla mitään kontakteja ulkopuolisiin. – Miten luontevalla ja vanhuksille turvallisella tavalla pääsemme heitä haastattelemaan? Näihin kysymyksiin kaipaan ja rukoilen vastauksia. Uskon ne jotakin kautta vielä löytyvän. Pelkkä tieto vanhuksesta ei riitä. Tarvitaan myös suora kontakti. –

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuo tietosuoja suojelee ihmiset avultakin ilmeisesti. Kai on joku rekisteri, josta voisi nähdä kotona asuvat vanhukset. Eli tiedetään missä he asuvat. Jossain ilmaisjakelulehdessä voisi ilmoittaa, että seurakunta tekee jalkatyötä ja soittaa ovikelloa. Siinä ovenraosa voi sopia kontaktitarpeesta, tai, jos on puhelin niin että kaikille soitettaisi ja ihminen saisi valita ottaako kontaktioa vastaan vai ei.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oven taakse pääsee helposti. Sisään pääsy onkin jo toinen juttu. Siinä voi yrittää suostutella vaikka kuinka kauan, mut ovi vain ei aukea. Pelokas vanhus ei uskalla avata ovea. Siinä varsinainen pulma.

    Jalkatyöstä, kun alkaa ilmoittelemaan, niin varmasti löytyy rosmoja, jotka tekeytyy vaikka miksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.