Erämaahan eksyneet

Iltapäivälehdessä kertoiltiin jokin aika sitten surkuhupaisia tarinoita siitä, millaiset asiat Suomessa ovat ihan liikaa turisteille. Muuan lukija kertoi, miten viikon mittaiseksi suunniteltu reissu loppui lyhyeen. Itse asiassa yksi ainoa yö suomalaisessa erämaassa riitti, kun lukijan tytär tutustutti hollantilaisen miehensä, tämän vanhemmat ja tädin isäntäpariskunnan kesämökkiin kainuulaisen erämaajärven rannalla.

Nuoripari yöpyi aitassa ja kolme muuta päärakennuksessa. Uni ei tullut, kun pelotti niin kovasti. Oli liian valoisaa, liian hiljaista, liian tyyni järvi metsäisten vaarojen ympäröimänä. Kauhua lisäsivät myös muutamat villipeurat, jotka yöllä loikkivat pihapiirissä.

Hollantilaiset aikuiset, koulutetut ihmiset pelkäsivät kuollakseen, kun ei ollut ihmisiä ympärillä. Ei edes toista mökkiä missään näkö- tai kuulomatkan päässä. Ei tainnut kännykällekään löytyä kenttää?

Niinpä sitten tämä hollantilaisjoukkio – havainnollisia fraaseja käyttääkseni – pakeni pää kolmantena jalkana ja häntä koipien välissä paikalta ns. ihmisten ilmoille.

Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisiin ahdistuksiin tuo porukka mahtoi kauhujen yönään joutua. Nousiko alitajunnasta päivätietoisuuteen joitakin käsittelemättöminä syrjään työnnettyjä asioita, tekikö mielikuvitus tepposet, kouraisiko kuolemanpelko vai elämänpelko? Yrittikö Jumala puhutella? Hiljaisuudella on myös tällaisia vaikutuksia.

Pakenivatkohan nämä turistit helpotuksesta huokaisten toisenlaiseen erämaahan eli ns. kivierämaahan, melun ja kiireen keskelle? Suurissa kaupungeissa on helppo erakoitua kaiken keskelle, hautautua elävältä omaan asuntoonsa, katkaista yhteydet ulkomaailmaan, pistää diplomit poikki kaikkien ihmisten kanssa. Olen vuosien varrella joutunut siunaamaan monia helsinkiläisiin koteihinsa kuolleita erakoita. Jokaisen tällaisen siunaamani vainajan kohdalla olen joutunut kysymään, miten ihmeessä tällainen on mahdollista: Ihmiset asuvat päällekkäin, samassa rapussa, ovinaapureina, mutta ilman kontaktia toisiinsa. Ei hyvä!

Myös hengellisestä erämaasta puhutaan. 300-400-luvuilla vielä jakamattomassa kirkossa vaikuttivat nk. erämaaisät, joukossa toki äitejäkin. He ottivat hatkat asutuista kivierämaista, jos sellaisia vielä silloin oli, ja tahtoivat mennä pääasiassa Egyptin erämaahan etsimään täydellisyyttä, suoraa kontaktia Jumalaan. No, sen rauhan kanssa saattoi olla välillä vähän niin ja näin, kun lähtijöitä ilmaantui lopulta tuhansia ja kaupungeista matkattiin kuulemaan näitten kilvoittelijoitten elämänohjeita. Kyseessä taisi olla vähän samanlainen fanitusilmiö kuin Jeesuksen aikana, jolloin Opettaja tahtoi vetäytyä erämaahan hiljentymään ja rukoilemaan, mutta kaupunkilaiset laukkasivat hänen tykönsä viisaitten opetusten ja ilmaisen leivän perässä.

Hengelliseen erämaahan joutuakseen ei kenenkään tarvitse poistua omasta kodistaan. Kyse on näet kristityn vaellukseen liittyvästä kovasta paikasta, jolloin henkilökohtainen kasvu tuntuu pysähtyneen paikoilleen ja pääsy elämän veden virvoittavien lähteitten äärelle  käyvän jos ei vallan mahdottomaksi niin ylivoimaisen työlääksi kuitenkin.

Tänään (sunnuntaina 19.7.2020) löysin Facebookista Hiljaisuuden Ystävien sivulta ekumeenisen karmeliittasisar Hannele Kivinen de Faun hienon ajatuksen hengellisestä erämaamatkailusta. Pyysin häneltä luvan voidakseni siteerata nämä sanat (ja myös yllä olevan kuvan, jonka sisar Hannele oli tekstinsä yhteyteen valinnut):

”Sieluni astuu erämaahan, jossa se ahdistuu, menettää suuntavaistonsa, sekoittaa äänet, eikä tunne enää Jumalan läsnäoloa. Siellä hiljaisuus huutaa vaatien paikkaansa ja yksinäisyydestä tulee erottamaton ystävä. Sielu etsii väsymättä rukouksessa Rakkaansa vastausta. Vasta kun se on tyhjä kaikesta, hänen Rakkaansa ottaa sen omakseen kaikessa. Silloin sieluni asettuu asumaan Jumalan äärettömään sydämeen”.

Älä siis, lukija hyvä, erämaita pelkää. Ota opiksesi siitä, mitä ne sinulle tahtovat opettaa. Jos pelot nousevat pintaan, niin kohtaa ne. Jos Jumala tahtoo puhutella sinua, niin anna hänelle lupa siihen. Jumalan Poika taas on erikoistunut eksyneitten löytämiseen.

 

Kuva yllä: Romanialaisen Albert Györgyn veistos Melankolia on valmistunut v. 2012 ja sijaitsee Sveitsissä.

Kuva alla: Moderni erämaaisä Hannu kera tyttärensä (huomaa kävelysauvat, peililasit ja kännykkä)

 

Ekstrana asiasta kiinnostuneille:

Kirkko ja kaupunki-lehti kertoo erämaaisistä:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kasvamassa-eramaassa#29a51b55

Hesari kertoo ekumeenisesta karmeliittasisar Hannelesta ja hänen kivierämaaluostaristaan:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002897737.html

 

 

 

3 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Elämässä olen nähnyt suurimman ”erämaan” ihmisen kohdalla ja se on syyllisyys ja synti, jota kukaan ei voi antaa anteeksi.

    Ihminen on silloin kauheassa Ja synkässä paikassa, joka imee kaiken ilon ja elämän voimat. On vain pelkoa ja katkeruutta, tuon ylitsepääsemättömän epäonnistumisen, syyllisyyden ja synnin tähden. Tämä erämaa on johtanut monet yksinäisyyteen ja epätoivoon, jopa itsemurhaan… Ihminen joka on joutunut yksin tuohon erämaahan, ei pysty minkään inhimillisen lohdutuksen kautta saamaan rauhaa. Tämä ”erämaa” on suurin onnettomuus maan päällä. Yhden ainoa synnin tähden, ovat kaikki kärsimykset tulleet ihmisen osaksi.

    Ihminen kärsii tuossa erämaassa, koska ei voi Itse sovittaa tekemäänsä pahaa. Ihminen näkee tilanteensa mahdottomuuden ja lopulta katkeruus ilmenee ihmisen vihana ja välinpitämättömyytenä Jumalaa kohtaan. Ihmisen ylpeys estää ottamasta vastaan Jumalan Poikaa. (Jumalan asettamaa Uhria) Näin kävi Kainille, joka pakeni (Nood) Jumalan kasvojen edestä tuohon pimeään erämaahan Jumalaa syyttäen.

    Ja Kain sanoi Herralle: “Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin. Katso, sinä karkoitat minut nyt pois vainiolta, ja minun täytyy lymytä sinun kasvojesi edestä ja olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa, se tappaa minut.” Mutta Herra sanoi hänelle: “Sentähden, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää seitsenkertaisesti kostettaman”. Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä. Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä ja asettui asumaan Noodin maahan, itään päin Eedenistä. 1.Moos.4:13-16

    ”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” 1.Joh.2:1

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Semmoista syntiä ja syyllisyyttä ei olekaan, jota ei Jumala antaisi katuvalle syntiselle anteeksi Kristuksen ristinuhrin tähden. Joka uskoo evankeliumin Kristuksesta pelastuu, lupaa Jeesus itse.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vaikka tämä aihe ei nyt näyttäisi keskusteluttavankaan lukijoita, niin minua tuo otsikkoni ei vieläkään ole jättänyt rauhaan. Aivan hiljattain uutisoitiin siitä, miten Suomessa useat vanhukset ovat eksyneet lakkasoille.

    Vanhan testamentin aikaan erämahan katosi varmasti paljon vanhuksia kuolemaan. Näistä asioista ei varmaankaan esim. Israelissa puhuttu tuolloin niin paljon kuin vanhustenhoidosta pelottavan huonosta tilasta Suomessa nyt.

    VT:n aikana autiomaahan lähetettiin myös eläimiä nääntymään. Is­ra­e­lin kan­sa ja pa­pit viet­ti­vät ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta ja uh­ra­si­vat eri­lai­sia polt­touh­re­ja syn­tien­sä täh­den päi­vit­täin. Vuo­sit­tain vietettiin myös Suurta Sovituspäivää. Ylipapinteh­tä­vä­nä oli puh­dis­tus­me­no­jen jäl­keen ot­taa elä­vä puk­ki, lait­taa kä­det eläimen yl­le ja tun­nus­taa sii­nä is­ra­e­li­lais­ten kaik­ki syn­nit. Puk­ki sai kan­taa is­ra­e­li­lais­ten syn­nit asu­mat­to­mil­le seu­duil­le. (3. Moos.16:20–21.) No, Jeesuksen sovituskuolema teki tämän uhrijärjestelmän tarpeettomaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (65v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121