Ehtoollinen - kastettujen seurakunnan jäsenten ateria

Luterilaisen kirkon käytännön mukaan rippikoulun käyminen ja konfirmaatio antaa luvan (admissio) osallistua itsenäisesti ehtoolliselle. Tämä käytäntö palautuu vanhakirkolliseen katekumenaatin ajatukseen, jonka mukaan ensinnäkin kastettiin vasta noin kolmen vuoden kristilliseen elämäntapaan ja kristillisen uskon sisältöihin perehdyttävän opetuksen jälkeen. Liturgia oli jaettu "opetettavien liturgiaan" ja ehtoolliselle osallistuvien liturgiaan. Tämä jaottelu on näkyvissä ortodoksisessa liturgiassa esimerkiksi lauseessa "pyhät pyhille". Ehtoollinen ei siis ollut varhaiskirkossa suinkaan mikään mission, lähetyksen tai evankelioinnin väline vaan syvä ilmaus kristillisestä identiteetistä ja kasteessa Kristuksen ruumiiseen liitettyjen vahvistamista tuossa yhteydessä. Paavali jo varotti epäasiallisesta ehtoollisen vietosta ja varoitti siitä, että siihen osallistuva, joka ei ajattele, että on kyse Kristuksen ruumiista, "syö ja juo itselleen tuomion" (1 Kor. 11:29).

Esimerkiksi ortodokseilla ehtoolliselle valmistaa ripittäytyminen ja paasto. Kun roomalaiskatolisessakin kirkossa ripin rooli on pienentynyt ja liturgisen paaston vaatimusta Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen myötä höllennetty, läntisessä perinteessä tämä on yleensä typistynyt lähinnä yhteiseen rippiin, vaikka toki esimerkiksi ehtoollisrukoukset ja virret valmistavat ehtoolliselle nekin. Katolisilla on kuitenkin olemassa havaittava ehtoolliskuri liittyen elämäntapaan ja syntioppiin, vaikka enemmistökirkkotilanteessa etenkin suurkaupungissa tähän liittyy käytännöllisiä haasteita.

Yleisesti ottaen kristilliset kirkot liittävät Paavalin ohjeen mukaisesti ripin tai itsensä tutkimisen ehtoollisen yhteyteen: "Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta." (1. Kor. 11:28). Tämä lause ja opetus näkyi ainakin joitakin vuosikymmeniä sitten vielä myös pelokkuutena osallistua ehtoolliselle, vaikka luterilaisen kirkon asettamat edellytykset olisivat täyttyneetkin. Katekismuksessa kuvataan ehtoolliselle osallistumisen pelisäännöt ja merkitys sekä rohkaistaan osallistumaan: "Tarvitsemme tätä ateriaa. Kristus kutsuu pöytäänsä erityisesti niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi." Luther kehottaa osallistumaan ehtoolliselle säännöllisesti Isossa Katekismuksessa: "...ettei ehtoollista ole varaa halveksia. Sellaista valinnanvapautta meille ei ole jätetty. Halveksimisella minä tarkoitan sitä, ettei pitkiin aikoihin mennä ehtoolliselle, vaikka mikään ei estäisikään, eikä sitä edes kaivata... mitä heikommin tunnet syntisi ja rikkomuksesi, sitä vahvempi syy sinulla on mennä ehtoolliselle etsimään apua ja lääkitystä."

Kansainvälisesti puhe "avoimesta ehtoollispöydästä" alkoi yleistyä valtavirran protestanttisten kirkkojen kielenkäytössä 1970-luvulta alkaen. Käytännössä termi yleensä tarkoitti sitä, että kastetut kristityt, toisen kirkon jäsenet, kutsuttiin mukaan oman yhteisön ehtoolliselle. Taustalla oli konfirmaation ja kristillisen kasvatuksen roolin tuntuva heikkeneminen ja esimerkiksi suurkaupunkien tilanne, jossa ihmisiä ei tunnettu ja elämänmuoto oli entistä yksityistyneempi. Oltiin myös huolestuneita kiihtyvästä maallistumisesta ja sen mukanaan tuomasta jäsenkadosta. Yhtäältä lienee koettu hankalaksi ottaa asiaa puheeksi, ja toisaalta pyrittiin epätoivon sävyttämästi katkaisemaan negatiivinen jäsenkehitys. Tuloksia tästä menettelytavasta ei kuitenkaan ole ollut ajatellen ainakaan jäsenkadon patoamista. Pelkkä satunnainen rituaaliin osallistuminen ei rakenna identiteettiä riittävästi. Me olemme Suomen luterilaisessa kirkossa saaneet olla ylpeitä kansainvälisesti korkeasta rippikouluun osallistumisprosentista; itsenäinen ehtoolliselle osallistuminen on edelleen konfirmaation tuoma oikeus. Lapsille tosin avattiin mahdollisuus osallistua ehtoolliselle jo 40 vuotta sitten, jos he ovat saaneet opetusta ehtoollisesta, niin että tietävät kohtaavansa siinä läsnäolevan Vapahtajan itsensä. Myös toisten kirkkojen jäsenille on avattu mahdollisuus osallistua ekumeenisen sopimuksen tai yksittäisissä tapauksissa pastoraalisen harkinnan perusteella, jos he voivat yhtyä luterilaisen messun sanomaan ehtoollisesta.

Nykyään puheenaiheeksi on tullut muslimien osallistuminen ehtoolliselle. Tämän lienee ainakin osa tulkinnut missionaarisesti ja vieraanvaraisuuden näkökulmasta. Kristillisen perinteen valossa herää kuitenkin kysymys, mitä vastuullisen pastoraalisen toiminnan näkökulmasta asia olisi ymmärrettävä. Ymmärtävätkö muslimit, että ehtoolliselle osallistuminen viestii jo varsin syvästä kristillisestä identiteetistä ja merkitsee kristityksi tunnustautumista, pitemmälle mennen kuin kasteen ottaminen? Haluaako ja ymmärtääkö osallistuja juovansa Kristuksen ruumiin ja veren? Ymmärtääkö hän, että ehtoollinen on yhtäältä osoitus kristityksi tunnustautumisesta ja toisaalta ei tee kristityksi Jeesuksen selvästi ilmoittaman tahdon mukaisesti (kastakaa ja opettakaa)? Papin ja seurakuntalaisten olisi hyvä puhua asiasta. Kaste on portti seurakuntaan, ei ehtoollinen. Mahdollinen poikkeus vahvistaa säännön. Perustelu "Jeesus kutsuu ehtoolliselle" on toki pätevä, koska papin tehtävä on toimia Kristuksen suuna ja käsinä. Se ei tarkoita, että tällä argumentilla voitaisiin hurskaasti pyhittää mikä vain. Jeesus antoi apostoleille tehtäväksi sekä päästää että sitoa. Paavali puolestaan puhuu "sanan maidosta". Missionaarisuus edellyttää erottelukykyä ja kohtaamisen taitoja sanoman välittämiseksi.

Viime vuosikymmeninä onkin esimerkiksi roomalaiskatolisessa kirkossa, anglikaanien parissa ja monissa luterilaisissa kirkoissa pyritty elvyttämään varhaiskirkollista katekumenaattia, kasteelle tulevien aikuisten ohjaamista. Tilanne on muuttunut niin, että varhaiskirkon monikulttuurinen ja -uskontoinen ympäristö muistuttaa omaamme entistä enemmän, lasten kastaminen ja heille annettava kristillinen opetus ei ole enää itsestään selvyys kuten aiemmin melkein oli ainakin jossain määrin. Uskonnollinen lukutaito on myös meillä vähentynyt. Parempi kuin tehdä ehtoollisesta "sisäänheittotuote" on keskittyä uudella tarmolla ja viisaudella identiteettiä ja selväpiirteistä spiritualiteettia rakentavan katekumenaatin kehittämiseen. Sitä ei tarvitse kutsua kömpelöllä termillä "katekumenaatti", mutta itse asia on tärkeä, ja esimerkiksi Amerikassa katoliset ovat onnistuneet monin paikoin uudistamaan seurakuntaelämää katekumenaatin myötä. Amerikan luterilaiset etsivät innoitusta tästä mallista ja ovat itsekin sitä kehittäneet. Meillä on työtä jo aloitettu, mutta vielä sitä riittää. Katekumenaatti liittyy aikuiskasteeseen ja siihen liittyvään kasteopetukseen. Malleja tarvitaan hengellisen elämän hoitamiseen myös muuten. Kansainvälisessä lähetysteologiassa ja kirkkojen pohdinnoissa onkin meneillään entistä voimakkaammin sen pohtiminen, mitä "transformatiivinen opetuslapseus", Kristuksen seuraaminen tässä ajassa merkitsee ja miten sitä voidaan tukea kirkkojen elinvoimaisuuden tukemiseksi ja sitä kautta ihmisten ja kristillisen sanoman sekä kirkolle annetun tehtävän palvelemiseksi entistä paremmin.

8 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Kiitos, Tomi.

    Kirjoituksesi on monin tavoin virkistävää ehtoollisteologista pohdintaa. Termi “sisäänheittotuote” aivan erityisesti.

    Mutta haluan kysyä lisää käsitteestä “transformatiivinen opetuslapseus”. Onko sen takana Paavalin toteamus metamorfoosista? Se siis johdettaisiin raamatunkohdasta 2. Kor. 3:18: “Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.”?

    Muuttuminen (“muutumme”) on Vulgatassa ilmaistu sanalla ‘transformamur’ ja kreikassa ‘μεταμορφούμεθα’.

    Luonnonilmiönä rinnastaisimme kristityn kehityskuluksi siis matkan toukasta perhoseksi?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “Luonnonilmiönä rinnastaisimme kristityn kehityskuluksi siis matkan toukasta perhoseksi?”

      Mm. Billy Graham opetti samalla tavalla. Uudestisyntyminen tekee toukasta perhosen, tässä elämässä. Meneekö näin Parviaisen mukaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Kiitos kysymyksestä, Tapio.

      En ole tutustunut Billy Grahamin opetuksen yksityiskohtiin niin syvällisesti kuin Sinä. En siis tiennyt, että hän on joskus käyttänyt muodonmuutosta kuvatessaan vastaavaa ilmaisua.

      Jos ymmärsin oikein, niin kysyit sitä, ajattelenko minä niin, että uudestisyntyminen tekisi toukasta perhosen tässä elämässä.

      Vastaan näin: Uudestisyntyminen ei varmaankaan tee toukasta perhosta saman tien. Pikemminkin on niin, että uudestisyntymisestä voi alkaa vähittäinen kasvaminen kristittynä. Kun kristityn “toukka” aikansa nauttii ruokanaan Jumalan sanaa ja sakramentteja, niin se kenties on jossakin vaiheessa valmis Paavalin tavoin erkanemaan tästä ajasta riittävästi kypsyneenä ja lopulta kuolon unesta herätettäessä muuttumaan uuden ruumiin perhoseksi.

      Tai sitten on niin, että muodonmuutos voi toteutua jo tässä ajassa, koska Kristuksen paluun päivänä tapahtuvasta muutoksesta (1. Kor. 15:51-52) käytetään kreikan kielessä toista teonsanaa ‘allassō’.

      Kreikan ‘metamorfoosi’ muuten esiintyy parissa muussakin raamatunkohdassa. Jeesuksen ulkomuodon muuttuminen ns. Kirkastusvuorella (Matt. 17:2) on Vulgatassa käännetty ‘transfiguraatioksi’. Toinen muuttuminen (Room. 12:2) on vastaavasti käännetty ‘reformaatioksi.’

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Samoin ajattelen kuin Jouni.

      Toukan kotelointi on muodonmuutos, mutta muodonmuutos tulee näkyväksi joko tässä ajassa tai vasta kuoleman jälkeen. Jeesus puhuu vehnänjyvän kuolemisesta, samoin kuin Paavali. Onko mahdollista, että joissakin näkyy muodonmuutos perhoseksi tässä ajassa? Vaikka kolme opetuslasta näki Jeesuksen muodonmuutoksen sellaiseksi kuin hän on kirkkaudessa, niin kukaan muu ei sitä nähnyt eivätkä tunnistaneet kirkkauden Herraa. Jos olisivat tunnistaneet, niin eivät olisi häntä tappaneet.

      Koska oppilas ei voi olla enempää kuin opettaja, niin onko mahdollista nähdä perhonen? Viittaan tällä Ilmestyskirjaan, jonka mukaan peto voittaa pyhät (Ilm.13:7). Maailma ei siis tunnista Kristuksen omia, niin kuin ei tunnistanut Jeesusta. Tavallaan historian pyörä tulee palaamaan ikään kuin samaan kohtaan kuin mihin se pysähtyi Jeesuksen eläessä.

      Lähestyn pyhien tunnistettavuuden puutetta kansojen tuomion kautta, Mat.25. Jeesuksen vähimmät veljet ja siskot ja äidit ovat nähdäkseni niitä, jotka lohikäärme ja peto voittaa. He ovat maailman silmissä outoja, vihollisia, muukalaisia, toisuskoisia, niin kuin Jeesus oli toisuskoinen juutalaisten silmissä.

      Miten tämä liittyy ehtoolliseen? Aika paljon.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkosta eroamien johtuu siitä, että kaste, eikä konfirmaatio vie kirkon jäseniä osalliseksi hengellisestä elämästä. Tällöin osallistuminen Jumalanpalveluselämään koetaan tarpeettomaksi. Hengellinen toiminta kirkossa hoitaa uskoa ja uskonelämää, mutta jollei uskoa ole, niin ei koeta tarvetta olla mukana toiminnassa.

    Ehtoollinen jaetaan konfirmaatiossa kaikille nuorille, jotka suostuvat toistamaan oppimansa uskontunnustuksen. Ne nuoret jotka rehellisenä kieltäytyvät jäävät ilman. Surullista, että kirkko ohjaa nuorisoamme jäsenyyteen, jossa vain ulkonaisesti ollaan kristittyjä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Luther kamppaili myös tuon ajatuksen kanssa, onko hän kelvollinen ehtoolliselle, kunnes hänelle valkeni, ettei hän voi koskaan valmistaa itseään riittävästi, eli Armo kirkkastui hänelle. Hänen tulee mennä ehtoolliselle, juuri sen tähden, että hän on syntinen. Sairas menee sairaalaan saadakseen lääkettä, syntinen menee Kirkkoon saadakseen Kristuksen ruumiin ja veren jotta ne hänessä ruokkisivat oikeaa elämää ja tervehdyttäisivät hänet. Synti pestään pois kasteessa ja ehtoollisessa ruokitaan Jumalan kansaa. Ehtoollinen, kuten kaste myös, ovat uskon näkyviä merkkejä, jolla on usko, niin hänellä on myös Kaste ja Ehtoollinen. Nämä liittyvät väkevästi Jumalan tekemään Valaan ja lupauksiin Kristuksessa, jonka kautta saamme kaiken. Kaste ja ehtoollinen välittävät Jumalan Pojan Evankeliumia maailmaan näkyvässä muodossa, koska meillä on myös ruumis.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Mielestäni ei kastamattomia pidä rohkaista ehtoolliselle, koska he eivät voi saada siitä siunausta. Vanhassa kirkossahan kastamattomat poistuivat jumalanpalveluksesta ennen ehtoollisenvieton aloittamista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tässä mielessä ehtoollinen on kastettuja varten, eli Kristittyjä varten. Näin asian kuulu olla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.