Dialogin ja opin tärkeydestä pohdiskelua

Tänäänkin olen harrastanut valikoivaa lukemista. Aikomukseni oli lukea arkkipiispa Luoman haastattelu Kotimaa-lehdessä 28.11. Haastattelun lisäksi luettavaksi valikoitui julkaisupäällikkö Olli Seppälän pääkirjoitus samassa numerossa.

 

Ensinnäkin tapaus Räsänen. Kyse on paitsi raamatuntulkinnasta myös tarkoitushakuisuudesta. Raamattua on vaikea siteerata julkisuudessa neutraalisti ikään kuin ilman mitään syytä. Erityisesti jos siteeraa samaa kohtaa toistuvasti ja rakentaa sen ympärille opilliseksi mielletyn ajatusrakennelman, voi syyllistyä vihapuheeseen – ainakin kohteena olevan ihmisryhmän mielestä. Tiettyjen ihmisten syntisyyden jatkuva esillä pitäminen on myös psykologisesti vähintääkin outoa kristillisyyttä. 

(Olli Seppälä)

 

SEPPÄLÄN KOMMENTIN voi ottaa yleisenä toteamuksena, mutta lauseyhteys synnyttää mielikuvan, että Räsäsen tapa tulkita Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua on tarkoitushakuista opillisen rakennelman muodostusta.

Mikä sitten on rakennelma, joka on muodostettu? Että avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle ja että syvällinen seksuaalinen kanssakäyminen (sukupuoliyhdyntä) kuuluu avioliittoon. Tämä ei ole Räsäsen tai joidenkin ”konservatiivikristittyjen” luoma ajatusrakennelma, vaan osa kristillisen seurakunnan perinteistä oppia.

Virheellisiä rakennelmia saattaa syntyä jos emme muista ja muistuta, että Roomalaiskirje on luettava ja ymmärrettävä kokonaisuutena. Tämä on asia jota on syytä painottaa. Tuomion alla ei ole yksi ihmisryhmä, homot, vaan kaikki ihmiset luontaisessa tilassaan ilman parannuksentekoa. Samoin pelastus kuuluu jokaiselle, yhtäläisesti ja erottelematta.

Jos joku pyrkii poistamaan homoseksuaalisuuden syntiluettelosta ja niin estää homoseksuaalin parannuksentekoa, vaikeuttaa Jumalan Hengen pääsyä homoksi itsensä kokevan ja homoeroottisia kiusauksia tuntevan haavoihin, toki sellaista törkeyttä pitää vastustaa. Homosuhteet ja homoseksi ovat syntiä.

RAAMATULLINEN KUVA miehestä ja naisesta ei tarkoita sterotypiaa jossa on vain yhdenlaisia miehiä ja yhdenlaisia naisia. Se tarkoittaa kuitenkin kahta sukupuolta, miestä ja naista. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen: mieheksi ja naiseksi. Raamatullinen ihmiskäsitys johtaa kristilliseen avioliitto- ja perhemalliin sekä seksuaalietiikkaan. Nämä ovat perusasioita, joiden romuttaminen vaikuttaa itse evankeliumiin, sen sisäistämiseen. Kysymys miehestä ja naisesta on kirkon opillista perustaa.

Otetaan vertailukohdaksi kasteoppi. Muutama vuosi sitten kastoin täällä Suomessa afrikkalaisen naisen, joka ei ollut kuullutkaan lasten kastamisesta ja piti sellaista outona lahkolaisuutena. En kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon, mutta ymmärrän, että kirkolla on kasteoppinsa. Kunnioitan luterilaisten tapaa tulkita kristillistä kastetta, vaikka itse toisenlaista kastenäkemystä edustavana en voi siihen yhtyä.

