Arvoitus

Kenen teksti, kuka arvaa?

 

"KALLIS HUNAJAN PISARA KRISTUS-KALLIOSTA

Neuvon sana omalle ja sinun sydämellesi.

Sinä tunnustat kristillisyyttä ja olet osallinen armon välikappaleista. Sinä teet oikein; ne ovat jaloja etuoikeuksia. Mutta ellei tunnustuksesi perustuksena ole Kristuksen veri, niin se kuihtuu ja osoittautuu vain maalatuksi näyttelyksi matkallasi helvettiin.

Jos sinä tunnustuksesi ohella säilytät syyllisyytesi ja itsevanhurskautesi, niin nämä kyykäärmeet jäytävät siitä kaiken elinvoiman.---

---Muista, että suurimmat synnit voivat olla kätkettyinä suurimman velvollisuuksien täyttämisen ja suurimpien tunnonvaivojen alle. Huolehdi siitä, että synnin sieluusi tekemä haava tulee Kristuksen verellä täydellisesti parannetuksi, eikä vain velvollisuuksien täyttämisellä, nöyrtymisellä, runsaskätisyydellä y.m.s. ihokudoksella päällisin puolin peitetyksi. Mitä tahansa panetkin Kristuksen veren lisäksi, se myrkyttää haavan. Sinä huomaat, ettei synti ole koskaan täydellistä kuoliniskua saanut, ellet ole nähnyt Kristusta sinun edestäsi verta vuotavana ristillä. Sitä ei tapa mikään muu kuin Kristuksen vanhurskauden katseleminen.

Luonto (s.o. ihmisen oma kyky ja ponnistukset) ei voi tarjota voidetta, joka soveltuisi sielun lääkitsemiseen. Parantuminen, jonka saa aikaan velvollisuuksien täyttäminen eikä Kristus, on kaikkein toivottomin tauti. Repaleinen luontoparka, korkeimpinekin saavutuksineen, ei voi milloinkaan kutoa pukua, joka olisi riittävän hieno (ilman tahrapilkkua) sielun alastomuutta peittämään. Siihen ei kelpaa mikään muu kuin Kristuksen täydellinen vanhurskaus."

23 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Se oli kai Pontoppidanin kirjasesta….?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Taitaa löytyä täältä:

    http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html

    Käännös on kuitenkin ilmeisesti jonkun toisen kuin Vuokon lainauksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Sitä kun kalkkeutuu, olihan se Wilcoxin nimi koko ajan huulilla.. mutta, oli mistä tahansa, ajatus on hieno ja lohduttava sille, joka kilvoittelee… 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Höh, mä en viitsinyt lähteä arvaamaan, kun mä tiesin. Olisi ollut kurjaa, jos arvaus ei olisikaan osunut oikeaan… 😉

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    No niin, Pertille meni virtuaalipokaali oikeasta arvauksesta, onneksi olkoon! Mukava kuulla, että teksti on tuttua myös Jormalle ja Hannulle. Itselleni tämä on ihan uusi löytö. En ole lukenut ohuehkoa ja pientä opusta vielä kokonaan, mutta äkikseltään aika helmeltä vaikuttaa 🙂

    Kirja on siis nimeltään Kallis hunajan pisara, painettu: Sortavala, Raamattutalo Oy:n kirjapainossa 1938. Kääntäjä on Matti Tarkkanen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    “Körttimytologiassa” mieluusti esitetään, että ukko-Paavo kävi elämänsä tärkeimmän keskustelun seppä Högmanin kanssa Jyväskylässä noin vuonna 1799. Väitetään Högmanin sanoneen Paavolle: Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisällinen tunto.”

    Samassa yhteydessä Högman antoi Ruotsalaiselle tämän elämän ehkä tärkeimmän kirjan Raamatun jälkeen: Thomas Wilcoxin Kalliin Hunajan Pisaran. Kannattaa lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • valma luukka sanoo:

    Myöhemmin Sortavalan maasrk:n pappi Henrik Renqvist taas kiertävänä kirjakauppiaana ollessaan luki “Totisen kääntymisen hajoitusta” ja hänellä meni “halla nahan alle”. – Kannattaa tuokin kirjanen lukea, jos saa käsiinsä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • valma luukka sanoo:

    = “Totisen kääntymisen harjoitus”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Nyt on mun vuoro arvuutella. Mistä on tuttu tämä esittely:

    “Hyvää iltaa, nimeni on Cox”.

    On tiedettävä tai muistettava, mutta ei googlattava!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Mulle ainakaan tämä arvoitus ei aukea 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pertti Niukkanen sanoo:

      50-luvulla radion ääressä istuneena muistan ja tiedän täydellisyyttä hipovalla varmuudella: Kyseessä on jännityskuunnelmasarja, jonka tunnussävelmää tuli itsekin paljon vihelleltyä. Tunnussävelmän jälkeen (vai oliko sittenkin ennen?) kuulimme Jopi Rinteen lausuvan kohtalokkaalla äänellä tuon esittelyrepliikin “Hyvää iltaa, nimeni on Cox”.

      Jatkokysymys: Mikä oli Coxin etunimi?

      Hannulle: Vakuutan ja vannon, etten googlannut!

