"Entäpä siinä mahdollisessa maailmassa..."

Puutuin jo aikaisemin vähän hätäisesti piispa Jukka Keksitalon kolumniin viime viikon lehdessä. https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kolumni-antaisitko-rahasi-suurseurakunnalle-vai-yhteisolle-jossa-kayt-messussa-tai-kerhossa/ Mielestäni se oli radikaali ja raikas vaikkakin vain kysymyksen muodossa hienovaraisesti tehty avaus. Aiheena oli suuruuden ekonomia versus pieni on kaunista -ajattelu seurakuntien selviytymiskamppailussa. Entäpä siinä mahdollisessa maailmassa, jossa seurakuntien rahoitus perustuisi jäsenten vapaaehtoisiin uhrilahjoihin.”

Termi ”mahdollinen maailma” vei omat ajatukseni suoraan Kirkon tulevaisuuskomitean mietinnön (KTM) päätöslukuun, jossa hahmotellaan vaihtoehtoisia malleja. Sellaisina esitellään hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhteensulauttaminen (malli 1), seurakuntayhtymät suurissa hiippakunnissa (malli 2) sekä kolmannen sektorin kirkko (malli 3). Tulkitsen piispan kolumnin niin, että hän viittaa mahdollisella maailmalla nimenomaan viimeksi mainittuun. Se löytyy KTM:n lopusta, alkaen sivulta 134. http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/c7f32a5129224528c2256dba002d78f0/e3cb4b616646125ec2258050002951a4/$FILE/Kirkon%20tulevaisuuskomitea_Mietint%C3%B6.pdf

Ihailen sitä maltillisuutta ja huolellisen näköistä paneutumista jota KTM esittää aiheesta, jota voidaan pitää turhana pelotteluna, pirujen maalamisena seinille tai vaarallisen pullon hengen ulos kutsumisena, pandoran lippaan lukkoon koskemisena. Siinä todetaan rauhallisesti, että mikäli kirkon jäsenmäärä lähivuosikymmeninä johtaa voimakkaaseen muutokseen, on mahdollista että paine yhteiskunnallisen aseman muuttamiseen kasvaa. Siksi ei voida sulkea pois sitä, että kirkko joko ulkopuolisen poliittisen paineen seurauksena tai omasta tahdostaan luopuu julkisoikeudellisesta asemastaan. Käytännössä tämä merkitsisi luopumista yhtäältä verotusoikeudesta, toisaalta kirkolle annetuista julkisista tehtävistä.(s. 134).

KTM toteaa ensinnäkin, että tällaisella muutoksella olisi väistämättä negatiivinen vaikutus kirkolle, ja todennäköisesti myös yhteiskunnalle. Toiseksi sanotaan, että tällaisen skenaarion toteutuminen ei näytä todennäköiselta ainakaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. ”Näin ollen se kuuluu niiden skenaarioiden kategoriaan, joiden todennäköisyys on alhainen mutta vaikutus suuri.” (s.135). Varmuuden vuoksi vielä lisätään, että ”Tulevaisuuskomitea ei kannata eikä pyri edistämään kyseistä muutosta, mutta se toivoo, että myös epätodennäköisistä ja ei-toivotuista vaihtoehdoista keskusteltaisiin ja niihin varauduttaisiin(s. 135).

Juuri tätä pidän tärkeänä; että myös ei-toivottujen vaihtoehtojen varalle olisi olemassa jotain mietittynä takataskussa. Kriittisin kysymys on tietenkin kirkon toiminnan rahoittaminen, josta KTM käy läpi Ruotsin kirkon kaltaisen ”kirkollismaksun” toteutumisen tai muulla tavoin koottavan ”jäsenmaksun” sekä joitakin muita mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Merkittävät henkilövähennykset olisivat edessä kirkon kaikilla tasoilla. Hautaustoimen mahdollinen siirtyminen kunnille saattaisi tarjota seurakunnille tilaisuuden palvelujen tarjoamiseen ja tulojen hankkimiseen jne. Vaikka muutos olisi kirkon kannalta kaikkea muuta kuin toivottava, pakollinen tehtävien priorisointi radikaalisti pienentyvällä henkilöstöllä ohjaisi pakosti pappien työpanosta seurakuntaelämän kehittämiseen, mikä ”voisi yhdessä seurakuntalaisten aktivoitumisen ja yhteisöllisyyden vahvistumisen kanssa luoda uutta nostetta moniin seurakuntiin”. (s. 138). Seurakuntien yhteisöllisyydelle vaikealla muutoksella voisi olla myönteisiä seurauksia. ”Tulevaisuuskomitean tavoittelema toimintakulttuurin uudistus olisi täysin mahdollinen nykyisellä työn-tekijärakenteellakin, mutta edellä kuvattu murros miltei pakottaisi siihen.” (s. 137)

- - - -

Miksi kirjoitan tästä? En minäkään toivo tämän kaltaista vaihtoehtoista kehitystä, jota jotkut kuitenkin pitävät mahdollisena jo lähivuosikymmeninä. Sellainen aika menee nopeasti, vuosituhat vaihtui juuri äsken, vain kaksikymmentä vuotta sitten. Toinen mokoma eteenpäin ja olemmekin jo tuntemattomassa 2040-luvussa. Toivoisin, että nimenomaan seurakunnissa mietittäisiin tällaistakin varautumista odottamatta kirkkohallituksen yleiskirjeen kriisiohjeistusta. Luin juuri yhden piispan arvion siitä, että kirkolliskokous ei juuri puutu seurakuntien toimintaan ja talouteen (varmaan kuitenkin välillisesti), ja että siksi sille ei kannata tehdä seurakuntien toimintaan liittyviä aloitteita. Kirkon tulevaisuusvaliokunta on kuitenkin mietinnössään ottanut lähtökohdaksi juuri paikallisseurakunnan elämän ja toiminnan tuleavaisuuden kehittämisessä, ja teki aloitteensa kirkolliskokoukselle. Siksi seurakuntien tulisi tehdä KTM:n hahmottelemaa tulevaisuustyötä myös itsenäisesti ohi kirkolliskokouksen.

5 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos Hannu tästä. Nyt tajuan miksi mitään ei tehdä. Ei siis pidetä ollenkaan todennäköisenä sitä, että me serakuntalaiset tulemme jatkossa maksamaan kakki viulut. Kirkossa tätä tulevaa tilannetta ei siis haluta oteta ollenkaan vakavasti. Tästä siis johtuu se , ettei myöskään vapaaehtoisten osallistuminen hengellisen toiminnan omaehtoiseen toimintaan etene. Sekä tuo tiukka vastustus yhteisöseurakuntien synnyttämiselle. Kirkossa siis yhä kieltäydytään myöntämästästä sitä, että hyvin pian on laitettava lappu luukulle. Jaksetaan uskoa vankasti siihen, että kakki sujuu ihan samoin kuin tähänkin asti. Vankka on kirkon usko tässä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mitä muuta voisi olla tulossa, kun kannatus putoaa jatkuvasti ja sen seurauksena toiminnan järjestämisen mahdollisuudet ? Toiminan hiipuessa katoaa yhä useammalta mielekkyys kustantaa olematonta toimintaa. Kirkolla kun ei ole näköpiirissä mitää lääkettä, jonka avulla se voisi vapautua tästä kuoleman kierteestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Hyvä Pekka hyvä. inä olen tämän suhteen kahden vaiheilla. Toisaalta vähän toiveikas, kun näkee miten uskovaisia ja sitoutuneita ja vakavasti työhönsä suhtautuvia pappeja ja heidän paimeniaan on. Ovat sitoutuneet yhteyden vaalimiseen ja hyvien hankkeiden kehittämiseen ja ainakin puhuvat vielä hallinnon keventäisen puolesta. Ja sitten toisaalta – olen jo niin pitkään ajatellut että tämä meidän kirkkomme yksinkertaisesti on niin vanha, että se on jo kuoleman sairas ja kulkee selkä edellä – en tiedä minne.

    Kirjoittelen näitä sen toivon varassa, että seurakuntien tasolla – valveutuneiden seurakuntalaisten tai valveutuneiden kirkkoherrojen/pappien joukossa – viriäisi toisella tavalla tekemisen halu. Vaikka kaiken lisäksi minä en osaa sanoa mikä se toisella tavalla tekeminen olisi. Mitä tahansa muuta mutta ei näin.

    Juuri nyt tuntuu vaikealta. Vähän kuin virressä sanotaan että “… Herra, mä toivon vaan, vaikk ei ois toivoa ollenkaan…”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Muutokset tapahtuu kyllä sitten aikanaan. Joten ei tässä oikeastaan harmin aihetta ole. Muutokset toteutetaan siinä toisessa ja mahdollisessa maailmassa. Sitä ennen en odota mitään vaikuttavampia liikkeitä näkeväni. Onhan kirkko jo nyt niin jakautunut, ettei se kykene todellisiin uhkiinsa reagoimaan ajoissa. Korjaavat asiat tulee aikanaan ja varmasti vielä vastaan. Ehkä me ei olla sitä enää näkemässä. Tämmöisenä änkyränä olen ollut huomaavinani, että joissain asioissa olen ollut kymmenen, tai kaksikymmentä vuotta aikaani edellä. Joten en odota että omaa pohdintaani otetaan nytkään ihan vakavasti. Ehkä jo 40 – luvulla samat asiat keksitään uudelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Se ettei mitään tehdä, johtuu ainakin seuraavista seikoista :

    Työssä ollaan toimeentulon tähden. Saadaan palkkaa ja sillä maksetaan elämisen kustannukset. Aika harva käy työssä jostain muusta syystä. Nyt on toimeentulo, eikä mitään uhkaa sen loppumisesta ole välittömässä näköpiirissä.

    Kukin tekee työtä oman persoonansa kautta ja siis omalla tavallaan. Siihen tapaan ei kukaan voi puuttua, kunhan työ tulee hyvin tehtyä. Joten muutosvastarinta on tiukassa.

    20 vuotta taaksepäin koetaan lyhyenä aikana, mutta eteenpäin se on todella kaukana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Paavola
    Hannu Paavola

    Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.