Jos kirkossa ryhtyisi vaikuttamaan ryhmä, joka asettaisi tavoitteekseen romuttaa luterilainen kasteoppi ja -käytäntö ja korvata se uskovaisten kasteella, kävisikö ehkä niin, että monikin ryhtyisi vastustamaan liikettä? Tuskinpa ainakaan arkkipiispa tyytyisi sivusta seuraamaan tärkeää, positiivista kastedialogia. Luultavasti piispatkin osallistuisivat keskusteluun Raamatun jakeilla, jotka puhuvat opetuslapseksi tekemisestä, veden kautta syntymisestä ja lasten tulemisesta Jeesuksen tykö.

Sanoisiko Kotimaa-lehden pääkirjoittaja: ”Ensinnäkin tapaus Luoma. Kyse on paitsi raamatuntulkinnasta myös tarkoitushakuisuudesta. Erityisesti jos siteeraa samaa kohtaa toistuvasti ja rakentaa sen ympärille opilliseksi mielletyn ajatusrakennelman.”

ARKKIPIISPAN HAASTATTELUSTA löydän paljon hyvää – niin kuin Luoman kommenteista yleensäkin. Luoman mukaan kirkon jakaantuminen on todellisuutta, ja käsitteet kuten konservatiivinen ja liberaali eivät täysin kuvaa todellisuutta, koska ovat käsitteinä ”epätäsmällisiä”. Näin varmastikin on. Ne ovat myös käsitteitä joihin liittyy voimakasta tunteenomaisesti värittynyttä latausta. Jollekin ”konservatiivi” on ”fundamentalistia” vastaava haukkumasana ja vastavasti toiselle ”liberaali” merkitsee ”antikristillistä”. Käsitteiden alkuperäiset tai niihin eri yhteyksissä liitettävät merkitykset hämärtyvät. Homoliittoja puoltava saattaa monessa asiassa olla tosiasiallisesti hyvinkin konservatiivinen, kun taas homoliittoja vastustava saattaa olla monessakin mielessä liberaali.

Arkkipiispa näkee että keskustelu, dialogi, olisi avain eteenpäin menemiseen:

Arkkipiispan mukaan eri tavoin ajattelevien kohtaaminen ja dialogi on ainoa rakentava tapa päästä eteenpäin. Hän painottaa eri tavalla ajattelevien kuuntelun tärkeyttä. – Siksikin olisi tärkeää paikallisseurakunnissa järjestää omaan kontekstiin sopivia kuuntelutilaisuuksia eri tavoin ajattelevien kesken ja keskustella yhdessä siitä, minkälaista kirkkoa ja Suomea me rakennamme.

Toisella tavalla ajattelevan kuunteleminen niin että pyritään ymmärtämään toisen lähtökohtia ja tarkoituksia hänen omasta näkökulmastaan, on haasteellista ja parhaimmillaan erinomaisen avartavaa. Keskustelukumppani ei voi olla vihollinen jonka sanomiset leimataan ja vääristellään tarkoittamaan jotakin mitä hän ei tarkoittanut. Hän ei ole nujerrettavissa oleva ja maanpakoon ajettava hirviö, vaan arvokas lähimmäinen ja mahdollisesti kristitty, veljeni ja siskoni. Jälkimmäisessä tapauksessa meidän tulisi osoittaa paitsi rakastavaa ja kunnioittavaa lähimmäisyyttä, myöskin ”keskinäistä rakkautta” josta meidät tunnetaan saman Herran opetuslapsiksi.

Toisella tavalla ajattelevan kohtaaminen ja kuunteleminen on tietysti tärkeää muuallakin kuin homodebatissa. Esimerkiksi kastekysymyksessä.

DIALOGI ON tärkeää. Se on positiivinen ilmiö. Moniäänisyys on hyvä asia kun se palvelee dialogia, ja keskinäistä kunnioitusta. Kirkossa dialogin alla on kuitenkin aina perusta, jolla keskustelu tapahtuu. Perusta ei määrää mitä seurakuntalaiset saavat esittää, mutta asettaa rajoitukset sille mikä on mahdollista toteuttaa. Kirkko ei voi muokata oppiaan dialogin perusteella.

Paimen ei ole neutraali sivustaseuraaja. Häneltä täytyy löytyä lujuutta tarpeen tullen viheltää peli poikki ja huolehtia että kaikilla on tilaa olla. Toisaalta dialogi ja keskustelutila ei saa johtaa sekavuuteen, jossa evankeliumin ja raamatullisten arvojen esillä pitäminen tulee vaikeaksi. Paimenelta vaaditaan selkärankaa muistuttaa kristinuskon perusteista ja sanoa: ”Keskustelu oli oikein antoisa ja kiitän moniäänisyydestä, mutta muistutan että oppimme ylin auktoriteetti on Raamattu.”

TÄYTYY MUISTAA myös se, ja sanon tämän varovasti koska asia on herkkä väärinkäsityksille, että tietyssä mielessä seksuaaliset vääristymät kuten homosuhteet ovat aivan erityinen synti. Ne eivät ole erityinen synti siinä mielessä että homoseksuaalisessa suhteessa elävä olisi enemmän syntinen tai enemmän menossa kadotukseen. Asia on erityinen siinä mielessä, että heteroseksuaaliset synnit kuten miehen ja naisen esiaviollinen seksi ja avoliitto, jotka ovat synteinä yhtä tuomittavia, ovat lähtökohtaisesti luonnollisia. Heteroseksuaaliset synnit rikkovat kristillistä seksuaalietiikkaa mutta eivät sen lähtökohtaa vastaan. Samaa sukupuolta olevien suhde on jo lähtökohtaisesti mahdoton.

Homoseksuaalisten suhteiden tuomitseminen on erityisen helppoa, mikä tarkoittaa tietysti myös sitä, että Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua korostaessani minun tulee pitää erityistä huolta oman sisimpäni ja ihmissuhteideni tarkastelusta Sanan valossa. Ei niin, että meidän täytyisi olla täydellisiä pitääksemme esillä Jumalan sanaa, mutta en saa sen taakse piilottaa omaa synnillisyyttä ja rikkinäisyyttäni, alituista parannuksen ja armon tarvetta, jonka Jumala sanassaan tahtoo minulle, meille kaikille kirkastaa.

On varmasti niitä jotka ottavat homoseksuaalisuuden vastustamisen erityiseksi agendakseen syystä että se tarjoaa mahdollisuuden oman seksuaalisen rikkinäisyyden ja synnin pakenemiseen, kohtaamatta ja käsittelemättä jättämiseen. Yhtä varmasti on niitä, jotka samasta syystä puolustavat homosuhteita ja -liittoja. Esiaviollisessa suhteessa elävän, syrjähyppyjä tai nettipornoa harrastavan heteropastorin voi olla vaikea pitää esillä raamatullista heteronormatiivisuutta.

Ongelmaa ei ratkaista kivittämällä homot tai hyväksymällä heidän syntielämänsä, vaan tekemällä omakohtaista parannusta Sanan ja Hengen voimalla, jonka varassa kaikki kristillisyys tapahtuu. Silloin voimme pitää esillä Raamatun arvomaailmaa ja Jumalan hyvää suunnitelmaa. Ei puristavassa suorituskeskeisyydessä vaan armon avartamassa olotilassa.

KRISTILLISESSÄ IHMISKÄSITYKSESSÄ pitäytyminen ei ole ääriliike, vaan normaalia tervettä kristillisyyttä. Seurakunnan keskellä on pyrkimyksiä joita voidaan perustellusti sanoa uusien oppien tai ajatusrakennelmien rakentamisiksi ja joissain tapauksissa rakentajia voidaan perustellusti nimittää ääriryhmiksi. Tarkastellaan vaikka jakeiden Mark.12:31 ja Luuk.6:31 toistoa. ”Rakasta lähimmäistäsi”.

Olennaista on missä yhteydessä jakeita siteerataan, mihin sillä pyritään ja onko tulkinta kontekstin mukaista vai poikkeavaa. Otetaanko Mark.12:31 (rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi) tulkinnassa huomioon edeltävä 12:29,30 (rakasta Herraa kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi)? Näitä ei voi erottaa. Sateenkaariteologian ongelmallisuus on siinä, että sen täytyy ensin antaa ”toiselle” sisältö, jonka mukaisesti ”ensimmäinen” sitten tulkitaan: lähimmäisen rakastaminen merkitsee homosuhteiden hyväksymistä, niinpä Jumala on luonut homoseksuaalisuuden ilmentämään moninaisuuttaan, tahtonsa ja tekojensa rikkautta.

Kun kristillinen lähimmäisenrakkaus irrotetaan kontekstistaan ja arvotetaan toisenlaisen, humanistisen tulkinnan valossa, ja näin perustellaan epäraamatullisia oppeja ja väitetään niitä kristinuskon mukaisiksi, eikö silloin ole kyse tarkoitushakuisesta raamatuntulkinnasta ja perusteettomien ajatusrakennelmien luomisesta?

Sateenkaariteologinen lähimmäisenrakkauden tulkinta rikkoo kokonaisuuden, rakentaa Jeesuksen ja Paavalin opetusten välille ristiriidan ja laittaa koko Raamatun remonttiin. Oikeastaan se laittaa Raamatun romukoppaan. Sateenkaariteologisesti luettu Raamattu edustaa enemmän humanismia, teosofiaa ja new agea kuin kristinuskoa. Se soveltuu ”yhdeksi pyhäksi kirjaksi muiden joukkoon”. Evankeliumia siitä ei löydy.

PAPIKSI VIHITTÄVÄT vakuuttavat sitoutuvansa kirkon oppiin ja tunnustukseen niin, etteivät edes salaisesti suosi muita oppeja. Jos luterilainen pappi saarnassa kyseenalaistaisi lapsikasteen, siitä seuraisi sanktio. Näin ei kuitenkaan ole kun pappi puhuu kirkon tunnustukseen kuuluvaa ihmiskäsitystä vastaan, kyseenalaistaa sukupuolet ja luonnonoikeuteen perustuvan avioliiton.

Kun yhteiskunnassa nousee ja pyrkii soluttautumaan kirkon sisälle liike, jonka mukaan homoseksuaalisuus onkin luonnollinen ilmiö ja osoitus Jumalan luomistyön rikkaudesta, kumpi silloin on enemmän ääriliike, olemassaolevan ja perinteisen opin puolustaminen Jumalan sanalla, vai suuntaus joka vaatii tunnustetun opin hylkäämistä, vieläpä perusteellista hylkäämistä?

Psykologisesti outoa on jos asia käännetään nurinpäin, niin että olemassaolevan, tunnustetun ja perustellun puolustaminen saadaan näyttämään jonkin uuden, eriskummallisen ja vinoutuneen rakentamiselta.

Eikö arkkipiispan tehtävä tässä tilanteessa olisi nousta puolustamaan oppia ja tunnustusta? Etenkin kun kirkon perinteinen ihmis- ja sukupuolikäsitys ja seksuaalietiikka ovat monin verroin yksiselitteisempiä ja paremmin perusteltavissa kuin esimerkiksi mainittu kasteoppi.

Opetus että avioliitto on miehelle ja naiselle ja että vain nämä vihitään, ei mahdu samaan kirkkoon opetuksen kanssa että homoseksuaalisuus on luonnollista ja siksi homotkin vihitään. Jos kirkko ryhtyy vihkimään homoja, yksikään pappi ei voi pitää esillä opetusta että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, miehen ja naiseksi, että sukupuolia on kaksi ja että avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle. Nämä ovat liian paljon toisensa pois sulkevia kokonaisuuksia.

MUISTAN AJAN jolloin evankelisluterilainen kirkko korosti olevansa sanan kirkko. Korostuksen taustalla oli pyrkimys erottautua tunnekeskeisestä, hurmahenkisestä, kokemuksiin pohjautuvasta uskonnollisuudesta.

