Avioliiton totuus ja valhe - vai jokin kolmas tie?

Ns. tasa-arvoinen avioliittolaki tulee menemään läpi eduskunnassa. Se on mielestäni aivan varma asia. Siinä asiassa saattaa olla jo tässä vaiheessa turha potkia tutkainta vastaan.

Mikään sekulaari argumentti ei tunnu purevan tasa-arvoista avioliittonäkemystä vastaan. Raamatulla taas ei voi sekulaarissa maailmassa perustella uskottavasti mitään - ellei se ole yleisesti hyväksytyn järjen mukaista. Raamatun totuudet harvoin ovat - lähtien jo Jumalan olemassaolosta.

Piispa Björn Vikström on oikeassa siinä, että kirkon ei ole pakko säilyttää vihkioikeutta, koska avioliittoon vihkiminen on selkeästi yhteiskunnallinen instituutio. Se on myös selkeä yhtenäiskulttuurin jäänne.

Sen sijaan kirkko voi eduskunnan päätöksestä huolimatta itse päättää, millaisen opetuksen avioliitosta se voi hyväksyä oman tunnustuksensa mukaisena. Se on valtiosta irrallisen ja itsenäisen kirkon oikeus.

Jos kirkkomme valitsee katolisen ja ortodoksisen sekä anglikaanisen kirkon tien ja pitäytyy opetuksessaan perinteiseen avioliittonäkemykseen yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona, se merkitsee sitä, ettei kirkko silloin voi edes siunata muita avioliittoja (vaikka anglikaaneilla ja meillä luterilaisilla avioliittoon vihkiminen ei olekaan sakramentti).

Tällä ratkaisulla taas olisi mielenkiintoiset seuraukset kirkon sisällä. Osa kirkon jäsenistä tietysti pettyisi, kun heidän unelmansa yhdenvertaisesta avioliitosta jäisi ilman kirkollista siunausta. Toinen osa kokisi varmaan saaneensa jonkinlaisen torjuntavoiton, kun perinteinen kristillinen käsitys avioliitosta jäisi kirkon viralliseksi opetukseksi, vaikka valtio uuden avioliittolain säätäisikin.

Mikäli taas Suomen ev.lut. kirkko valitsee esim. Ruotsin kirkon tien ja muuttaa perinteistä opetustaan avioliitosta sekä näin ollen sallii myös samaa sukupuolta olevien liittojen kirkollisen vihkimisen / siunaamisen, vihkioikeudesta luopumisessa ei olisi mitään mieltä. Sehän olisi taas yhtenäinen valtion lainsäädännön kanssa.

Ellei sitten kävisi niin, että Suomen lainsäädännön kirkollisessa tulkinnassa edellytettäisiin, että myöskään kirkollisesta vihkimisestä ei voisi kieltäytyä Raamattuun, luonnonoikeuteen tai omaantuntoon vedoten. Tällöin siis kirkossakin avioliittoon olisi vihittävä kaikki, sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Muu olisi syrjintää, jota ei voida kirkossa hyväksyä.

Tämä kirkollinen "pakkonaittaminen" / "pakkosiunaaminen" lain edellyttämään tasavertaisuuteen vedoten koituisi monille kirkon papeille tekemättömäksi paikaksi.

Kaikki nykyiset papit ovat vannoneet pappisvalansa aikana, jolloin kirkon avioliitto-opetuksessa ja valtion lainsäädännössä oli vain yksi "perinteinen" ja "kristillinen" kanta: se on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.

Jos tämä asetelma muuttuisi oman viranhoidon aikana, sellaisesta kriisistä kaikki eivät selviäisi. HSL saisi kosolti lisää bussikuskeja ja Lähetyshiippakunta ja muut kirkosta etäisyyttä jo ottaneet lisää kannattajia.

Tämän seurauksena alkaisi todennäköisesti myös samanlainen painostus ja ajojahti vihkimisestä / siunaamisesta kieltäytyviä kirkon pappeja kohtaan kuin mikä on jo nähty naispappeuden vastustajia kohtaan. Armoa ei pyydettäisi eikä sitä annettaisi. Se olisi "tulos tai ulos" -meininki. Pullikoijat pantaisiin käräjäsaleissa kuriin. Tämä on niin nähty.

Arvatenkin tämä joillekin kirkollisille "haukoille" sopisi, mutta olisiko se oikeudenmukaista, kohtuullista ja rakkaudellista, vaikka se voisikin olla laillista? Myös piispojen tehtävä kirkon yhtenäisyyden vaalimiseksi tulisi käytännössä mahdottomaksi. Kriisi ei olisi ainoastaan papiston / teologien kriisi, vaan se olisi koko kirkon kriisi.

