Fakenews-ilmiö, ihmisten keskinäinen luottamus ja yhteiskuntarauhan säilyminen

Olen viimeisen vuoden aikana uutisten suurkuluttajana ja maailman tapahtumien seuraajana pysähtynyt usein huolestuneena miettimään polarisaatiota eli kahtiajakautumista sekä siihen liittyvää ihmisten keskinäisen epäluottamuksen kasvamista. Asiaan kytkeytyy läheisesti asia, jonka otsikossa ilmaisin sanoilla ”fakenews-ilmiö”. Huolenaiheeni liittyy muualle maailmaan, mutta yhtälailla myös rakkaaseen isänmaahamme Suomeen.

Fakenews-sanat ovat tulleet tutuiksi USA:n presidentin Donald Trumpin puheista ja twiiteistä. Usein kyse on ollut siitä, että Trump on kuitannut jonkin hänelle epämieluisen uutisen tai asian sanoilla ”fake news” eli valeuutinen tai väärä uutinen. Hänen kaudellaan ns. faktan tarkistajat ovat todenneet runsaan määrän vääriä, valheellisia tai virheellisiä väittämiä hänen puheissaan. Tässä ei ole tarkoitus kuitenkaan ruotia Trumpia, vaan ottaa hänet esimerkkinä ja vaikuttajana, koska sellainen USA:n presidentti aina on henkilöstä riippumatta.

Fakenews-ilmiö onkin paljon laajempi kuin vain USA:n presidentin puheet ja twiitit. Pysähdyin todenteolla, kun joku tuttu ihminen meillä Suomessa esitti vakavasti väitteen, että Yleisradion uutisiin ei voi luottaa. Samanlaisia mielipiteitä on ollut enemmänkin. Joskus taas ilmaistaan, että valtaa pitävien eli hallituksen ja viranomaisten antamiin tietoihin ei voi eikä pidä luottaa. Samalla tarjotaan sitten joitakin vaihtoehtoisia uutislähteitä ja –kanavia unohtaen täysin niiden takana olevat ideologiset ja poliittiset vaikuttimet.

Nuo esille tulleet ajatukset hämmensivät minua vahvasti ja saivat minut huolestumaan. Onko todella niin, että osa ihmisistä ajattelee noin? Ja onko edelleen niin, että osa ihmisistä myös vaikuttaa toisissa ihmisissä tuollaista ajattelua? Jotenkin näin näyttää valitettavasti olevan. Polarisaatio on meillä vahvistunut ja ihmisten keskinäinen luottamus on heikentynyt.

Edellisen jatkoksi pitää todeta, että aina on syytä olla kriittinen ja harjoittaa ns. medialukutaitoa. Minkään median uutisointi ei ole täysin riippumatonta, mutta uutiskanavilla ja tiedon lähteillä on kuitenkin eroja: toiset ovat luotettavampia kuin toiset! Suuri huoli nousee siitä, jos luotettavakin uutisointi ja sen esille tuoma tieto asetetaan epäilyksenalaiseksi tai väitetään suoraan: fakenews – väärä uutinen tai valeuutinen!

Ihmisten keskinäinen luottamus heidän erilaisista näkemyksistä ja aatetaustoista huolimatta on tärkeimpiä yhteiskuntarauhaa ylläpitäviä tekijöitä. Oikean tiedon luotettavuuden tai suoremmin sanottuna totuuden käsitteen hämärtyminen on omiaan ruokkimaan epäluuloja. Ihmiset eivät enää osaa arvioida, mihin luottaa, jos heille annetaan erilaisia totuuksia oikeina tietoina tai asetetaan luotettavuutta tarvitseva taho epäluotettavaksi.

Oikealla tiedolla ja väärällä tiedolla on väliä – paljonkin! Luotettavalla, faktoihin perustuvalla uutisoinnilla ja toisaalta valeuutisten erottamisella on väliä. Tähän liittyvää eri tahojen vaikuttamistyötä sanotaan hienosti hybridivaikuttamiseksi. Joskus joku ihminen tai taho esittää oikeana ja totena jotakin oman vakaumuksensa tai mielipiteensä pohjalta haluamatta tietoisesti aiheuttaa hämmennystä. Joskus taas joku taho levittää disinformaatiota tietoisena keinona ja tavoittelee hämmennyksen, epäluottamuksen ja epäjärjestyksen aiheuttamista.

Meillä Suomessa luotettava tiedonvälitys ja yhteiskunnan sisällä vallitseva luottamus ovat yhteiskuntamme eheyttä vahvasti ylläpitäviä asioita. Meidän on tehtävä työtä näiden varjelemiseksi ja myös sen edistämiseksi, että kaikkien ja erityisesti yhteiskunnan heikoimpien ääni kuuluu ja vaikuttaa päätöksenteossa. Maailman pahimmat konfliktit ovat alkaneet usein siitä, että on levitetty propagandaa ja että eri ihmisryhmät ovat joutuneet suureen keskinäiseen epäluottamuksen tilaan. Tätä on vältettävä kaikin keinoin! Kirkoillakin on oma roolinsa erilaisten ihmisten dialogin ja keskinäisen luottamuksen ylläpitäjinä.

Toivo Loikkanen

  1. Missä lymyilee totuus, jos sitä ei löydä Raamatusta, ei tieteestä, ei Yleltä, ei MTV:ltä, ei Trumpilta eikä Bidenilta? Onko sitä? Vai onko se jokaisen ihmisen omassa päässä? Eli onko totuuksia yhtä monta kuin on ihmistäkin? Vai onko kukaan oikeassa, kaikki ovat vain olevinaan? Olemmeko kaikki väärässä?

    Jos emme luota kehenkään tai mihinkään, jäämme aika tyhjän päälle keikkumaan…

    • On ehkä helppoa todeta Trumpin tapaan, että kaikki asiat, jotka eivät miellytä minua, ovat ”valeuutisia”.

      Ihmiselle lienee todella vaikeaa katsoa mitään asiaa täydellisen neutraalisti. Katsomme aina kaikkea joltain suunnalta.

    • Raamatussa on kristitylle totuus eli Jeesus Kristus. Hän sanoi itsestään:”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Raamatussa on totuus Jumalasta, ihmisestä ja maailmasta, mutta Raamatusta emme löydä vastauksia kaikkiin tämän ajan kysymyksiin ja ilmiöihin.

    • Niinhän se on, Toivo, meille kristityille… tai ainakin osalle meistä.
      Vaan siitä Totuudesta ei juurikaan kerro Yle eikä MTV eikä muutkaan yleiset mediat.
      On paljon muitakin tosiasioita.

      Alkaako Jeesus olla yhtä marginaalinen totuus tämän päivän länsimaissa kuin salaliittoteoriatkin?
      Tuulesta temmattu? Mitä sanomme ihmisille, jotka näin väittävät?
      Entä mitä pitäisi sanoa niille, jotka uskovat sekä Jeesukseen että salaliittoteorioihin?

  2. Eräs vuosikymmeniä Amerikassa asunut suomalaismies on seurannut paikanpäällä tarkasti uutisia ja myös meidän uutisiamme. Hän ihmetteli syvästi miten puolueellista ja mustavalkoista on meidän valtamediamme uutisointi Amerikan vaaleista. Samoin Trumpin suhteen.

    Sanna Ukkola on niitä harvoja tolkun toimittajia jotka näkivät (IL 5.11.-20 ) miten toimittajat ovat tehneet Trumpista – kuten Ukkola toteaa – ihmishirvion, jonka kaikki sanat ja teot ovat lähtökohtaisesti vääriä. Tämäkin on valtamediamme feikkiä eli vääristelyä.

    Kyllä Ylekin voi olla ”fake news” vaikka harvemmin onkin. Ylen uutisoinnin puolueellisuus tuli jo silloin esiin kun uusi avioliittolaki oli harkinnassa. Valtamediamme oli koko ajan liberaalin käsityksen puolella, kuten se on nytkin näissä Amerikan vaaleissa.

    Konservatiivista Trumpia arvostellaan ja haukutaan meidän uutisoinnissa edelleen jatkuvasti, vaikka hän on tehnyt enemmän menestyksellistä rauhantyötä maailmalla kuin kukaan toinen presidentti toisen maailmansodan jälkeen. Tästä kirjoitti Risto Huvila osuvasti (Seurakuntalainen 24.10.-20). Mutta Trumpin kulmikas persoona hämää ihmistä, ja estää näkemästä hänen tekojaan.

    No pakko myöntää että olen kyllä vahingoniloinen silloin kun – näin uskoen useiden profetioiden perusteella – petokset vielä paljastuvat ja Trump voittaa vaalit. Näen kaiken takana Jumalan tarkoituksen Trumpin kautta osoittaa miten korruptoitunut Amerikka on. Kun tämä paljastuu, alkaa Amerikassa todella vaikeat ajat.

    On muuten kummallista miten Amerikan vaalien aikana niin valtavassa määrin on alettu uskomaan ihmisten rehellisyyteen 😉

    • Pekka Mäkinen: Tässä vaalien rehellisyydestä USA:n omien virallisten tahojen lausunto: Joint Statement from Elections Infrastructure Government Coordinating Council & the Election Infrastructure Sector Coordinating Executive Committees Original release date: November 12, 2020

      WASHINGTON – The members of Election Infrastructure Government Coordinating Council (GCC) Executive Committee – Cybersecurity and Infrastructure Security Agency (CISA) Assistant Director Bob Kolasky, U.S. Election Assistance Commission Chair Benjamin Hovland, National Association of Secretaries of State (NASS) President Maggie Toulouse Oliver, National Association of State Election Directors (NASED) President Lori Augino, and Escambia County (Florida) Supervisor of Elections David Stafford – and the members of the Election Infrastructure Sector Coordinating Council (SCC) – Chair Brian Hancock (Unisyn Voting Solutions), Vice Chair Sam Derheimer (Hart InterCivic), Chris Wlaschin (Election Systems & Software), Ericka Haas (Electronic Registration Information Center), and Maria Bianchi (Democracy Works) – released the following statement:

      “The November 3rd election was the most secure in American history. Right now, across the country, election officials are reviewing and double checking the entire election process prior to finalizing the result.

      “When states have close elections, many will recount ballots. All of the states with close results in the 2020 presidential race have paper records of each vote, allowing the ability to go back and count each ballot if necessary. This is an added benefit for security and resilience. This process allows for the identification and correction of any mistakes or errors. There is no evidence that any voting system deleted or lost votes, changed votes, or was in any way compromised.

      “Other security measures like pre-election testing, state certification of voting equipment, and the U.S. Election Assistance Commission’s (EAC) certification of voting equipment help to build additional confidence in the voting systems used in 2020.

      “While we know there are many unfounded claims and opportunities for misinformation about the process of our elections, we can assure you we have the utmost confidence in the security and integrity of our elections, and you should too. When you have questions, turn to elections officials as trusted voices as they administer elections.

Kirjoittaja

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.