Nyt kirkkoa johdetaan pois sanasta, kumartamaan yksilön kokemuksellisuudelle, lähes rajattomalle itsemäärittely- ja itsemääräämisoikeudelle, jossa jokainen on riittävän kelvollinen ja hyvä päättämään seksuaalisen käyttäytymisensä rajat, kunhan se tapahtuu maallisen lain puitteissa. Raamattu arvotetaan tunteen kautta: se tosin näyttää sanovan että homoseksi on syntiä, mutta ei voi tarkoittaa sitä tai ainakaan Jumala ei tarkoita sitä, koska se tuntuu minusta liian pahalta.

Mitä tahansa käsitystä voidaan esittää tavalla joka tekee siitä vihapuhetta. Sateenkaariteologisesti esitettyä lähimmäisen rakastamista voidaan pitää esillä niin että se muodostaa vihapuheen niitä kohtaan jotka tulkitaan rakkaudettomiksi, samoin perinteistä kristillistä ihmiskäsitystä ja seksuaalietiikkaa voidaan pitää esillä sellaisella tavalla, että se muodostuu vihapuheeksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Aiheeton vihapuheeksi leimaaminen tappaa dialogin.

TERVETULOA REHELLINEN keskustelukulttuuri jossa kristillinen kirkko saa olla kristillinen, ja jossa tulkinnoille vaaditaan johdonmukaiset perustelut. Jos uudet tulkinnat väittävät olevansa yhtä kristillisiä kuin perinteiset, niiden on perusteltava väite. Tulkinnan täytyy olla asiallisessa suhteessa tulkittavaan, se ei saa olla mielivaltainen.

Subjektiivisessa mielessä kaikki totuudet ovat yhtä oikeita, koska niiden taustalla on koettu tunne ja ajateltu ajatus, mutta kaikki totuudet eivät ole yhtä oikeita suhteessa Jumalan sanaan. Seurakunnan focuksen tulee olla Jeesuksessa ja on syytä aika ajoin tarkistaa, ettei kyseessä ole jokin ”toinen Jeesus” ja ”toinen henki”. Ylösnoussut Jeesus ei toimi sanaansa vastaan.

Sekaannuksen keskellä Jumala kokoaa, yhdistää ja lujittaa kansaansa. Ennen kysyttiin oletko luterilainen, helluntailainen tai mihin kuppikuntaan kuulut, nyt kysytään: – Uskotko, että Raamattu on Jumalan sana, Jumalan ilmoitus? Usko Jeesukseen ja Jumalan sanaan joko yhdistää tai erottaa.

RAAMATTU TEKEE selväksi että synti on kadottava tekijä. Asian korostaminen on myös armon korostamista. Synnin vähätteleminen johtaa armon halpana pitämiseen. Kristitty ei elä synnissä eikä lain alla, vaan armossa. Jumalan sana ja Henki ohjaavat vaellustamme vajavaisuuksien ja rikkinäisyyksien maailmassa. Jeesus on täydellinen, myös täydellinen parantaja ja vapauttaja. Jeshua. Hän ei ole ainoastaan pelastaja vaan pelastuksemme.

Uuden testamentin mukaan Jeesukseen uskominen tarkoittaa itsensä antamista Hänen omistettavakseen. Kristitty ihminen on Jumalan kallisarvoista omaisuutta, jota Jumala arvostaa ja rakastaa tinkimättömällä rakkaudella. Ymmärrämme, ettei meillä ole lupaa käyttää toisen omaisuutta mielivaltaisesti. Kallisarvoisia astioita ei uiteta kurarapakossa. Ei edes eikä etenkään armon nojalla.

Tarkastelemme asiaa miten tahansa synti on olemassa, sitä ei voi poistaa kristillisestä opista ilman että koko rakennelma, raamatullinen kristinusko, lakkaa olemasta. Kysymys on opillisesti tärkeä. Synnin hylkääminen ei tarkoita ainoastaan homoseksuaalisten suhteiden hylkäämistä, mutta se tarkoittaa myös homoseksuaalisten suhteiden hylkäämistä.

Lyhennelmä. Alkuperäinen blogini luettavissa täällä (avautuu omaan välilehteen)

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jos kristityt reagoivat tähän kieltämättä hämmentävään uuden tiedon ja uusien asenteiden aikakauteen tiukentamalla käsitystään siitä, mikä on luonnollista ja oikein, se sulkee nähdäkseni monia ovia. Mahdollisuus koskettaa ja kutsua ihmisiä kapenee. Eikö meidät ole vapahdettu kuuntelemaan ihmisten kysymyksiä eikä jakamaan vastauksia niillekin, jotka eivät ole mitään vielä kysyneetkään.

    • Martti Pentti: ”Jos kristityt reagoivat tähän kieltämättä hämmentävään uuden tiedon ja uusien asenteiden aikakauteen tiukentamalla käsitystään siitä, mikä on luonnollista ja oikein, se sulkee nähdäkseni monia ovia. Mahdollisuus koskettaa ja kutsua ihmisiä kapenee.”

      Homoseksuaalinen käyttäytyminen ei ole uutta, sitä on aina ollut. Vanhoissa pakanallisissa kuttuureissa siihen liitettiin usein myös uskonnollisia ulottuvuuksia, esimerkiksi shamaanit olivat usein bi-seksuaaleja. Antiikin Kreikassa ja Roomassa homoseksuaalisuus oli yleistä.

      Kulttuurimme uusi asennoituminen homoseksuaalisuuteen ei oikeastaan ole uutta vaan taantumista kristillisyyttä edeltäneeseen pakanuuteen. Minulle tässä ei ole muuta yllättävää kuin se, että kirkko näin helpolla on lähdössä murtamaan omaa perustaansa.

      Kaikella tällä on vaikutuksensa myös evankeliumin esillä pitämiseen ja ihmisten mahdollisuuteen sisäistää se. Raamatullisesta kristinuskosta luopuminen ei laajenna kirkon mahdollisuuksia tavoittaa ihminen vaan kaventaa niitä.

      Ihmisten kysymyksiä tulee kuunnella ja kohdata heidän tarpeensa totta kai, mutta kirkossa sen tulisi tapahtua kristillisellä perustalla, ei raamatullisesta evankeliumista ja opista luopumalla.

      Raamatullinen kristinusko on ”nykyaikaisinta” mitä on olemassa – silloin kun sitä avoimin sydämin toteutetaan. Avoimena Jumalan Pyhällä Hengelle ja uskaltautuen kohtaamaan ihmiset ja heidän kipukohtansa. Jumalan sana on aina ajan tasalla. Sieltä löytyy vastaukset juuri tämän päivän ihmisen tarpeisiin ja Pyhä Henki sitten soveltaa asiaa niin että se toteutuu olemassaolevan kulttuurin keskellä. Emme elä samalla tavalla kuin 2000 vuotta sitten on eletty. Synti on kuitenkin sama asia. Evankeliumi on sama.

      Sydämen avautuessa Jeesukselle hän itse vie työtään eteenpäin armollisena parantajana ja eheyttäjänä. Jatkuvasti tulee ihmisiä uskoon eli siirtyy pimeydestä valkeuteen ja tämän perusteella he ovat osa Jumalan seurakuntaa, jossa Pyhä Henki yhdistää kristityt toisiinsa. Osa näistä löytää paikkansa evankelisluterilaisessa kirkossa, osa muualla.

      Tosiasia on että kaikki eivät usko.

      Kirkon ei tule pyrkiä tekemään ihmisistä myötämielisiä kirkolle, vaan sen tehtävä on pitää esillä evankeliumia ja Raamatun ilmoitusta kokonaisuutena. Jumalan Henki sitten pitää seurakuntaa elävänä ja koskettaa ihmisiä Jumalan sanalla. Se on aina ihme kun kapinallinen ihminen, joka on vastustanut Jumalan sanaa, pitänyt Jeesusta ehkä totuutta pelkäävien itsesuggestiona ja kusetuksena (niin kuin minä ennen uskoontuloa) ja Raamatun seksuaalietiikkaa ehkä tiukkapipoisena elämänpelkona (niin kuin minä ennen uskoontuloa), kokee armon Kristuksessa ja näkee asiat uudella tavalla.

      Maailman virtauksiin mukautuva seurakunta menettää mahdollisuutensa välittää Jumalan armon ihmettä. Sen tilalle tulee jotakin muuta. Toisenlainen Jeesus. Toisenlainen evankeliumi.

      Kristilliset kirkot ja yhteisöt on tarkoitettu ensisijassa uskoviensa yhteisöiksi. Niiden ei tule mukautua maailmallisen epäuskon ja sen vaihtelevien virtausten mukaiseksi. Tänä päivänä on yhä tärkeämpää pitää esillä myös kristillistä ihmiskäsitystä ja seksuaalietiikkaa.

    • ”eikä jakamaan vastauksia niillekin, jotka eivät ole mitään vielä kysyneetkään.”
      Mitä tarkoitat tällä Martti?

      Minun nähdäkseni jokaisessa ihmisessä on Jumalan muotoinen kysymys. Ihminen ei aina osaa määritellä kaipaustaan eikä sen luonnetta ja ehkä etsii vastauksia väärästä paikasta. Siksi seurakunnan tulee pitää esillä evankeliumia. Että ihminen voisi huomata: Tässä se on, se mitä en ole osannut kysyä mutta mitä tarvitsen, anteeksiantamus ja yhteys Jumalaan.

      Jos tarkoitat kristillistä seksuaalietiikkaa, jonka lähtökohta on Jumalan luomisteko mieheksi ja naiseksi ja tämän toteutuminen Jumalan sanan ja Hengen alaisuudessa, niin se kuuluu kristinuskon perusasioihin.

      Sateenkaariliike jakaa propagandaansa yhteiskunnassa valtavalla voluumilla ja työntää sen joka paikkaan riippumatta siitä mitä ihmiset ovat kysyneet. Liikkeestä tartunnan saaneet, kristillisen opin perusteista vieraantuneet teologit ovat nyt tuomassa sitä kirkkoonkin. Totta kai tähän tulee vastata kirkon opin ja tunnustuksen perustalta – ja myös yhteiskunnassa pitää esillä kristillisen uskon mukasta moraalia ja etiikkaa, myös seksuaalieettistä opetusta, perustellen Jumalan sanalla miksi kristitty uskoo niin kuin uskoo.

    • ”Jos tarkoitat kristillistä seksuaalietiikkaa, jonka lähtökohta on Jumalan luomisteko mieheksi ja naiseksi ja tämän toteutuminen Jumalan sanan ja Hengen alaisuudessa, niin se kuuluu kristinuskon perusasioihin.” Jos tarkoitat ’fundamentalistista heteronormatiivisuutta’, olet mielestäni väärässä. Paavalin seksuaalietiikkaa on tämäkin, naimattomuutteen kannustava: ”Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä. Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.”

Kirjoittaja

Murto Mika
Murto Mika
Ratkaisukeskeisesti painottunut herätyskristitty, jolle tärkeintä henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja Hänestä kumpuava ymmärrys kohdata lähimmäinen ihmisarvoisesti, hyväksyen. Yhteiskunta kuuluu kaikille jäsenilleen, siksi sen kuuluu huolehtia kaikkien oikeuksista kohtuullisessa määrin ja oikeuksien asiallisesta suhteesta toisiinsa. Vähemmistöjen oikeudet eivät saa johtaa enemmistön oikeuksien kaventumiseen. Tahdon 2020 -kansalaisaloitteen laatija ja ensimmäinen allekirjoittaja.