D-dayn mietteitä – Unelmaduunissa!

Unelmaduuni. Mitä se on?

Tänään on D-day, päivä, jolloin valtakunnallisesti pidetään eri tavoin esillä ammattia, joka on kuin luotu minulle.

Diakoniatyö. Sen kokonaisvaltaiseen avaamiseen menisi vaikka koko päivä. Ymmärtääkseen, mitä työ kokonaisuudessaan on, olisi kuljettava työpäivissä mukana muutaman vuoden ajan ja siltikin jo kierrosta seuraavina päivinä työ voisi yllättää.

Haaveilin lapsena käsityönopettajan ammatista. Nuorena houkutti ajatus siitä, että olisin kaupunginorkesterissa sellisti. Haaveilin pitkään myös 1-2 luokkien opettajan tai lastentarhan opettajan työstä. Muskarin vetäminenkin kuulosti ihanalta. Ja kirjailijan tai toimittajan työ. Entä taideterapia! Psykologia, teologia, filosofia… Maailma tuntui ja tuntuu edelleen olevan täynnä mitä upeimpia aloja ja ammatteja!

Lukion jälkeen päädyin monenlaisten pääsykokeiden ja yritysten jälkeen Diakonia-ammattikorkeakouluun Pieksämäelle. Ajattelin olevani väliinputoaja ja pidin opiskelupaikkaani vihon viimeisenä. Pääsykokeisiinkin olin mennyt kahta kättä heiluttaen, aamuyön junalla Pieksämäen asemalle, nukkunut viimeiset yön tunnit aseman penkillä ja pessyt aamupesut aseman vessassa.

Olisin halunnut Helsinkiin, Jyväskylään, Rovaniemelle… Mutta että Pieksämäelle! Ei ole todellista! Ja diakonia-alalle… Mistä ihmeestä sen edes bongasin?!

Tietämättäni opiskelinkin unelmaduuniin.

Pääsin ammattiin, jossa kaikki haaveeni toteutuivat! Olen saanut tehdä ja opettaa askarteluja ja vähän käsitöitäkin: leireillä ja kerhoissa, piireissä ja tapahtumissa. Olen saanut soittaa selloa: vapaaehtoisena ja työn erilaisissa tapahtumissa.

Valmistuttuani olen ohjannut seurakunnan 1-2 luokkalaisten iltapäiväkerhoa. Päiväkerhotyössä sain olla pienten lasten kanssa. Olen saanut ammatissani laulaa ja leikkiä, piirtää ja askarrella.

Työssäni olen saanut myös kirjoittaa: tiedottajat ovat silloin tällöin pyytäneet tekstiä johonkin seurakunnan julkaisuun! Leireillä olen vetänyt taideterapeuttisia hetkiä tunnemaalaamisen tekniikoilla.

Psykologiaa, teologiaa ja filosofiaa ammatissani sivutaan päivittäin, kun erilaisten ihmisten elämäntilanteista on kyse. Silloin ollaan suurten kysymysten äärellä. Ihmisenä ihmiselle.

Diakoniatyössä kuljetaan Jeesuksen jalanjäljissä. Usein kertaan mielessäni tilanteita, joista Raamatussa kerrotaan. Muistelen, miten kauniisti ja rohkeasti Jeesus kohtasi erilaisia ihmisiä.

Yritän pitää mielessäni myös Psalmia 139. ”Minä olen ihme.” Jokainen ihminen on omana itsenään, juuri sellaisenaan ihme. Jumalan luomistyön tulos. Arvokas.

Tänään on unelmaduunini päivä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Hain unelmaduuniini juuri. Kuvittelin, eten enää hae mitään, eikä tarvitse hakemusia värkätä. Todistuksia kaivaa esiin ja itseään alkaa kehumaan sekä valintapäätöstä odottamaan. Niihn siinä nyt kuienkin kävi. Satuin kuulemaan että olisi tarjolla juuri oma unelmaduuni. Tosin vain muutamaksi kuukaudesksi. Kyllä Taivaan Isä osaa aina järjestää jotain isoja ylläreitä. Olin jo eläkeläisen ryhtynyt odottelemaan, millin se vanhuus oikein alkaa. Kesällä olin viikn vapaaehtoistöissä Vivamossa ja havaitsin miten mukavalta duunin tekeminen voikin tuntua. Entäpä sitten jos pääsisin tuohon unelmaduuniini. Huhuh.

    • Hienoa, Pekka Pesonen! Jos pääset unelmaduuniisi, epävarmuus varmasti pikkuhiljaa häviää. Uuden edessä sitä aina puntaroi, teenkö oikein, osaanko ja jaksanko. Onnea ja siunausta elämääsi ja kaikkiin valintoihisi. ?

