Avioliittokysymys on kolmitasoinen asia

Ollessani jokin aika sitten Radio Dein viikon debatissa kansanedustaja Jani Toivola tiedusteli mielipidettäni tasa-arvoisesta avioliittolaista ja toisaalta siitä tulisiko kirkko tulevaisuudessa vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Ohjelma-aika ei tuolloin mahdollistanut asiasta seikkaperäistä vastausta ja palaan asiaan tässä.

Nähdäkseni kysymys on kolmitasoisesta asiasta joita kaikkia tasoja tulee voida käsitellä erikseen.

Nämä kolme tasoa ovat mielestäni:

  1. lainsäädännöllinen taso
  2. kulttuuritaso
  3. uskonnollis-opillinen eli teologinen taso

Lainsäädäntötasolla on pelkistetysti kyse siitä, minkä muotoisia parisuhteita yhteiskunnassa voidaan virallistaa ja säädelläänkö näistä parisuhteista yhdessä vai useammassa eri laissa. Lisäksi kyse on siitä mitä oikeusvaikutuksia parisuhteen lainmukaisella virallistamisella on, missä määrin lainsäädäntö tunnistaa monimuotoisten parisuhteiden keskinäistä erilaisuutta sekä vaikuttaako tämä tunnistettu erilaisuus virallistetun parisuhteen oikeusvaikutuksiin ja jos vaikuttaa, niin miten. Lainsäädäntö määrittelee myös laintarkoittamista parisuhteista käytettävät viralliset termit.

Kulttuuritaso jakaantuu väistämättä valtakulttuurin ohella alakulttuureihin, eikä lainsäädännön voima ulotu ohjaamaan niitä täysimittaisesti. Kulttuuritasolla monimuotoisuus jäsentyy itsenäisesti lainsäädännöstä riippumatta. Eri alakulttuureihin muodostuu erilasia käytäntöjä. Lainsäädännössä käytettävät käsitteet omaksutaan, mikäli ne ovat sekä merkitykseltään että sanarakenteeltaan käyttökelpoisia. Muussa tapauksessa niiden sijalle tai rinnalle muodostuu epävirallisia käsitteitä, jotka kuvaavat erilaisia asioita kunkin alakulttuurin tarpeiden mukaisesti. Niin kauan kun ihmisiä yleisesti jaotellaan miehiin ja naisiin, myös parisuhteita kuvaavista termeistä löytyy jokin sanonta, josta yksiselitteisesti selviää onko puolisot eri vai samaa sukupuolta. Ilmaisun ei tarvitse olla arvolatautunut eikä sen käyttämistä tällöin tule pitää syrjivänä käytäntönä. Eri alakulttuurien tavat voivan muotoutua erilaisiksi ja ne voivat myös soveltaa eri käsitteitä hieman eri tavalla.

Uskonnollis-opillisella tasolla kunkin uskonnon opilliset näkökohdat nousevat ensisijaisiksi jolloin voimassaolevaa lainsäädäntöä ja yhteiskunnassa vallitsevaa kulttuuria sovelletaan siten, ettei käytännön tasolla synny ristiriitaa uskonnollisen yhdyskunnan opin ja asiassa muotoutuvan käytännön välillä. Sikäli kun yhteiskunnassa vallitsee uskonnonvapaus, tämä pätee sekä vähemmistöasemassa oleviin uskontokuntiin että mahdolliseen valtauskontoon. Esimerkiksi kirkolliset toimitukset ovat aina luonteeltaan uskonnonharjoittamista.

Toki samalla on syytä huomata, ettei uskonnonvapaus salli uskonnonharjoittamista tavalla joka rikkoon sellaisia ihmisoikeuksia, kuten ruumiillista koskemattomuutta. Esimerkiksi sormen katkaisu osana uskonnollisen yhdyskunnan hääseremoniaa tuskin olisi Suomessa luvallista. Sitä vastoin oppi jonka mukaan vaikkapa vaaleatukkaiset pukeutuvat seremoniaan eri tavalla kuin tummatukkaiset olisi täysin uskontokunnan sisäinen asia.

Luterilainen käsitys asiasta ilmenee selkeästi tunnustuskirjoista. Luther kirjoittaa avioliitoon vihkimisestä vähäkatekismuksen liitteeseen:

Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Jotkut vievät morsiamen kirkkoon kahdesti, illalla ja aamulla, toiset vain kerran. Jossakin morsiuspari kuulutetaan avioliittoon saarnastuolista pari kolme viikkoa etukäteen luetulla kuulutuksella. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat, minulle ne eivät kuulu.

Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se - kirkon edessä tai kirkossa - on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään. Siksi olen halunnut laatia tämän vihkikaavan niitä varten, joilla ei parempaakaan ole, jos joku kenties tahtoisi noudattaa meidän tapaamme.

Luther siis piti erillään maan tavan, jonka hän siis hyväksyi sellaisenaan ja toisaalta seurakunnan tavan. Seurakunnan tapa ei siis välttämättä ole sama asia kuin maantapa eikä maantavan välttämättä tarvitse olla seurakunnan tavan mukainen. Lutherin esimerkkiä noudattaen kirkon ei tule puuttua siihen miten eduskunta avioliittolain säätää eikä siihen, millaisia hääseremonioita kirkon ulkopuoliset tahot toteuttavat. Sikäli kun eduskunta tai muu taho tiedustelee luterilaisen kirkon kantaa tai kysyy neuvoa, tulee kirkon tämä neuvo auliisti antaa. Tällöin kirkko tietysti ilmaisee oman kantansa omista opillisista lähtökohdistaan.

On silti syytä huomata ettei Luther tarkoittanut velvollisuudella tehdä, mitä pyydetään, kirkon opin vastaisia toimituksia. Avioliittoon siunaaminen ja siihen vihkiminen ovat Lutheria seuraten selkeästi hengellisiä toimituksia.

Luther kirjoittaa: ” Ne jotka ottivat käytäntöön tavan viedä morsiuspari kirkkoon, eivät tosiaankaan pitäneet sitä huvina vaan sangen vakavana asiana. Epäilemättä he ovat halunneet kirkossa saada Jumalan siunauksen ja seurakunnan esirukouksen; tarkoituksena ei ollut naurattaminen eivätkä pakanalliset koirankujeet.

Seikkahan on itsestään selvä. Kun joku pyytää papilta tai piispalta esirukousta ja siunausta, hän osoittaa sillä, vaikkei sitä nimenomaan sanoisikaan, että hän on antautumassa vaaralle alttiiksi ja tarvitsee kipeästi Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta siihen säätyyn, johon on astumassa.”

Luterilaisen opin mukainen vihkitoimitus ei siis ole ns. kulttuurikristillisyyttä, vaan nimenomaan uskonnonharjoittamista. Kirkkohäissä kulttuuriseikat ovat alisteisia opillisen tason ratkaisuille.

Lutherin aikakautena kysymys mahdollisuudesta vihkiä keskenään avioliittoon saman sukupuolen edustajia ei ollut ajankohtainen, eikä Luther ottanut siihen erikseen kantaa. Vihkitekstien perustella Luther piti Itsestään selvänä että avioliittoon vihittävät ovat mies ja nainen.

Luther kirjoittaa Iso-Katekismuksessa, kuudennen käskyn selitysosassa: ”Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi.” Samassa kohdin hieman edempänä tekstiä hän kirjoittaa: ” Olen sen vuoksi aina opettanut, ettei aviosäätyä saa halveksia eikä väheksyä, niin kuin sokea maailmaa ja väärät hengenmiehemme tekevät, vaan että meidän on pidettävä sitä Jumalan sanan mukaisessa arvossa.”

Avioliiton välttämättömyydestä Luther kirjoittaa: ” Jumala on vakavasti käskenyt, että miesten ja naisten on yleensä säädystä riippumatta suostuttava menemään naimisiin. Siihen he ovat luodut lukuun ottamatta joitakin aivan harvoja Jumalan valitsemia poikkeuksia. Joko nämä eivät ole avioliittoon kelpaavia tai sitten Jumala on yliluonnollisen suurella lahjallaan vapauttanut heidät, niin että he pystyvät elämään siveellisesti puhtaina olematta avioliitossa. Sillä jos luonto toimii sillä tavalla kuin Jumala on sen ihmiseen istuttanut, on mahdotonta pysyä puhtaana avioliiton ulkopuolella.”

Katolisessa kirkossa selibaattilupauksen antaneista Luther kirjoittaa:” Sillä juuri nuo, jotka suuren pyhyytensä vuoksi välttävät avioliittoa, rakastava ja haluavat siveellistä puhtautta kaikkia muita ihmisiä vähemmän. He joko elävät häpeämättömän julkisesti haureudessa tai harjoittavat sitten salassa jotakin vielä pahempaa, sellaista, mitä ei rohkene sanoiksi pukea. Siitä on valitettavasti aivan liian paljon kokemusta. ”

Lutherin tarkoitus on siis selvä. Kirkko toimii asiassa omien oppiensa mukaisesti riippumatta siitä, mitkä kulloinkin ovat ajan tavat. Muut saavat toimia asiassa omien tapojensa mukaan. Valtiovalta päättää avioliittolaista ja hyvä niin.

Avioliittokysymyksessä lainsäädäntötason, kulttuuritason ja uskonnollis-opillisen tason käsittely yhtenä pakettina ei antaisi oikeutta sen enempää yhdenvertaisuusseikoille kuin uskonnonvapaudellekaan. Tämän kaltaista ratkaisua ei vireillä olevalla lakialoitteella haettakaan. Asiat on syytä myös kansalaiskeskustelussa pitää erillään.

Lutherin kanta avioliittoon miehen ja naisen välisenä liittona on selvä. pohdittavaksi, keitä kaikkia ovat Lutherin tarkoittamia avioliittoon kelpaamattomia ja miten heidän kohdallaan siveellisyyden vaaliminen voisi onnistua. Onko se lainkaan mahdollista, kun se on niin kovin vaikeaa monille elämänsä aikana avioliiton solmineillekin. Ketä Luther sitten ilmaisullaan tarkoittikin, niin itse luotan siihen että Herra on asiassa armollinen. Samoin jää pohdittavaksi niiden ihmisten osa, joille Lutherin ohjeista huolimatta ei ole löytynyt oikeaa puolisoa. Elinikäinen avioliitto ole nimittäin ole pelkästään tahdon asia. Vaikka ihminen ulkoisten seikkojen perusteella olisi avioliittoon kelpaava, ei sen oikean löytäminen ole itsestään selvyys.