Toisaalta tässä tilanteessa, jossa lainsäädännöllä vahvistetaan ihmisten tasaveroinen kohtelu myös avioliitossa, kirkon olisi todella vaikea perustella modernien katsomusten rinnalla tasaveroisuutta omassa keskuudessaan, jos avioliittoon ei vihittäisi / siunattaisi kaikkia.

Perinteiseen avioliittonäkemykseen pitäytymällä kirkko jäisi monien silmissä syrjinnän linnakkeeksi, vaikka se voisi perustella kantaansa Raamatulla ja ekumenialla.

Tämä ei vakuuttaisi niitä, joille Raamattu ei ole viimeinen auktoriteetti, vaan jopa homovastainen ja syrjivä kirja, "jolla voidaan perustella mitä vain", ja ekumenia on vain huono veruke reformaation lipunkantajille ja kirkon uudistuksen tiennäyttäjille.

Olisiko tässä vielä kompromissin mahdollisuutta? Ja millainen olisi sellainen kompromissi, joka kelpaisi kaikille?

Kun kyseessä ovat vahvat intohimot, joissa molemmilla puolilla on perustetu "totuus" puolellaan ja "valhe" vastustettavanaan, kompromissi on ainoa mahdollisuus selvitä eteenpäin kummankaan osapuolen menettämättä kasvojaan ja voidakseen kokea tulleensa asiassa kohdatuksi ja kuulluksi.

Ainoa uskottava kompromissi olisi kirkollisesta vihkioikeudesta luopuminen ja tasavertaisen avioliiton siunaamisen mahdollistaminen kaikille siviiliavioliittoon vihityille, jotka sitä toivovat.

Mitään pakkoa ei saisi kirkon puolelta olla. Jokainen pappi saisi siunata vain sellaisen avioliiton, joka hänen teologiansa mukaan on kristillinen avioliitto.

Tämä merkitsisi mahdollisuutta kieltäytyä esim. eronneiden uudelleen vihkimisestä, samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ja muusta sellaisesta toiminnasta, joka papin teologian mukaan on selkeästi Raamatun ja kirkon perinteen vastaista.

Pakkoa ei saisi olla ja kaikkia näkemyksiä kunnioitettaisiin. Ei siis mitään syrjintä-leimoja perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajille eikä luopio-leimoja uuden avioliittonäkemyksen kannattajille. "Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on" -virsi toteutuisi myös käytännössä.

Kirkko olisi todellisesti moniääninen asiassa, joka ei kirkon tunnustuksen perusteella ole pelastuskysymys eikä estä ketään tulemasta kirkollisesti siunatuksi avioliittoon. "Win-win" -tilanne kirkossa - paitsi tietysti niille, joille käy vain oma "totuus".

Aika näyttää, mihin suuntaan kirkon näkemys sitten kallistuu - vai kallistuuko enää mihinkään.

Tasavertaista olisi myös suvaita niitä, joille perinteinen avioliittonäkemys on ainoa oikea kristillinen ja raamatullinen avioliitto, johon heidän omatuntonsa venyy. Omaatuntoaan vastaan ei kukaan voi toimia - ei varsinkaan pakotettuna.

Tämän näkemyksen myötä saan tietysti itsekin joidenkin kirkollisten "haukkojen" myötä itselleni maineen, että suvaitsen "valhetta" (tasaveroista avioliittoa) ja "totuutta" (perinteistä avioliittoa) rinnakkain. Puhujakutsut ja FB-tykkäykset vähenevät.

En siis taida olla heidänkään mielestään kovin kummoinen teologi - kuten en niidenkään kirkollisten "haukkojen" mielestä, joiden mukaan suvaitsen "syrjiviä" pappeja ja järjestöjä.

Silti en ymmärrä, kuinka kompromissi olisi muuten mahdollinen kuin suostumalla luopumaan oikeassa olemisen pakosta asiassa, joka on pelastuksemme kannalta yhdentekevä.

Vai olenko ymmärtänyt myös uskonvanhurskauden ja "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden" jotenkin väärin..? Eikö meidän kirkkona pitänyt keskittyä juuri tähän eikä ajautua sivuraiteille..?

Jokainen voi toki kokeilla kovaa haukka"-linjaa omassa parisuhteessaan ilman kompromisseja ja ilman armollisuutta toista kohtaan. Pitää vain härkäpäisesti kiinni omasta "totuudestaan" suostumatta puolisonsa "valheeseen".

Kertokaa sitten, kuinka kävi.. Voisiko kirkollamme olla jokin muu tie yhdessä eteenpäin?

