Ensimmäinen apokalyptinen ratsastaja

Four Horsemen of the Apocalypse - Wikipedia

Karitsa, eli Kristus alkoi avata kirjakääröä, mikä oli suljettu seitsemällä sinetillä, Ilm. 5:5. Sinettien takana on Jumalan sallima ja määräämä tapahtumasarja lopun aikana juuri ennen Kristuksen paluuta.

Valkea hevonen-herätys

1 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"
2 Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.

 

Valkoinen on Raamatussa taivaan, Jumalan valtakunnan, Kristuksen vanhurskauden ja voiton väri. Myös Ilm. 19:11 kuvaa Jeesusta valkoisella hevosella ratsastavaksi, joka tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Jesaja kuvaa Israelia mm. teräväksi nuoleksi;

Hän antoi minulle suun kuin terävän miekan, kätensä varjoon hän minut kätki, hän teroitti minut kuin nuolen, viineensä hän minut talletti. (Jes. 49:2)

Habakukin kirjassa sanotaan Jumalasta; Sinä otat jousen käteesi, asetat nuolen jänteelle. (Hab. 3:9)

Ensimmäinen valkealla hevosella ratsastava voittaja kuvaa herätystä. Lopun ajan herätyksessä on kyse jälkimmäisestä Hengensateesta seurakunnan ajan lopussa, eli nk. kevätsateesta, mistä Mooses ja profeetat ovat ennustaneet.

Aikanaan jo Mooses lupasi Israelille kaksi hengenvuodatuksen aikaa;

13 Ja jos nyt tottelette minun käskyjäni, jotka minä tänä päivänä teille annan, niin että rakastatte Herraa, teidän Jumalaanne, ja palvelette häntä kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne,
14 niin minä annan teidän maallenne sateen ajallansa, syyssateen ja kevätsateen, ja sinä saat korjata viljasi ja viinisi ja öljysi.(5.Moos. 11)

 

Heprealaisessa alkutekstissä sana "syyssade" on "joreh", mikä merkitsee syksyllä tapahtuvaa aikaista/ensimmäistä sadetta Israelissa. "Kevätsade" taas on "malkosh", mikä merkitsee keväistä myöhäistä/jälkimmäistä sadetta, joka kypsyttää viljan Palestiinassa. Kahdesta hengensateesta profetoivat myös Jer. 5:24 ja Joel 2:23. Syyssade vuodatettiin "kaiken lihan päälle" ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa. Sen jälkeen evankeliumi lähti leviämään Juudeasta ja Samariasta aina maan ääriin asti. Kevätsade taas on Hengenvuodatus, mikä tulee seurakunnan ajan lopussa ennen messiaanisen valtakunnan perustamista, vrt. Hoos. 6:3.

Valkealla hevosella ratsastava jousimies on seppelöity, mikä kuvaa Kristuksen vihollisistaan jo saamaa voittoa Golgatalla ja toisaalta myös tämän "kevätsadeherätyksen" voimaa. Lopun ajan Hengensateen tarkoitus on valmistaa Kristuksen seurakunta Herran paluuseen. Samalla se kääntää juutalaisen kansan tunnustamaan Jeesuksen Messiaakseen, Sak. 12:10 ym.

Myös Filadelfian seurakunnalle osoitetussa kirjeessä sille luvataan Herran tulemuksen edellä nimenomaan suuri juutalaisherätys, Ilm. 3:9. Filadelfialle luvataan sama voiton seppele kuin valkoisella hevosella ratsastavallekin, Ilm. 3:11. Molemmissa käytetään samaa kr. sanaa stefanos. Mielenkiintoista on myös se, että sana on latinaksi corona, mikä voi merkitä yhteyttä maailmanlaajuiseen koronapandemiaan. Myös herätys tulee olemaan maailmanlaajuinen, vrt. Sak. 10:1. Filadelfian seurakuntakirje kuvaa näin samaa tapahtumakulkua kuin ensimmäinen apokalyptinen ratsastajakin lopun aikana. Vaikka Filadelfia on voimaltaan heikko, Herra itse avaa sille herätyksen oven, mitä kukaan ei voi sulkea, Ilm. 3:7.

Profeetta Sakarja kuvaa viimeisessä, eli 8. näyssään tätä samaa lopun ajan herätyksen alkamista ennen messiaanisen valtakunnan tuloa, Sak. 6:8. Pohjoiseen maahan, eli Israelista katsoen Eurooppaan ja sen pohjoisosaan lähetetään Sakarjan mukaan ensin mustien hevosten vetämät vaunut ja niiden jälkeen valkeiden hevosten vetämät. Jälkimmäiset saavat Herran Hengen lepäämään pohjoisessa maassa.

Jotkut Ilmestyskirjan selittäjät sanovat valkoisen hevosen ja sen ratsastajan kuvaavan antikristusta tai harhaoppeja yleensä, mitkä voimistuvat lopun aikana. Tämä käsitys on levinnyt nykyisin moniin evankelisiin seurakuntiin/kirkkoihin. Tätä vastaan puhuu kuitenkin valkoisella hevosella ratsastavan henkilön vahva symboliikka Raamatussa ja se tosiasia, että neljännelle ratsastajalle  annetaan tässä tapahtumakulussa valta vain neljänteen osaan maata. Antikristuksen valtaan sen sijaan annetaan koko maailma, eli kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot, Ilm. 13:7Kun Ilmestyskirjassa puhutaan antikristuksesta, hänet esitetään selkeästi pedoksi ja lohikäärmeeltä, eli saatanalta vallan saaneeksi Jumalan vastustajaksi, eikä hänen henkilöllisyyttään peitetä.

Joissain tulkinnoissa ensimmäistä ratsastajaa kutsutaan kulkutaudiksi. Se on mainittu mm. Jewish Encyclopediassa;  Funk and Wagnalls. p. 392. ...and sees a white horse appear, with a rider holding a bow (representing, probably, Pestilence).

Jewish Encyclopediassa mainittu tulkinta on mielenkiintoinen nykyisen kevään 2020 covid-19 virusepidemian aikana ja se lienee saanut joissain piireissä kannatustakin. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa ja perustuu väärään tulkintaan valkoisella hevosella ratsastavasta henkilöstä. Koronapandemia voi tietysti edeltää ja edistää lopun ajan suuren herätyksen alkamista, koska molemmat ilmiöt ovat maailmanlaajuisia.

Kiitos Pekka Särkiölle, jonka blogista sain inspiraation tämän kirjoittamiseen.

 

 

 

9 kommenttia

  • Myös apostoli Pietari lainaten profeetta Joelia kuuluisassa helluntaipuheessaan viittasi näihin molempiin Hengenvuodatuksiin:

    15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä. 16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: 17 ‘Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. 18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat. 19 Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. 20 Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. 21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.’ (Ap.t. 2, KR 1938)

    Pietarin mainitsema “viimeiset päivät” viittaa koko seurakunnan aikaan, joka alkoi varsinaisesti Jerusalemin Hengenvuodatuksella ja tulee päättymään samalla tavalla. Helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki maan päälle ja lopun Hengenvuodatuksessa se valmistaa seurakunnan ylösottoon samalla kun juutalainen kansa kääntyy. Näiden kahden Hengenvuodatuksen välissä Jumalan Henki vuodatetaan “kaiken lihan” päälle, eli myös pakanoille. Jae 17 kuvaa ensimmäistä Hengenvuodatusta ja jakeet 18-20 kuvaavat lopun Hengenvuodatusta Jumalan “palvelijoiden ja palvelijattarien”, eli tässä kontekstissa juutalaisen kansan päälle. Jae 21 kuvaa koko seurakunnan aikaa, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10:10).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Ahdesmäki:”Tämä on mielenkiintoinen tulkinta nykyisen kevään 2020 Tämä on mielenkiintoinen tulkinta nykyisen kevään 2020 covid-19 virusepidemian aikana, mutta sekin perustuu väärään tulkintaan valkoisella hevosella ratsastavasta henkilöstä.covid-19 virusepidemian aikana, mutta sekin perustuu väärään tulkintaan valkoisella hevosella ratsastavasta henkilöstä.”

    Vaikka ylläpito on viisaasti kieltänyt ratsastamasta COVID-19 virukselle, niin en edelleenkään ymmärrä, miksi kieltoa sovelletaan valikoivasti.

