Ehkä Jeesus ei ollutkaan täysin hyvä

Jeesus kielsi kutsumasta itseään hyväksi koska yksin Jumala on hyvä? Jos kerran Jeesus ei ollut täysin hyvä oli hänessä oltava myös pahaa: ”Miksi kutsut minua hyväksi, yksin Jumala on hyvä.”

Ehkä Jeesus ei ollut myöskään Jumalan ainut poika, koska Jumala sanoo kuningas Daavidista: ”Sinä olet minun rakas Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin! Oliko Daavid siis myös Jumala, koskapa Jumala sanoo häntä rakkaaksi synnyttämäkseen Pojaksi?

En tiedä miten tavallinen ihminen koskaan voisi ymmärtää niitä väitteitä joita kristinusko Jeesulksesta sanoo.

  1. Bror Nyman, aletaampa aivan alusta eli ihmisen syntymästä, mitä tämä ihmislapsi tietää, ei mitään. Mistä lapsi saa kaiken tiedon, ensin vanhemmiltaan ja sitten ympäröivästä yhteiskunnasta ja nykyisin vanhempana netistä ym..

    Se onko tuossa kristin uskon Jumala opettamassa on hyvä kysymys, siis onko yhtään vauvaa jota Jumala opettaisi eli antaisi sen ymmärryksen jota peräänkuulutat, ei ole evankeliumin mukaan.

    Vai kuinka kävisi jos luterilainen vauva kasteen jälkeen otettaisiin ja vietäisiin muslimi maahan ja adoptoitaisiin muslimi perheeseen, mitä tämä vauva kasvaessaan oppisi, kristin uskoa vai islamia?

  2. ”Miksi kutsut minua hyväksi, yksin Jumala on hyvä?”

    Kysymys on ymmärrettävissä retoriseksi. Jeesus haluaa laittaa kysyjän miettimään. ”Kutsut minua hyväksi ja me tiedämme, että vain Jumala on hyvä. Tunnustatko siis, että minä olen Jumala?”

    Jeesus ei kieltänyt olevansa hyvä, vaikka esittääkin kysymyksen. Eikä hän kieltänyt kutsumasta itseään hyväksi.

    • Risto, sinulla on vahva usko omaan tulkintaasi. Ihmettelen vaan sitä, että etkö koskaan laita omia tulkintojasi kyseenalaisiksi. Jos tuossa tapauksessa tulkitset Jeesuksen puheen retoriseksi niin kuka sanoo missä kohti Jeesuksen puhetta ei voi tulkita retoriseksi.

    • B.O.N.: ”Jos tuossa tapauksessa tulkitset Jeesuksen puheen retoriseksi niin kuka sanoo missä kohti Jeesuksen puhetta ei voi tulkita retoriseksi.”

      Juuri tämän on raamatuntutkimuksen (eksegetiikan) tehtävä. Ettei homma mene arvailuksi ja villiksi ”mutu”-teologiaksi.

      Risto Kauppisen tulkinta on aivan relevantti. Luukkaan evankeliumin 18. luvun konteksti puoltaa tätä tulkintaa. Rikkaan miehen kysymys oli kiusoitteleva testi: jos imartelen Jeesusta, saan ehkä itselleni paremmin sopivan vastauksen kysymykseen Tooran noudattamisen tärkeydestä ja sen päämäärästä (pelastuksesta) tai sitten saan hänet sanoistaan ansaan.

      Rikkaan miehen ajattelussa pelastuksen täytyy olla saavutettavissa Tooran käskyjen noudattamisella. Jeesus vetää nyörin vielä tiukemmalle ja on ennen kuulumattoman radikaali: ei riitä että noudatat kymmentä käskyä. Tooran henki on muualla: epäitsekkäässä ja itsensä uhraavassa rakkaudessa, joka paljastuu Jeesuksen seuraamisessa ja valmiudessa luopua kaikesta. Oletko valmis tähän?

      Mjtä tulee Jeesuksen hyvyyteen, siinä on kyse arvovallasta. Jos kerran Jeesusta kutsutaan hyväksi – kuten yksin Jumala on hyvä – luotatko siihen, että Jeesuksen antama vastaus on yhtä pätevä kuin Toorassa Jumalan antama vastaus?

      Jos et luota, miksi edes kysyt pelastuksesta mitään? Pitäisihän Tooran sanan riittää. Mutta jos uskot, että myös Jeesus on hyvä – kuten Jumala on hyvä – sinun pitäisi ottaa vakavasti vastaus, jonka Jeesukselta saat.

      No, ottiko rikas mies Jeesuksen vastauksen tosissaan? Uskoiko hän, että Jeesus on oikeasti hyvä, kuten Jumala on hyvä, ja että hänen arvovaltansa riittää antamaan luotettavan vastauksen?

      Mietipä tätä.

