Asumisen rajat

Evankelista Kalevi Lehtinen saarnasi jossain seuraavasti: Kun olin Amerikassa, siellä oli oluen juonti syntiä, mutta meikkaus ei. Tulin Saksaan, siellä oli meikkaus syntiä, mutta oluen juonti ei. Sitten tulin Ruotsiin, jossa molemmat olivat syntiä. Tästä lähti purkautumaan ajatus siitä, että Jumala määräsi kansoille asumisensa ajat ja rajat. Kun Baabelin kieliongelma jakoi kansan, niin annettiinko siinä myös identiteetti, joka määrää jokaisen kansan olemukseen jotain persoonallista. Kaikki emme ymmärrä toisiamme emmekä pysty sisäistämään toisen kansan tapoja niin, että ne kaikki näyttäisivät järkeviltä. Olisiko myös niin, että kullakin kansalla on vahvuutensa ja heikkoutensa ja ne vaihtelevat suuresti. Siitä johtuu ajatus, etteivät lait ja määräykset yksityiskohtineen voi olla ihan samanlaisia joka paikassa. Kun kansalaiset ovat oppineet matkustamaan ja saaneet vaikutteita, huomaavat jonkin asian olevan paremmin jossain siellä. Kuitenkaan ei ehkä aina ajatella, että sekin yksityiskohta kuuluu sen kansan olojen kokonaisuuteen ja on balanssissa siellä.

Olisiko myös niin, että Raamattu on kullekkin kansalle kirjoitettu eli ilmaistu kansalle sopivimmalla kielellä. Joka merkitsee yleisesti käytössäolevaa sanastoa ja tapakulttuuriin sovellettuna. On mahdollista, että nykyinen hämmennys, jota ainakin itsee koen, johtuu niin monien kielien tulkinnoista Raamatun äärellä. Ensinnäkin se inhimillistää Sanan sellaiseksi, että sen muokkaaminen tulee jokamiehenoikeudeksi. Näin yhtäkkiä herra jokamies onkin jumalan tehtävissä ja tulkitsee kohtia mielensä mukaan. Jos otamme vaikkapa sanan, ylistys, tarkasteltavaksi. Suomessa se on aiemmin merkinnyt jopa virren veisuuta ilman säestystä ja sanoituksessa ihminen vähättelee itseään ja muutamin sanoin mainitsee Korkeinta. Kun sitten joku on käynyt jossain ja huomannut soittimen hienon roolin siinä. Joku on nähnyt jossain laulettavan seisoen, joku kädet nostettuina, joku on nähnyt tanssittavan tai hypittävän. Instrumentit lisääntyvät, ääni kovenee, valot alkavat vilkkua ja alttari savuaa. On otettu monta askelta ja joka askeleella on vieraannutettu joku osa maan hiljaisista, jotka kärsivät hiljaa ja vetäytyvät suremaan. Suuri osa innostuu ja on havaitsevinaan, että nyt vasta Pyhä Henki oikein toimii.

Miten on sitten saarnaamisen ja julistuksen laita? Joskus julistajat ovat istuneet siellä seuraväen joukossa ja alkanut siinä puhumaan tavallisella äänellä. Jotkut ovat istuneet pöytien takana. Jotkut puhuneet vaatimattoman matalalla äänellä ja joku joskus huudahtanut. Kirkoissa saarnat on pidetty saarnatuolista kuuluvalla äänellä. Kun sitten on vaikutteeet tulleet muualta, on ilmestynyt runsaasti liikkuvia ja ääntä reippaasti käyttäviä. Jopa politiikan puolelta tuttua julistusta kuulee. Ensin ollaan vaatimattomia ja hiljaisia, mutta loppua kohti ääni nousee suoranaiseksi huudoksi. Siinä on yksi asia! Jos ihmisen toiminta on aitoa ja sanoma kohillaan, ei toiminta häiritse, mutta milloin alkaa plagiointi, ei henki lähde mukaan. Olemmeko sekoittamassa hengellisessä ravinnon tarjonnassamme perunamuusin ja rusinasopan ja kaikkien pitää nyt istua lautasensa edessä niin kauan, että se on tyhjä.

 

3 kommenttia

  • Nyt näyttää olevan pyrkimys monikulttuurisuuteen. Tästä seuraa myös moniuskonnollistuminen. Kaikki perinteet ja omaleimaisuus pirstaloituu, ihminen hukkaa identiteettinsä ja tulee entistä onnettomammaksi livenä. Virtuaalimaailmassa on paljon onnellisia, kun siellä ei ole rajoja ja niinkuin halutaan rajaton rusketus, niin myös rajaton elämäntapa ja uskontojemn sekamelska. Näin on Jumala poistettu oikeasti kansakunnan elämästä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Lauri Lahtinen :” Kaikki perinteet ja omaleimaisuus pirstaloituu, ihminen hukkaa identiteettinsä ja tulee entistä onnettomammaksi livenä.”

      Elämänkokemuksei perusteella tuo on totta, ja sen “totuuden” puolesta tappelimme 90-luvulla puoluejärjestelmän kanssa kahdeksan vuotta ja annoimme lopulta valtiolle omavelkaisen takauksen eteläiseltä pallonpuoliskolta sotaa pakenevan nuoren puolesta, joka kuului vihollisiin kummankin keskenään vallasta taistelevan klaanin mielestä, että hän sai jäädä Suomeen.

      “Vieraaseen kulttuuriin joutuvan on rakennettava identiteettinsä tai ainakin valtaosa siitä uudestaan. Se ei ole helppoa. Etenkään silloin, kun paluu entiselle kotiseudulle ei ole mahdollista.” Tämä pätee myös sodan seurauksena kaikkensa menettäneisiin karjalaisevakkoihin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Muistan kotikylältä evakkoperheen. Kun talon pihaan ilmestyi maatalouskalustoa ja myös rekivehkeet, jotkut hauskuttivat itseään ihmetellessään niitä käyriä jalaksia siinä etureessä. Mutta ihmetys muuttui erilaiseksi, kun isäntä oli työlle niin ahne, että talviaamuna tuli jo ensimmäisellä kuormalla vastaan, kun toiset vasta menivät hakemaan ensimmäistä. Kyllä sulautuminen Pohjanmaan oloihin saattoi olla työlästä ihan jo kielellisen eron vuoksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen
    Lauri Lahtinen

    Eläkeläinen laivastosta. Vanheneva ukko, joka tarkkailee elämää. Pakosta mukaan tulee henkilöhistoria. Sen takia kaikki nykyaikainen ei vaikuta aina kovin viisaalta. Vaikka maailma on nuorten ja keski-ikäisten, saamme kai me vanhatkin inistä vähän välillä. Toimin nykyisin Agape-koti ry:ssä.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit