Ei mikään harmita enempää...

Harmittaan niin vietävästi aina kun, joku esittää että kirkon oppi ei ketään kiinnosta. Opimme ytimessä on kuitenkin ainoa lääke, joka voi poistaa syyllisyyden ihmisen mielestä. Terapian parhaimmatkaan menetelmät eivät samaan kykene.Ne voivat ainoastaan lieventää sitä raskasta kokemusta. Poistamaan syyllisyyttä yksikään ei kykene.
Onko mitään muuta niin raskasta taakkaa, kuin se että koko elämänsä kantaa syyllisyyttä omalla tunnollaan?

Eikä vain se, että syyllisyys poistuu. Uskomme ydin antaa myös sisäisen rauhan ja levon, sekä ilon. Rauhan, rauhattomuuden sijaan. Ei sitä rauhaa, joka on riippuvainen olosuhteista. Eikä siinä tarvitse enää pyristellä syyllisyydestä vapaaksi. Saa nukkua yönsä rauhassa , eikä päivällä nuo menneisyyden muistot ahdista. Sydämeen syttyy ilo, kuin pimeään huoneeseen valo.

Eihän tällaista aarretta ole missään muualla kuin tuossa oppimme ytimessä. Ajatella.

Suuri rikollinen joka istuu vankilassa tuomittuna ja hyljättynä ja hän voi kuulla tuon ydinasian ja omistaa sen sydämeensä. Vapautuu samassa hetkessä kaikesta entisestä elämästään ja saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Vankilassakin hän voi kokea itsensä oikeasti vapaaksi, koska syyllisyyden taakka ei enää paina.
Tärkeintä hänelle on sen jälkeen se, ettei mikään vie hänen osuuttaan pois. Eikä mikään asia pääse jäämään tai tulemaan Jumalan ja hänen väilleen. Ainoastaan se mistä puhumme uskomme ytimessä, voi saada aikaan täydellisen muutoksen sisimmässä. Rikollinen jota ennen kaikki pelkäsivät muuttuu lampaaksi, jota kenenkään ei tarvitse enää pelätä. Tästä voimastako pitäisi päästä kirkossamme eroon. Voisimmeko yhdessä pohtien keksiä jotain parempaa?

Kirkon penkin ja vankilan ero on siinä, että vankilassa istuva tietää eläneensä väärin, mutta kirkon penkissä istuva ei välttämättä ole tietoinen syyllisyytensä syvyydestä. Siksipä vanki voi saada valtavan vapautuksen, mutta kirkon penkissä voi luulla, olevansa oikeastaan aika hyvä tyyppi. Ei hänessä kiinnostusta herää oppimme ydintä kohtaan. Jolloin pitää sitä tylsänä ja tarpeettomana.

Kirkossa on käynyt niin että ydinasia on sivuutettu. Tilalle on nostettu kaikkea muuta hyvältä ja kauniilta vaikuttavaa. Sellaista, jossa ei ole ytimen vaikuttavaa voimaa. Eipä sitten ihme, jos opetus ei kiinnosta. Voimattomuuden näkee jopa messun liturgiassa. Puhutaanhan siinä jopa riemuitsemisesta. Pitäisi kai se jotenkin näkyä. Jos väitetään, että riemuitsemme, eikä siinä edes hymyä nähdä, niin ketä sellainen riemuitseminen voisi kiinnostaa.

Nyt vähän helpottaa, kun sai purkaa tätä harmiani teille.

40 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miksi sitten sinulle on vaikea uskoa siihen että lapsikaste on oikein ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka kuinka israelin esimerkistä nyt pomppasit lapsikasteeseen?

    Kyse on Jumalan kyvystä ja voimasta, siis mitä niistä sinä uskot?

    Siis uskotko onko Jumala voimallinen ohjaamaan ja varjelemaan lapsiaan ettei mikään paha heitä satuttaisi, siis ettei lapset tekisi itse mitään pahaa tai ettei maailmassa vallitseva paha satuttaisi lapsia?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Ismo malinen tuot esille aikalailla kahtaa ajatusta, selitä jos olen ymmärtänyt väärin. Siis ensimmäinen kysymys on että voiko ihminen itse tehdä uskoon tulossa jotain, tähän olen ymmärtänyt sinun sanovan ettei voi, olenko ymmärtänyt oikein? Nytkin tuot yllä olevassa kommentissa taasen seuraavat asiat : “”Tuo on kehotus ottaa Jumalan sana vastaan ja joka sen vastaan ottaa, on kääntynyt ja uskonut. “ Ari kirjoitti aikasemmin.

    Niinpä. Jos nähdään tuo vastaanottaminen ihmisen tekona, niin onko se silloin ihmisen vain Jumalan teko, että ihminen uskoo. Jeesus käyttää usein sanaa kuuleminen, joka on hyvä sikäli, että voimme fyysisesti kuulla, kun joku puhuu, mutta sana ”kuuleminen” sisältää ajatuksen myös ymmärtämisestä ja kuullun sisäistämisestä.

    Ihminen ei voi ottaa mitään, jollei Jumala anna. Jos joku puhuu Hebreaa, niin kuka sen ymmärtää, jollei Jumalan anna lahjaksi, että ymmärrät Hebreaa, itsestäsi et voi sitä ottaa.

    Vastaa nyt nyt Ari itsellesi: Mihin uskoisit, jollei Jumala olisi antanut Evankeliumia? Eikö siis ole niin, että Jumala on uskon alkaja, etkä sinä? Jollei ketään ole lähetetty, niin myöskään ketään voi kuulla. Paavali sanoo suoraan: ”Ei usko ole joka miehen”

    Miten voi sanoa noin, jos jokainen voi itse päättää uskomisestaan? Usko on luottamista ja luottamus syntyy, sitä ei oteta. Mistä se syntyy, ellei Jumalan Sana saa sitä aikaan? Ei mistään. Usko syntyy siis kuulemiseta.

    On siis pelkkä Armoa, jos joku uskoo Evankeliumin ja saa sen kautta Lahjaksi Kristuksen Vanhurskauden.

    Pyhää Henkeä ei anneta tekojen perusteella, vaan YKSIN Kristuksen Sanan kautta, ”jolla on korva se kuulee.” Sanoi Jeesus. Tuo on toteamus, johon meillä ei ole mitään lisättävää.

    Onko kaikilla korva? On, mutta kaikki eivät kuule. Joka on Jumalasta syntynyt, se kuulee ja se on Jumalan teko, että ihminen uskoo.

    Missä on ihmisen osa? Se on suljettu kokonaan pois. Jumala Armahtaa ketä tahtoo ja siihen on meidän tyytyminen. Hänen on Valta ja Voima iankaikkisesti.

    Kannattaa tutkia Room. 9 lukua huolella ja kysyä itseltään, vastustanko tietämättäni Jumalan tahtoa? Jumalan tahto on ilmaistu siinä, että Hän lähetti Kristuksen koko maailman syntien sovitukseksi, Hänen tahtonsa on että kaikki saavat saman Uhrin, Jumala oli Kristuksessa sovitti koko maailman synnin.

    Miksi kaikki eivät kuule? En tiedä Jumala yksin tietää. Älä eksy, vaan seuraa sinä Jeesuksen ääntä, kyllä Jumala tietää mitä tekee ja pitää omistaan huolen. Meille Kristityille taas on annettu kaikki ihmiset, lähimmäiseksi, joita voimme palvella, niin uskovaiset, kuin ne jotka eivät usko. Jumala ei katso henkilöön, vaan Kristus on koko maailmalle Elämäksi.

    Toivotaan Ari, että vastaus kuultiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Ismo malinen tuot hyvin esille tuon mitä “kuuleminen” tarkoittaa,:

    “”..voimme fyysisesti kuulla, kun joku puhuu, mutta sana ”kuuleminen” sisältää ajatuksen myös ymmärtämisestä ja kuullun sisäistämisestä.””

    Eikö olisi elämä helppoa kun todella “kuulisi” Isän äänen, siis ensin oman lihallisen isän ja todella ymmärtäisi että sen puheen mukaan tekeminen olisi PARASTA ja HYVÄÄ. Jos siis ajatellaan että oma lihallinen isä rakastaa ja tahtoo hyvää lapselleen.

    Kuinka moni voi todella eläneensä tuon mukaan, on todella “kuullut” omaa maallista isää ja tehnyt sen mukaan, ei kapinoinut eikä uhmannut?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Raamatun selkeä “juoni” on että ensin Jumala loi ihmisen yhteyteensä, siis ihminen todella kuuli Jumalan äänen ja ymmärsi Jumalaa, mutta samalla ihmisellä oli vapaa tahto tehdä sitä vastaan eli langeta syntiin, tottelamattomuuteen epäuskossa eli uskoessa käärmeen valheen.

    Syntiinlankeemuksessa yhteus hajosi eli Jumala karkotti ihmiset luoltaan ja samalla ihmisen kyky “kuulla” Jumalaa hävisi.

    Kaikki pahuus johtuu juuri tästä, ihmisillä ei ole luonnostaan yhteyttä Jumalaan eivätkä näin ollen “kuule” Jumalaa eivätkä ymmärrä Hänen tahtoaan, ihmiset siis elävät ilman Rakkautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Ihmiset siis elävät ilman rakkautta.” Juuri näin Ari.

    Ihmiset tosiaan elävät pimeässä ja luulevat omaa pimeyttä valoksi. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Sanoi Paavali

    Maailman viisaus ei anna Jumalalle kunniaa, vaan se puhuu omaansa. Samoin on rakkauden kanssa, sillä maailma antaa rakkaudelle käsitteet jotka eivät ole Jumalasta. Sana rakkaus on muutenkin hankala sen lukuisten merkitysten kirjossa.

    Kun vertaa maailman käsitystä rakkaudesta, siihen miten Paavali kuvaa rakkautta, niin pian huomaamme selkeän eron: ”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.”

    Maailmallinen rakkaus pyytää omaansa, se suojelee vain omaansa, eikä se tunnusta, että kaikki hyvä on tullut Jumalalta. Oman ansionsa maailma nostaa esiin ja tuomitsee ne, jotka eivät kykene ja ovat heikot. Jos et pysty, olet kelvoton, etkä kelpaa. Tuoko on Rakkautta? Jep, se on maailman käsitys, rakkaus on ansaittava.

    Kristuksen valtakunta taas on Armon valtakunta. Maailmassa vallitsee ansion valtakunta, jokainen ansaitsee oman tiensä. Jos olet köyhä ja sairas, niin se on omaa syytäsi.

    Kuka voi ymmärtää Armoa, jollei ole itse saanut kohdalleen Armoa? Kristitty on tehty Jumalan Armon kautta Kristuksessa. Näin tehden Jumala on meidän synnyttäjä ja olemme syntyneet Jumalasta.

    Jumala on tehnyt meidät eläviksi, meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, elimme ilman rakkautta ja olimme maailmassa kelvottomiksi käyneet.

    ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on TEHNYT meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut- ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef.2:1-9

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    “”Jumala on tehnyt meidät eläviksi, meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, elimme ilman rakkautta ja olimme maailmassa kelvottomiksi käyneet.””(Ismo Malinen)

    En tiedä mitä tuolla tarkoitat, siis kuinka tuon liität lapsikasteeseen eli minä ymmärrän tuon että ihminen on elänyt ilman rakkautta (Jumalaa) ja kuollut synteihinsä, siis tehnyt syntiä jonka seurauksena kuollut.

    Tuo pitää paikkaansa eli JOKAINEN ihminen elää ilman rakkautta ja tekee syntiä ja kuolee siihen ja käy kelvottomaksi, MUTTA kuinka ihmeessä tuosta tilasta voi enää KÄÄNTYÄ hakemaan siitä rakkaudettomasta tilasta jotain, kasteen armoa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka tuolla aiemmin totesit seuraavasti:

    “”Olisikohan ongelmasi Ari siinä, että Jumalasi , niin heikko, ettei Hän kykene pysäyttämään lähtijää, vaikuttamaan uskoa ja – vastaanottamista. Sinähän et usko siihenkään, että Hän kykenee antamaan uskon pienelle kastetulle lapselle. Miten voisit uskoa Jumalalaan, joka voi ja kykenee suurempiin, kuin meidän kykymme käsittää. Toistat samoja kysymyksiä, jotka kertovat uskosi vähäisyydestä.””

    Kysympä nyt sitten sinun uskostasi, siis ajatellaan sinua isänä eli jos pystyisit tietämään mikä on parasta lapsillesi ja sanoisit sen heille kuitenkaan pakottamatta heitä tekemään niin vaan odottaisit että he rakkaudesta ja kuuliaisuudesta tekisivät niin, eikö olisikin hienoa että he tekisivät sanojesi mukaan? Vieläpä jos pystyisit todella varjelemaan heidät pahalta ja voisit todella saada tapahtumaan sen mitä sanot heidän elämässään eli pystyisit pitämään lupauksesi, eikö olisikin mahtavaa, tekisitkö noin jos se olisi mahdollista, siis rakastavana isänä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.