Chilessä sijaispiispa ilmiantoi itsensä

Hyväksikäytön käsittely saa uudenlaisia muotoja. Sen havaitsi Puerto Monttin arkkipiispanistuimelle kesäkuussa määrätty apostolinen administraattori eli sijaispiispa Ricardo Morales. Hänen toiminnastaan oli tehty nimetön ilmianto, ja hän ilmiantoi itsensä syyttäjälle selittääkseen, mistä on kysymys. Syyttäjän luona piispansijainen oli tiistaina 20.11. seitsemän tuntia.
Taustaksi on hyvä huomata: Administraattori Morales kuuluu Espanjan maurimiehityksen aikana 1218 syntyneeseen sääntökuntaan jonka nimen voisi lyhentää ”Armon sääntökunnaksi”, espanjaksi Orden de la Merced. Barcelonan Basílica de la Mercè on sääntökunnan hermokeskus. Morales on sääntökunnan Chilen provinssin johtaja.
Armon [ja vankien vapauttamisen] sääntökunta pyrki alunperin vapauttamaan tuhannet muslimien vangeiksi joutuneet espanjalaiskristityt. Neljäs sääntökuntalupaus köyhyyden, kuuliaisuuden ja naimattomuuden lisäksi oli taistella uskossaan heikkojen vapauttamiseksi henkensä uhalla. Sääntökunnan uusi konstituutio (1986) vaatii taistelemaan ”vankeutta” vastaan. Nykyajan vankeudessa sorretaan ihmisarvoa ja on evankeliumin vastaisia käytäntöjä, jotka uhkaavat uskoa, mutta sitä vastaan on mahdollista toimia. (Wikipedia) Varsin hyvä perustuslaki sijaispiispalle sinänsä.
Nimetön ilmiantaja oli esittänyt, että seurakunnassa työskentelevä pappi, joka kuuluu Moralesin sääntökuntaan, oli syyllistynyt ”sopimattomiin tekoihin alaikäisiä kohtaan”. Morales sanoi tulleensa antamaan lausunnon, koska ilmiantaja syytti samalla häntä pedofiliarikoksen peittelystä. Siksi hän oli tehnyt itsestään ilmiannon [esp. autodenuncia] ja halusi tuoda syyttäjäviranomaisen tietoon kaikki itsellään olevat tiedot, jotta asiaan tulisi selvyys.
Moralesin mukaan nimetöntäkään ilmiantoa ei voi jättää huomiotta, varsinkin kun hänet itsensä on siinä mainittu rikoksen tekijänä eli peittelijänä.
https://eltipografo.cl/2018/11/cerca-de-siete-horas-declaro-administrador-apostolico-de-puerto-montt-por-encubrimiento-al-interior-de-la-iglesia/
Vuoden alussa Maltan arkkipiispa Charles Scicluna oli tehnyt yli 2000-sivuisen raportin, jota ei ole vielä julkistettu. The Clinic -lehden mukaan siinä on kuitenkin syytetty Moralesia itseään ”vallan väärinkäytöstä”. Terminologia viittaa yleensä seminaariopettajan harjoittamaan seksuaaliseen painostukseen. Nyt kyse on ollut siitä, että vuonna 2011 aloittanut provinsiaali Morales suoritti heti alkuun ”puhdistuksen” seminaristien ja pappien keskuudessa. Vihamiehiä syntyi. http://www.theclinic.cl/2018/06/26/camino-del-fraile/
Armon sääntökunnan taival Chilessä oli 2000-luvun alussa myrskyinen, vaikka sen maailmanlaajaksi johtajaksi tuli vuosiksi 1998-2004 Chilen provinsiaali Mariano Labarca. Tai ehkä juuri siksi. Syystä, jota ei julkistettu, Labarca lähti Bogotáan Kolumbiaan seurakuntatyöhön ja oli siellä 2013 saakka, jolloin hänelle luettiin kanoninen rangaistus. Kyse oli nähtävästi enemmän aikuisiin miehiin kohdistuneista teoista kuin lapsista, vaikka myös Concepciónin koulun rehtorina väitettiin olleen ongelmia. Labarca määrättiin asumaan sääntökunnan omaan, Lo Cañasissa Santiagon alueella sijaitsevaan nunnaluostariin. Huhtikuussa 2017 tuli sitten tieto, että paavi Franciscus oli vienyt häneltä pappisoikeudet kokonaan. Ottaen huomioon Labarcan maailmanlaajan roolin nyt jo 800-vuotiaan sääntökunnan johdossa voi sanoa, että hän on eräs ”suuri ruumis” Chilen nyt jo monivuotisessa hyväksikäyttökohussa.
https://www.elciudadano.cl/justicia/papa-francisco-expulsa-de-la-iglesia-a-sacerdote-chileno-acusado-de-abusos-sexuales2016/04/26/
Apostolisen administraattorin käynti syyttäjän luona on jatkumoa suurelle pyykinpesulle, jota Chilessä käydään. Kirkon virallisella sivustolla Orden de la Merced -sääntökunta sanoo olevansa ”täysin varma”, ettei sijaispiispa ole peitellyt mitään. Avoimessa viestissään sääntökunta kuitenkin sanoo, että ”nimettömän ilmiannon vakavat syytökset antoivat aihetta itsensä ilmiantamiseen”. [Edit: Kyseessä ovat olleet sääntökuntapappi Anselmo Espinozaa koskevat huhut, joita piispan itseä koskeva ilmianto pyrki laannuttamaan. Kirkollisen uutisen mukaan ”täysin varmaa” olisi se, ettei yhtään ilmiantoa Espinozasta ole tehty. Mutta kriittisen T13-kanavan mukaan sijaispiispa vastaili juuri Espinozaa koskeviin kysymyksiin sekä myös edeltäjäänsä Labarcaa koskeviin. Niiden lisäksi oli asioita myös arkkihiippakunnan hiippakuntapapeista. Joka tapauksessa mediat ovat yhtä mieltä siitä, että sijaispiispa otti härkää sarvista – eri mieltä siitä, oliko hänellä vähääkään vaihtoehtoja.]
http://noticias.iglesia.cl/noticia1.php?id=37273&fbclid=IwAR3LxZ5wWMfr6BjdZ7McE6KfSYmNPg56uZ2GxYsbWhD0C7X50lsY6umS0Hw
Voihan pohtia, asuuko sääntökunnan entinen maa- ja maailmanjohtaja yhä Lo Cañasin nunnaluostarissa, sillä siitä ei oikein löydy tietoa. Voisiko asiaan liittyä se, että Chilen katolinen piispainkokous CECh kokoontui viime viikolla poikkeuksellisesti Santiagossa ja juuri samalla alueella, Lo Cañasin salesiaanikeskuksessa? Olisivatko piispat päättäneet ottaa kissan pöydälle ja vaatineet administraattoria syyttäjän luokse?
Kun anonyymeja haasteita näin tulee, piispa voi ilmiantaa itse itsensä. Ei mitenkään jokapäiväinen ilmiö? Chilen noidankehä näyttää syvenevän – mistä löytyvät uudet piispat, jos sijaistenkin on juostava syyttäjällä – syystään tai syyttään?

  1. Tulisipa nyt keskustelua siitä, mikä laittaa puristamaan mailaa rystyset valkeana. Tähän kysymykseen, kun saadaan vastaus, niin silloin paljastuu sekin mikä aiheuttaa kirkon huonon työilmapiirin. Mikä kirkon sisäisessä järjestelmässä on pielessä. Mikä työyhteisöstä tekee niin turvattoman, että herkkyys katoaa? Miksi kaikkien pitää kytätä kaikkia? Peläten ja arkaillen, ettei kukaan vain astu kenenkään varpaille. Tuohon kun löytyisi vastaus, niin asiat voisi ehkä lähteä korjaantumaan. Onhan aika surkeaa, kun yleisessä tiedossa on se, että kirkossa on kaikkein huonoin työilmapiiri. Miten upeisiin pelisuorituksiin kirkko voisi hyvässä ilmapiirissä yltääkkään. Joten tästä, jos mistä kannattaisi ainakin keskustella.

  2. Vähän ikävä on alkaa itsensä kanssa keskustelemaan. No pelaavathan jotkut itsensä kanssa sakkiakin. Kirjoittamalla joskus tajuaa ihan uusia näkökulmia.. Jotain kummallista tuossa kirkon sisäisessä rakenteessa on. Se vähäinen kokemus, mitä itsellä on seurakuntatyöstä, nostaa esiin ainakin suuren eriarvoisuuden työntekijöiden välillä. Tuskin kirkon työntekijöiksi valikoituneet on mitenkään poikkeuksellisen pottumaista sakkia. Hyvässä ilmapiirissä ei tuollaista arvojärjestelmää ole. Ei ainakaan omalla työpaikallani valtionhallinnossa. Pomot eivät käytöksensä, tai pukeutumisensa tähden eroa mitenkään meistä muista. Kirkossa taas pelkällä pukeutumisella viestitetään toisille omaa asemaa yhteisössä. Myös toisten yli käveleminen on aivan normaali käytäntö. Mihin ei juuri kukaan uskalla puuttua. Mikähän siinä oikein on, että kirkossa annetaan joillekin ”lupa” toimia ihan törkeällä tavalla? Rystyset valkeana puristetaan vain sitä oman työalan mailaa. Pelataan vain ja ainoastaan sillä omalla pihalla.Yksin! Miksiköhän kirkon työtekijöiltä puuttuu yhteispelin henkeä?

    • Lisää hyviä kysymyksiä. Niinpä niihin ei tule todennäköisesti kukaan vastaamaan. Paitsi ehkä joku mielensäpahoittaja, joka kertoo että ”ei meidän seurakunnassa ainakaan ole tuollaista”…

  3. Kirkossa pitää kaikki ongelmat siivota maton alle. Eihän niitä voi käydä reilusti hoitamaan.
    Sitte kun paikalle tulee joku uusi. Eikä sille kukaan ole sanout mitä maton alla on. Ni se menee hölmöyksissään nostamaan sitä maton reunaa. Saapi sellaisen pölläyksen naamalleen, ettei toista ketaa tee samaa virhettä. Jollei sitten jo tukehtumaisillaan häivy saman tien maisemista.

    Kirkossa on vähän huono tilanne. Ku siellä ei saa olla ristiriitoja. Muuten ne on jo saman päivän iltasanomien lööpeissä. Keskenää ei osata asoita sopia ja konsullttiakaan ei voi avuksi oikein pyytää em. syystä. Hirmusta energia tuhlausta. Miksiköhän kirkossa ei osata olla ihmisiksi.
    Miksi ihmeessä jotkut saa siellä mellastaa ja sotkea vielä toiset jalkohinsa. Miksi näitä mellastajia ei kukaan pane kuriin. Ai niin, niillä kun on omat taustajoukkonsa. Ne antaa tälle toiminalle luvan. Voisihan sen luvan ottaa poiskin. Siihen vain tarvittaisiin jemptejä pelisääntöjä. sellaiset taitaa puuttua. Jos niitä on, ni miksi niiden yli kävellään?

Kirjoittaja

Raunu Jukka
Raunu Jukka
Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.