Avioliittolain muutoksen vaikutukset Suomen evlut kirkkoon: osa 1, Hallinnollinen kriisi

Suomen evlut kirkon vahvistaman avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on yhden naisen ja yhden miehen välinen liitto. Asia ilmenee sekä kirkkokäsikirjasta että piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen päätöksistä. Kirkko pitää opetuksessaan kiinni ihanteesta, jonka mukaan avioliitto on Raamatun ja kirkon tunnustuksen mukaan ainoastaan miehen ja naisen välinen.

Avioliittolain muutoksen jälkeen yhteiskunnan lainsäädännön määrittelemä avioliittokäsitys poikkeaa kirkon tunnustuksen mukaisesta avioliittokäsityksestä. Osa kirkon jäsenistä jakaa yhteiskunnan uudistetun avioliittokäsityksen ja osa pitäytyy kirkon perinteisessä tunnustuksen mukaisessa avioliittokäsityksessä.

Muuttunut tilanne ja jäsenistön mielipiteiden voimakas jakaantuminen voi johtaa kirkossa sekä hallinnolliseen että opilliseen kriisiin.

Kirkkojärjestyksen 2 luvun 1 § 2 momentissa todetaan että kirkolliset toimitukset on suoritettava kirkkokäsikirjan mukaisesti. Saman luvun 18 § 1 mom. mukaan kihlakumppanit vihitään kirkollisesti avioliittoon kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Kirkkojärjestyksen 1 luvun 2 § mukaan kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.

Kirkon opillisen kannan muutos edellyttää vähintään ¾ ääntenenemmistöä kirkolliskokouksessa. Vastaava enemmistö tulee olla kirkkokäsikirjan muutoksella. Eduskunnassa lainmuutokseen riitti yksinkertainen enemmistö. Kirkolliskokousedustajien taikka kirkon jäsenten kantojen nykyisellä jakautumalla muutosta ei synny, ei myöskään sellaiselle muutokselle joka terävöittäisi kirkon avioliittokantaa nykyiseltä pohjalta.

Lehtitietojen mukaan esimerkiksi Länsi-Suomen maistraatti tulkitsee avioliittolakia siten, että avioliittolain 14 § 2 mom. tarkoittaman uskontokunnan edustajan vihkitoimitus on pätevä siitäkin huolimatta, että lain 16 § 1 mom. tarkoittamia kyseisen uskontokunnan määräämiä ehtoja ei ole noudatettu. Tästä puolestaan on Kotimaa24 toimittaja Joona Raudaskoski kirjoittamassaan jutussa  päätellyt, että kirkkomme pappi voisi jatkossa vastoin kirkkomme kantaa vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.  Juttuun liittyvässä keskustelussa on tehty edelleen sellainen jatkopäätelmä, että tästä voisi muodostua yleinen käytäntö kiertää kirkon virallista avioliittokäsitystä.

Asiassa on erotettava se mikä on maistraatin kannalta hyväksyttävää, verrattuna siihen, mikä on kirkon sisäisen hallinnon kannalta hyväksyttävää. Maistraatin kanalta olennaista on että avioliiton esteet on tutkittu asianmukaisesti ja vihkitoimituksessa kihlakumppanit ovat olleet samanaikaisesti läsnä sekä ilmaisseet todistetusti tahtonsa avioliiton solmimiseen.

Avioliittolain 17 § mukaan Suomen evlut kirkon papilla on kirkollisen vihkimisen oikeus. Kirkkolaki puolestaan määrittelee kuka on kirkon pappi. Maistraatin toimivaltaan ei kuulu tutkia täyttyvätkö avioliittolain 16 § 1 mom. tarkoittamat uskontokunnan sisäiset määräykset. Kirkolla itsellään tämä toimivalta on ja tätä toimivaltaansa kirkon tulee myös käyttää. Toimivallan käyttämättä jättäminen johtaisi epävakauteen kirkon sisäisessä hallinnossa. Kirkon virallisen avioliittokannan kiertävän ”kansalaistottelemattomuuteen” pohjautuvan käytännön hyväksyminen johtaisi kirkossa vakavaan hallinnolliseen kriisiin.

Avioliiton esteiden tutkinnan osalta pitäytyminen kirkon kannassa on täysin ilmeistä, eikä ole todennäköistä että kukaan sivuttaisi kirkon kantaa siinä prosessissa. Poikkeama voisi käytännössä tapahtua vain tilanteessa, jossa avioliiton esteet on tutkittu maistraatissa ja hallinnollinen menettelytapavirhe koskisi käytännössä vain vihkipappia.

Tämän kaltainen yksittäistapaus jäisi kyseisen papin ja hänen esimiestensä väliseksi asiaksi. Mahdollisesti ko. papin sopivuus jatkaa pappisvirassa tulisi tuomiokapitulin arvioitavaksi. Seikka millä ankaruudella asiaan puututaan, ei olisi olennaista, vaan se että toimintatapa esimiesten taholta ilmaistaan selkeästi kelletyksi. Sitä vastoin jos esimiesten toiminta tulkittaisiin hiljaiseksi hyväksynnäksi, johtaisi asia yhdenvertaisuusongelmaan suhteessa muihin vastaavan tyyppisiin tilanteisiin.

Olisi vaikea perustella, miksi tässä asiassa kirkonjärjestyksen vastaiseen toimintaan ei puututtaisi, kun siihen muissa asioissa kuitenkin puututtaisiin. Esimiesten asettuminen tukemaan sisäistä kapinaa syventäisi hallinnollista kriisiä. On vaikea kuvitella että edes sellainen kirkkoherra tai piispa, joka avoimesti kannattaa kirkon avioliittokäsityksen muutosta, voisi avoimesti hyväksyä kirkkojärjestyksen vastaisen toiminnan omalla toimialueellaan. Mahdolliset yksittäistapaukset jäänevätkin tilanteisiin, joissa kyseinen pappi ei toimi seurakuntavirassa.

Todennäköistä kuitenkin on, että nykyisen kaltaiset rukoustilaisuudet tulevat jatkumaan ja samoin keskustelu siitä onko kyse sielunhoidollisesta tilanteesta vai siunaustoimituksesta.

Selkeintä kuitenkin olisi, jos kirkkomme piispat antaisivat yhteisesti uuden ohjeen samaa sukupuolta olevien avioparien pastoraalisesta kohtaamisesta. Ohjetta tarvittaisiin myös niissä tilanteissa joissa aviopari olisi mukana kirkon perhetyössä. Samoin kuin rekisteröity parisuhde nyt, olisi uuden lain voimaan astuttua samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto laillinen instituutio. Mikäli kirkko pitää kiinni tunnustuksensa mukaisesta avioliittokäsityksestä, instituution kirkollinen torjuminen tulisi osoittaa jollakin muulla tavoin kuin torjumalla kyseinen pariskunta kokonaan seurakunnan toiminnassa. Tämä on puolestaan enemmän opillinen kuin hallinnollinen ongelma.

 

Tapaus Keskinen paljasti: pappi voisi vihkiä homoparin

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jukka Kivimäki: ” Päätöksen mitätöinti toimivallan ylityksen vuoksi edellyttäisi vihkiparin omaa suostumusta.”

    Avioliittolaki ei sisällä viittauksia hallintolakiin. Käsittääkseni avioliittoon vihkiminen ei ole varsinaisesti hallintopäätös, joten siihen ei luultavasti voi soveltaa hallintolain virheellisen päätöksen korjaamisen pykäliä. Avioliittoon vihkimisestä ei esim. anneta valitusosoitusta eikä etenkään valituskieltoa. Tämähän olisi pakollista, jos kyseessä olisi hallintopäätös. T: Heikki Hämäläinen

    • Taidat olla asian suhteen oikeassa. Elikkä se varsianen hallintopäätös koskee avioliiton esteiden tutkimista joka siis on hallinto-asia.

      Avioliiton esteiden tutkintaan liittyy myös kirkollisen vihkimisen edellytysten tutkiminen, joka Suomen ev.lut. kirkon osalta on tietyin edellytyksin mahdollista myös maistraatissa. Tapaus keskisen kohdalla kirkollisen vihkimisen edellytyksiä ei ilmeisesti oltu edes pyydetty tutkimaan.

      Oma pohdinnan paikka on sitten kysymys niistä seikoista jotka maistraatti ottaa huomioon tutkiessaan kirkollisen vihkimisen ehtojen täyttymisen. Ottaako maistraatti tällöin huomioon myös ne ehdottomat määräykset, joita ei ole kirjattu suoraan kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen.

      Lakimuutoksen perusteluissa edellytettiin ettei lainmuutoksella mitenkään puututa uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä vihkimisen ehdoista. Maistraatti tai hallinto-oikeus ei voi tätä tahtotilaa jättää huomiotta.

      Tämä tahtotila tulee hallinto-oikeudessa huomioon otettavaksi esimerkiksi tuomiokapitulin päätöksen jatkokäsittelyssä. Kirkko rajaa eitä sen pappien on oikeus vihkiä, eikä hallinto-oikeus voi ottaa kantaa siihen.

    • Jos virkamies ylittää toimivaltansa eli jos vihkijä on vaikkapa verovirkailija niin koko toimitus on mitätön. Mitään vihkimistä ei ole tapahtunut eikä näin ole mitään korjattavaakaan. Asiaan ei vaikuta mitään se mitä vihkipari mahdollisesti luulee.

      Periaatteessa sama on millä tahansa alalla. Jos mainitttu verovirkailija myöntää vaikka ympäristöluvan, sekin on mitätön päätös. Hallintopäätös se on mutta ei siihen muutosta tarvita.

Kirjoittaja

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.