Ei suostuta kiusaamiseen!

Jos ollaan tarkkoja, kaikki ihmiset kiusaavat toisiansa aina joskus. Kiusaaminen on toimintaa, jossa jollekin kanssaihmiselle aiheutetaan pahaa mieltä, kipua, kärsimystä tai pahimmillaan kuolema. Kiusaamista on kertaluontoista tai pitkäkestoista, lievää ja vakavaa. Yhtäkaikki, kaikkinainen tahallinen kiusaaminen on ikävää ja väärää. Yksiselitteisesti.

Kaikki kiusaaminen ei ole tarkoitusperäistä kiusaamista, vaikka joku kokisikin niin. ”Ihan kiusallaan jätti hammastahnaklöntin lavuaariin”, vaikka kyseessä olisi ollut suurpiirteinen kämppäkaveri ”jätöksineen”. ”Ihan tahallaan tuli heti tuohon eteen ohituksen jälkeen, eikä jättänyt yhtään väliä”, vaikka kyseessä oli taasen ajattelemattomuudesta johtunut vääräoppinen ohitus.

Olen kuullut sanonnan, jonka mukaan kiusattu on aina oikeassa. En ihan suorilta pysty allekirjoittamaan väitettä, vaikka ”kiusatun” kokemus onkin aito tunne. Joskus kuitenkin meidän itse kenenkin kokemukset perustuvat enempi ja vähempi omiin olettamuksiin. Oletetaan jonkun asian tapahtuvan jonkun asian takia tai jostakin lähtökohdasta. Joskus peilaamme niitä omien tekemistemme kautta; jos itse tekisimme samalla tavalla jonkin asian, tekisimme sen tietystä syystä, vaikkapa tahallisesti ja ilkeydestä. Ja näin ajatellaan muidenkin sitten toimivan.

Tällä tavalla syntyy virhepäätelmiä, joilla saattaa olla joskus tosi ikäviäkin seuraamuksia. Pahimmillaan ”vääränlaiset” kiusaamiskokemukset ovat vainoharhaisuutta; kuvitellaan kaikkien ihmisten olevan aina itseä vastaan ja sitten tämän olettamuksen perusteella annetaan samalla mitalla takaisin, joka taas voi tulla ja tuleekin usein tällaisissa tapauksissa täytenä yllätyksenä oletetulle kiusaajalle. Joskus on käynyt niinkin, että liikenteessä vääräoppinen ohittaja on saanut kimppuunsa raivokkaan ohitettavansa, eikä tilanteesta ole päästy ilman vakavia seuraamuksia, vaikka huonosti toteutettu ohitus tapahtuikin epähuomiossa.

Joskus meistä itse kukin saattaa ilkeyksissään satuttaa toista jollakin tavalla ja sehän on kiusaamista. ”Toi kiusasi mua”, sanoo pieni lapsikin kun häntä satutetaan. Jos kiusaaminen pysyy kertaluontoisena, satunnaisena tai jostain ymmärrettävästä syystä tapahtuneena, se ei ole korjaamattomissa oleva vahinko jos se ei vain ole tekona paha, esimerkiksi vammauttava satuttaminen tai pahimmillaan jopa tappo. Kun kiusaaminen on jatkuvaa, tahallista ja pitkäkestoista, vaikka se olisi lievääkin, sen jäljet voivat olla tosi pahat niin kiusatulle kuin kiusaajalle, joka voi saada toiminnastaan tuomion.

Ihminen menee harvoin rökittämään vahvempaansa. Systemaattinen kiusaaja iskee kyntensä pelkääjiin ja alistujiin ja hänen tukijoitansa ovat mielistelijät ja hännystelijät, jotka estävät itseensä kohdistuvan kiusaamisen olemalla kiusaajan puolella. Jos kiusaajalla loppuvat ”eväät”, alistujat ja hännystelijät, hän lopettaa kiusaamisensa, mutta kiusaa taas kun evästä löytyy. Joskus kiusaaja saadaan järkiinsä ja hän lopettaa kiusaamisensa, mutta läheskään aina näin ei käy. ”Patologiset” kiusaajat eivät tunne syyllisyyttä; syy on aina muissa, ärsyttäjissä ja väärin toimijoissa.

Myös ne ovat osallisia kiusaamiseen, jotka eivät puutu kiusaamiseen, eivät yritäkään lopettaa sitä vaikka havaitsevat sen hyvin, vaan katsovat toisaalle ja antavat kiusaajan tai kiusaajien harrastaa mielipuuhaansa. Tällaisilla kiusaajilla on toivoa ”paranemisesta”, he kun kokevat syyllisyyttä, mutta eivät vain rohkene nähdä minkä näkevät ja asettua kiusaajaa vastaan puolustamalla kiusattua.

Mutta se on varmaa, ettei kiusaaminen lopu koskaan alla auringon, minä en ainakaan siihen usko. Jossakin vaiheessa joskus meistä jokainen kohtaa kiusaajan, joko kohteena tai sivullisena ja tällöin tulee osata toimia.

Kiusaajia vastaan on hyvä valmistautua, niin omasta, kuin lasten ja ystävienkin puolesta. Ihmisille on hyvä antaa työkalut kiusaamista vastaan, joista hyvä ja itseä kunnioittava itsetunto on numero yksi. Itsensä ja läheistensä puolustaminen selkokielisin sanoin, on numero kaksi: ”EI, MENE POIS, LOPETA, ÄLÄ PUUTU ASIOIHINI, EI KUULU SULLE, PIDÄ HUOLI OMISTA ASIOISTASI”, pysähdyttää usein kiusaajan, kunhan sanojen takana seistään tarpeeksi tomakasti. Joskus on hyvä harjoitella vastustamista ”kuivaharjoittelulla” vaikka peilin ääressä.

Usein kuulee neuvottavan, että kiusaamista ei saa vastustaa kiusaamalla takaisin, lyömistä ei saa vastustaa lyömällä takaisin, ei ”silmä silmästä” toiminnalla, vaan jollakin muulla tavalla. Kuitenkin se henkilö, joka näin tekee, ei ole niin helposti kiusattavissa. Kun oma pienokaiseni puri kavereitaan, hänen uhrejaan olivat ne, jotka eivät pistäneet hanttiin.

Sama lapsemme joutui rökitetyksi ekaluokalla koulumatkallaan ja kehotimme häntä rökittämään seuraavalla kerralla takaisin. Kun hän toimi joidenkin mielestä kyseenalaisten neuvojemme mukaisesti, hän sai olla rauhassa rökityksiltä. Tavallaan se oli enempikin puolustautumista kuin takaisin kiusaamista. Kaikki eivät tällaista hyväksy, mutta oman kokemukseni mukaan se toimii; kiusaaminen loppuu. Harvoin sanallinen vastustaminen, vaikka se toivottavampaa olisikin kuin fyysinen vastustaminen, on niin voimallista, että se estää nyrkiniskut.

Jos puhutaan mielipiteiden vaihdosta, joka äityy sanasodan kautta lopulta molemminpuoliseksi nyrkkitappeluksi, kyseessä ei ole kiusaamisasia ja tällaiselle toiminnalle ei ole koskaan mitään perusteluita, niin kuin ei koskaan tappeluille. Aina tulisi pyrkiä selvittämään välit rauhanomaisesti, ainakin jos halutaan saavuttaa hyvä lopputulos asialle.

Vaikka kiusaaja valitseekin uhrinsa tiettyjen heikkouksien ja piirteiden perusteella, uhria ei saa koskaan syyllistää, vaikka häntä kannattaa ehdottomasti vahvistaa kohtaamaan kiusaajansa. Alistujaa pitää opettaa olemaan alistumatta, pelkääjää olemaan pelkäämättä. Pitää myös opettaa kiusaajan lähipiiriä olemaan tukematta kiusaajaa hänen toiminnassaan. Näin toimimalla, ainakin vähennämme kiusaamista alla auringon, joskaan emme saa sitä kokonaan loppumaan - valitettavasti!

Jotkut kiusaajat lopettavat lupaavan uransa ihan alkumetreillä ympäristön puuttuessa päättäväisesti heidän toimintaansa. Toiset kiusaajat taas tarvitsevat vähän enempi ihmisiä ja tukitoimia, jopa rangaistuksia väärän toimintansa loppumiseen. Osa kiusaajista ei lopeta kiusaamistaan koskaan.