      Vuokolle: Minun pitää palauttaa tuo virtuaalipokaali. Tunnustan nimittäin, että googlasin. Mutta kun se kilpailuvietti iski kun huomasin, että voisin ehtiä oikaisemalla maaliin ennen Jormaa! Nyt kyllä nolottaa…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Hyvä, Pertti. Mulla ei ole hajuakaan Coxin etunimestä, mutta sitä ihmettelen, että miten minä tuon esittelyn tunsin? Assosioin sen Wilcoxista. Joensuun mummolassa kuuntelimme iltaisin paljon radiota, kun olimme siellä kesäisin yökunnissa. Olisinko silloin joskus 60-luvun alussa perheeni kanssa kuunnellut myös ko. ohjelmaa, kun ukilla ja mummilla ei vielä tuolloin ollut näköradiota?

      Huh, kaikkea sälää se ihmisen alitajunta säilyttääkin.

      En enää muista, miten se tunnari meni. Voisitko vähän viheltää alkua…?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pertti Niukkanen sanoo:

      Hyvää iltaa, nimeni on Cox – Paul Cox! Toinen Pauli tuli muistaakseni kuvioihin vähän myöhemmin: Paul Temple.

      Coxin tunnari löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=sSxiracCH1g

      Siis tunnarina oli vain tuo Erkki Ertaman vihellyssoolo.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Pertti: Joo, kyllä tuo tunnari tuntui jotenkin tutulta, kun tykkäsin itsekin nuorena vihellellä. No, nuorena ja nuorena: Armeijassa muuan alikersantti kielsi minua viheltelemästä palvelusaikana. Olin siivoamassa kouluttajien huonetta ja rätti kourassa siinä vislailin, kun alikeisari totesi: “Alokas Kiuru viheltää kyllä ihan hyvin, mutta jos nyt kuitenkin lopettaisi!”

      Pyhimyksen kohdalla muistisi kuitenkin nyrjähti pahemman kerran. Kyse on Simon Templarista. Muistipelitilanne 1-1?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pertti Niukkanen sanoo:

      Voivoi, Hannu – kyllä se pelitilanne on ennemminkin 6-0 😉

      Simon Templar kuuluu näköradion aikaan, kun taas Paul Templeä kuunneltiin höyryradiosta. Tässä minulla on kieltämättä se etu, ettei perheessämme ollut TV:tä, köyhiä kun olimme.

      Wikipediasta kopsattua:

      Yleisradion Radioteatteri on toteuttanut Paul Temple -kuunnelmia. Näistä YLE Tallennemyynti on julkaissut kuunnelmat Paul Temple ja tapaus Conrad (1961), Paul Temple ja Valentinen tapaus (1961) ja Paul Temple ja Spencerin juttu (1962). Kaikissa näissä Paul Templeä esitti Joel Rinne ja vaimo Stevenä kuultiin Rauha Rentola.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Äyh, taidat olla oikeassa, Pertti. Mutta eikös tässä kilpailtu juuri siitä, kumman muisti pätkii paremmin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pertti Niukkanen sanoo:

      OK, Hannu – julistettakoon Sinut voittajaksi 😉

      Vielä hiukan triviaa samasta aiheesta:

      Paul Temple -kuunnelmasarjan tunnussävel oli Suomessa The Devil’s Gallop. Se on brittiläisen Charles Williamsin säveltämä ja johtamansa orkesterin 1948 levyttämä kevyt orkesterikappale: https://www.youtube.com/watch?v=jgbFzl3F-ts

      Samaa Williamsin sävellystä on käytetty monissa radio- ja televisiosarjoissa (esim. Monty Python). Mutta alkuperäisessä brittiläisessä Paul Temple -kuunelmasarjassa oli eri tunnusmusiikki (Vivian Ellisin sävelmä Coronation Scot).

      ——

      Kaikkea tätä taustatietoa en toki googlaamatta tiennyt, mutta nuo Coxin ja Templen tunnarit kyllä pulpahtivat alitajunnastani kuin kirkas kevätpuro. Samalla ne laukaisivat muistojen vyöryn, avasivat oven unohdettuun lapsuuden sielunmaisemaan. Kokemus lienee sama kuin Marcel Proustilla hänen maistaessaan Madeleine-leivosta:

      »- – leivoksesta sinänsä ei tullut minun mieleeni mitään ennen kuin olin maistanut sitä. – – Mutta heti kun kakunmurut ja tee koskettivat kitalakeani, minä hätkähdin, jännityin ja tarkkasin mitä eriskummallista minussa tapahtui. Minut oli vallannut, eristänyt suloinen nautinnon tunne, ja ilman mitään näkyvää syytä.»

      Tällaisia kokemuksia olen iän karttuessa alkanut arvostaa entistä enemmän. Kyse ei ole pelkästä nostalgiasta. Kokemuksessa avautuu portti takaisin lapsuuden maisemaan. Siellä vaikkapa jokin sarjakuva tai radiokuunnelma tuntui viittaavan toisenlaisen todellisuuden olemassaoloon – todellisuuden, joka oli toivoa ja jännitystä täynnä. (Siis jotain aivan muuta kuin tosiasiallisesti ympärilläni vallinnut ahdasmielisyys lapsuuteni Myrskylässä.)

      Olen siis hyvin kiitollinen noista alitajunnan säilyttämistä kuvista. Arvaamatta ilmestyessään ne antavat voimaa ja mystistä yhteyden tuntua johonkin suurempaan – voisi jopa sanoa “armon vilahduksia”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit