Autsch! Nyrkkitervehdys osui silmään

Hallituksen voimatrio teki dapit eli nyrkkitervehdyksen. Sipilä, Stubb ja Lindström (missä oli Timo ”Sopimus ei kuulunut mun rooteliin” Soini?) ilmaisivat äijämistä iloa, että sopimus saatiin kasaan, että tunnelin päässä näkyi valoa, että työpaikkoja syntyi, että hallitus tunsi onnistuvansa että jne. yms.

Monille pienipalkkaisille, joiden asemaa heikennettiin, tervehdystapa oli nyrkinisku silmään. Mistä äijät kuvittelevat iloitsevansa? Nyt kilpailu/yhteiskuntasopimus on vaarassa. Nyrkkitervehdyksen syytäkö?

Nyrkkitervehdys lienee mm. afroamerikkalainen tapa, jolla ilmaistiin 1960-luvulla mustien ylpeyttä ja omanarvontuntoa, tietää Helsingin Sanomat: ”Englanniksi se on ”fist bump”. Siitä käytetään myös ilmaisuja ”dap”, ”power five”, ”fist pound”, ”brofist”, ”closed-fist high five”, ”knuckle buckle” ja ”fist jab”.”

Tätä äijämäistä nyrkkien yhteen lyömistä oln nähty vuosikymmenten mittaan siellä täällä, esimerkiksi nyrkkeilykehissä ja lätkäareenoilla, sillä hanskat kädessä ylävitoset eivät näytä yhtä jämäkältä, eleeltä. Nyrkkitervehdyksessä on poweria ja rispektiä.

Nyrkkitervehdys tarkoittaa toki myös pystyyn nostettu kättä, joka on nyrkissä. Se ilmaisee voimaa ja uhmaa. Jos käsi on vaaka-asennossa, miellyhtymää natsitervehdykseen ei voi välttää, kuten aikoinaan Anders Breivikin tapauksessa.

Minkälaiset voimatervehdykset nähdään aikanaan äänestyksen jälkeen kirkolliskokouksessa kun kirkko ottaa kantaa avioliittolakiin tekemällä ”avioliittolakisopimuksen” tai jotain…

Olli Seppälä

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Se, että ministerit iloitsivat, kun luulivat vihdoin löytyneen Suomesta vastuuntuntoa vaikeiden ongelmien ratkaisemiseksi sopien, on vallan luonnollista eikä sen pitäisi loukata yhtään ketään. Valitettavasti ilo saattoi olla ennenaikainen, kun yksi sopijoista ei ihan oikeasti ollutkaan sopimuksen takana. Vaikea on uskoa sopimisen kulttuuriin, jos sopimuksia ei toden tullen pidetäkään. Luokkataistelun kärjistäminen on varmin tie kohti hyvinvointiyhteiskunnan lopullista romahdusta.

    • Mistä sopimuksen pitämisestä puhut? Työehtosopimukset ovat voimassa ja nyt puheena oleva luonnos oli tarkoitettu niille jatkoksi.

    • Yritätkö nyt ihan tosissaan väittää ettei ole olemassa yhteiskuntaluokkia. Että vaikka on julkaistu tulonjako tilastoja joissa näkyy huimia tuloeroja niin yhteiskuntaluokkia ei ole.

      Aina valpas arkkipiispamme myönsi kerran että hän ei keskiluokkaan kuuluvana välttämättä ymmärrä alempiin luokkiin kuuluvien elämää. Tähän joku sosiologi totesi, etteikö arkkipiispa todella ymmärrä kuuluvansa yläluokkaan.

  2. Minua jotenkin hirvittää tuon aiemman linkittämäni suurmielenosoitusviestin alle kirjoitetut kommentit.

    Esim. ”Barrikaadeille” ”Huomenna kaivetaan kiväärit esille” Joku kyseli tarvitaanko mukaan itsemurhapommittajia. Joidenkin mielestä turvapaikanhakijoiden tulvakin on nyt istuvan hallituksen syytä. Eittämättä nousee mieleen ajatus, että huutelevatko nämä ihmiset mitä sattuu lainkaan tietämättä mistä esim. yhteiskuntasopimuksessa on kysymys tai minkä vuoksi näitä pakolaisia Eurooppaan tulee.

    Kuuluvatko ko. kommentoijat mielenosoitusta puuhaaviin ammattiliittoihin?

  3. Ote tämän päivän Iltalehden uutisesta.

    ”Ammattiliitto PAMin järjestöpäällikkö Niina Koivuniemi tunnetaan uhmakkaista lausunnoistaan. (TERO LEPONIEMI / PAM)

    PAMin vasemmistoliittolaiset nostivat kesäkuussa liiton järjestöpäälliköksi ja Pamin puheenjohtajan henkilökohtaiseksi varahenkilöksi Niina Koivuniemen, joka karaistui tiukaksi ay-pomoksi liiton Tampereella sijaitsevan aluetoimiston esimiehenä.

    Koivuniemi piti uhmakkaan kiitospuheen liittokokouksessa tultuaan valituksi PAMin avainpaikalle.

    PAMin virallinen tiedote kertoo olennaisen. Koivuniemellä oli viesti Juha Sipilän (kesk) hallitukselle.

    – Nyt jos koskaan tarvitaan yhteistä punaista vasemmistoa. Oikeisto, me laitamme teille kampoihin. Meinaatteko te aivan oikeasti kokeilla, onko meillä joukkovoimaa, Koivuniemi oli PAMin tiedotteen mukaan varoittanut maan uutta hallitusta.

    Koivuniemen puheessa kaikuivat luokkataisteluhenkiset iskulauseet, jotka olivat työpaikkojen arkipäivää 30 tai 40 vuotta sitten.”

  4. Salme Kaikusalo :”Koivuniemen puheessa kaikuivat luokkataisteluhenkiset iskulauseet, jotka olivat työpaikkojen arkipäivää 30 tai 40 vuotta sitten.”

    Lueskelin huomisen telaketjufeministi-päivän varalta Arvo ”Poika” Tuomisen tekstejä. Aktiivi-kommunistina hän vastusti poliittisia lakkoja ja vaati mm., että ”Helsingin herrojen työmarkkinamekanismi pakollisine työehtosopimuksineen on romutettava. Sellaisilla sopimuksilla ja yleisratkaisuilla sidotaan vain kentällä työskentelevien kädet”.

    En taida huomenna edes lukea ”ulkoparlamentaarisia” päivän uutisia, jotka yhteiskunnan tärkeimpään arvoon eli rahaan vedoten julistavat, että ”äidin euro on vain 68,3% isän eurosta”

    • Salme Kaikusalo :”Kohta kuulemme, mihin vaiheeseen yhteiskuntasopimuksesta sopiminen edistyy.”

      Taisi edistyä siihen vaiheeseen, että ”vatulointi” jatkuu. Naistenpäivästä vielä sen verran, että EU:ssa vuoden 2016 Kansainvälisen naistenpäivän teema on pakolais- ja turvapaikanhakijanaisten tilanne, ja kun ajattelee piikkilankaesteiden takana erilaisissa itse kyhätyissä leireissä olevia sotaa pakenevia äitejä pienten lastensa kanssa, ei todella jaksa innostua siitä, kuinka pieni tai suuri suomalaisen äidin palkka on isän palkkaan nähden.

  5. Juhani K. Olenko siis eri yhteiskuntaluokassa, kun tuloni on vaimoani pienemmät? Toki varallisuuden mukaan voidaan ihmisiä luokitella.
    Onko se kovin järkevää on eri asia. Keinotekoinen vastakkainasettelu voi tukea joidenkin poliittisia päämääriä. Mitään yhteistä hyvää sillä ei saavuteta. Pahiten siinä kärsii nyt kaikkein huonoimmassa asemassa olevat. Siitä luokkataisteluun yllyttävät eivät välitä mitään. Käyttävät vain kansan heikointa osaa hyväkseen.

    • Tuloista puheenollen. Muistelen, että vastavalmistuneena sairaanhoitajan kuukausipalkkani oli alle 1000 markkaa eli nykyrahassa jotain 140 euroa. Palkka noudettiin sairaalan taloustoimistosta, missä se oli pussitettu kauniisti palkkapussiin.

    • Ps. edellä kertomastani on aikaa jo 45 vuotta. Sairaanhoitajan palkatkin ovat nousseet noista päivistä.

Kirjoittaja

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.