112 kommenttia

  • Harri Ahdesmäki sanoo:

    Apostoli Johannes toteaa 1. kirjeensä kolmannessa luvussa seuraavasti;

    6. Kukaan, joka Hänessä pysyy, ei harjoita syntiä; kukaan, joka harjoittaa syntiä, ei ole Häntä nähnyt eikä Häntä tuntenut. 7. Lapsukaiset, älköön kukaan teitä eksyttäkö. Joka vanhurskautta harjoittaa, on vanhurskas niin kuin Hän on vanhurskas. 8. Joka syntiä harjoittaa, on perkeleestä, sillä perkele harjoittaa syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, jotta tekisi tyhjäksi perkeleen teot. 9. Ei yksikään Jumalasta syntynyt harjoita syntiä, koska Jumalan siemen (Kristus) pysyy hänessä, eikä hän voi syntiä harjoittaa, koska on Jumalasta syntynyt. 10. Siitä käyvät ilmi Jumalan lapset ja perkeleen lapset. Kukaan, joka ei harjoita vanhurskautta, ei ole Jumalasta, eikä se, joka ei rakasta veljeänsä. (1.Joh. 3:6-10, Aapeli Saarisalon käännös)

    Verbi “tehdä syntiä” on kr. alkutekstissä ylläolevissa jakeissa jatkuvaa tekemistä tarkoittavassa preesens-muodossa ja siksi se on käännetty sanalla “harjoittaa”. Muutoin jakeen 9 “Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä (vrt. KR 1992)” olisi täysin absurdi, koska kaikki ihmiset, Jumalasta syntyneet ja syntymättömät, tekevät syntiä. Synnittömiä ihmisiä ei maan päällä ole. Synnin tekeminen (1:8) ja synnissä eläminen ovat eri asioita. Johannes tekee eron näiden asioiden välillä ja sanoo Jumalasta syntyneillä jälkimmäisen olevan pitemmän päälle mahdotonta, jos haluaa pysyä Hänessä.

    Tämä on siis Raamatun opetus asiasta ja meille taas jää mietittäväksi mikä on syntiä ja siinä elämistä. Ei myöskään se, joka ei rakasta veljeänsä/sisartansa ole Jumalasta, jae 10.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Harri Ahdesmäki sanoo:

      Niinkutsutun “tasa-arvoisen avioliitolain” teologinen voimavaikutus on siinä, että silloin kirkko siunaisi sellaista, mikä Raamatun (vrt. yllä) mukaan veisi ihmistä poispäin Jumalan yhteydestä ja siten kirkko toimisi omaa olemassaoloaan vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Harri Ahdesmäki sanoo:

      Jeesus sanookin, että mikään sellainen talo, joka nousee itseään vastaan, ei voi pysyä pystyssä. Jos kirkko “ajaa tähän taitavasti asetettuun miinaan”, sen vaikutukset ovat arvaamattomat.

      Kristuksen seurakunta kyllä silti pysyy pystyssä aina hänen paluuseensa asti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Ymmärrän Harri Ahdesmäen pointin. Ainakin luulen ymmärtäväni.

      Kyse on tietysti lopulta siitä, että meillä on taipumus olla armollisempia itseämme kohtaan asioissa, joiden suhteen meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kompromissien tekeminen (esim. Paavalin 1 Kor 6:9-10 esittämässä kohdassa puhutaan homosuhteiden ohella yhtä tuomitsevasti ahneudesta, varastamisesta ja juopottelusta).

      Mihin Harri vetäisi rajan näissä asioissa? Onko ahneus vielä kristillisyyden rajoissa, jos se jää muilta huomaamatta (siis ahne ei ole ns. “tullut kaapista ulos”)? Entä saako olla varas, jos ei paljastu..? Tai kaappijuoppo..? Entä Hengen hedelmä (Gal 5:22-23)?

      Kuinka homouden harjoittaminen poikkeaa tästä, vaikka pidämmekin yhden miehen ja yhden naisen välistä avioliittoa Jumalan asettamana ja Kristuksen vahvistamana instituutiona emmekä toivoisi homosuhteita kutsuttavan avioliitoksi..?

      Saako siis olla homo, jos “pysyy kaapissa”..? Jos ei saa olla, pitääkö kieltää oma identiteettinsä, josta ei voi tehdä edes parannusta..? Jos saa olla avoimesti homo, millaisessa parisuhteessa saa elää..? Voiko kirkolla olla se “kolmas tie”, jos emme halua ajaa kirkosta ulos kaikkia erilaisia syntisiä..?

      Jos kristityllä ei saa olla mitään em. “lihan tekoja”, niin millä perusteella Harri aikoo viimeisellä tuomiolla pärjätä..? Omalla pyhityksellä vai Jeesukselta saadulla lahjavanhurskaudella..?

      Molemmilla ei pärjää, vain toisella pääsee perille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Harri Ahdesmäki sanoo:

      Ei ole muuta mahdollisuutta minullakaan kuin Kristuksen lahjavanhurskaus. Toisaalta Heprealaiskirjeessä kyllä todetaan, että “ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa.” Koko ajan tietysti kompastellaan, mutta jotain yritystä pitäisi ainakin olla.

      Apostoli Johannes kirjoittaa tähän liittyen, että;

      Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä./ 1.Joh. 1

      Synnin voi tunnustaa, kun sen tunnistaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Miksi kirkko “opettaa”. Ylhäältä alas suuntautuva paremmin tietäminen pitää aikuisia ikuisina opetusLAPSINA, jotka eivät osaa/saa itse tietää, mitä tarvitsevat. Uskonto on tarkoitettu elettäväksi. Uskontotoimistoksi alentuminen tuhoaa kirkon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      “Uskonto on tarkoitettu elettäväksi.” Kristinusko on tarkoitettu elettäväksi Raamatun viitoittamien elämänarvojen mukaisesti. Muissa uskonnoissa on omat tienviittansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Atso Eerikäinen sanoo:

    Kirkon tulisi mitä pikimmin luopua vihkioikeudesta (vihkivelvollisuudesta). Kun sukupuolineutraali aviolittolaki on saatettu “demokraattisesti” voimaan, kirkon ei tule osoittaa hovikelpoisuutta siunaamalla “aviolittoja”, jotka perustuvat sosiaaliselle tasa-arvolle eikä evoluutiobiologiselle luonnon perustalle.

    Sukupuolineutraali avioliitto ja perinteinen, miehen ja naisen avioliitto eivät ole eivätkä voi olla identtisiä. Ongelman ratkaisu ei voi olla eduskunnan enemmistön päätös nimittää erilaisuus samanlaisuudeksi.

    Avioliitto on ”pyhä sääty”. Roomalaisessa oikeudessa (joka on eurooppalaisen lainsäädännön peruspilari) sanotaan: Nuptiae autem sive matrimonium est viri et mulieris coniunctio, individuam consuetudinem vitae continens. (Corpus Iuris Civilis, Institutionen 1,9,1). Siis avioliitto on miehen ja naisen sitoutuminen jakamattomaan elämänyhteyteen. Sana ”avioliitto” on latinaksi: matrimonium, englanniksi: ”matrimony”. Sana muodostuu kahdesta aviosäädyn tärkeimmästä asiasta: ”mater”, äiti, ja ”munus”, tehtävä. Avioliitto ilmaisee oman tarkoituksensa, joka on ”äitiys”, lasten synnyttäminen. Sitä varten mies ja nainen avioituessaan solmivat jakamattoman elämänyhteyden.

    “Kompromissi” voisi olla se, että “avioliitto” sana säilytetään miehen ja naisen välisessä liitossa, jonka tarkoituksena on lisääntyminen, kuten Euroopan muinainen yhteisen kielen, latinan “matrimonium” edellyttää. Sen sijaan sukupuolineutraalista liitosta olisi käytettävä jotain muuta sanaa, kuten vaikkapa “valioliitto”. Nimittäin Rooman valtakunnassa, jossa “avioliitto” oli tarkoitettu miehelle ja naiselle suvun jatkamisen rahvaanomaiseksi liitoksi, homo- ja lesbosuhteet olivat eräänlaisia eliitin korkeampi tasoisia “(valio)liittoja”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Suomalainen nimi avio tule joko sanasta avoin tai avittaa, sanasisältö ei millään tavoin viittaa sukupuoleen tai lapsentekoon tai saamiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Olen Lutherin kirjoituksista ollut ymmärtävinäni, ettei avioliittoon vihkiminen ole ollut kirkon tehtävä alun alkaenkaan, vaan se on ollut yhteiskunnan tehtävä. Näin jotenkin Isossa Katekismuksessa sanotaan.

    Onko nyt sitten niin, että sellainen asia repii kirkkoa, joka ei oikeastaan kirkon piiriin kuulukaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Oikeastaan tämä asia ei vielä revi kirkkoa vaan yhteiskuntaa. Kirkkoa se repii sitten, jos laki astuu voimaan, koska kirkolla on tämä vihkioikeus, jonka säilyttämisestä nyt keskustellaan. Ja hyvä, että keskustellaan. On hyvä miettiä päätöksiä silloin kun se “ei ole vielä housuissa”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kunhan tässä asiassa on kirkon opin ymmärtämisessä päästy eteenpäin, on mahdollista , että uusi haaste on jo odottamassa. Lehdessä näkyi olevan otsikko, että Janneja syntyy maassamme vähemmän kuin Mohammedeja ja Fatimoita. Jos tähän ei voi olla tyytyväinen, on katse taas käännettävä Lutheriin. Hänhän piti Aabrahamia esimerkillisenä kristittynä. Hänellähän oli kaksi vaimoa. Raamatun kirjeessä edelleen todetaan, että Piispan ja Diakonin tulee olla yhden vaimon mies. Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen Frankkilaisten Kreistag antoi luvan jokaisen miehen avioitua kahden naisen kanssa. Onko polygamia vastaus alati alenevaan miesten hedelmällisyyteen. Onko tässä mahdollisesti tuleva kirkon haaste, että Janneja syntyisi tulevaisuudessa enemmän. Mielenkiintoista on nähdä, millaista keskustelua tulevat haasteet tuovat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Kiitos kaikille runsaista kommenteista tässä asiassa. Totean vielä selventävästi omana kantanani, että olen ehdottomasti nykyisen kirkon avioliitto-opetuksen kannalla: se on yhden miehen ja naisen välinen liitto, joka on Jumalan asettama ja Kristuksen vahvistama.

    Kun nyt kuitenkin näyttää siltä, että saan tämän näkemykseni kanssa pataan ns. tasa-arvoisen avioliittonäkemyksen kannattajilta eikä minulla ole minkään valtakunnan oikeutta tuomita niitä kristiveljiäni ja -sisariani, jotka teologisista perusteistaan ajattelevat toisin kuin minä, niin kysyn rakentavaa tietä eteenpäin asiassa, joka jo nyt jakaa kirkkoamme.

    Olisiko siis kohtuullista, että minä ja tavallani avioliitosta opettavat saisimme edelleen jatkaa kirkon paimenvirassa pelkäämättä tulevamme torjutuksi ja kirkosta ulos ajetuiksi näkemyksemme kanssa?

    Olisiko yhtä kohtuullista antaa tilaa niille, jotka näkevät asian perustellusti toisin leimaamatta heitä heti kättelyssä luopioiksi ja harhaoppisiksi? Jos he kuitenkin tahtovat riippua kiinni Jeesuksessa, kuten mekin..?

    Tähän tarvitaan nyt sitä kompromissia eli kolmatta tietä. Kuka sanoittaisi meille sen, kuinka tämä tie rakennettaisiin yhdessä?

    Itse en näe muuta mahdollisuutta kuin dialogin tien: pitää tulla nähdyksi ja kuulluksi.

    Voisivatko arvon piispamme olla rakentavan erimielisyyden / moniäänisyyden esimerkkejä tässä asiassa ja tulla omine kantoineen rohkeasti, lempeästi ja kompromissia etsien esiin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Suostutko Jouni Turtiainen vihkimään eronneita, joiden eron syy ei ole täyttänyt Raamatun ehtoja?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Kasari sanoo:

    Tuossa linjassakin konservatiiveille jää musta pekka kouraan. Mikä seurakunta palkkaisi työntekijän, joka ei suostu yhteistyöhön eli vihi homopareja? Pitkässä juoksussa siis homoseksuaalien avioliiton vastustajat jäisivät vaille virkoja samoin kuin nyt naispappeuden vastustajat. Samalla kirkko kuitenkin joutuisi luopumaan vihkimisoikeudestaan. Menettäisimme jotain, mutta emme voittaisi sillä mitään. Kolmatta tietä ei siis ole, valitettavasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    En ymmärrä pappeja, jotka kynsin hampain haluavat pitää kiinni kirkon juridisesta vihkimisoikeudesta ja joille avioliiton kirkollinen siunaaminen ei riitä. Itselleni on lähinnä tuottanut lähinnä epämiellyttäviä tunteita se asia, että pitää toimia vihittäessä myös juristina ilman juristin koulutusta eikä vain pappina, mihin hommaan olen saanut koulutusta ja vihkimyksen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ahti Niskanen sanoo:

    Avioliittoon vihkiminen miehen ja naisen välillä kirkossa ja kirkollinen siunaaminen on hyvä asia. Avioliiton solmiminen homojen tai lespojen kesken maistraatissa on hyvä asia. Uskovat sukupuolineutraalit avioliitot voivat mielestäni hakea kirkollista siunaamista. Papilla tulee olla vakaumuksensa mukainen oikeus ilman sanktioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Turtiainen
    Jouni Turtiainen

    Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.