Edelleen kovin kiusallinen Jeesus

[Heli Karhumäki:] Harmissani joudun taas kommentoimaan evankelis-luterilaisen kirkon yleisesitettä, jonka Kirkon tiedotuskeskus julkaisee joka toinen vuosi. Tein niin myös kolumnissani kaksi vuotta sitten, kun tyrmistyin siitä, miten huolellisesti esite Kirkon neljä vuodenaikaa vaikeni kirkkomme syntymisen ja olemassaolon perustasta, Jumalan armotyöstä Jeesuksessa Kristuksessa. Kahteentoista sivuun ei ollut saatu mahtumaan mainintaa Jeesuksesta, armosta, evankeliumista, rististä, Jumalan rakkaudesta tai syntien sovituksesta. Ei ylösnousemuksesta, Pyhästä Hengestä, lähetystyöstä tai kasteesta. Kirkon perustehtäväksi todettiin kriisiapu. Hengellisesti ontto esite sai paljon kritiikkiä.

Onko tämän ytimen puuttuminen korjattu nyt julkaistussa uudessa esitteessä, joka on nimeltään Tositarinoita kirkosta?

Osittain on, ja mielihyvin noteeraan nämä parannukset jäljempänä. Ongelmana on kuitenkin edelleen kirkon synnyn ja pelastushistoriallisen tarkoituksen häviäminen sirpaleiseen tietoon. Sivumäärää on kasvatettu 20:een, mutta edelleenkään lukijalle ei selviä, onko Jeesuksella jotakin virkaa kirkossa, puhumattakaan että mainittaisiin Pyhä Henki, jonka kautta Jumala toimii seurakunnassaan nyt. Ei selviä, mitä tapahtui ristillä tai miksi kirkko rakentuu Jeesuksen ylösnousemukselle. Niistä ei mainita sanaakaan. Musiikin kerrotaan välittävän evankeliumia, mutta ei kerrota, mikä on evankeliumin sanoma.

Miksi ihmeessä tämän yksinkertaisen asian esittäminen on niin vaikeaa? Kirkkomme pullistelee päteviä teologeja, ja uskomme ydin löytyy helposti vaikka katekismuksesta. Simppelein ratkaisu olisi painaa esitteeseen uskontunnustus.

Esite sisältää voittopuolisesti tosia lauseita, joissa ei sinällään ole mikään vikaa. On myös toimiva ratkaisu esitellä kirkon työtä seurakuntalaisten kokemusten kautta. Kulttuurisen kuoren sisään on tällä kertaa tuotu ripaus hengellisyyttäkin. Pääkäsitteenä on sana Jumala ja sen rinnalla suosittu ja epämääräinen ”pyhän kohtaaminen”. Mutta kolmiyhteinen Jumala ontuu.

Ei tämä esite toki suista radaltaan uskonsa perustan jo tuntevia kristittyjä. He eivät kuitenkaan ole kirkon päähaaste. Tämän esitteen tulisi vahvistaa epäröiviä jäseniä, liittymistä harkitsevia tai kirkkoon juuri liittyneitä. Julkaisijan mukaan sitä jaetaankin mm. uusille jäsenille. Juuri nyt, kun kirkko menettää jäseniään ja monien usko kristinuskon perustaan horjuu, kirkon viestinnän terävimmän kärjen ei pitäisi langeta höttöiseen, keskipakoiseen esittelyyn, jossa edelleen piilotellaan Jeesusta.

Jeesus mainitaan yhden ainoan kerran ja kiusallisella tavalla. Nuoret seurakuntalaiset kertovat myönteisenä asiana, että seurakunnan toiminnassa puhutaan enemmän elämästä kuin Jeesuksesta. Ovatko elämä ja Jeesus siis toisensa pois sulkevat asiat? Tuskin nuoret ihan tätä tarkoittivat, mutta jos esitteen tekijät eivät valvo syntyvää kokonaiskuvaa, tämä jää tekstin viestiksi.