Tässäkin on syytä luottaa Herran armollisuuteen. . Seurakunnan asiana ei ole syyllistää niitä, joiden elämä ei ole mennyt aivan kirkon ihanteiden mukaisesti. Jumala heijastaa omaa rakkauttaan myös niissä ihmisisä, joiden elämä on kulkenut karikoiden kautta tai joille ei ole rukouksista huolimatta koko elämänsä aikana suotu omaa puolisoa.

Edellä oleva ei kuitenkaan vielä anna vastausta niille, joiden elämänkumppani on samaa sukupuolta. Mikäli luterilaisessa kirkossa pitäydytään ratkaisussa, että kirkko siunaa ja vihkii avioliittoon luterilaisen opin mukaisesti vain miehiä ja naisia, niin mikä sitten on kirkon vastaus puille pareille, joiden parisuhteen valtiovalta mahdollisesti lukee avioliitoksi. Muodostuuko heistä ryhmä, joka jää vaille osallisuutta kirkossa, kansanedustaja Jani Toivola asia Radio Dein debatissa pohti. Näin varmasti käy, jos ratkaisun teologinen perustelu jää ontoksi.

Pelkkä viittaus Lutherin satoja vuosia vanhoihin kirjoituksiin ei riitä. Tarvitaan myös perustelu sille, miten osallisuus käytännössä voisi toteutua. Perhetyön osalta asia on selkein. Riippumatta avioliittolain muodosta kaikissa perheissä vanhemmat eivät ole keskenään avioliitossa. Perheiden tasa-arvo ei siis ratkea avioliittokysymyksellä. Osallisuutta kirkon parisuhdetyössä kaipaavat myös monet avoparit. Otetaanko heidät tasa-arvoisesti huomioon? Pitäisikö ottaa?

Mikä sitten on näiden henkilöiden osallisuus kirkollisista toimituksista? Parisuhteen muodon ei tulisi mitenkään vaikuttaa henkilöiden omaan tai heidän lastensa kasteeseen, konfirmaatioon taikka hautaan siunaamiseen. Sitä vastoin mikäli samaa sukupuolta olevien välinen liitto ei kirkon opin mukaan ole kristillinen avioliitto, ei sellaista lennollisestikaan siunata tai vihitä kristillisen avioliiton tapaan. Tässä ei siis ole kyse osallisuudesta vaan ontologiasta, eli olevaisuudesta. Tällöin Suomen ev.lut kirkon ratkaisu rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kansaan voisi toimia ratkaisumallina myös tilanteissa joissa samaa sukupuolta oleva pariskunta on solminut ns. siviiliavioliiton.

Kirkon asiana ei ole kulttuuritasolla puuttua samaa sukupuolta olevien pariskuntien hääseremonioihin. Hääjärjestelyt eivät ole luterilaisen kirkon vastuulla myöskään eri sukupuolta olevien kohdalla. Kirkko ottaa kantaa vain siihen, mitä tapahtuu kirkkosaleissa ja niiden ovien edustalla taikka muutoin kaitsentavallassaan olevien seurakuntien tiloissa ja toiminnassa sekä edellyttää viranhaltijoidensa toimivan kaikessa kirkon tunnustuksen mukaisella tavalla.

Lakitasolla määritellyissä asioissa kirkon tulee toimia lain määräämällä tavalla. Mikäli samaa sukupuolta oleva kumppani on esimerkiksi merkitty henkilön lähiomaiseksi, tulee häntä myös lähiomaisena kohdella. Tämä pätee jo nyt rekisteröityjen parisuhteiden kohdalla.

Omana kantanani totean, että yksi parisuhdelaki riittäisi, kunhan se ottaa riittävän hyvin huomioon asioiden erilaisuuden kulttuuritasolla ja uskonnollis-opillisella tasolla.

 

48 kommenttia

  • Annikki Salo sanoo:

    Raamattu, Jumalan Sana, on elämämme käyttöohje. Jumala on luonut ihmiset mieheksi ja naiseksi ja Hän siunasi ensimmäiset ihmiset Adamin ja Eevan aviopariksi. Jumala ei peruuta mitään luomistyötään eikä käskyjään. Kuudes käsky on: “Älä tee huorin” on Jumalan kielto kaikille muille seksisuhteille. Jumala on Rakkaus, niin että se, minkä Hän kieltää, se on vahingollista ihmisille. Homosuhteet on Jumala kieltänyt sekä Vanhassa liitossa (3Ms.18:4,5,22,24-30) että Uudessa Testamentissa (Rm.1: 18-32). Onnellisinta on elää Jumalan tahdossa Jeesusta seuraten niin täällä ajassa kuin iankaikkisuudessa Taivaan ihanuudessa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki
    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.