Elääkö piispa vaarallisesti?

On oikeastaan epämielyttävää kirjoittaa julkisuuden henkilöstä joka ilmiselvästi elää vaarallisesti virassaan. Sellainen kirjoittaja joutuu helposti leimatuksi pahantahtoiseksi ja kateelliseksi vainoojaksi. Sitäpaitsi , minulla ei tavallisesti ole vaikeuksia hyväksyä sitä ,että myös joku julkis tekee jonkun kerran ohilyöntejä kunhan vain oppii erehdyksistään ja parantaa tapansa.

Yksi ruotsalaisen politiikan voimahamoja oli ministeri ja puoluejohtaja Mona Sahlin. Hänelle tuli vakavia vaikeuksia siitä ,että hän oli ostanut ministeriaikanaan Tobleron-suklaata virkaluottokortillaan. Kun asiaa alettiin tutkimaan ,niin paljastui pitkärivi , summina pieniä, mutta lukumääräisesti monia, tuollaisia ostoksia ja vastaavaa. Samalla todettiin että hänellä oli omasta sivutoimisesta yhtiöstään maksamattomia verovelkoja kruunuvoudille. Hän joutui muutamaksi vuodeksi jäähylle. Myöhemmin saman tyyppiset asiat toistuivat, mutta nyt paljon vakavampina. Lopulta hänestä tuli ei-toivottu henkilö ja hän hävisi yhteiskunnan varjoihin. Raamatullisesti hän oli saanut teoistaan sielulleen vahingon. Hänen kohdallaan oli kyse jonkinlaisesta ylimielisestä asenteesta byrokraattisia pikkumaisuuksia niin kuin veronmaksua ja luottokortin käytön raportoimista kohtaan. Kyseessä ei ollut minkäänlainen rikollinen toiminta vaan yleinen elämänasenne.

Nyt eräs suomalaisista piispoista on kolmannen kerran todettu elävän samaan tyyliin kun Mona Sahlin. Ensin suuren seurakunnan kirkkoherrana, samalla pitäen sivutointa ja nyt piispana. Kaikissa noissa toimissa ja monen vuoden mittaan sama leväperäisyys julkisten varojen suhteen . Kyse ei siis ole jostakin yksityisestä taksimaksusta tai ravintolalaskusta, vaan systeemiksi tulleesta elämäntavasta. Jonkun huolimattomuuden voi katsoa sormien läpi ,mutta miten suhtautua tuollaiseen elämäntyyliin?

Lahjakas mies ,joka varmasti hoitaa virkansa hyvin ja osaa olla suosittu.Mitä minä pelkään on se , että lopulta hän ei enään huomaa niitä rajoja joita ei edes piispa saa ylittää ja tulee tuhoamaan elämänsä ja loukkaamaan monen muun elämää ,niiden jotka ovat uskoneet häneen .

Vielä on aikaa parannuksen tekoon mutta tällainen ei saa enään toistua.

237 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Antti Hämäläinen kun kumarrat kaikille niin eikö pyllistä samalla kaikille kun kietä ympyrää kumartaessaan?

    Mitä sanot jos olisit elänyt esim lutterin aikaan, et varmaankaan olisi kaikkea tois uskoisia hyväksynyt vaan olisitko yhtynyt lutherin vainoihin joita hän hyväksyi “Raamatun mukaisina”, oliko luther oikea Raamatun opettaja? Erotatko siis hyvän pahasta vai seuraatko isiltä perittyä uskonnollisuuta jonka hedelmänä on mm sisällissota jossa ns “kristityt” (kastetut luterilaiset) tappoivat toisiaan?

    Olet korottanut itsesi Raamatun opettajaksi, vastaa nyt kuinka asiat ovat?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Ari Pasanen , käyt aiheettomasti yhden kommentaattorin kimppuun ja vielä alatyyliä käyttäen. Antti Hämäläinen on kertonut omasta työstään aivan asiallisesti . Kerro sinä omastasi ja mielellään yhtä asiallisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Kotimaa julkaisi pienellä ajalla viidennen piispa vastaisen Johanna jutun pienellä ajalla. Kotimaan omistajat voisivat ohjeistaa toimitusta ja myydä Meri Toivasen iltalehteen tai johonkin juorulehteen toimittajaksi. Johanna juttujen oikea julkaisupaikka olisi Kemijoen hiippakunnan lehti. Nykyinen toimituksen linja on ilmeisen piispa vastainen.

    Ilmoita asiaton kommentti