Fasisti ja natsi – mitä löytyy iskusanojen takaa?

[Tapio Luoma] Viime viikkojen yhteiskunnallisessa keskustelussa on yhä useammin käytetty viittauksia fasismiin ja natsismiin. Kansainvälisessä politiikassa nämä suuren pahuuden synonyymit tulivat uudella voimalla käyttöön venäläisen retoriikan myötä Krimin valtauksen yhteydessä.

On tunnettua, millaisen painajaismaisen todellisuuden fasismi ja natsismi kykenivät viime vuosisadalla rakentamaan. Noista ajoista lähtien kyseiset termit ovat palvelleet paitsi yhteiskunnallisten ääriliikkeiden ajatusmaailman kuvauksina myös leimoina, joiden lyömisessä kynnys on aika ajoin käynyt matalaksi.
Käytettiinpä fasismin ja natsismin käsitteitä kummassa merkityksessä tahansa, niiden sisältöön olisi syytä paneutua tarkasti. Muutoin kyseisten aatteiden todellinen vaara ei käy selväksi.

Fasismin ja natsismin viehätysvoima paljastaa, että aatteiden pimeitä puolia ja niiden merkitystä ei pidä aliarvioida. Ketään ei kuitenkaan lopulta palvele fasisteiksi ja natseiksi luokiteltujen demonisointi, koska se peittää alleen aiheen analyyttisen tarkastelun. Se puolestaan pystyy osoittamaan, miten syvällä meissä ihmisissä asuu mahdollisuus fasismin ja natsismin kaltaisten ajattelutapojen kasvulle. Hyvä muistutus tästä on Hitlerin valtaannousu, joka tapahtui demokraattisia menetelmiä käyttäen ja yhä suurempaan kansansuosioon tukeutuen.

Fasismiin ja natsismiin liittyviä piirteitä voisi luetella pitkästi. Hyödyllinen luettava on muun muassa Tarmo Kunnaksen kirja Fasismin lumous (2013). Siinä Kunnas tuo perusteellisesti esille, miksi monet arvostetutkin ajattelijat ryhtyivät viime vuosisadan alkupuolella tukemaan fasistisia aatteita ja suorastaan hullaantuivat niistä.

Viime aikojen fasisti- ja natsi-termejä hyväkseen käyttävä keskustelu, mutta myös muu yhteiskunnallinen ajatustenvaihto tarvitsisivat näkökulmia, jotka auttavat iskusanoja syvällisemmin hahmottamaan ideologioiden vaikutusmekanismeja. Tämän vuoksi on paikallaan mainita joitakin piirteitä, jotka luonnehtivat viime vuosisadalla todellisiksi poliittisiksi voimiksi kohonneiden eurooppalaisten ääriliikkeiden sanomaa ja niiden saamaa suosiota.

Kritiikittömyys oman ajattelun sokeita pisteitä kohtaan oli keino hyväksyä omaksutun aatemaailman perusopit muun muassa oman kansallisuuden tai rodun tai ideologian ylivertaisuudesta ja sen yhtäpitävyydestä luonnon omien lainalaisuuksien kanssa. Asiaan kuului uskonnollissävyinen vetoaminen jonkin ihmistä suuremman, useimmiten juuri luonnon, antamaan oikeutukseen toimia aatteen tavoitteiden saavuttamiseksi keinoja kaihtamatta.

Oleellisinta oli vahvistaa tunnetta, että se, mitä tehtiin ja mihin pyrittiin, ei ollut mitään outoa saati paheksuttavaa vaan suorastaan mitä luonnollisinta ja ymmärrettävintä.

Oman aatemaailman esillä pitäminen ei vielä sinänsä riittänyt. Tärkeää oli näyttää, että tässä ideologiassa piilee voima, joka toteuttaa vastaansanomattomasti oikeutetuiksi katsotut tavoitteet.

Mitä suuremmat kansanjoukot kokoontuivat yhteen ja mitä näyttävämmin joukot marssivat lippujen perässä sitä vahvempi ideologian katsottiin olevan. Siksi propagandaksi muokatun viestinnän tuli pitää esillä vain oikeaksi katsottua tietoa ja paljastaa vastustajien mitättömyys ja heidän ajatustensa erheellisyys. Pahuus ja virheet ulkoistettiin tehokkaasti vahvistamalla jyrkkää me–he-asetelmaa.

Kaikessa toiminnassa turvauduttiin yhä suurempaan röyhkeyteen. Karkea kielenkäyttö tuli yhä hyväksytymmäksi samalla kun kannattajille vakuutettiin, että koko toiminta tähtää sivistyksen turvaamiseen. Vastustajien hiljentäminen nolaamalla huipentui heidän eliminoimiseensa väkivallalla.

Kaiken tämän seurauksena tapahtui vähitellen se, mikä fasismissa ja natsismissa oli lopulta tuhoisinta: kyky kokea myötätuntoa toista ihmistä kohtaan hiipui.
Fasismi ja natsismi ovat 
vakavia leimoja. Ideologioina ne ovat suorastaan vaarallisia – ei kuitenkaan pelkästään siksi, mitä ne voivat saada aikaan, vaan ennen muuta siksi, että meillä on valmius niiden omaksumiseen.

Siksi on syytä olla varuillaan, pysyä valppaana oman asennoitumisemme suhteen ja kiinnittää ennen kaikkea huomiota siihen, mitä ajattelemme erilaisista ja toisella tavalla ajattelevista ihmisistä sekä miten heitä kohtelemme.

- Tapio Luoma -

Espoon hiippakunnan piispa

Kirjoitus julkaistu myös Kotimaa-lehdessä 13.8.