Miten kirkko tämän esitteen mukaan kasvattaa nuorensa kristilliseen uskoon? No sillä mielistelevällä kliseellä, että ”ei ole valmiita vastauksia, ei aina valmiita kysymyksiäkään. Tärkeintä on mahdollisuus tasavertaiseen kohtaamiseen ja keskusteluun.”

Tämä höpöttely ei vastaan seurakuntien nuorisotyön todellisuutta. Totta ihmeessä siellä annetaan vastauksia, ihan valmiitakin, siihenhän papit ja nuorisotyöntekijät on koulutettu. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu seurakunnan päämäärien kannalta kasvu kristillisessä tiedossa ja uskossa. Seurakunnan työntekijät tietävät, kenen nimessä on sielun pelastus ja synnin sovitus, miksi ja ketä rukoilemme, kenen puoleen kääntyen saamme lohtua ja kuormiimme kevennystä. Usko Jeesukseen on elämää, ei sen vastakohta.

Kirkon diakoniatyö perustuu esitteen mukaan armoon ja lähimmäisenrakkauteen. Hyvä hyvä, mutta mikä on näiden hyveiden perustus, kulmakivi? Eikö se ole Jeesuksen radikaali esimerkki ja lähimmäisenrakkauden käsky? Jos armo ja rakkaus pitää kaivaa inhimillisestä myötätunnosta, työ loppuu lyhyeen. Diakonia ei kellu tyhjän päällä.

Lähetystyö on nyt otettu mukaan, mikä on hieno asia. Taustoituskin raottaa jo näkymää kirkon perustaan. Tekstin mukaan kirkon perustehtävää ovat Jumalan rakkaudesta ja Vapahtajasta kertominen sekä lähimmäisten palveleminen kaikkialla maailmassa. Mutta miten Jumalan rakkaus ilmeni ja mitä Vapahtaja teki? Sitä ei kerrota.

Kaste on nostettu esiin kristittynä olemisen perustana, liittona Jumalan ja ihmisen välillä. Burmalainen maahanmuuttajaäiti kertoo kastaneensa lapsensa siksi, että kristityn vanhemman kuuluu tehdä niin ja koska kasteen lahja kuuluu myös lapsille. Juuri tällaista todistusta kirkkomme tuleekin nostaa esiin, mutta ei vain yhden äidin mielipiteenä, vaan Jeesuksen kastekäskyyn ja kasteteologiaan ankkuroituna. Vanhempien vaihtelevat mielipiteethän ne ovat nykykirkon kompastuskivi. Yhä useampi kirkkoon kuuluva vanhempi jättää lapsensa kastamatta, koska heillä on sellainen mielipide.

Jumalanpalveluksen yhteydessä on mainittu Raamatun tekstien luku ja ehtoollinen sekä messun merkitys seurakunnan olemuksen ytimenä. Nämä hengelliset elementit jäävät kuitenkin vaille selitystä ja painoa, sillä pääasiaksi nousee sakramenttien ohi messun vapaaehtoistehtävät ja yhteisöllisyys.

Arkkipiispa Kari Mäkisen avauskirjoitus olisi voinut kirkastaa jumalanpalveluksen kärjen, mutta kävi päinvastoin. Hän kertoo käyneensä messussa, jossa oli kourallinen väkeä ja kulku tavanomainen: virrenveisuu haaleaa ja väsähtänyttä, ihmiset yksin, erillään muista, kasvot totisia ja sisäänpäin kääntyneitä. Kirkossa oli kumminkin jotakin, mikä elähdytti. Se ei ollut saarna eikä ehtoollinen, vaan saliin eksynyt, livertelevä pikkulintu. Se sai ihmiset hymyilemään, kuin paino olisi otettu pois.

Siinäpä soma tuokiokuva, joka sopisi vaikkapa seurapuheeseen, jollei pappi hätäpäissään parempaa keksisi. Mutta onko tämä todella se kuva, jonka kirkkomme johtava piispa tahtoo välittää jäsenyyttään puntaroivalle ihmiselle? Näinkö kansalle avataan sanan ja sakramentin aarteita, messussa läsnä olevan Pyhän Hengen ja Kristuksen kohtaamista?

Messun yhteydessä Jeesus on jo vähiltä tulla mainituksi, koska häneltä on sitaatti ”Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään”. Lainaus menee kuitenkin omituisesti evankelista Matteuksen suuhun, kun raamatunkohdan perässä lukee vain tämän nimi, Matteus 18:20.

On kysyttävä, mikä tämän esitteen tarkoitus on. Kirkolla on vankka hengellinen perustus ja sen pitäisi näkyä. Jos Jeesus Kristus ja Pyhän Hengen työ häivytetään, jäljelle jää sinänsä oikeita palapelin palasia, mutta ne eivät muodosta juurevaa ja uskottavaa kokonaiskuvaa kirkosta hengellisenä yhteisönä.

Ehdotan, niin kuin ehdotin jo viime syksynä esitteen vastaavalle toimittajalle: ottakaa nyt ihmeessä mukaan esiteprojektiin joku tolkun piispa, joka kykenee arvioimaan esitteen kokonaisuuden ja varmistamaan, että kirkon perustus näkyy. Suosittelen Jari Jolkkosta tai Simo Peuraa, ja on muitakin kirjallisesti taitavia. Arkkipiispa on nyt hukannut kaksi tilaisuutta. Ensimmäisen esitteen valokuvassa hän nukkui nojatuolissa kirja kädessä ja puhui niitä näitä, nyt hän istui tyhjässä kirkossa kertomassa ankeasta messusta, jonka fiiliksen vain pikkulintu pelasti.

Kirkon voi pelastaa vain Pyhän Hengen vertauskuva, kyyhkynen. Paikallisseurakunnissa tämä julistus kaikuu juhannuksesta helluntaihin. Kotikirkkoni kirkkoherra sanoi helluntain saarnassaan suoraan: vaikka kirkkosaliin eksyneet pikkulinnut joskus joudutaan ampumaan, tätä lintua, Pyhää Henkeä älkää kirkosta tappako.

- Heli Karhumäki -

27 kommenttia

  • Pekka Kiviranta sanoo:

    Minulla olisi KT:lle ja Helenalle ja Helille konkreettinen ehdotus. KT pyytää Heliä tekemään vastaavan esitteen kirkosta. Heli voi koota haluamansa työryhmän ja sitten se esite painetaan. Näin olisi ehkä kaksi vähän eri tyyppistä esitettä kirkosta. Seurakunnillakin olisi vaihtoehto valita, mitä esitettä pitää esillä. Tästä voisi tulla sitten myöhemminkin käytännön malli. Kirkon esitteet tehtäisiin vuorollaan vähän eri puolilla, kun ammattitaitoa varmasti löytyy ja kirkon kuvasta muodostuisi paremmin todellisuutta vastaava, kun ei se seurakunnan ja kirkon elämä kaikkialla kirkossa ihan samanlaista ole.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Ajatus uskontunnustuksen painamiseksi kirkon esitteen alkuun on mitä kannatettavin. Ehkäpä Nikean tunnustus “Me uskomme…” olisi tuon sanamuotonsa takia parempikin kuin Apostolinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Soile Jussila sanoo:

    Olipa raikasta puhetta! Tai kirjoitusta:) Siinä tuli hienosti esille kirkkomme nykyinen tila, se on hukassa, eksynyt. Raamattua ei enää pidetä Jumalan sanana, jota juuri kirkon tulisi opettaa ja siitä kiinni pitää. Hyvät teot ja inhimillinen rakkaus ei ihmisvoimin pitkään kestä. Tarvittaisiin todellista Pyhän Hengen kosketusta kaikille paimenille.

    Omakin paimenemme totesi kerran, ettei uskovaa erota muista. Väitän vastaan. Uskovalla on hätä hukkuvista sieluista. Hän toimii tuo asia sydämellään. Se taas tuottaa tekoja eli lähetystyö tulee tärkeäksi. Uskova haluaa kaikkien kuulevan Jeesuksen uhrin merkityksestä. On suorastaan ihme, etteivät ihmiset halua sitä kaikkea hyvää itselleen ja läheisilleen, mitä Jeesuksessa on tarjolla! Kirkon tulee myös olla innostunut lähettäjänsä asiasta, ei vain tilipussista ja kaikenlaisesta puuhastelusta. Teologian opetus on osin pielessä, kun papit eivät tunne oikeasti uskon asioita. Raamattu vain kunniaan.

    Jumala tekee onneksi näkymätöntä työtään keskellämme. Pysytään vain rukousrintamassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sonja Ottavainen sanoo:

    Harmissani joudun taas kommentoimaan evankelis-luterilaisen kirkon yleisesitettä, jonka Kirkon tiedotuskeskus julkaisee joka toinen vuosi.

    Ihmettelen samaa kuin Helena. Ja jos harmittaa, niin miksi kirjoitit blogin tästä, vai liittyykö tämä työtehtäviisi? Kirjoitin tuon alla olevan tekstini uutisen yhteyteen.

    Minuun teki vaikutuksen kolmen lapsen yksinhuoltajan kertomus siitä, miten konkreettisesti kirkko&diakonia auttoivat hänen perhettään rankoissa vaikeuksissa, kun yksi lapsista sairasti munuaissyöpää. Samoin esitteen tarinallisuus oli onnistunutta, ja kun lopussa vielä pyydetään, että kerro sinäkin oma tarinasi, sekin teki vaikutuksen. Minusta tässä oli realismia, jossa ei hymistelty eikä heitetty mitään korkealentoista teologiaa. Ei myöskään mitään alleviivaavaa oppia tarvittu, vaan tarinat sinällään puhuvat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Nuorva sanoo:

    Olin jo omalta osaltani aikonut lopettaa tämän keskustelun, mutta nyt meni aamukahvikuppi nurin Kiusallinen Jeesus -teeman kanssa. Tämän aamun Keskisuomalainen kertoi, että Vaajakummun koulussa Vaajakoskella Jeesus on poistettu monena vuotena lauletusta Anna-mari Kaskisen kevätlaulusta. Alkuperäinen teksti: On yksi joka pysyy, kaiken ymmärtää, Jeesus vierellemme jää.” Muutettu: “muista että kanssa hyvän ystävän voit jakaa ilon sekä ikävän.” Rehtorin mukaan sanat ovat “neutraalit kaikille”. Muutos tehtiin vielä runoilijalta lupaa kysymyttä. Oppilaista 90 % on rehtorin mukaan “valtauskontojen piirissä.” Vaajakummun koululle kuitenkin kirkko kelpasi pakopaikaksi kun katto romahti ja suvivirsi kuulemma laulataan. Äitini toimi opettajana Vaajakummen koululla 1971-1991 ja silloin koulu teki tiivistä yhteistyötä seurakunnan kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tiina-Liisa Hokkanen-Oja sanoo:

    Olisin kirjoittanut tästä oman blogikirjoituksen, mutta jostakin syystä en pysty. Kommentoin siis tähän. Olen viime aikoina joutunut jonkinlaiseen uskon kriisiin, tai oikeammin kristillinen identiteettini on pahassa kriisissä. Haluaisin opiskella teologiaa. Papiksi EN HALUA, koska olen nainen. Toisaalta haluan erota Suomen ev.lut kirkosta. En halua kuulua Jeesusta häpeävään, hengettömään kirkkoon. Olen tunnustautunut Jeesuksen seuraajaksi, SRO:n järjestämässä tilaisuudessa, toukokuussa 2005. Niin kauan, kuin Suomen Raamattuopisto on osa Suomen ev.lut kirkkoa, olen minäkin kirkon jäsen. Vielähän voimme sentään rukoilla kirkon avautumista Jeesukselle ja hänen ristillä meidän synneistä saavuttamalleen voitolle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Tiina-Liisa Hukkanen Oja. On valitettavasti niin, ettei joku ns. raamattuopisto ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon osa. Siksi sopii vallan hyvin, että eroat kirkosta, jos et ole kiinnostunut kirkon opista. Ja hyvin teet jos eroat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.