Asiakas rajapinnalla

Arkkipiispa on pitänyt kirkolliskokouksessa avajaispuheen. Puhe oli hyvä ja tyylillisesti jälleen korkeatasoinen. Yksi asia –kirkon sokea piste - jäi minua jälleen vaivaamaan.

Arkkipiispa sanoi: ”Kirkko on tahtoen tai tahtomatta alkanut näkyä yhtenä toimijana markkinoilla: katsomusmarkkinoilla, uskontojen markkinoilla tai elämysten ja palvelujen markkinoilla. Ihmisille näillä markkinoilla jää vain valintoja tekevän kuluttajan osa. Kirkko on osa homo economicuksen kulttuuria, väistämättä. Mutta syvimmältään kirkko edustaa kokonaan muuta. Siksi on lujasti ja päättäväisesti pidettävä huolta siitä, että elämän perussuhteet eivät näy markkinasuhteina. Lapsi ei osta vanhemmiltaan kasvatuspalveluita. Kun hengitän, en ole ilmakehän asiakas. Elämänilolla ja mielekkyydellä ei ole markkinahintaa. Luottamus ja anteeksianto eivät ole kaupattavissa. Suhde Jumalaan ei ole markkinasuhde.”

Tämä on varmasti totta, mutta kuulen arkkipiispan puheesta sen papistossa yleisesti ilmenevän nurinkurisen ajatuksen, että kirkon sanoman ymmärtäminen on ihmisten vastuulla. Tosiasia on kuitenkin toisin päin. Kirkko on vastuussa siitä, että ihmiset ymmärtävät kirkon sanoman. Lähetyskäskyn mukaan kansoista piti tehdä opetuslapsia kastamalla JA opettamalla. Opettamiseen sisältyy olennaisena elementtinä -suoranaisena vaatimuksena - se, että sanoma kuvataan sillä kielellä ja niillä käsitteillä, joita ihmiset käyttävät, joita he ymmärtävät ja joilla he hahmottavat ympäröivän todellisuuden. Kirkon piintynyt ongelma on se, että se haluaa ja myös luulee ihmisten ottavan itse selvää, mitä kirkon kielellä ilmaistut asiat tarkoittavat nykykielellä. Näin kirkko on itse vieraannuttamassa ihmisiä sanomastaan. Mihin muuhun ihminen kirkkoa tarvitsee kuin siihen, että se kaikin voimin paneutuu auttamaan ihmistä ymmärtämään ja hahmottamaan itsensä Luojan luomakunnassa?

3 kommenttia

  • Sakari Hosike sanoo:

    On totta, että papistolla on parannettavaa opettamisen saralla.

    Ongelma on kuitenkin syvemmällä kuin miten ilmaista kirkon sanoma nykykielellä tai pappien opettamisen tasossa.

    Lähestymme kahta merkittävää aikaa kirkkovuodessa: tuomiosunnuntaita ja joulua. Yhä suurempi joukko papeistä kieltää Jeesuksen paluun tai Hänen syntymänsä neitseestä.

    Liian moni pappi irtisanoutuu kirkon sanomasta ja asiakas rajapinnassa kärsii.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Karjalainen sanoo:

    Kirjoittaja lukee arkkipiispan kannanotosta sellaista, mitä ainakaan minä en siitä löydä. Sinänsä tärkeää kyllä on miettiä, miten ja millä tavalla kirkon sanoma ilmaistaan. Täytyy tosin ottaa huomioon sekin, että ihmiset ymmärtävät sanomaa riittävästi – mutta se ei heitä yksinkertaisesti kiinnosta. Niin vaikeaa kuin se onkin kirkon ihmisten hyväksyä.

    Monille kirkon teot ovat julistusta tärkeämpiä. Kirkon lapsi- ja nuorisotyön, vanhustyön ja hädänalaisten auttamisen vuoksi halutaan usein kuulua kirkkoon, vaikka usko puuttuisi ja sanat eivät koskettaisi. Onneksi kirkon asema ei ole pelkästään pappien varassa. Olen tavannut lukuisia seurakuntalaisia, joille vahtimestarin, suntion tai diakoniatyöntekijän vähäeleinen huomaavaisuus on ollut portti seurakunnan toimintaan osalllistumiseen.

    Bogisti kaipaa ymmärrettävää arkikieltä. Siihen on kyllä pyritty esim. raamatunkäännöksessä ja virsikirjatyössä. Uskon ydin ei ole kuitenkaan ymmärryksen asia. Uskolla on oma kielensä. Väistämättä. Sitä ei voi täysin pelkistää arkikieleksi. Mystiikka on kristinuskon luovuttamaton ydin. Sitä voidaan avata symboleilla, metaforilla ja vertauskuviin nojautuvalla kielellä. Ja jotakin pitäisi kai jättää Jumalankin tehtäväksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkosta selkeästi puuttuu asikaslähtöinen ote. Se näkyy monessa toiminnassa varsin selvästi. Tähän kodistuvaan kritiikkiin suhtaudutaan kirkon puolesta usein puolustellen ja selitellen: “onhan meillä”. Asiakaslähtöistä näkökulmaa ei ole juurikaan tarvittu. On voitu toimia ilman sitä, eikä se ole tusuuria ongelmia. Nyt yhteiskunnan rakennemuutos on niin nopeaa, että kirkko ei ehdi siihen mukaan. Kirkossa ei riittävästi nähdä toimintapojen muutosten välttämättömyyttä. Luotetaan yhä vanhoihin toimintamalleihin. Pyritään enemmän muutamaan sisältöä, kuin toiminnan muotoja. Kirkon toiminnassa on olennaista se, ettei se kohdista toimintaasa ihmisten tarpeisiin, vaan omien toimintamalliensa säilyttämiseen. Vanhoista kuvioista ei uskalleta luopua, vaikka nähdään niiden toimimattomuus. Vanhan varaan on turvallista rakentaa. Tällöin ei tarvitse lähdetä liikkeelle omalta mukavuusalueelta. Laitetaan pää vain pesaaseen ja uskotaan, ettei tässä lopulta huonosti voi käydä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Risto Voipio
    Risto Voipio

    Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.