    Missä raato, sinne kotkat kokoontuvat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    ” Lopun ajan Hengensateen tarkoitus on valmistaa Kristuksen seurakunta Herran paluuseen. Samalla se kääntää juutalaisen kansan tunnustamaan Jeesuksen Messiaakseen, Sak. 12:10 ym. ”

    Tästä kysyisin, että miten Jeesus on pelastanut juutalaista kansaa. Miksi heidän pitäisi tunnustaa Jeesus messiaaksi ?

    Eikö heidät Jeesuksen seuraajien toimesta pyritty hävittämään, ja sanottu hylätyksi kansaksi. Mikä messias /pelastaja sellainen on ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Alusta asti on joitain juutalaisia uskonut Jeesukseen myös Messiaana. Olihan alkuseurakuntakin ensin vain juutalainen. Kuitenkin VT:n lupaukset todistavat yhdessä siitä, että Jeesus Messias pelastaa vielä juutalaisen kansankin. Jeesus itse sanoo juutalaisille tulevansa takaisin vasta kun he tunnustavat hänet Messiaakseen, Matt. 23:39.

      Juutalaisillakaan ei ole muuta pelastustietä kuin Jeesus:

      “11 Hän on ‘se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’. 12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Ap.t. 4)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Valkea on myös terveydenhoidon väri. Kaikkialla sen väriset takit on lääkärillä ja hoitajilla. Maailman terveydenhoito voisi yhtä hyvin olla se valkoinen hevonen, jonka selässä ratsastaja istuu ja vie vaikutuksensa kaikkialle maailmaan. Mistä voi tietää mikä on se oikea tulkinta ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kristinusko eroaa muista uskonnoista siinä, että se toteutuu historiassa. Kun ennustettu asia toteutuu, niin siitä sen tunnistaa oikeaksi. Tästä esimerkkinä vaikkapa VT:n Messiasennustukset, jotka kaikki toteutuivat Jeesuksessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pekka. Mielikuvitusellamme ei tosiaan ole rajoja.

      Kaikessa eskatologiassa on viisainta ottaa lähtökohdaksi Jeesuksen opetus ns.lopun ajasta, esim Matt 24 luku, erityisesti jakeet 4-14. Ilmetyskirja ja myös Danielin kirja ovat apokalyptisiä tekstejä jotka jättävät meidät liikaa mielikuvituksemme ja uskonnollisten kuvitelmiemme varaan.

      Toinen hyvä teksti on Jeskan apokalypsi, Jesaja 24. Se ei ole apokalyptien kirjoitus, vaan selkokielinen toteutumaton profetia. Nythän useampien on helppo käsittää sitä.

      Myös Hebr 12:25-29 ja Haggai 2:6:7 antavat realistista ymmärrystä maailman kriiseijä pohtiessamme ja kokiessamma niinkuin nyt. “Kaiken järkkymisen päämäärä on edistää Jumalan järkkymättömän valtakunnen ilmestymistä. Siksi kaikki ilman Jumalaa luodut perustat saavat järkkyä.

      Jumalan pelastussuunnitelma on Hänelle tärkein, ja kun tämä pysyy meidänkin fokuksena ymmärrämme raskaitakin asioita helpommin. Ei täydy olla mikään ruudinkeksijä niin ymmärtää, että korona-aika vie monet ihmiset olemassaolonsa perustojen tutkimiseen ja ns. perimmäisten kysymysten äärelle.

      Ilmestyskirjan sinettejä tutkiessamme voimme tietysti spekuloida kaikilla kriiseillä, mitä luvusta 5 eteenpäin kiuvataan. Silti, koko sinettien aukeamisen pääasia on siinä, että sinettien takaa löytyy maailman evankelioimisen strategiat ja kansojen opetuslapseuttamisen näyt., vrt Ilm 5:8-11. Tässä on Jumalan myönteinen päämäärä, joka meidän on helppo ymmärtää ja johon voimme samaistua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kristukseen on myös sidottu tuokin ennustus josta on kyse. Hänessä kakki tiedon aarteet on kätkettynä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Harri Ahdesmäki

    Eläkkeellä oleva kirkonpalvelija ja entinen kapiainen, yliluutnantti evp