    • Tyypillinen harmonisoiva seliseli; Jeeusta ei muka tarvitse ottaa tässä kirjaimellisesti koska se sotii myöhäsyntyistä oppia vastaas. Ei., kylä Jeesus selvästi kieltyä jumalalistamsta itseään kutentneke parissa muussakin ymhteydessä. Ja hänhän ajoi vaarallisen kaislaruoskan avulla laillisia kauppiaita pois temppelistä. Se ei olut hyvä teko. Hän käski lasten vihamaan vanhempiaan, ei hyvä teko. Jne.
      Juutalaista kuningasta sanottiin Jumalan pojaksi ja kruunajaispäivä oli tämän Jumala pojan syntymäpäivä.

    • Seppo Heinola :”Ja hänhän ajoi vaarallisen kaislaruoskan avulla laillisia kauppiaita pois temppelistä. Se ei olut hyvä teko. Hän käski lasten vihamaan vanhempiaan, ei hyvä teko. ”

      Niin, ja sitten sai laitumella olleet possu-raukat hukuttautumaan, joten kun ”uskonto on oopiumia kansalle”, niin kansa suuressa viisaudessaan teki possu-raukasta itselleen Messiaan välittämättä siitä, että possut ovat alttiita Trichinella spiralikselle.

      https://kouvolansanomat.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/759da0e0-d99b-4be1-a8b0-4f6d8cd52cd3

    • Risto, kyllä Jeesus tosiaankin kielsi olevansa hyvä. Kun Jeesus käski lasten vihata vanhempiaan, niin ei kyllä sekään kovin hyvältä kuulosta. Olen joskus aikaisemmin ajatellut, että se olisi ollut tuota retoriikkaa mutta viime aikoina olen pitänyt tuotakin lausetta aivan totena. Ainakin se on tyypillistä sisällissodassa ja kapinassa.

    • Seppo Heinola: ”Ja hänhän ajoi vaarallisen kaislaruoskan avulla laillisia kauppiaita pois temppelistä. Se ei olut hyvä teko. ”

      Kaislaruoska lienee Heinolan keksintöä, kuten ”ei hyvä tekokin”. Temppelin pyhyyden puolustamista ei ole koskaan juutalaisuudessa pidetty huonona tekona.

    • Unohtunut vastata tuohon Turtiaisen lonkaltaheittoon, etä ko skhoinion-ruoska on todellakin terävistä kaisloista pudottu ruoska:
      Strong: a cord or rope made of rushes
      Gezenius 4353: skoinos= kaisla= kaislaköysistä tehty ruoska.

      Laivojen ankkuriköysiä punottiin samoin noista vahvoista teräväreunaisista kaisloista. Moisen ruoska isku kaulaan saattoi ola tappava.
      (APT 27:32)
      https://books.google.fi/books?id=jU0SAAAAYAAJ&q=schoinion+ship%27s+rope&dq=schoinion+ship%27s+rope&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwjA4piqxabbAhWCliwKHRe8A2sQ6AEIPDAD

    • Jumalan Sana (Kristus) on täysin selvä – Raamattu on jo paljon vaikeaselkoisempi, varsinkin alkukieliä ja antiikin historiaa ja juutalaisuutta opiskelemattomille / ymmärtämättömille.

      Siksi tarvitaan yhä meitä kirjanoppineita eksegeettejä. Uusi testamenttikin on nimestään huolimatta jo 2000 vuotta vanha..

    • ”Jumalan Sana (Kristus) on täysin selvä – Raamattu on jo paljon vaikeaselkoisempi, varsinkin alkukieliä ja antiikin historiaa ja juutalaisuutta opiskelemattomille / ymmärtämättömille. Siksi tarvitaan yhä meitä kirjanoppineita eksegeettejä. Uusi testamenttikin on nimestään huolimatta jo 2000 vuotta vanha.”

      Jesses mitä logiikan riemujuhlaa, kun siitä Jessestäkin näetsen puhutaan juuri tuossa 2000 vuotta vanhassa erittäin vaiekaselkoisessa ja ristiriitaisesti tulkitussa Ut:ssa vahan vastaavan ’ennustuksista’- joista ei Erkkikään ota selvää – puhumattakaan…

    • Kuten Heinola hyvin tietää (ellei esitä jotain muuta), kirkon uskon kohteena oleva Kristus on aina selvä, koska hän ei ole mitään muuta kuin kirkon uskon ja opetuksen mukainen.

      Raamatussa oleva Jeesus on taas eri juttu.. juuri Raamatun monitulkintaisuuden ja joskus jopa vaikeaselkoisuuden vuoksi. Mutta onneksi kirkko on tämänkin ratkaissut omalla opillaan.

      Muut uskokoot Jeesuksesta mitä lystäävät – kuten vaikkapa muslimit tai Heinola itse. Ja esittäkööt tuekseen Raamatun tekstejä, jos voivat niillä perustella omia (esoteerisia) käsityksiään.

      Näin se vain menee.

    • Kuten Heinola hyvin tietää (ellei esitä jotain muuta), kirkon uskon kohteena oleva Kristus on aina selvä, koska hän ei ole mitään muuta kuin kirkon uskon ja opetuksen mukainen.
      Raamatussa oleva Jeesus on taas eri juttu…

      Kuten Turtianen hyvin tietää häne vietisnä alku oli suora vastaus minun viestiini josa kyse oli nimeomaan Raamatun Sanasta sekä kirjana että Jeesus-epiteettinä.

