Avioliitto

Piispa Irja Askolan intentio on erinomainen. Piispa Björn Vikströmin pragmatismi on hieman enemmän jalat maassa.

Avioliitto on yhteiskunnan instituutio ja yhteiskunnallinen käsite. Se vaihtelee yhteiskunnittain. Irakissa 9-vuotias voidaan pakkonaittaa. Meillä se ei käy, koska tämä on yhteiskuntana hieman... erilainen.

Euroopan hallitsijat olivat kyllä keskiajalla pedofiilejä, ei sillä.

Kirkon nykyinen vihkioikeus on tarra, joka pitää kiinni vallankäytössä. Teologisen itseymmärryksen kannalta tuosta yhteiskunnallisesta vallasta voidaan luopua. Kunnallinen virkamies tai -nainen voi ihan hyvin lyödä muutaman kympin hintaiseen paperiin leiman ja julistaa aviopuolisot.

Kirkko siunatkoon, mitä siunaa. Tähän asti lullukkahengellisyyteen keskittynyt kirkko on siunannut kahvipaketteja, kissoja ja koiria. Hirveää vääntöä on käyty, voiko homoja siunata. Kun tässä "siunaus" on tätä, mutta tuossa "tuota". Kaikki pitää tehdä niin kuin sääntökirjassa sanotaan.

Kirkkohistoriallisesti ja teologisesti kirkolle passaisi aivan hyvin se  käytäntö, joka on vallinnut esimerkisi helluntailaisten keskuudessa. Mennään naimisiin yhteiskunnassa ja rukoillaan liiton puolesta seurakunnassa. Seurakunnan pastori voi kyllä tarkistaa sääntökirjastaan ja todeta, että meillä ei kuulkaa ole tapana naida punatukkaisia.

Keskustelu osoittaa vain, miten eri kuppikunnat keskenään tappelevat vallasta. Se, joka ajattelee, "minulla on parempi argumentti", haluaa vain voittaa vastustajansa. Voittaminen ja kilpailu on täällä niin verissä, se on tätä maailmaa, maailmallisuutta.

Mutta kristinuskon itsensä kannalta sen oma valta on aivan muunlaista valtaa. Eikö kristillisen yhteisön pitäisi olla häviäjien yhteisö. Antaa tuolla yhteiskunnallisilla ja akateemisilla areenoilla ihmisten kukkoilla ja patsastella jämynä. Antakaa keisarille, mikä keisarille kuuluu, kun se tuntuu olevan hänelle niin tärkeää! Mitäs me siitä välittäisimme?

Tietenkin kun katsoo DVD:ltä Sopranosta, jossa on kuvattu rikkaat juutalaishäät, tulee mieleen yksi näkökohta. Olisihan se somaa, jos meilläkin rabbit ja pastorit ja muut uskonnolliset virkahenkilöt edelleen voisivat suorittaa samalla kertaa yhteiskunnallisen osuuden kyseisessä naimisiinmenemisen rituaalissa. Mutta jos se ei käy, niin kannattaa muistaa, ettei siinä menetetä kuin yksi täysin yhdentekevä asia: pieni siivu yhteiskunnallista valtaa.

Avioliitto joka tapauksessa on omaisuudenhoitoa varten olemassa oleva täysin sekulaarinen instituutio. Kommunismissa avioliitto on tarpeeton. Kirkolle avioliitto on ollut tärkeä, koska ihmistä on pitänyt vahtia myös hänen makuuhuoneessaan. Mutta se aika meni jo kauan sitten.

Elämme oikeasti yksilöä kunnioittavassa maailmassa, jossa edes lähetysjärjestölle ei kuulu pätkän vertaa, mikä siellä työntekijän alakerrassa saa aikaan vipinää, ja mikä genitaaleja liikuttaa.

Jos valtio ei erikseen riistä uskonnolliselta yhdyskunnalta, tässä siis evankelisluterilaiselta kirkolta, vihkioikeutta, tapahtuu liberaalien keskuudessa sama omankäden oikeutta toteuttava kikkailu kuin Luther-säätiössä: papit ryhtyvät vihkimään seksuaalivähemmistöihin kuuluvia yhteiskunnan vihkimiä aviopareja sen enempää kyselemättä.

Vikström on oikeassa: kirkolliskokous ei muuta näkemysiään riittävän nopeasti.Joten tästä käytännön syystä kirkko luopunee vihkioikeudestaan. Tällöin papit rupeavat siunamaan omntuntonsa mukaisesti myös homoliittoja, jotka yhteiskunta on vihkinyt. No, joku  luonnollisesti tekee kantelun, mutta ei siitä mitään seuraa niin kuin ei seuraa Luther-säätiönkään kohdalla. Piispa sitten toteaa piispallisesti, että "tämä on askel kohti eriytymistä". Mutta that's it.

Amishit ja mennoniitat voivat kyntää maansa hevosella, jos siltä tuntuu. Siitä ei seuraa, että kaikkien muiden pitää kulkea olkihattu päässä.

29 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Aika monen sukupuoli-identiteettini muotutui aikana jolloin homo-suhteisiin suhtauruttiin hyvin torjuvasti. Niinpä heidän seksuaali-idetiteettinsä estää aina homoavioliiton hyväksymisen . Tätä varmaan pidetään homofobiana. Näin sairaita on varmaan aika paljon. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuskin tulee heitä parantamaan. Joten todellista tasa-arvoa laki ei tule kuitenkaan saamaan aikaan. Onhan samaa sukupuolta olevien avioliitto aina aivan erilainen rakenteeltaan. Joissakin asioissa voidaan puhua samankataisuudesta, muttei koskaan kaikissa. Niinpä tasa-arvo jää lopulta vain sanoiksi. Lain voimaantulon jälkeen joudumme kyselemään myös puolison sukupuolta. Mitä tasa-arvoa se sitten enää on? Joku kun kertoo olevansa naimisissa, niin seuraava kysymys on:” miehen vai naisen kanssa?”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juhani Huttunen
    Juhani Huttunen

    Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.