Elämää 5 vuosikymmentä :)

50 vuotta sitten synnyin tähän mualimahan. Isäni oli luvannut jo avioliiton alussa äidilleni kultakellon 10. lapsen – eli minun -  syntymän kunniaksi, tuo kello on minulla vieläkin tallella J Synnyin siis ”kultakello suussani”, vaikka elämä itsessään ei ole aina siltä kyllä tuntunut.

 

Minulla on pääkopassani sellainen ”ajatuskartta”, vähän niin kuin aikajana olemassaan, jonka avulla jäsentelen mielessäni elämäni ajankulkua ja jonkinmoisia käännekohtia. Minun aikajanani on hieman sokkeloinen, vähän samalla tapaa kuin mielessäni oleva lukusuorakin. Psykologit voivat tästä päätellä jotain tosi keskeistä minusta, tai sitten ei. Mutta joka tapauksessa, aiemmista keskusteluistani eri ihmisten kanssa näistä asioista tiedän, että ihmisten mielessä olevat lukusuorat ja aikajanat ovat erilaisia. Joillakin ne ovat vasemmalta oikealle meneviä äärettömiä suoria.

 

Voisin analysoida tosi seikkaperäisestikin elämäni aikajanaa, eri vaiheita, käänne- ja kohokohtia, onnenkantamoisia ja surunpaikkoja, mutta en nyt ihan siihen lähde. Sen sijaan tarkastelen taakse jäänyttä elämääni karkeasti jaoteltuna kahdessa osassa. Jos olet seurannut kirjoituksiani jo pidemmänkin aikaa, saatat arvata mitä on tulossa.

 

40 vuotta elämästäni minua määräsi hirmu pitkälle vanhoillislestadiolainen uskonyhteisö. Se kertoi, mitä minun tulee uskovaisena ihmisenä haluta tehdä ja mitä ei, miltä minun tulee näyttää ulospäin ja miltä ei. Ihan kaikessa en suostunut valmiiseen muottiin, armeijan ylijäämävarastosta hankkimani vaatteet, miesten flanellipaidat, pappojen olkaimet eivät ihan kaikkia uskonsisariani ja –veljiäni miellyttäneet, mutta uskovaisuuttani ne eivät vielä uhanneet. Sellainen pien kapinahenki siis sallittiin, se hyvä J Nyt jälkeenpäin kun mietin silloista ulkonaista olemustani, niin tavallaan se oli sitä ylivastustamista naiseutta ja laittautumista kohtaan, joka oli aika lailla kiellettyä vl-liikkeessä. Varman päälle epänaisellisuutta.

 

Ok, mutta pointtini on nyt sellainen tällä kertaa kun olen täällä yksikseni pitänyt psykologian oppitunteja, että omaamani uskonto esti minua tutustumasta itseeni, se esti minua löytämästä itseäni, se esti minua tulemasta omaksi itsekseni, se esti minua aikuistumasta. Vielä viisi tai kuusi vuotta sitten ajattelin, ettei minusta tule koskaan aikuista.

 

Nyt on hei tullut! Tunnen oikeasti olevani aikuinen ihminen muiden aikuisten rinnalla. En olisi koskaan uskonut pääseväni tähän pisteeseen! Minun ei tarvitse enää katsella muita aikuisia ihmisiä lapsen tasolta. Voin esittää mielipiteitäni ihan varteenotettavina ajatuksina ja minun ei tarvitse ihan kaikkea hyväksyä ja niellä, mitä minulle sanotaan tai miten minua kohdellaan. Tämä on hei teille suurimmalle osalle ihmisiä ihan tavallista kauraa, mutta ei minulle, jonka minuuden uskonyhteisö riisti omilla säännöillään ja kontrollillaan!

 

Myös Sinä vl-liikkeen ihminen saatat ihmetellä ”höpinöitäni”. Olet ehkä pystynyt kasvamaan liikkeessä omaksi itseksesi paremmin kuin minä, koska et ole ehkä ottanut liikkeen opetuksia niin tosissasi. Sinun on siis turha mennä Suomi24:lle taas haukkumaan minua ääliömäisten ajatusteni kanssa, jos et ole itse ottanut liikkeen opetuksia kovin tosissasi tai jos et ole esimerkiksi kokenut hoitokokouksia. Tai saathan Sinä haukkua paremman tekemisen puutteessasi. Mitäpä tuosta; ei haukku haavaa tee!

 

Eli olen 40 vuotta elämästäni imenyt itseeni tiettyä opetusta oikeasta elämästä ja tavoista kuuntelematta omaa itseäni ja sydäntäni. Olen toiminut lähes kuin valmiiksi ohjelmoitu robotti ilman omia aivoja yhteisön aivoituksen kautta, olen myös kasvattanut lapsenikin sillä tavalla; minkä neuvon yhteisö antaa tähän ja tuohon tilanteeseen…? Vanhemmuutenikin on ollut hukassa minuuteni lisäksi. Koko mummo niin hukassa kuin vain olla ja saattaa! Omassa turvallisessa mustikkametsässään. Voe tokkiisa!

 

Nyt sitten viimeiset kymmenen vuotta olen tehnyt kipeää matkaa itseeni; kuka minä olen ja mitä minä haluan? Matka on ollut luopumista. Tästä ja tuosta, tästä ja tuosta. Tuokin joutaa nurkkaan häpeämään muiden höpsöjuttujen kanssa! Kahleista vapautumista hei! Miksi ihmeessä annoin niin kauan yhteisön kahlita itseäni osaltaan ihan naurettavillakin asioilla? Sitä sopii kysyä tässä vaiheessa prosessiani. Joo, arvasin; Sinä ystäväisen ajattelit että lähdin uskovaisten joukosta sielunvihollisen talutusnuoraan, eikö? Taisin arvata oikein. Joo, ei se mitään, minäkin olen joskus ajatellut niin. Et voi oikeastaan muuta ajatellakaan.

 

Mutta siis joo. Ihminen, jolla ei ole mahdollisuutta elää omaa elämäänsä, kuunnella itseänsä ja sydäntänsä, huolehtia omista tarpeistaan ja elää vain muiden ohjeista ja muille ihmisille, potee helpolla läheisriippuvaisuutta. Itselläni on hälyttävän paljon piirteitä tuosta ”taudista”. Nyt sitten kympinarvoinen kysymys aivoeksperteille: Voiko ihminen sairastua läheisriippuvaisuuteen suhteessa uskonyhteisöön? Yhteisö määrää ja määrittelee sinut ja et voi kuunnella itseäsi ja tarpeitasi, elät lähinnä yhteisöä varten. Sinun tuntemuksillasi ei ole niinkään väliä, kunhan vain noudatat yhteisön sääntöjä, olet yhteisön talkoolainen ja jäsenmäärän kartuttaja. Jos väsyt hommassa, niin se on sen arvoista. Elämää ei ole luvattukaan helpoksi, taivaassa iloitaan ja riemuitaan, siellä ei ole ahdistusta, tuskaa eikä hikeä.

 

Siinä asiassa en ole olemukseltani muuttunut oikeastaan yhtään sitten lapsuuden, että kannan Tuure Kilpeläisen laulunsanoin ”repussani erakonauraa”. En ole luonteeltani ollenkaan porukka- ja yhteisöihminen. Olen aina jotenkin voinut jollakin tapaa huonosti isoissa porukoissa, massatapahtumissa ja myös tilanteissa, joissa olen huomion keskipisteenä. Siksi en myöskään halunnut juhlia 5-kypäsiäni isolla porukalla, vaan aina vain yhä rakkaammaksi tulleen aviopuolisoni kanssa Helsingissä ”heistellen”.

 

No nyt sitten annat rakas Ystäväiseni kultaisen ja hyvän neuvon minulle, että oikeasti luovun menneisyyteni haamuista niin totaalisesti, ettei minun tarvitse enää kirjoitella niistä yhtikäs mitään (lähinnä siksi kun Sinä et kestä sitä!). Helpompi nakkimakkara sanoa niin kuin toteuttaa se. Mieti itse syvällä sydämessäsi; kun olet saanut kuunnella jatkuvasti yhdenlaista opetusta elämässäsi 40-vuotiaaksi asti, niin ei niistä kaikista ihan tahdonvoimalla ja vähässä ajassa irti pääse, ei takuulla! Mutta voin sanoa, että kun on kymmenen vuotta ahkerasti työstänyt asiaa, niin aika pitkällä ollaan matkalla omaan itseen. Toivottavasti 40-vuotisen kerän purkamiseen ei mene niin pitkä aika kuin sen kerimiseen.

 

Päätän kovasti poukkoilevan kirjoitukseni Tuure Kilpeläisen ja minunkin tuntemuksiini:

”Mä herään eloon, eloon, eloon,

eloon, eloon, iloon elämään.

Eloon, eloon, eloon

ja kyllä kestää kiittää…”

 

https://www.youtube.com/watch?v=_myBektvtnM

 

40 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Onhan se Vuokolle eräänlainen merkkipaalu elämän tiellä, tämä syntymäpäivä-juhla. Ymmärrän, että ympärillä on iso perhe, ja varmaan se tuo lämpöä ja rakkautta tähän muuten niin tylyyn maailmaan. Toiset meistä vaeltavat yksin, jotkut heistäkin ikäänluin vapaaehtoisesti.

    Laestadiuksen saarnoista jokainen tietysti tuntee oman kutinan korvissaan… :-) Hyvin kaunista symboliikkaa on juuri varhaisissa. Tuo Hulluinhuonelainen. Enhän sille nimelle mitään voi, mutta olisi se hassua, jos joku evankelinen pistäisi bloginsa nimeksi “Sidottu Ratkaisuvalta” tai “Kristityn Vapaudesta”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit