Debattikulttuuria

Suomesta puuttuu uskonnollinen debattikulttuuri. Sitä tarvittaisiin kipeästi nyt esimerkiksi ateismin kannattajien ja kristilliseen kulttuuriin vannovien välille. Näkemyserot kirkon veronkannosta, yhteiskunnallisista tehtävistä tai uskonnonopetuksesta ovat etääntyneet juupas-eipäs-väittelyksi

 

Ex cathedra -tyyppiset julistustilaisuudet eivät vedä väkeä. Keski-Euroopassa on otettu tavaksi ryhtyä järjestämään niiden rinnalle julkisia debatteja. Eurooppalainen debattikulttuuri kasvaa katolisen kirkon perinteestä, jossa kansalaistottelemattomuus nähdään yhtenä kristillisistä hyveistä. Muun muassa Ranskassa lapset opetetaan jo koulussa ottamaan kantaa asioihin. Yliopistoon mentäessä jokaisella onkin jo oma vallankumous hahmoteltuna.

 

Hyvässä debatissa pitää olla hyvin tehty käsikirjoitus. Debatin puheenjohtaja pitää huolehtia siitä, etteivät alustajat pääse helpolla ja sanahelinään sortunut ohjataan asiaan. Eurooppalaiseen debattiin kuuluu jännite ja ilmiriidalta näyttävää kaaosta ei pidä säikähtää. Sivistyneessä väittelyssä käydään taistoon suurin tuntein, mutta debatin päämääränä häämöttää aina sovinto, ei syyllisten etsintä.

 

Debatoida voidaan kaikesta, mutta hyvässä väittelyssä keskustelijat eivät toisiaan lyö vyön alle: esimerkiksi etniseen- ja perhetaustaan.

 

Debattikulttuurin syntymisen edellytys on erilaisuuden sietäminen. Onnistuisiko meillä debatti kristillisyyden arvoista ja kirkon asemasta Suomessa?

5 kommenttia

  • Helena Paalanne sanoo:

    Jos debattikulttuurin edellytyksenä on erilaisuuden sietäminen, niin en oikein tiedä onko Suomessa siihen edellytyksiä. On niin pitkä historia siitä, että kaikki ovat näyttäneet ja kuulostaneet samalta. Tai ainakin esittänyt näyttävänsä ja kuulostavansa samalta. Veikkaan, että Suomessa on jotenkin korostunut tarve olla samaa mieltä ja saada aikaan konsensus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Epäilen vahvasti, että ei onnistu. Kaikissa uskontoon, kirkkoon, kristillisiin arvoihin tms. liittyvissä asioissa keskustelun tappaja numero yksi on Raamattu. Heti perään kakkosena tulee Luther(joka itse oli värikäs sanankäyttäjä, kiivailija, keskustelija ja oluenlatkija). Osapuolten keskustelu etenee hauskasti, kun toinen tai kumpikin osapuoli parhaansa mukaan etsii sopivia siteerauksia edellä mainituista luterilaisista “(paperi)paaveista.”

    Suomalaisessa keskustelussa on yleensä yksi “totuus”, jota sitten puolustetaan tai vastustetaan. Asioiden monimerkityksellisyys ja – tasoisuus unohtuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Lahtinen sanoo:

    “Eurooppalaiseen debattiin kuuluu jännite ja ilmiriidalta näyttävää kaaosta ei pidä säikähtää. “

    Yritäpä tuota täällä, niin sinut heitetään pellolle palstalta. Suomi on tosiaan kaukana Euroopasta, vallankin sen väittelyperinteestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Ari Lahtinen, se johtuu varmaan siitä, että Suomessa käytävässä debatissa jännite ja ilmiriidalta näyttävä kaaos ovat jännitettä ja ilmiriitaista kaaosta eivätkä ainoastaan näytä siltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Ei nyt kannattaisi noin kategorisesti ampua yritystä alas. Kyllä kokemusta toisenlaisista ajoistakin on. 60-luvun lopun opiskelijaliikkeen aikoina depattia käytiin rivakasti ja reippaasti. Eivät sitä tosin silloinkaan kaikki kestäneet ja kurinpalautuksen kautta palattiin nykyiseen asemasotavaiheeseen. Olisiko nuoremmilla sukupolvilla toisenlaiset mahdollisuudet?

    TV:ssä depattikulttuuria edustaa esim. Pressiklubi ja radiossa vaikkapa Radio 1:n ykkösaamu monissa keskusteluissa. Siitä vaan esimerkkiä ottamaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jyrki Härkönen
    Jyrki Härkönen

    Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit