Eikö elämää saa rakastaa?

Nuoruudessani suosittu iskelmä oli ”Rakastan sinua elämä”, erityisesti Georg Otsin laulamana. Mieleeni on painunut, kuinka eräs sukulaiseni halusi kuulla tuon laulun kuolinvuoteellaan. Elämästä luopuminen oli hänelle vaikea asia, vaikka ikää oli karttunut jo varsin paljon.

Elämähän on mitä myönteisin asia. Sitä sanotaan myös Jumalan lahjaksi. Laskiaissunnuntain evankeliumissa Jeesus kuitenkin sanoo: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Eikö elämäänsä saa rakastaa?

Luukkaan mukaan Jeesus sanoi saman asian hieman toisin: ”Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.” Jeesus oli näin sanoessaan n. 30-vuotias, mies parhaassa iässä, miltei vasta aikuiselämänsä alussa. Tuossa iässä rakkaus elämään ja tahto siinä onnistumiseen on useimmilla vielä vahvaa. Mutta tämä, minkä hän sanoo ympärillään olleille ihmisille, hän sanoo myös – ehkä ennen kaikkea - itselleen. Oli kysymys myös hänen omasta elämästään: haluaako hän pelastaa sen vai suostuuko kadottamaan.

Jeesuksen sisällä riehui tuossa hetkessä kamppailu: luonnollinen elämänhalu taisteli vaikeaa kutsumusta vastaan. Hän oli jo tietoinen siitä, minkälaiseen tehtävään Jumala häntä kutsui. Tätä sisäistä taistelua kuvastavat hänen sanansa: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä.”

Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: valita oman mielen mukainen elämä tässä maailmassa tai siitä luopuminen Isän antaman tehtävän täyttämiseksi. Tehtävä oli äärimmäisen vaikea, mutta siihen suostumisen seuraus olisi ikuinen elämä. Kyse ei siis ollut elämänkielteisyydestä vaan paljon syvemmässä merkityksessä elämänmyönteisyydestä. Hän huudahtikin heti perään: ”EI! Juuri siihen on elämäni tähdännyt.”

Paavali kirjoittaa: ”Tarjona olevan ilon sijasta hän kärsi ristin, häpeästä välittämättä.” Jeesus suostui menettämään tämän ajallisen elämän ilot, menestymisen ja ihmisten arvostuksen saadakseen monin verroin enemmän: ikuisen elämän. Eikä hän tehnyt sitä vain itsensä vuoksi. Vaakakupissa oli paljon enemmän: hänen valinnastaan olisi kaikkien maailman ihmisten mahdollista päästä osallisiksi.

Kun Jeesus kutsuu meitä seuraajikseen, hän ei houkuttele ajallisella onnella, menestyksellä eikä kunnialla, ”Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja.” Hän tekee tiettäväksi, että seuraajan kohtalo voi olla samankaltainen kuin mestarin.

Stefanos oli yksi seitsemästä diakoniksi valitusta. Hän oli suorapuheinen Jeesuksen todistaja, niinpä suuri neuvosto kivitti hänet hengiltä, ensimmäisenä kristillisenä marttyyrinä. Hän pani alttiiksi elämänsä. Muutkin Jeesuksen oppilaat luopuivat rikkauksien kartuttamisesta, arvostetusta asemasta, paljolti varmaan myös normaalista perhe-elämästä, vaikka monet heistä olivatkin naimisissa. Näitähän pidetään hyvään elämään kuuluvina asioina. Ja useimmat heistäkin lopulta kärsivät marttyyrikuoleman.

Olen juuri liittynyt Open Doors-nimisen järjestön jäseneksi. Se tukee uskonsa tähden vainottuja ja lähettää viikoittain postia, joka kertoo nimenomaan elämänsä alttiiksi panemisesta. On kulttuureja, joissa ei hyväksytä kristittyjä. Kuitenkin Jumalan Sana tavoittaa ihmisiä sielläkin, ja monet valitsevat uskon Jeesukseen, vaikka tietävät, että se voi merkitä heille tämän elämän menettämistä. Ja usein merkitseekin. Kristittyjä kuulemma surmataan omana aikanamme enemmän kuin menneinä aikoina yhteensä.

Me elämme maassa, jossa ainakin vielä on uskonnonvapaus, eikä ketään surmata siksi, että tunnustaa uskovansa Jeesukseen. Miten meidän tulisi laittaa elämämme alttiiksi, jotta saisimme ikuisen elämän?

Kerran Jeesuksen luo tuli rikas nuori mies, joka kysyi juuri tätä asiaa: miten saisin ikuisen elämän? Kaikkia käskyjä hän oli noudattanut, mitä vielä puuttui? Jeesus vastasi: ”Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja anna köyhille. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies kääntyi pettyneenä pois.

Jeesus selitti myöhemmin: ”Kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt tässä maailmanajassa… ja tulevassa ajassa iankaikkisen elämän.” Elämänsä alttiiksi laittaminen on sitä, että antaa Jumalan käsiin kaiken, mitä omistaa. Häneltähän se on saatukin. Hänelle tulisi luovuttaa kaiken hallintavalta omassa elämässään: terveyden, omaisuuden, kykyjen, jopa läheisten ihmistenkin.

Eräs toinen nuori mies valmistui kurssinsa priimuksena. Hän eteni hyvin urallaan, avioitui, sai lapsia, osti talon. Talo osoittautui hometaloksi. Sitten tuli trombi ja kaatoi ison puun miehen selän päälle. Meni terveys ja työ. Tuli avioerokin – ja toinen hometalo. Ei taistelutta ja kapinoimatta, mutta lopulta kuitenkin hän suostui luopumaan omista haaveista ja antamaan elämänsä ohjat Jumalalle, vaikka se merkitsi monien asioiden menettämistä. Hän koki saavansa enemmän ja parempaa kuin se, minkä menetti. Hän ei katkeroitunut manetyksistään vaan toimii tällä hetkellä evankeliumin julistajana.

Ei meitä kaikkia kutsuta marttyyreiksi tai evankeliumin julistajiksikaan. Mutta kaikilla meillä on elämän varrella useita valintatilanteita. Niissä meillä on mahdollisuus luopua omista mielihaluista ja suostua Jumalan kutsuun, mitä se sitten itsekullekin merkinneekin.

Kun köyhä leski laittoi uhriarkkuun viimeiset roponsa, hän laittoi alttiiksi koko elämisensä. Kun Sakkeus antoi puolet omaisuudestaan köyhille ja maksoi nelinkertaisesti niille, joilta oli liikaa kiskonut, hän pelasti elämänsä. Kun pieni poika antoi Jeesukselle vähäiset eväänsä, hän mahdollisesti palasi kotiinsa moninkertaisen leipä- ja kalakorin kanssa. He tallettivat Taivaan pankkiin.

Nuori nainen sairastui vakavaan elinikäiseen sairauteen. Hän ei jäänyt pyörimään katkeruuteen ja kapinaan, vaan totesi: ”Minulla on varaa menettää nämä 70 vuotta.” Jos vaadimme Jumalalta onnea ja menestystä, ja haluamme elää omien mieltymystemme mukaan, voimme kyllä voittaa nämä 70 vuotta. Mutta miksi tyytyä vain näihin, jos voi saada ikuisen elämän?

Mutta eiköhän meitä elämänsä rakastajia ja tallettajia ole kosolti enemmän kuin alttiiksi laittaneita? Paljon sellaista, mitä on havitellut, on jäänyt saamatta. Ja paljon siitä, mitä on halunnut tallettaa itselleen, on valunut sormien lomasta kuin vesi. Eikö Jeesuksen asettama tavoite ole äärimmäisen vaativaa lakia, johon ihminen ei pysty, vaikka tahtoisikin?

Ymmärrän hyvin Jeesuksen oppilaita, kun he rikkaan nuorukaisen poistuttua kysyivät: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus vastasikin: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Jeesukselle se oli mahdollista. Siksi ja vain siksi me tämänkin tavoitteen edessä epäonnistuneet kuitenkin voimme sanoa kuin Paavali: ”Ehkä minäkin saan nousta kuolleista.” (Fil. 3:11)

35 kommenttia

  • Sami Paajanen sanoo:

    Seppo, tuo Jeesuksen sana on synonyymi monille muille sanoille joita Raamatusta löytyy paljonkin. Kuolemisesta. Buddalaisuudessa kuoleminen on toisen tyyppistä kuin kristinuskossa. buddalaiset eivät tiedä mitään siitä todellisuuden tasosta, olemistodellisuudesta missä kristitty elää ja mitä hän kokee. Mitä on kristillinen kuoleminen ja Jumalan uudeksi luova armon todellisuus. Buddalaisilla on ehkä kova yritys, mutta se ei riitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tässä ei nyt Sami ollut kyse kuolemisesta van elämisestä. Esim. ‘yystyyn kuolleet puut’ tarkoittivat eläviä henkisesti kuolleita eli ajatuskaavoihinsa kangistuneita jäykkiä ihmisiä. Buddhalaisuuden vaikutus Raamattuun on ollut paljon paljon suurempi kuin vain ns. seurakuntateologisella tasola operoivat uskovat tietävät.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Seppo, nimenomaan elämisestä. Eläminen alkaa kuolemisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Agape” on ehken vaikein käsite meille ihmisille. Kuinka ihminen voisi olla täydellinen kuten Jumala, joka antaa itsestään kaiken pyyteettömästi?

    Joku puhuu sydämen asenteesta, kun keskustelu kääntyy ”rakkaus” termin syvempään analyysiin.

    Miten saada pyyteetön sydämen asenne, jotta saavutettaisiin kelvollisuus Jumalan edessä?

    Raamatusta löytyy käsite, joka jokaisen Kristityn olisi sisäistettävä. Se kuuluu yksinkertaisesti: ”Kristuksen kautta”. Juuri tuo ”kautta” sana avaa Jumalan Armon teologian ja Taivaallisen Valtakunnan, jota ei voi käsin koskettaa.

    On myös hyvä pohtia, mitä Paavali tarkoittaa: ” Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen KAUTTANSA julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee HÄNESSÄ vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.”

    Rakkaus on myös täydellistä vapautta pakosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Ismo malinen toteat hyvin:””Rakkaus on myös täydellistä vapautta pakosta””

      Siis rakkaus ei voi olla lakia eli kun Jeesus puhuu Jumalan rakastamisesta ja lähimmäisen rakastamisesta niin se ei voi olla lakia eli pakkoa, MOT.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ismolle Agapesta: Buddhalainen keisari Asoka hallitsi Intian Mayryaa 36 vuotta 234-198 Ekr. Hän oli eräs Intian kuuluisimmista ja rakastetuimmista hallitsijoista ja hänen loistonsa oli suuri, hänen palatsissaan sanotaan palvelleen 64000 pappia ja hän olisi pystyttänyt 84000 patsasta Buddhalle valtakunnassaan, joka ulottui Afganista Ceylonille. Tiedot Asokasta ovat tallentuneet Kabur-di-Kiristä Afganista löydettyihin kallio- ja pylväskaiverruksiin, joissa oleva teksti on yllättävästi luettavissa ‘heprealaisittain’ oikealta vasemmalle. Tekstin avasi James Princip. Asoka esiintyy kirjoituksissa nimellä Piyadasi ”Jumalan rakastama.” Aivan erikoista on, että tekstissä mainitaan myös Syyrian kuningas Antiochus Suuri, Ptolemaios ja Aleksanteri. Antiochuksen poika A. Epifanes nostatti juutalaisten joukossa ns. maccabealaiskapinan, joka vapautti Israelin noin 80 vuotta kestäneeseen itsenäisyyteen. Myöhemmät maccabealaiset kuninkaat maallistuivat ja todennäköisesti aikaansaivat essealaisten vetäytymisen erämaahan. Essealaisten vaikutus Jeesuksen vuorisaarnan agabe-rakkaus ihanteisiin on ollut suuri ja koska keisari Asokan lähetyssaarnaajat olivat toimineet myös Palestiinassa, ja agabe-rakkaus tunnettiin nimenomaan buddhalaisuudessa, on todennäköistä, että agabe-idea on siirtynyt heprealaisiin teksteihin nimenomaan Intiasta, joissa useimmiten intohimoista rakkautta tarkoittava sana ahabah, josta myöhemmin kreikkalainen muoto agabe, esiintyy henkistä pyyteetöntä rakkautta tarkoittavassa merkityksessä vain muutaman kerran ja silloinkin lähes aina vasta Baabelin vankeuden aikaisissa tai jälkeisissä teksteissä. Essealaisten kautta käsite näyttää siirtyneen Jeesuksen opetuksiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anita Ojala
    Anita Ojala

    Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja, free lancer -kuvittaja, -kirjailija ja -toimittaja. Minulta on julkaistu 4 kirjaa: mm. Valopilkkuja: viriketekstejä lasten ja nuorten hartaushetkiin (soveltuu myös aikuisten hartauskirjaksi).

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit