Asiantuntijat erimielisiä koronasta

Korona etenee ja tilanne muuttuu joka päivä. Poikkeustilaa ja eristyksiä ollaan purkamassa, mistä käy vilkas keskustelu. Purkua kannatetaan ja vastustetaan.

Valta on asiantuntijoilla, eli tässä tapauksessa lääkäreillä ja tutkijoilla. Mutta, onko heillä selkeä kanta siihen, miten toimia? Ei ole.

Tuntuu, että ei ole asiantuntija eikä mikään, ellei ole omaa näkemystä koronaan, sen syihin ja siitä selviämiseen. Aina tulee vastanäkemys, joita media mielellään viljelee. Siinä kansalainen on sitten ymmällään.

Se on vähän kuin teologien keskustelua. Pitää olla oma teoria. Lääketieteessä luulisi olevan eksakteja vastauksia toisin kuin teologiassa, jossa uskolla keskeinen osa. Nyt tuntuu, että lääketieteessäkin on paljon uskon varassa.

On kuitenkin syytä luottaa, että rokote saadaan. Rokotteilla on selvitty aikaisemminkin uhanneista kulkutaudeista, kuten rokoista, kurkkumädästä ja tubista.

Minusta on selvää, että rajoituksia on purettava. Niiden jatkaminen ei nopeasti poista pandemiaa, mutta aiheuttaa suurempia ongelmia (terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia), kuin mitä koronasta seuraa.

Talous on oma lukunsa. Muistan vanhan vitsin, jossa ehdotettiin veroja valtion maksettavaksi. Jossain sadussa mies yritti nostaa omista hiuksistaan itsensä ilmaan.

Nyt ollaan vähän samanlaisessa tilanteessa. Valtion pitäisi maksaa suuri osa palkoista sekä yritysten ja yhteisöjen muista menoista. Piikin auki pitämisestä vallitsee suuri yksimielisyys. Mieluummin vaaditaan lisää, kuin rajoittamista.

Tietysti valtion tulee tukea ja ottaa sitä varten velkaa, mutta eiköhän sillä jokin raja ole? Alhainen korko vähentää itsehillintää. Kansantaloustieteilijät eivät pidä velkaa ongelmana, mutta kyllähän valtion ja kuntienkin velat pidä joskus maksaa takaisin?

Ilmastomuutos on koronaakin suurempi totaalinen uhka, mutta siihen vastaamiseen ei synny samanlaista tahtoa ja yksimielisyyttä. Siitä kinastellaan vielä vuosia, kunnes siinäkin ollaan pakon edessä.

18 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Suurinta viisautta taitaa olla kun ei seuraa kaikkea korona hypetystä. Pääotsikkojen lukeminen pitäisi riittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha-Veikka Lammi sanoo:

    Koronaviruksesta valmiuslain ja poikkeustilan aikana annetut rajoitukset ovat estäneet covid-19 taudin etenemisen.Suomi on välttynyt täydelliseltä katastrofilta,Suomeen ei ole määrätty ulkonaliikkumiskieltoa ja täydellistä sulkua hyväksymällä ainoastaan yhteiskunnan kannalta välttämättömien toimintojen voimassa-ja olemassaolo.Espanjassa,Italiassa,Ranskassa ja Iso-Britanniassa covid-19 tautiin on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä valtiota kohden ja maat ovat olleet täysin suljettuina.Tämän tiedon mukaisesti koronavirus rajoitusten purkua tultaneen säännöstelemään valtiovallan taholta vielä pitkän ajan ja Suomessa on sopeuduttava rajoituksiin ja kuolemanvaarallisen covid-19 taudin uhkaan.Suomen tehohoito paikkojen määrä rajoittaa rajoitusten vapaata purkamista-hengityskoneita on rajoitettu määrä ja niitä ei ole tarjolla jokaiselle tarvitsijalle,jos rajoitukset puretaan ilman minkäänlaista vastuuta rajoitusten purkamisen lopputuloksesta. Lääketieteessä ei ole olemassa täydellistä tietoa nykyisestä ihmisestä toiseen tarttuvasta koronaviruksesta.Lopullista tietoa ei ole myöskään siitä,mistä se on saanut alkunsa-Kiinan Wuhanin kalatorilta vai kalatorin naapurissa olevasta bioturvallisuuslaboratoriosta,jossa on tutkittu ja kehitelty tutkimus käyttöä varten koronaviruksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Nyt sitten oikeusasiamies on linjannut että sakkoja ei olisi pitänyt antaa Uudenmaan sulun rikkomisyrityksistä. Saavat maksetut sakot nyt takaisin. Hienoa, niiden mielestä, jotka eivät aio seuraavista liikkumisrajoitteista välittää. Eli käytännössä ei ole enää mitään todellista estettä liikkumiselle, vaikka uusia rajoituksia määrättäisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sisaret ja veljet! Miten on mahdollista tämä päätösten purkaminen. Oikeuskansleri on sitä varten, että katsoo säädösten laillisuuden??? Vai onko käytössä vanha asentajan neuvo: Mutteria väännetään niin kauan, että se pultti hiukan nitkahtaa ja sitten otetaan puoli kierrosta takaisin?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Kreikassa 10,7 miljoonaa asukasta. Tähän mennessä (7.5) todettu reilut 2 600 koronavirustartuntaa ja 147 menehtynyt. Suomen väkiluku 5.5 miljonaa yhteensä vajaat 6 000 tartutaa, menehtyneitä yhteensä ainakin 267 ihmistä. En osaa sanoa, mikä on Kreikan terveydenhuollon taso. Ovat kuitenkin onnistuneet varjelemaan kansalaisiaan paremmin kuin Suomessa. Ilmeisesti suurin uutinen Suomessa on tällä hetkellä, että “väärin sakotettu.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Onkohan ihan mielekästä vertailla eri maiden kykyä hoitaa asiaa, kun kulttuurit on hyvin erilaisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.