Arkkipiispan saarna Lintulassa 17. heinäkuuta

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leon opetusta Khalkedonin kirkolliskokouksen isien muistopäivänä.

Alla joitain itselleni tärkeitä kohtia. Kannattaa lukea koko teksti huolella läpi, koska siinä on paljon arvokasta opetusta.

"Ortodoksisen käsityksen mukaan antropologian perusta on jumalihmisyys ja isien usko siihen avautuu kirkon tulkinnassa. Kirkko ei keksi Jumala- ja ihmiskäsityksiä, vaan selittää ne käyttäen lähteenä pyhiä kirjoituksia."

 

"Vanhan kirkon käsitys dogmeista ei perustu opin kehittymiseen. Tällainen käsitys oli kirkkoisille täysin vieras. Kirkon oppi on täyteydessään ollut aina olemassa kirkossa.

Harhaoppiset eli hereetikot olivat puolestaan niitä, jotka ryhtyivät pilkkomaan tätä dogmaattista kokonaisuutta mieltymystensä mukaan. Harhaoppista tarkoittava sana ”hairesis” tarkoittaa sanatarkasti juuri ”mieltymyksiä”, preferenssejä."

 

"Khalkedonin isien kristologinen päätös edellyttää meiltä uskoa Jumalihmiseen Kristukseen. Mutta samalla se tekee meistä tasa-arvoisia: kukaan meistä ei ole ihmisenä yksin vaan ainoastaan yhdessä osallinen Hänen jumaluudestaan. Jokainen lähimmäisemme on samaa lihaa ja verta paitsi minun myös Hänen kanssaan.

Khalkedonin isien synteesi Jumalan ja ihmisen työtoveruudesta on ortodoksisen ihmiskäsityksen kulmakivi.

Jumala tulee tunnetuksi ihmisessä ja Jumalassa ihminen löytää ihmisyytensä mallin.

Jumala ei ole koskaan ihmistä vastaan vaan aina Hänen kumppaninsa.

Jumala on yhtä olemusta – homousios – ja tulee tunnetuksi ei ideana, vaan ainoastaan yhteydessä ihmiseen ja ihmisten keskinäisessä yhteydessä."

 

 

 

 

 

 

 

2 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Tärkeä kohta on mielestäni myös tämä: “Kirkon usko, Raamatun tulkinta tai traditio eivät sulje pois mahdollisuutta löytää jumalihmisyyden salaisuutta myös muita teitä. Luovuttamatonta kirkolle on kuitenkin juuri Khalkedonin dogmi jumaluuden ja ihmisyyden olemuksellisesta unionista. ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6) merkitsee sitä, että Jumala ei ole ajatus vaan persoona!”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Jari

    Kiitos terveisistä

    Tekstisi on mielenkiintoinen

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jari Haukka
    Jari Haukka

    Rivijäsen Kristuksen armeijassa.