Erkki Sutinen: Kiirastorstaiksi lähiehtoollinen – Teknologia muuttaa teologian tulkintoja

Kun elämme läpi globaalia katastrofia, kirkonkin ratkaisujen pitää olla ennakkoluulottomia.

Teknologia – jopa perinteinen yksisuuntainen TV ja radio, interaktiivisesta teknologiasta puhumattakaan – mahdollistaa sen, että tänäkin kiirastorstaina kristityt ympäri maapallon voivat kokoontua yhteiselle aterialleen.

Esitän että kirkon johto laatii pikaisesti ohjeet siihen miten kodeissaan olevat ihmiset voivat osallistua ehtoollisenviettoon, osana radioitua, televisioitua tai virtuaalista messua.

Tampereen piispa Matti Repo totesi Kotimaassa (26.3.) tosin että ”selvää on, etteivät luterilaisen kirkon ehtoolliskäsitys tai kirkkojärjestys mahdollista itse kodeissa kirkosta striimatun messun tahtiin vietettyjä etäehtoollisia.”

Luterilaisen kuten monen muunkin kirkon järjestys ja ehtoolliskäsitys ovat syntyneet maailmassa jossa viestintäteknologian mahdollisuuksista tiedettiin hyvin vähän, jos lainkaan. Nuoret taas ovat syntyneet nykyteknologian maailmaan. Digitaalinen – joka sekin on materiaalinen – yhteys tuntuu monista perinteistä luontevammalta ja avoimemmalta tai, joskus, ainoalta mahdolliselta.

Striimatun messun etäehtoollisen sijaan onkin syytä puhua lähiehtoollisesta joka rakentuu digitaalista teknologiaa soveltavan materiaalisen yhteyden varaan. Maailman ääret ovat reaalisesti läsnä tässä, lähempänä kuin alttaripöytä kotikirkkoni penkistä.

Suomen kirkolla on lähiehtoollisen teologiseen kokoamiseen ja käytännön nopeaan toteuttamiseen maailmanluokan resurssit ja asiantuntemus.

Näin Suomessa – ja koko maailmassa – kiirastorstaista tulee taas vuoden tärkein ehtoollispyhä.

Kristuksen kutsun kuulevat voivat jakaa hänen ruumiinsa ja verensä siellä missä ovat. Yhteen kokoontunut seurakunta ei rajoitu kymmeneen, vaan kasvaa suuremmaksi kuin koskaan.

Kun kirjapainoteknologia avasi kaikille pääsyn Raamattua lukemaan, omalla kielellään, nykyteknologia kutsuu jokaisen alttarille, omassa kodissaan. Teknologia muuttaa teologian tulkintoja.

Kun perinteinen, fyysinen kirkkoarkkitehtuuri perustuu seiniin jotka sulkevat tilan omalle joukolle, digitaalinen kirkkoarkkitehtuuri avaa tilan kaikelle kansalle.

Teknologia on tavoittavaa ja viestivää kuin kirkon sanoman ydin: ehtoollisen asetussanat kantavat ehtoollisen salaisuuden ja osallisuuden digitaalisia yhteyksiä pitkin maailman ääriin.

Hiukan samoin kuin vaikka Herättäjäjuhlien kentän kovaääniset mutta niitä pidemmälle, sinne missä ihmiset ovat.

Katastrofi avaa uuden todellisuuden – se on myös pääsiäisen sanoma.

Erkki Sutinen

Windhoek, Namibia

4 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Voisin kuvitella, että Juudas 1:12 (vaikkakin nuhdemielessä) mainittu ns. rakkaudenateria eli agape-ateria sopisi huolellisesti suunniteltuna myös etäyhteyksin johdettavaksi. Ehtoollinen ei sellaiseen erityisen hyvin taivu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Teknologia ei ole mikään peruste, voisimmehan ehtoollisen suorittaa kirjekurssina ja sovitus olisi voitu striimata toiselta planeetalta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kotiehtoollinen ei synny kirkon statuksesta olla samalla kertaa hallinnoimiensa substanssien käyttäjä ja kaitsija.

      Piispat eivät asiassa sooloile luvassa kun varmasti yhteistä kollegiaalista näkyä tarvittaisiin.

      Voisiko ehtoollisen kuitenkin Jumalaan uskova kotona viettää. Asiaa ei tarvitsisi hoitaa striimattuun, vaan omaan tahtiin.

      Paavali sakramentalisoi kasteen mikä tähän aikaan katsottuna tarkoittaa Paavalin pitäneen kastetta ensimmäisenä askeleena pyhityksen ja vanhurskauttamisen tiellä.

      Näin kotiehtoollinen kävisi seuraavasti: Isä Meidän rukous, syntien tunnustaminen katumusta ja syyllisyyttä ymmärtäen, ja huomioiden, leivän murtaminen ja nauttiminen, kiitosrukous vaikkapa lainaamallani rukouksella toisesta blogista, ja päätökseksi Herran Siunaus.

      Kiitosrukouksen yhteydessä voi asiaa laajentaa muistamalla läheisiä ja kauempanakin olevia kuin muuta sydämellä olevaa. Toki syntien tunnustaminen katumusta ja syyllisyyttä ymmärtäen vaati hiukka totuttelua mutta kyllä onnistuu kun jonku kerran asiaa koettaa.

      Tässä käyttöön sopiva rukous: Min Jesus, jag tror att du är närvarande i altarets allraheligaste sakrament. Jag älskar dig över allt, och min själ längtar efter dig. När jag nu inte kan inte ta emot dig i altarets sakrament, så kom ändå på ett andligt sätt till mig. Jag tar emot dig som om du redan vore här hos mig, jag förenar mig med dig. Jag tillber dig i djupaste vördnad. Tillåt inte att jag någonsin blir skild från dig. Amen.

      Ja sama suomeksi: Jeesukseni, uskon Sinun olevan läsnä alttarin kaikkein pyhimmässä sakramentissa. Rakastan Sinua yli kaiken, ja sieluni kaipaa Sinua. Kun nyt en voi Sinua ottaa vastaan alttarin sakramentissa tule kuitenkin hengellisellä tavalla luokseni. Tulen Sinua vastaan kuin jo olisit täällä luonani, haluan olla kanssasi. Ylistän Sinua syvimmälla kunnioituksella.. Salli minun koskaan tulla erotetuksi Sinusta, Aamen.

      Edelliseen sopii myös virsikirjamme käyttäminen. Alkuun, loppuun, ja välille löytyy hakemistosta hyviä ja sopivia lauluja oman harkinnan mukaan, ja näitä voi käyttää säkeistöjä lukemalla. Laulaa ei siis tarvitse osata.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kotiehtoollinen ei synny kirkon statuksesta olla samalla kertaa hallinnoimiensa substanssien käyttäjä ja kaitsija.

    Piispat eivät asiassa sooloile luvassa kun varmasti yhteistä kollegiaalista näkyä tarvittaisiin.

    Voisiko ehtoollisen kuitenkin Jumalaan uskova kotona viettää. Asiaa ei tarvitsisi hoitaa striimattuun, vaan omaan tahtiin.

    Paavali sakramentalisoi kasteen mikä tähän aikaan katsottuna tarkoittaa Paavalin pitäneen kastetta ensimmäisenä askeleena pyhityksen ja vanhurskauttamisen tiellä.

    Näin kotiehtoollinen kävisi seuraavasti: Isä Meidän rukous, syntien tunnustaminen katumusta ja syyllisyyttä ymmärtäen, ja huomioiden, leivän murtaminen ja nauttiminen, kiitosrukous vaikkapa lainaamallani rukouksella toisesta blogista, ja päätökseksi Herran Siunaus.

    Kiitosrukouksen yhteydessä voi asiaa laajentaa muistamalla läheisiä ja kauempanakin olevia kuin muuta sydämellä olevaa. Toki syntien tunnustaminen katumusta ja syyllisyyttä ymmärtäen vaati hiukka totuttelua mutta kyllä onnistuu kun jonku kerran asiaa koettaa.

    Tässä käyttöön sopiva rukous: Min Jesus, jag tror att du är närvarande i altarets allraheligaste sakrament. Jag älskar dig över allt, och min själ längtar efter dig. När jag nu inte kan inte ta emot dig i altarets sakrament, så kom ändå på ett andligt sätt till mig. Jag tar emot dig som om du redan vore här hos mig, jag förenar mig med dig. Jag tillber dig i djupaste vördnad. Tillåt inte att jag någonsin blir skild från dig. Amen.

    Ja sama suomeksi: Jeesukseni, uskon Sinun olevan läsnä alttarin kaikkein pyhimmässä sakramentissa. Rakastan Sinua yli kaiken, ja sieluni kaipaa Sinua. Kun nyt en voi Sinua ottaa vastaan alttarin sakramentissa tule kuitenkin hengellisellä tavalla luokseni. Tulen Sinua vastaan kuin jo olisit täällä luonani, haluan olla kanssasi. Ylistän Sinua syvimmälla kunnioituksella.. Salli minun koskaan tulla erotetuksi Sinusta, Aamen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.