Elämää avaruudessa

Nasa tiedottaa;

”Saturnusta ja sen kiertolaisia tutkiva Cassini-luotain on havainnut vetymolekyylejä vesisuihkuissa, joita nousee Enceladuksen jäisen pinnan yltä kohti avaruutta. Tämä saattaa Nasan mukaan olla merkki siitä, että Enceladuksen jäisen pinnan alla sijaitsevassa valtameressä voi muodostua metaania, joka taas voi mahdollistaa alkeellisen elämän meressä.

Mikäli Enceladuksella todella on elämää, Nasan mukaan se on todennäköisesti korkeintaan bakteeritasoista, mutta täysin mahdotonta ei olisi sekään, että kuun valtameressä olisi jopa pienten katkarapujen kokoisia avaruuseliöitä.

– Jos olemme onnekkaita, elämänmuodot siellä ovat isompia kuin bakteerit, yksi Nasan tutkijoista kertoi tiedotustilaisuudessa.”

Saturnus on ollut merkittävä planeetta myös Raamatun alkukertomuksen kirjoittajille, sillä se liittyy kertomukseen Sethistä. Tähtitaivaan liikkeet muinaiskansoille olivat itämaisten öiden pimeydessä ja tähtien kirkkaudessa paljon merkittävimpiä kuin nykyihmiselle. Ja on syytä uskoa että ne myös synnyttivät monia uskontoja, sillä taivaankappeleet jumalistettiin, ne uskottiin jumaliksi. Raamatun Seth, josta tuli myöhemmin Saatana, oli mitä ilmeisemmin astronominen symboli, sillä Genesiksen hänen liittämät luvut 105 ja 807 yhteensä 912 on annettu siten, että niiden numeroiden tulo 5x8x7x9x2 = 5040, saadaan mm. myös näin: 1x2x3x4x5x6x7= 5040 — tämä vasta edelleen maileissa annetua maan ja kuun säteiten  yhteismittaa 3960 + 1080 = 5040 mailia.   Se että muinaiset sankarinimet liittyivät usein astronomiaan vahvistuu siitäkin, että kolme sumerilaista myyttistä kuningasta hallitsivat yhteensä 108000 vuotta, mikä on Saturnuksen napahalkaisjan mitta. Luku 1080 omistetaan aurinkokuntaakin kuvaavan elämänpuun sefiralle Tiphereth eli kauneus. Luku 1080 on myös vuorokausina 24 osa suursta prekessiovuodesta 25920 vuotta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Saturnus

 

  1. Uskon, että elollisuutta on kenties useassakin paikassa maailmankaikkeudessa. Tieteen menetelmien kehittyessä totuus tulee selviämään. Se missä muodossa se on saattaa olla aivan käsittämättömässä muodossa meille ihmisille. Raamatulla ei ole mitään tekemistä tämän kehityksen, tutkimuksen, kanssa. Jos Korkein, Jumala, on olemassa, niin hän on henki, ” Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä ”.

    Kun totuus tulee ilmi se lopullisesti romuttaa nykyisen kirkon opin, jossa me ihmiset mm. olemme valinneet Jumalan itsellemme. Utopia on utopiaa, mielisairaus mielisairautta.

  2. Tarkoitan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ei kalaksi. Ymmärrän tieteen oletuksen, että kaikki elämä on saanut alkunsa yhdestä alkusolusta, mutta mitään todisteita tästä ei ole olemassa. Tarkoitan myös sitä, että kalat eivät muutu ajansaatossa mitenkään toiseksi, ainakaan fossiilit eivät tätä puolla. On edelleen olemassa samoja kaloja, joita on löydetty fossiileista, ovat edelleen tunnistettavissa samoiksi kaloiksi. Sitten on laaja kirjo kaloja ja vesieläimiä, jotka ovat kadonneet sukupuuttoon. Tämä ei todista, että ne ovat muuttuneet toiseksi. (Oletettu välimuoto)

    Ajatus, että vedessä elävistä kaloista on pikkuhiljaa muotoutunut maaeläimiä on kovin heikko ainakin todisteiden valossa. Miten kaikki on saanut alkunsa ja miten me siihen suhtaudumme sen tiedon valossa, jota meillä on käytössämme?

    Ainoa fakta on, että joudumme turvaamaan uskoon. Voimme ainoastaan uskoa asioiden olevan jollakin tavalla. Emme todellisuudessa tiedä paljonkaan maan menneisyydestä. Joudumme olettamaan hyvin paljon. Jos kaikki on tapahtunut kuten tieteessä oletetaan, niin jää noille ajatuksille kuitenkin niin isoja epävarmuustekijöitä, että varmana niitä ei pidä kuin uskovaiset ihmiset.

    Itsekin uskon kyllä, mutta en usko tieteeseen yhtä paljon kuin Jumalaan.

    • Reino, onko sinulla vastaavassa tilanteessa työkalupakissa itsemurha tai pyyntö lääkärille lopettaa elämä, kun et usko Kolmiyhteiseen Jumalaan ja jos lääkäri ei pysty sinua parantamaan?

Kirjoittaja