Avioliittokeskustelun kääntö: Vihkiikö kirkko jos valtio ei?

Helsingin sanomissa nimimerkki ”Kristitty nuori äiti” puolusti 16-vuotiaana solmimaansa avioliittoa. Hän oli ollut aikanaan raskaana ja totesi ”Jos avoliitossa eläminen sotii nuorten arvoja vastaan, ei ole oikein viedä syntyvän lapsen oikeutta ehjään perheeseen vain siksi, että vanhemmat ovat lain mukaan vielä alaikäisiä.”

On selvää, ettei kirkko voi ohittaa lakikirjaa juridisesti vihkimällä sellaista paria, joka ei maan lain mukaan voi naimisiin mennä. Lienee uskonnonvapauden vuoksi yhtä selvää, ettei maallinen laki voi kieltää rituaalia johon kaikki osallistuvat vapaaehtoisesti ja jossa kukaan ei vahingoitu. Kirkko voi sanoa ”vihkivänsä”, jos ei väitä toimituksella olevan maallisen lain edessä juridisia seurauksia.

Eikä tämä olisi vaatinut edes uskonnonvapauteen vetoamista. Uskonnottomien palvelukeskus Pro-Seremonioille on ilman muuta ollut selvää, että myös samaa sukupuolta olevien parien tilaisuuteen voidaan järjestää puhuja.

Miksi siis esimerkkitapauksessa jokin kristillinen kirkko ei olisi voinut siunata alussa mainitsemaani liittoa? Miten pitkälle kirkko on valmis olemaan vihkimittä valtion pyynnöstä — ajatellaan tässä vaikkapa Saksaa natsien hallinnassa tai Etelä-Afrikkaa.

Ajankohtaisempaan aiheeseen palaten: Jos kirkko olisi todella edelläkävijä, se ei miettisi 2017 vihitäänkö homoja, vaan olisi vihkinyt jo ennen vuotta 2001.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Valaisevaa kääntää asioita joskus ylösalaisin. Luterilaisen käsityksen mukaan kirkko ei voi kirkkona vihkiä, jos valtio ei pyydä, koska avioliittoa hallinnoi luterilaisen teologian mukaan valtio. Jossain äärimmäisessä hädässä kirkko voisi ottaa hoitaakseen valtion tehtäviä (piispoista voisi vaikkapa tulla ”hätäpresidenttejä”) mutta silloinkin kirkko vihkisi maallisen regimentin edustajana. Siunata kirkko toki voi ihmisiä tai asioita riippumatta valtion näkökannoista.

    Vesa Hirvonen

    • On kai itsestäänselvää, että kirkko ei vihi juridisessa merkityksessä jos valtio ei sitä pyydä tai anna siihen lupaa.

    • Vesa Hirvonen

      Sikäli kun viittaat Vähä katekismuksen liitteen tekstiin: [sitaatti alkaa]Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se – kirkon edessä tai kirkossa – on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään. [sitaatti päättyy], niin kyseessä ei ole valtion pyyntö, vaan kihlaparin oma pyyntö.

      Asia on ilmiselvä kun tekstiä luetaan eteenpäin.

      [Sitaatti alkaa]Ne jotka ottivat käytäntöön tavan viedä morsiuspari kirkkoon, eivät tosiaankaan pitäneet sitä huvina vaan sangen vakavana asiana. Epäilemättä he ovat halunneet kirkossa saada Jumalan siunauksen ja seurakunnan esirukouksen; tarkoituksena ei ollut naurattaminen eivätkä pakanalliset koirankujeet.

      Seikkahan on itsestään selvä. Kun joku pyytää papilta tai piispalta esirukousta ja siunausta, hän osoittaa sillä, vaikkei sitä nimenomaan sanoisikaan, että hän on antautumassa vaaralle alttiiksi ja tarvitsee kipeästi Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta siihen säätyyn, johon on astumassa. Jokapäiväinen kokemuskin opettaa, mitä kaikkea kauheutta Perkele saa avioliiton piirissä aikaan: aviorikoksia, uskottomuutta, epäsopua ja vaikka mitä surkeutta.

      Jos siis sulhanen ja morsian pyytävät ja vaativat, me menettelemme näin: …..[Sitaatti päättyy]

      Keskinäisen kunnioituksen nimissä olisi tähdellistä, että tunnustuskirjoja luetaan niiden omassa viitekehyksessään. eikä sanoitettaisi luterilaisuutta ihan itse keksityillä sisällöillä.

    • Jori Mäntysalo on oikeassa siinä, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen aikaansaa juridisen avioliiton vain siksi, että laillisessa järjestyksessä suoritetulla kirkollisella vihkimisellä on nykyisen avioliittolain mukaan se oikeusvaikutus.

    • Itse asiassa millään muullakaan uskontokunnalla ei ole ”omaa” avioliittoa. Avioliitto on aina toisaalta osapuoltensa oma ja toisaalta heidän elinyhteisönsä tunnustama. Miltei jokaisella uskonnolla on jokin oppikäsitys avioliitosta, niin myös luterilaisella kirkolla.

    • Juuri näin. Suomen luterilaisen kirkon voimassa oleva käsitys avioliitosta on, että avioliitto solmitaan yhden miehen ja yhden naisen kesken.

      Se, että kirkossa on pappeja, jotka toimivat omien tulkintojensa mukaan toisin, ei muuta kirkon avioliittokantaa muuksi.

  2. Jukka Kivimäki :”tse asiassa millään muullakaan uskontokunnalla ei ole “omaa” avioliittoa. ”

    Tähän oli pakko vastata, vaikka se maksaa. Länsimaiden vanhinrta kanonista oikeusjärjestelmää noudattavan ortodoksisen avioliittokäsityksen mukaan avioliitto ei ole pelkkä yhteiskunnallinen sopimus eikä se “perustu sukupuolineutraaliuteen vaan juutalaisuudesta omaksuttuun käsitykseen elämän jatkamisesta miehelle ja naiselle annettuna mahdollisuutena ja velvollisuutena.”(Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo 21.5.2014)

    Inhoaako evl.kirkko juutalaista käsitystä?

    • Tuohan juurikin on ko. kirkon oppikäsitys avioliitosta. Myös luterilaisella kirkolla on oma oppikäsitys, eikä sitä ole valtiovallalta lainattu.

    • Jukka Kivimäki :” Myös luterilaisella kirkolla on oma oppikäsitys, eikä sitä ole valtiovallalta lainattu.”

      Bueno. Annapa sinä sitten vastaus kysymykseen, jonka postasin piispa Häkkiselle eilen: ”Miten kirkkojen ekumenia aikoo ”ylittää” kanonisen ja maallisen oikeuden säätämät ”rajat”? Kanoninen oikeusjärjestelmä määrittää kirkon opin perusteet. Se on vanhin läntisessä maailmassa käytössä oleva oikeusjärjestelmä, joka on käytössä mm. ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa. Suomessa tuli 1686 voimaan ensimmäinen Ruotsin ja Suomen protestanttinen kirkkolaki, jossa Ruotsin kuninkaalle annettiin oikeus nimittää piispat ja tuomiokapitulien päätöksistä sai valittaa maalliseen hovioikeuteen. Kanonisessa oikeusjärjestelmässä tärkeä on apostolisen suksession/seuraannon jatkuvuuden kunnioittaminen ja kirkolliskokousten säätämien opillisten kanonien noudattaminen.”

Kirjoittaja