ENSIN PAAVI, SITTEN PÄIVI? (Lisäys 17.3.13 klo 21: KYLLÄ!)

b2ap3_thumbnail_Nyttm.jpg

Tällä viikolla kaikki tiet taisivat viedä Roomaan erään savupiipun juurelle, mutta tulevana viikonloppuna ainakin luterilaiset voisivat lakata hokemasta Non habemus Papam ja kääntää katseensa  Tapiolan protestanttisen karuun kirkkoon ja sen  alttaripöydän yksinkertaiseen ristiin, jonka juurella kolme kirkkoherraehdokasta oli viime pyhänä ristitulessa, istuivat kiltisti kädet ristissä, kun Simo Repo heitä ristikuulusteli. Ensi sunnuntaina vaalituloksen ratkettua yhden kandidaatin korvista alkaa mitä todennäköisimmin tupruta valkoista savua, kahden muun suusta, nenästä ja korvista mustaa savua.

Yhdeksästä hakijasta tuomiokapitulin suorittaman syynäyksen jälkeen jatkoon pääsivät Päivi Linnoinen, Juha Lassila ja Kimmo Ansamaa.  Paluumuuttajana halusin oitis päästä vaikuttamaan kotiseurakuntani asioihin. Vaalisalaisuuteen vedoten jätän mainitsematta, ketä jo ennakkoäänestin, mutta Päiviä päädyin sponsoroimaan.

b2ap3_thumbnail_Kiirastuli.jpg

Tukiryhmämme into on ollut kova, mutta eilen ja tänään viimassa feissarina Heikintorin (ei siis Heikantorin) kupeessa värjötellessäni minua alkoi ihmetyttää, kummastuttaa ja vähän potuttaakin tämä koko touhu kaiken maailman ääntenkalastuksineen.  Onko näissä ns. kansanvaaleissa enää mitään tolkkua, jos ja kun kansa ei hirmuisesti innostu äänioikeudestaan? Pitäisikö jonkin ihmeen konklaavin valita kirkkoherra puolestamme? Vai voisiko sen tehdä pieni lapsi, jonka silmät on sidottu? Hän nostaa kolmesta koriin laitetusta nimilapusta yhden,  ja se olisi sitten siinä?

Feissaus ujostutti minua aluksi, mutta vauhtiin päästyäni valitsin kohteeni huolella ja sitten kysyä pamautin, että onko sinulla / teillä äänioikeus Tapiolan seurakunnan kirkkoherranvaaleissa? Feissareita on näemmä totuttu täällä väistelemään  samaan tapaan kuin Helsingin keskustassakin: Yritetään  nopeasti ohi, mutta yllättävä kysymys saikin monet ohikulkijat pakittamaan takaisin luokseni. Vastaukset olivat kirjavia: Ei kiitos, olen ortodoksi, minulla on kiire, minulla on flunssa, olen Olarista, juu – mutta en kuulu kirkkoon.

Sitten tultiin jo enemmän iholle:

-Mikä vika siinä Linnoisessa oikein  on, kun sitä niin paljon mainostetaan?

-Minä en äänestä koskaan naista, mutta kuitenkin aina körttiä! Ovatko ne miehet körttejä?

-En äänestä, mutta jos äänestäisin, niin äänestäisin juuri tuota teidän ehdokasta.

-Voisi sitä Linnoista äänestää, mutta kun se on niitä Päivi Räsäsen kannattajia.

-Linnoinen on aivan liian nuori!

-   Eikös se yritä yhdistää Helsingin ja Espoon metrolla?

-    Minä olen nähnyt pelkästään tämän ehdokkaan esitteitä…

 

Tätä kirjoitettaessa tiedetään, että ennakkoääniä tuli n. 850. Äänioikeutettuja on 18.000. Veikkaan, että äänestysprosentti jää 8,5:een. Näistä äänistä Päivi voisi saada 40%, hyvin pärjännyt Kimmo 35% ja Juha 25%.

 

Muutama tovi kun tässä vielä löysässä hirressä roikutaan vaalituloksia odotellen, niin Marianpäivän iltana olisi mukava todeta:  Habemus Päivi! Kävi niin tahi näin, niin on ollut ilo kuulua tällaiseen monitaitoiseen puuhaporukkaan kuin on tämä Päivin tukiryhmä. Kiitos kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen. Ja aivan erityismaininnan ansaitsee Kahvi-Olli, mainio mies, joka antoi neljäksi päiväksi kahvihuoneensa käyttöömme.  Päiviä kävi noiden päivien aikana haastattelemassa ja hänen kanssaan haastelemassa yli 100 seurakuntalaista!

 

b2ap3_thumbnail_Pivillinen-myssy.jpg

 

Kuvatekstit: (Yllä): Viikonvaihteen päänäyttämö kansallismaisemassa.

(Keskellä): Kiirastuli.

(Alla): Joku sokea, vanha ressukka on talutettu viimasta suojaan Kahvi-Ollin matalaan majaan.

 

10 kommenttia

  • sakari sarkimaa sanoo:

    Kahvi-Olli kertoi, että 150 kahvivierasta kävi paikalla. Linnoinen keskusteli 12 tuntia kahvilassa tapiolalaisten kanssa, 3 tuntia neljän päivän ajan. Tähän konttikahvilaan ei ole kynnystä: sopii hyvin papin päivistyspaikaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Samaa mieltä siitä, että seurakunta voisi aina aika ajoin ottaa Kahvi-Ollin majan tukikohdakseen. Jotkut ihmettelivät, että mitenkäs tässä nyt näin tätä vaalityötä tehdään, mutta luulen, että eivät he sitä pahana asiana pitäneet. Hämmästyivät vain. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä seurakuntalaisilla on asiaa…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Kelpaiskohan sille körttiä äänestävälle sitten ehdokkaaksi Paavi Ruotsalainen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Täkäläiset krematoriot tupruttavat piipuistaan pääsääntöisesti mustaa savua. Täytyypä ruveta tarkkailemaan niitä “sillä” silmällä…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Wallentin sanoo:

    kahden muun suusta, nenästä ja korvista mustaa savua.

    Eikös se ollutkaan itse se vanha vihtahousu, jonka nenästä, suusta ja korvista mustaa savua ja tulenlieskoja pöllyää???

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Kimmo. Ajattelin vanhaa sanontaa Ei savua ilman tulta. Jos kolme hakijaa on aivan liekeissä tämän kirkkoherra-asian kanssa, niin sunnuntaina kahden haaveet pestistä katoavat savuna ilmaan. Ei tässä sen pirullisemmasta juonesta ole kyse. :p

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Wallentin sanoo:

    @ Hannu Kiuru No hyvä, kyllä helpotti! Pelkäsin jo, että se vanha veijari on soluttanut itsensä kirkkoherranvaaliinne ehdokkaaksi.:p:p:p

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Kimmo: Älä huojennu liikaa, sillä Tapiolassa kyllä vaikuttaa myös salaperäinen Dr. EViL, joka likeisesti muistuttaa Austin Powers-leffojen pahista koirineen, kaljuineen kaikkineen. Hän on ottanut viestimet hyvin haltuunsa Espoossa…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Kirkkoherravaalitulos julkistettiin Tapiolan kirkossa su 17.3. klo 21.00. Vaalilautakunnan puheenjohtaja Jouni Mykkänen ilmoitti tuloksen. Ääniä annettiin 1486 (17995 äänioikeutettua). Äänestysprosentti 8,26.

    Päivi Linnoinen 715 ääntä Juha Lassila 459 ääntä Kimmo Ansamaa 302 ääntä

    Hylättyjä lippuja 10 kpl

    Päivi Linnoinen on Tapiolan uusi kirkkoherra.

    Onnea, Päivi ja Tapiolan seurakunta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Wallentin sanoo:

    @ Hannu Kiuru Joo , onnea vaan Hannu seurakunnallenne. Nyt ei enää mitään hätää, kyllä te Päivin kanssa pärjäätte kahdestaan sille peijjoonille. Usko pois.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (65v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121