      Toki tiedämme kaikki että kirkko sitten muokkasi varsin tulkinalisesta Jeesus-kuvasta ja Jeesuksen opeista varsin stilisoidun opin Jeesuksesta…

    • Seppo Heinola: ”Toki tiedämme kaikki että kirkko sitten muokkasi varsin tulkinalisesta Jeesus-kuvasta ja Jeesuksen opeista varsin stilisoidun opin Jeesuksesta”.

      Juu, niinpä se kirkko peijakas meni tekemään. Mutta jospa juuri se kirkon ”stilisoitu oppi” Jeesuksesta olikin se aito oppi..? Ja kaikki muut opit ovat harhaa..?

      Näin on syytä olettaa, jos uskomme Jeesuksen omia apostoleja. Ja miksi emme uskoisi..?

    • ”Juu, niinpä se kirkko peijakas meni tekemään. Mutta jospa juuri se kirkon “stilisoitu oppi” Jeesuksesta olikin se aito oppi..? Ja kaikki muut opit ovat harhaa..?
      Näin on syytä olettaa, jos uskomme Jeesuksen omia apostoleja. Ja miksi emme uskoisi..?”

      Komea kehäpäätelmä ja vielä anakronistinen. Mahtaako Turtiainen honata miksi?

    • Seppo Heinola: ”Komea kehäpäätelmä ja vielä anakronistinen. Mahtaako Turtiainen honata miksi?”

      Ei mitenkään.

  3. B.O.N. Viittasit vanhempien vihaamiseen. Siinä oli jatko, ettemme rakastaisi omaa henkeämmekään. Mitä se on? Ihan äskettäin kuulin puhuttavan aiheesta. Puhuja sanoi, ettei elämämme ole meille minkään arvoinen silloin, jos vastineena on pelastuksen menetys. Jos uskova ihminen menettää henkensä, hänen sielunsa pelastuu. Sanojen tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä on kaksi vaihtoehtoa: Oikea ja väärä!

    • Lauri, luonnollista on, että lapset rakastavat äitiänsä ja isäänsä samoin kuin on luonnollista, että isä ja äiti rakastavat lapsiaan. Jos nyt joku käskee vihaamaan rakkauden sijasta on tällä henkilöllä joku motiivi siihen. Motiivina ei voi olla pelastus koska jos joku lapsista esimerkiksi tappaa oman äitinsä tai isänsä hän syyllistyy ”älä tapa”- käskyn rikkomiseen. On myös käsky ”Rakasta isääsi ja äitiäsi”. Olen aina kuvitellut, että näiden käskyjen rikkominen johtaa kadotukseen. Olenkohan väärässä?

    • Bror Osvald Nyman: ”Jos nyt joku käskee vihaamaan rakkauden sijasta on tällä henkilöllä joku motiivi siihen.”

      Kokemukseni mukaan motiivi on murrosikä ja itsenäsityminen. Kun omat lapsemme aikoinaan surivat sitä, että he ”vihaavat meitä”, lohdutin heitä sanomalla, että niin teidän tuossa iässä pitää tehdäkin ja kun tämä vaihe menee ohi, huomaatte, että olemme aikusina yhä läheisiä toisillemme, ettekä enää ole sidottuja mielipiteisiimme, vaan muodostatte omat mielipiteenne ihan itse.

  4. B.O.N.! En tiedä onko sana käännetty oikein, en ota siihen kantaa. Jeesus tuo pelastuksen asian niin voimakkaasti esille niin tärkeänä, ettei mikään inhimillinen saisi ihmistä estää ottamasta pelastusta vastaan. Tehdään mielikuvaharjoitus: Jumala kutsuu ihmistä pelastukseen. Hän kertoo siitä vanhemmilleen ja isä sanoo, ettei meidän prheessä tarvita tuota ja jos alat semmoseen, niin ei ole kotiin tulemista. Ihminen tietää mitä pitäisi tehdä, mutta kuuntelee isäänsä, koska elatuskin tulee häneltä. Ihminen kuolee ja tulee tuomio. Hänelle sanotaan, minä kutsuin sinua ja tiesit mitä pitäisi tehdä, mutta kuuntelit isääsi etkä totellut sanaa. Sinua ei voida auttaa, koska muutosta ei täällä enää ole. Voisiko isä auttaa siinä vaiheessa, jota maanpäällä kuunneltiin?

    • Lauri Lahtinen :”Voisiko isä auttaa siinä vaiheessa, jota maanpäällä kuunneltiin?”

      Kuin lapsemme joskus kyselivät liittyisivätkö he Pikkupioneereihin vai Seurakunnan nuortenkuoroon, sanoin heille ”kuunnelkaa sydämenne ääntä. Jos harrastus ei tunnu sopivalta, voitte valita jonkin toisen harrastuksen”. Isä oli samaa mieltä, ja lopulta he valitsivat seurakunnan nuortenkuoron, jossa olivat mukana aikuisiksi asti.

      https://www.youtube.com/watch?v=gQDp0lAi3I4

Kirjoittaja