  2. Kauan sitten tapasimme pariskunnan , jonka mies oli lähetyslentäjissä. Mieleeni jäi väkevästi se miten hän kehui Taivaan isän hyvyyttä: ”hän on niin hyvä, että antaa minun olla tekemässä lähetystyötä”. Sitten myöhemmin näin filmin siitä työstä ja tajusin, että sitä työtä hän teki erityisen vaarallisissa oloissa.

    Niinpä minäkin ole erittäin kiitollinen jo siitä mahdollisuudesta, joka on nyt eteeni avautunut. Se kertoo minulle Taivaan iskän suuresta hyvyydestä.

  3. Diakoniatyössä kuljetaan Jeesuksen jalanjäljissä. Usein kertaan mielessäni tilanteita, joista Raamatussa kerrotaan.

    Juurikin näin. Alkuperäinen Jeesus-liike oli nimeomaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta (vanhurskautta-zaddiq) vaativa köyhien liike. Varhaine evankeliumi olikin ebioni-eli juuri Köyhien evankeliumi. Kannatta tutustua Häkkisen väitöskirjaan *Köyhät kerettiläiset’. Kun kirkko jo varsin varhain otti suojelijaksen Rooman valtion ja kerskarakensi kirkkonsa ja otti käyttöön pömpöösit dekoraatiot niin pappien vaatetukissa kuin koriteluissa., se hylkäsi köyhät marginaalin ja samastui rikkaisiin. Köyhistä huolehtiminen jäi marginaaliseksi, mitä se yhä kirkon kokonaisbudjettiin nähden on. Toki tuossa marginaalissa on hienoa toimintaa diakonia-työnkin muodossa.

    • Köyhien auttaminen on mielenkiintoista kirkkohistoriallisesti. Ainakin vuoteen 350 asti Rooman kirkko harjoitti laajasti hyväntekeväisyyttä, mikä käy ilmi keisari Julianuksen tavasta toimia. Julianus näytteli kristittyä, mutta keisariksi noustuaan tunnustautui vanhojen jumalien palvojaksi. Hän käänsi Rooman valtakuntaa takaisin pakanuuteen. Julianus kannusti alaisiaan auttamaan köyhiä todistukseksi siitä, että pakanajumalat ovat yhtä hyviä kuin kristittyjen Jumala.

      Lainaus Adrian Goldsworthyn teoksesta Rooman valtakunnan tuho: ”Julianus koki, että pakanuus oli jäänyt huonoon väliin kristittyjen innokkaan hyväntekeväisyyden vuoksi, ja hänen pappinsa pitäisivät huolta köyhistä. Osa uudesta järjestelmästä päätyi käyttöön. Henkilöitä nimitettiin ja kaupunkeja kiiteltiin, jos ne hyväksyivät uuden järjestelmän…”

      Vaikka Julianuksen toinen tempaus ei liity blogiin, niin nostan sen esiin aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Julianus aloitti Jerusalemissa kolmannen temppelin rakennustyöt. Herättää monta kysymystä, kun ottaa huomioon, että Julianus tahtoi vanhojen jumalien palaavan valtakuntiinsa.

    • Seppo Heinola, kiitos kommentistasi. Mielenkiintoista pohdintaa Jeesus-liikkeen historian valossa.

    • Tapio Tuomaala, kiitos pohdinnoistasi! Mielenkiintoista varmasti etsiä kysymyksiin näkökulmia myös historian näkökulmasta.

      Diakoniatyötä, lähimmäisen rakkauden työtä, lienee tehty aina ja kaikkialla niin kauan kuin on ollut ihmisiä. Diakoniatyö on niin paljon laajempaa kuin köyhien auttamista.

      Siellä, missä ihmiset rakastavat toisiaan ja välittävät toisistaan, tapahtuu diakoniaa ilman sen suurempia puheita ja titteleitä. Diakonia on lopulta hyvin arkinen asia. Auttamista.

    • Onneksi diakoniatyötä tekee myös lukuisa joukko vapaaehtoisia seurakuntalaisia! Ilman yhteistyötä moni homma jäisi tekemättä.

Kirjoittaja

Päivi Kemell
Päivi Kemell
Olen Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijä. Tällä hetkellä olen työstäni opintovapaalla. Valmistuin diakoniksi Pieksämäen Diakista tammikuussa 2002, työnohjaajaksi valmistun Helsingin Diakista maaliskuussa 2024. Lisäksi olen saanut kirkon erityissielunhoidon koulutuksen ja täydentänyt osaamistani musiikkiterapian perusopinnoilla. Opintovapaalla suoritan Vamkissa sosiaali- ja terveysalan Hyvinvoinnin asiantuntija YAMK-tutkintoa. Kirjoitan paljon. Tässä blogissa haluan tuoda esille työhyvinvointiin ja ihmisten arkeen liittyviä asioita sekä pieniä hippusia elämän ihmeistä. Instagramista minut löytää nimimerkillä @paivialiasheinahattu. Tule seuraamaan!