Kun en ole koskaan ennen törmännyt rippikouluaiheiseen pitkään elokuvaan, niin olihan tätä kummajaista pakko päästä heti ensi-iltapäivän aamuna seuraamaan. Jännitti nähdä, mihin saareen ripariporukka on veneellä menossa. Yllätys oli suuri, kun havaitsin leiripaikan olevan sama kuin omalla riparillani tasan puoli vuosisataa sitten. Koska Espoon seurakuntien leirikeskus Hvittorp on kuivalla maalla Hvitträsk-järven rannalla, ihmettelin tätä hämäystä. Bussilla saapuminen olisi ollut hieman luontevampi ratkaisu, mutta olisi saattanut häiritä samassa paikassa samaan aikaan käynnissä ollutta ”oikeata” rippileiriä.
Loppukohtauksessa jännitin, minkä espoolaiskirkon olivat mahtaneet valita valkokangasriparin konfispaikaksi. Espoon keskiaikainen Tuomiokirkko olisi ollut vallan mainio, vaan menivätkin Helsingin puolelle Meilahteen. Höh! Olisivat tulleet vaikka Vanhaan kirkkoon Ruttopuiston laidalle, jos stadiin piti päästä. Ja kuten lukija varmaan arvaakin, ehdotukseni oli sekä ehdottoman vilpitön että täysin puolueeton.
Helpointa Edenin katsomossa istuminen on niille, jotka ovat itse käyneet rippikoulunsa leirimuotoisena. Käsikirjoituksen onttouden ja katkelmallisuuden voi helpommin antaa anteeksi, kun saattaa omien kokemustensa pohjalta täydentää sitä, mikä jää kesken tai kokonaan kertomatta. Sen sijaan vähäisen ikänsä takia tai periaatteellisista syistä kyseisestä kokemuksesta osattomat voivat saada käsityksen, että oppitunteja ei leirillä juurikaan ole eikä yöjuoksuja tai kännykän käyttöä rajoiteta. Myös tyttöpapiksi kutsutun vastavihityn sielunpaimenen tempaus laittaa leiriläiset imitoimaan ristillä riippumista on ripittäytymättömille katsojille outo ja häkellyttävä, kun se hätkäytti meikäläistä paatunutta leirikonkariakin.
Materiaaliahan tässä filmissä on runsaudenpulaksi asti. Sen rytmittely pelkkien viikonpäivien mukaan on keinotekoista, kun päivät eivät erotu toisistaan juuri mitenkään. Neljän filmijulisteessakin poseeraavan leiriläisen edesottamuksia seurataan tarkemmin kuin muiden, mutta muut jäävätkin sitten varsin persoonattomiksi tapauksiksi. Harmittaa Tommi Korpelan tasoisen näyttelijän puolesta. Vakuuttava hän toki rauhallisuudellaan on, mutta tuhlaako hän vain lahjojaan leffassa, jossa hänellä ei ole kirjoitettu kunnon roolia? Olisiko ollut viisautta laittaa vanhemmaksi papiksi joku sellainen miesoletettu, jonka kasvot eivät ole vielä kuluneet monen sorttisissa Suomi-leffoissa?
Nuorten lahjakkaitten näyttelijöitten työ oli mielestäni leffan parasta antia. Koin suurta mielihyvää, kun kuuntelin heidän upeaa yhteislauluaan ja yhteen ääneen lausuttua uskontunnustustaan leirillä. Konfirmaatiotilaisuudesta puhumattakaan. Silloin meinasin miltei pakahtua suureen tunteeseen.
Kyllä rippikoulu aina vain ja yhä edelleenkin on kova juttu: Siirtymäriitti. Upea mahdollisuus oppia uutta itsestään ja toisista ihmisistä, yhteisöllisyydestä. Tuhannen taalan paikka pohtia ns. Elämän perimmäisiä kysymyksiä: Mistä tulen, kuka olen, mikä on elämän tarkoitus ja minne olen vihdoin menossa. Oiva tilaisuus selvittää, millainen Raamatussa itsensä ilmoittava Jumala on, mitä hän meiltä odottaa ja mitä meille lupaa.
Voisiko rippikoulu olla sellainen oppimisen paikka, jossa opimme tekemään rippimme? ”Herra, sinä olet valo, mutta en ole katsonut sinua. Sinä olet tie, mutta en ole seurannut sinua. Sinä olet totuus, mutta en ole pysynyt sinussa. sinä olet elämä, mutta en ole tunnustanut sitä. Sinä olet opastajani, mutta en ole totellut sinua. Ja kuitenkin, Herra, kun teen väärin ja turmelen elämääni, olen onneton ja syytän sinua. Herra, anna minulle anteeksi. Tätä pyydän Jeesuksen Kristukseen, Vapahtajani tähden”.
Miten lokoisaa yhteinen elomme olisikaan, jos yhä useammat oppisivat elämään armosta ja anteeksiantamuksesta! Ymmärtäisimme päivä päivältä yhä syvemmin, mitä armahtaminen ja laupeus, anteeksi pyytäminen ja anteeksi saaminen todella merkitsevät.
Leffalle 4/5 tähteä.
Rippikoululeffakin tarvitsee teaserin:
Jotta tästä bloggauksesta ei olisi tullut pelkkää kaupallista tiedotetta (lue: mainos), niin piti vähän ”arvostella” myös. Katsokaa ihmeessä tuo teaseri sivun alalaidasta.
Valtavasti leffa-arvosteluja tästä on tehty, mutta esim. maakuntalehtien arvioinnit ovat netissä visusti maksumuurin takana, joten siihen tyssäsi meikäläisenkin tutustuminen kyseisiin arviointeihin.
Jostakin luin, että leffantekijöitten ihan ekoja tehtäviä oli häätää Edenin kappelista elävä kyy veks – upeaa symboliikkaa!
Leffassa esimerkiksi isoset jäivät aivan statisteiksi. Oikeasti rippileiri ei toimi ilman hyviä isoja veljiä ja siskoja. Kollega kertoi vuosia sitten, miten muuan isonen antoi vanhempainillassa lyhyen ja ytimekkään henkilökohtaisen todistuksen seurakunnan toiminnasta:
”En kyllä mihinkään Jumalaan usko,
mutta muuten on kivaa ja messu on kauhee.”
Omalla leirilläni tapahtui asioita, joista joutuisi nykyisin ”pannaan” (poseen), ainakin iltapäivälehtien lööppeihin. Opettaja (palavasieluinen naisteologi) pakotti polvilleen ja piti meitä ”arestissa” tuntikausia. Pelkästä väsymyksestä aloimme hihitellä (ja joku älykääpiö äänteli myös alapäällään) , mistä opettaja tulistui. Olimme polvillamme kello kolmeen asti yöllä, kunnes viimeinenkin pakana lupasi ”tulla uskoon”. Omalla leirillä isot siskot ja veljet (nykyisin ”isoset”) olivat teologian ylioppilaita.
Suomalaisissa elokuvissa harmittaa se, että tiettyjä näyttelijöitä ”kulutetaan” liikaa. He ovat profiloituneet tietyntyyppisiin osiin, eikä rooli oikein luonnistu. Maa on pieni ja näyttelijöitä vähän, mutta silti. Uusiakin löytyisi.
Charlotta: Oho, olipas siinä naisteologi oletetun valtansa lumoissa, mutta psykologia hänellä taisi olla tosi heikosti hallussa. Mun aikanani rippikoulukuvioihin liittyvä henkinen ja ruumiillinen väkivalta hoidettiin kaveriporukoissa uhkailemalla, että jos joku meinaa tulla leirillä uskoon, niin häntä vedetään heti turpaan, kun kotiutuu! ?
Jotakin pelottavaa siinä näemmä ympäristössäkin tapahtuu, jos ja kun usko tulee johonkin ihmiseen…
Ihmisten mielestä koira on hyvä kotieläin. Kissan mielestä, ihminen. Sama koskee kirkon ja nuorten erilaista suhtautumista rippikouluun. Meiltä jää helposti havaitsematta, että nuorilla on aivan erilainen suhtautuminen tapahtumaan. Me asetamme sille kirkollisia suuria tavoitteita, mutta nuoret vain aikuistumisriitin. Siksi leireillä tapahtuu paljon sellaista mistä emme onneksi tiedä mitään. Muuten paheksuisimme kirkkoa vielä enemmän. Nuorten kohellus kun kaatuu aina pelkästään kirkon syyksi.
Pesonen: ”Siksi leireillä tapahtuu paljon sellaista mistä emme onneksi tiedä mitään. ”
Rippileirillä minäkin ensi kerran sain. Luonto ajoi tikanpojan puuhun, vaikka oli se eka kerta kyllä aikamoista sähellystä.
Nooh, taiteellinen vapaus ja niin poispäin. Mutta ymmärrän kyllä; esimerkiksi erinomaisessa Aurora-leffassa otti päähän, kun Rovaniemen uimahalli ei ollutkaan Rovaniemen uimahalli, grillikioski oli pelkkä lavastus ja ihmisten kävelymatkoilla oli kymmenien kilometrien hypähdyksiä.
Toki on mahdollista tehdä maantieteellisesti moitteetonkin leffa. Esimerkiksi Levottomissa tyypit olivat aina oikeassa kohtaa Turkua ja liikkuivat aina oikeaan suuntaan. Mutta tuoko sellainen elokuvalle varsinaista lisäarvoa?
Allekirjoittaneen virallinen mielipide täällä siltä varalta että kiinnostaa:
https://www.lapinkansa.fi/elokuva-arvio-leiriviikolla-voi-loytaa-itsensa-ja/2775615
Tenka: Kiitos, kyllä kiinnosti tuo arviosi. Ja lämmitti. ?