Yhteen kiusaajatyyppiin kuuluvat kiusaajat ovat itsevarmoja, vahvoja ja suosittuja ja heillä on usein pelleilijän rooli porukassa. Ei ole mitenkään harvinaista, että he pelleilevät juuri alistuvien ja ”reppanoiden” kustannuksella, saaden näin lisättyä suosiotaan ”fanilaumansa” keskuudessa. Sitä voi sitten jokainen tykönään miettiä, onko sellainen vahvuutta ja rohkeutta, jos heikomman kustannuksella kasvattaa egoaan ja suosiotaan. Eiköhän kaikkein suurinta vahvuutta ja rohkeutta ole kiusaajaa ja hänen toimintaansa vastaan nouseminen…?

Juuri kiusaajan ulospäin uhkuva itsevarmuus saa ihan reippaankin ihmisen ajattelemaan, että kiusaajan toiminta on jollakin tapaa oikeutettua, hän on oikeassa mielipiteissään ja hänellä on oikeus sanoa ne ääneensä kenelle tahansa. Tavallaan juuri se itsevarmuus saa muut epäilemään lähinnä omia ajatuksiaan ja mielipiteitään ja kutistumaan kiusaajan rinnalla. Kiusaajalla on valta.

Miksi suostumme sietämään kiusaamista, sehän on perin ikävää? Se pilaa pitkälti myös muiden kuin uhrien elämää. Siksikö, kun kiusaajan reaktiota pitää pelätä, jos häntä ei myötäillä, vaan aletaan vastustaa? Voiko osasyynä olla myös myönteinen ja armollinen ajattelumallimme? Annetaan aina ja aina vaan uusi mahdollisuus kiusaajalle ja toivotaan, että hän lopettaa. Hänellä on kenties traumoja lapsuudessaan ja hänkin tarvitsee hyväksyntää. Teemmekö sitten vasta jotakin, kun jotain todella vakavaa tapahtuu? Siihen asti kiusaaja saa pilata muiden elämää mennen, tullen ja palatessa, kenties vuosia, vuosikymmeniä. Vai pahin vaihtoehto; koetaanko kiusaaminen oikeutetuksi jostakin syystä?

Vaarallinen risteys saa muutamasta kuolonkolarista mitalin tienposkeen: STOP. Ensin vaaditaan muutama kunnon uhri, ennen kuin toimitaan. Näin kertoi joskus autokoulunopettajani. Tiedä onko sillä saralla nykyään viisastuttu, että osataan ajoissa ennakoida tulevat tapahtumat, toivottavasti.

Missä on kiusaamisen raja, jolloin toimitaan tulevaa tragediaa ennaltaehkäisevästi, eikä enää tunneta armoa ja anneta aikaa kiusaajalle parantaa tapojaan? STOP-merkki on silloin jo myöhässä, kun ensimmäinen kuolonkolari on tapahtunut sen puuttumisesta johtuen. Kiusaamisen lopettaminen on silloin myöhäistä, kun se on aiheuttanut uhreihin pysyviä vaurioita. Miksi kestämme tällaista yhteiskunnassamme?

Jos läheisesi kiusaa sinua tai näet jossakin kiusattavan jotakuta, älä pelkää suututtaa kiusaajaa puuttumalla tilanteeseen, sillä silloin vahvistat hänen valta-asemaansa. Jos hän nostaa asiasta älämölön, niin kyllä maailmaan älämölöä mahtuu; siinäpähän mölisköön!

Satuin kerran pihalle tilanteeseen, jossa pieni tyttö ajoi kepin kanssa kahta itseään paljon suurempaa tyttöä takaa. Kun kyselin syytä moiseen, isot tytöt kertoivat pikkutytön kiusaavan heitä koko ajan, lyövän ja hakkaavan kepillä. Kun kysyin, että miksi he suostuvat hommaan eivätkä ota tytöltä keppiä pois, he vastasivat, etteivät pysty, koska silloin tyttö alkaisi itkemään ja kertoisi äidilleen. Sanoin, että antaa huutaa niin paljon kuin ääntä lähtee, te olette isoja ja pystytte ottamaan kepin pois ja jos kertoo äidilleen, niin selitätte asian hänelle. Minusta tilanne oli ihan uskomaton; pieni tyttö oli niin itsevarma alistaja, ettei pari päätä pidemmät tytöt yhdessä kyenneet häntä vastustamaan. Näitä löytyy, niin lapsissa kuin aikuisissakin. Me emme vaan saa suostua, että joku saa pilata toisen elämän kiusaamalla.

Kirjoittaja

Vuokko Ilola
Vuokko Ilola

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit