Elämäntaistelun veteraani itsenäisyyspäivänä

Vakiintuneena eläkeläisenä katson kuuluvani elämäntaistelun veteraaneihin. On aikamonen saavutus tulla minun ikääni. Elämänura on takanapäin ja kaikki sen aikana tapahtunut . Nyt kantaa huolta lähinnä siitä ,miten lastenlapset tulevat selvitymään omasta taistostaan.

Myös rauhanajan taistoissa tulee kaatuneita , haavoittuneita ja niitä joiden elämän tuhoutuu . Silti valtaosa minun sukupolvestani ja jälkeeni tulevasta sukupolvesta on kaiken kaikkiaan pärjännyt hyvin, niin yksilöinä kuin kansakunnan jäseninä.Henkilökohtaisilta traumoilta ei ole vältytty, mutta nekin voivat arpeutua , jos ei kokonaan niin kuitenkin tarpeeksi.

Valtaosa päivittäisestä valitteluista, siitä että systeemit eivät toimi, on enemmän tai vähemmän turhaantumista masinan yksityiskohtiin ja historiallisen perspektiivin puutetta. Kaikestahuolimatta suurella enemmistöllä ihmisistä on työ, asunto, vaateet, ruoka , sairaudenhoito ja eläke. Suomi, kuuluu maapallon yläluokkaan melkein kaikilla mitattavilla mitoilla.

Ei saa unohtaa sitä ,että suuresta menetymisestä huolimatta n 10- 15% väestöstä kärsii köyhyydestä ja parantumattomista sairauksista.Heistä meillä on yhteisvastuu rikkaana kansakuntana. Mutta heidän olemassaolo keskellämme ei muuta kokonaiskuvaa suomalaisesta onnistumisesta.

Minun ikäluokkaniu teki parhaansa tässä kansallisessa hyvinvoinnin rakentamisviestijouksussa ja nyt on toisen vuoro.

Mielestäni onnistuimme aika hyvin. Selvisimme sotimatta poliittisesti jännitteiset vuosikymmenet, rikastuimme ja loimme maailman parhaita koulusysteemejä. Selvisimme monista säännöllisesti tulleista kriiseistä , niin poliittisista kuin taloudellisista sellaisista.

Meidän kasvaessa, vanhempiemme ikäluokka vanheni. Se oli kaikinpuolin sekä sisällissodan että maailmansodan merkitsemiä.Miespuolisesta väestöstä oli n neljä ja puoli ikäluokkaa kuollut sodassa ja vielä suurempi määrä haavoittunut vaikeasti ,joko rintamalla tai kotirintamalla. Vanhempiemme ikäluokan varjo on seurannut minun ikäluokkaani . Ilokseni huomaan, että sota ei enään pitkään aikaan ole ollut tosiasia nuorelle sukupolvelle, joten he välttyvät kantamasta henkiinjääneiden syyllisyyttä.

Nuorilla ikäluokilla tulee olemaan sotiin verrattavia vaikeita kriisejä edessään.Syyt ovat hyvin näkyvissä ja niistä kerrotaan jokaisessa päivän uutislähetyksessä .

Tästä tunnen kovaa huolta. Olemmeko onnistuneet esimerkeillämme ja omalla elämänpanoksella valmistamaan heitä edessä oleviin koviin koettelemuksiin?

Uskon kuitenkin että alkuhankaluuksien jälkeen hekin tulevat tekemään kaikkensa,niinkuin edelliset sukupolvet , jotta koko ihmiskunta ja/tai oma kansakunta ei menehtyisi.Näin on aina historian aikana käynyt. Me ihmiset olemme sopeutuva ja lahjakas ja luova laji ja pitkänpäälle hyviä ratkaisemaan ongelmia. Mutta kärsimyksiä heillä tulee olemaan.Elämän taistelulta emme voi heitä säästää.

Siunauksemme seuratkoon nuoria heidän vanhetessaan ja tehdessään sen mitä vastuu yhteisestä hyvästä heiltä vaatii.

4 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Kiitos, hieno syvästi ja laajasti näkevä kirjoitus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiitos harmonisesta pohdiskelusta. Alamme itsekukin saapua oman elämämme iltaan.

    Kirjoitat: “Meidän kasvaessa, vanhempiemme ikäluokka vanheni. Se oli kaikinpuolin sekä sisällissodan että maailmansodan merkitsemiä.Miespuolisesta väestöstä oli n neljä ja puoli ikäluokkaa kuollut sodassa ja vielä suurempi määrä haavoittunut vaikeasti ,joko rintamalla tai kotirintamalla. Vanhempiemme ikäluokan varjo on seurannut minun ikäluokkaani”

    Jos joku haluaa lukea vaikeasti rintamalla haavoittuneen tarinaa, niin kirjoitin siitä aiemmin omassa blogissani. Vanhempiemme “varjot” seuraavat meitä, kuten kirjoitit.

    https://www.kotimaa24.fi/blogit/veteraanin-yolliset-kauhut/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kiitoksia asiallisesta kirjoituksesta. Voisitteko samoin kirjoittaa aikamme huolenaiheista, esimerkiksi asioista missä kaikki nuoret eivät koulussamme ehdi oppia lukemaan, kirjoittamaan, ja laskeminenkin perustoimituksilla jää kovin heikoksi. Kysymyksessä mielestäni on tärkeä asia missä kiire ja ymmärtämättömyys hitaampaa oppimista kohtaan konkretisoituu. Minimiäitiyspäiväraha kuten varmuus talouden haasteista tuluvia vuosia katsoen olisi myös hyvä nostaa esille lasten asiassa.

    Miten sitten traumojen asia, katsoiko esim. Jung että kokemukset voisivat siirtyä myös pitemmälle kuin vain asiassa mukana olleisiin ja sen jälkeen koskettaneisiin sukupolviin geneettisen koodin muokkautumisen takia.

    Perheissä kuten ihmissuhteissa osa välittyvästä tiedosta aina siirtyy siitä nimenomaisesti puhumatta. Näin on hyvä Ihmisille kertoa kuopista ja ylämäeistä mitä elämäämme väistämättä kuuluu.

    Kuitekin, Hyvää Itsenäisyytemme Päivää Teille, ja kaikille Toisillekin, jotka viestiketjuun kurkistavat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kiitos, Markku! Hieno kirjoitus! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.Olen nykyisin kveekari yhteisön jäsen, mikä antaa minulle vapauden koetella kaikkea ja pitää se mikä hyvää on.