Ei räppäystä lisävihkoon

TY-KH

Virsikirjan lisävihkotyö on loppusuoralla. Vaikka päätöksiä ei vielä ole tehty, se tiedetään, millaisia lauluja on työn kestäessä tuotu ehdolle. Sekä tehtävänannossa että ryhmän omissa linjauksissa on korostettu uuden ja tuoreen aineksen etsimistä, ja ehdokkaiden joukkoon onkin saatu monenlaisia lauluja. Jotkut puhuttelevat kansainvälistä seurakuntaa, toiset nousevat suomalaisen kristillisyyden kansanomaisilta juurilta. On juhlavaa, mahtipontista pauhua ja keveitä, tanssillisia melodioita. On pieniä yksinkertaisia laulusia ja vastapainona haastavia sanan ja sävelen kudelmia.

Koko musiikin kirjoa ei lisävihkossa sentään nähdä. Nykyajan suosituista musiikkityyleistä jää puuttumaan esimerkiksi rap, eikä sitä mikään taho tuonut edes ehdolle. Tyyli onkin eurooppalaisten perinteiden pohjalta nousevalle kirkkomusiikille vieras, sillä se on syntynyt Yhdysvalloissa vasta muutama vuosikymmen sitten ja se yhdistyy leimallisesti maalliseen populaarimusiikkiin, joskin soulin kautta sillä on etäinen yhteys myös gospeliin.

Lisävihkotyössä rap tuli kuitenkin mieleen lyriikan yhteydessä, kun jouduimme pohtimaan, muodostavatko säkeenloppuiset amen ja saamme kelvollisen riimin. Perinteisessä lyriikassa riimi hyväksytään täydelliseksi vain siinä tapauksessa, että sanojen loput ovat viimeisen nousutavun vokaalista lähtien identtiset, kuten pareissa soimaavoimaa tai näännynkäännyn. Sen sijaan rap-lyriikassa riittävät pelkät vokaalit, konsonanteista ei tarvitse välittää.

En missään tapauksessa kuulu rapin harrastajiin, mutta se kiinnostaa ilmiönä monesta syystä. Yksi niistä on tyylin käsittämätön vetovoima. Viime kesänä Olympiastadionilla esiintynyttä Cheekiä verrattiin mediassa uskonlahkon johtajaan, joka sai monituhatpäisen yleisönsä tekemään mitä ikinä halusi. Totta kai kaiken takana oli ammattitaitoinen markkinointikoneisto, mutta ei sekään mitä tahansa pysty myymään.

Internetistä satuin löytämään Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavan Eric Malmin kehittämän, raplysaattoriksi kutsutun algoritmin, jonka avulla voi mitata ja vertailla eri lyyrikkojen riimittelytaitoa. Syötin kokeeksi raplysaattoriin Mikael Agricolan runot, koska ne sattuivat olemaan valmiina koneellani, ja tulos oli, että Agricola oli riimittelijänä suunnilleen Elastisen luokkaa. Ei huono tulos, kun ottaa huomioon, että Agricola oli ensimmäinen nimeltä tunnettu henkilö, joka ylipäänsä yritti kirjoittaa riimillistä runoa suomeksi.

Wikipedian määritelmän mukaan rap-musiikille on ominaista loppusoinnullinen ja rytminen puhelaulu. Tehokeinoja ovat rytmi ja toistot. Puhelaulu, toisto ja loppusoinnut eivät ole vieraita asioita kirkkolauluissakaan, mutta rytmit ovat perinteisesti olleet toisenlaisia. Saattaisi tietysti olla, että rippileirin iltanuotiolla räppäys olisi juuri se tyyli, joka veisi sanoman parhaiten perille, mutta tätä ei päästä tai jouduta kokeilemaan ainakaan tulevan lisävihkon tuella. Joka tapauksessa on selvää, ettei virsien tärkein osa ole sanoitus tai sävelmä, vaan se sanoma, joka on niiden takana.

Kaisa Häkkinen

2 kommenttia

  • Juha Kajander sanoo:

    No, mihinkäs päädyitte siinä riimiasiassa?

    Entä runomitta? Vuoden 1986 virsikirjassa uhrattiin monessa tapauksessa runomitta, jotta päästäisiin eroon interjektiosta, elisiosta tai puhekielisestä pronominista, Tai vaikka kaikista kolmesta kerralla: “Ah, mit’ on tää elämä!” > “Millainen on elämä?”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riimiasiassa tyydyimme toistaiseksi lyyrikon toteamukseen, että hänen mielestään riimi on riittävän hyvä. Nähtäväksi jää, miten loppupeleissä käy.

    Runomitan osalta keskeisimpänä vaatimuksena on pidetty sitä, että sanojen normaali painotus sopii yhteen sävelmän kanssa. Keinotekoisia lyhentämis- tai pidentämistapoja, jollaisia vanhoissa virsikirjoissa ovat olleet esimerkiksi sanojen mielivaltainen katkaiseminen ja ylimääräisten, merkityksettömien johtimien lisääminen, ei ole käytetty, mutta runokielelle vanhastaan ominaista vaihtelua on sallittu silloin, kun se on sopinut tekstin tyyliin ja rytmiin. Runsaskätistä interjektioiden käyttöä on vältetty, mutta niitä ei ole täysin julistettu pannaan, sillä nekin ovat osa suomen kieltä ja normaalia kielenkäyttöä.

    Lisävihkotyössä olennainen ero verrattuna vuoden 1986 virsikirjan tekoon on ollut se, että nyt ei ole käsitelty lainkaan virsikirjassa ennestään olleita tekstejä, vaan uusia ehdotuksia. Osa teksteistä on kyllä ollut käytössä aiemmin toisaalla, ja näihin on voitu tehdä muokkausehdotuksia yhtä lailla kuin täysin uusiin teksteihin, mutta mitään ei ole tehty alkuperäiseltä tekijältä kysymättä.

    Kaisa Häkkinen

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Virsikirjan lisävihkotyöryhmä
    Virsikirjan lisävihkotyöryhmä

    Käytössä olevaan virsikirjaan valmistellaan parhaillaan lisävihkoa. Valmistelevan työryhmän on määrä saada työnsä päätökseen vuoden 2014 loppuun mennessä. Tämän jälkeen ehdotus menee kirkon hallintoelimien käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Aikaisintaan lisävihko on seurakuntien käytössä vuoden 2016 loppupuolella. Tätä blogia kirjoittavat työryhmän jäsenet: kirkkoherra Jaana Marjanen (Kuopio), puheenjohtaja; MuM, kanttori Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen (Vihti); professori Kaisa Häkkinen (Turku); kirkkomusiikin opiskelija Taru Hämäläinen (Helsinki); FM, kirjailija Anna-Mari Kaskinen (Lohja); säveltäjä Olli Kortekangas (Helsinki); nuorisotyönopettaja, lehtori Pekka Kosonen (Pieksämäki); MuM, muusikko Pekka Nyman (Kirkkonummi); professori Erkki Tuppurainen (Kuopio); MuM, KM, kanttori, Jenni Urponen (Nousiainen); pastori, TM Samuli Koivuranta, sihteeri. Vanhempiin blogikirjoituksiin voi tutustua osoitteessa http://uusivirsi.wordpress.com/