6 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Saksasta ja Neuvostoliitosta tuli liittolaisia jo 20-luvulla. Maat solmivat keskinäisen Rapallon sopimuksen 16.4.1922, Berliinin sopimuksen 24. 4.1926 ja liittolaisuuden sinetöineen Molotov-Ribbentrop sopimuksen 23.8.1939. Niin Saksan kuin Suomen Kommunistisen Puolueenkin kannattama liittolaisuus päättyi vasta 22.6.1941, kun Saksa teki ”ennakoivan hyökkäyksensä” Neuvostoliittoa vastaan ja Neuvostoliitto vastasi Saksan hyökkäykseen tekemällä ”ennakoivaksi sotatoimeksi” kutsumansa suurpommituksen pääasiassa suomalaisiin siviilikohteisiin25.6.1941.

    Hitlerin diktatuurin mahdollisti 23.3.1933 oikeiston ja kansallissosialistien äänillä valtiopäivillä hyväksytty valtalaki, jossa valtiopäivät luopui valvontaoikeuksistaan ja antoi hallitukselle valtuudet puuttua perustuslakiin.

    Saksan johtaviin sosialidemokraatteihin 30-luvulla kuulunut Viktor Schiff sanoi 1935 ”Zeitschrift für Sozialismus” lehdessä :”Jos yleensä on olemassa jokin asia, josta keskuudessamme ei ole erimielisyyksiä eikä kai voi ollakaan, niin tämä seikka on se, että Hitlerin lopullisen voiton syynä oli maailmantalouden kriisi: työttömien proletaarien, tulevaisuudettoman akateemisen nuorison, kohti konkurssia ajautuvan keskisäädyn kauppiaiden ja käsityöläisten ja maatalouden hintojen romahtamisen pelossa elävien talonpoikien epätoivo. Ja siinä olemme kaikki rikkoneet.”

    Arvi Grotenfelt kirjoitti Kansanvalistusseuran kalenterissa 1920 ensimmäisen maailmansodan jälkeen: ”Puolueettomasti arvostellessamme meidän täytyy todeta, että ne rauhanehdot, joita voittajat nyt sanelevat, ovat säälimättömät, kohtuuttomat, koska ne kohtalokkaalla tavalla lannistavat voitettujen kansojen, etenkin Saksan ja saksalaisen Itävallan, koko taloudellista elämää. Ne ovat, mikäli nykyään voimme arvioida niiden merkitystä ja seurauksia, omansa saattamaan Saksan kansan aineellisen toimeentulon äärimmäisten vaikeuksien ja vaaran alaiseksi, pitämään Saksan kansaa yhä edelleen hädän ja nälän partaalla.

    Jos niin käy, jos sellaista järjestelyä pidetään voimassa, niin tämä rauha on vain kylvönä, joka kasvattaa uutta vihaa ja uusia kauheita sotia, jahka Saksa on uudelleen voimistunut. Ja mitä mieltä kukin saattaakin olla saksalaisten ja muiden kansain syyllisyydestä sodan puhkeamiseen ja sen tuottamiin hävityksiin, tuollainen kokonaisen kansan näännyttäminen rakentamalla kovia esteitä sen toimeentulolle on joka tapauksessa huutavaa vääryyttä.”

    Toivottavasti Suomikin saa tulevaisuudessa sivistysvaltioiden ominaisuuksiin kuuluvan puolueisiin sitoutumattoman ja puolueiden päätöksiä ja niiden seurauksia tutkivan perustuslakituomioistuimen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kuosmanen sanoo:

    Espoon piispa kirjoittaa tärkeästä asiasta. Erityisesti kirjoituksen viimeinen kappale on tärkeä: ”Siksi on syytä olla varuillaan…….” Kaiken hiipivän totalitarismin suhteen.

    Tärkeä on myös Luoman kiteytys siitä, mikä natsismissa ja fasismissa oli tuhoisinta: ”kyky kokea myötätuntoa toista ihmistä kohtaan hiipui”.

    Erityisen pelottavaa empatian katoaminen on tämän päivän nettikirjoittelussa: oman totuuden julistaminen, ylimielisyys, aggressiivisuus, toisten ivaaminen ja vähättely eivät ole mitenkään harvinaisia edes näillä kirkollisilla palstoilla.

    On hyvä yrittää oppia jotain historiasta, vaikka se niin vaikeaa onkin. Tässä mielessä on hyvä, että ollaan varuillaan, reagoidaan mieluummin yli kuin ali. Eikä kysymys ole vain politiikasta, siitä oli hyvä muistutus Hesarin tällä viikolla esiin nostamat suomalaisen kulttuurin ja tieteen eliitin natsiyhteydet 1930-luvulla. http://www.hs.fi/paivanlehti/12082015/kulttuuri/

    Hesarin jutun jatkoksi sopisi hyvin päivitys tuon ajan kirkollisista Saksan suhteista, varsinkin kun suomalaisen teologian juuret ovat niin vahvasti siellä. Toki tiedän, että ainakin näin historian perspektiivissä sympatiat ovat Dietrich Bonhoefferin ja Martin Niemöllerin puolella ja että perustietoa tarjoaa Eino Murtorinteen ansiokas Risti hakaristin varjossa.

    Ei tässä mitään totuuskomissiota tarvita kirkonmiesten natsisympatioita tutkimaan. Sen verran rähmällään oltiin kuitenkin Suomenkin kirkossa Kolmannen valtakunnan ja ”Saksalaisten kristittyjen” suhteen, että olisi syytä tunnistaa tunnusmerkit. Eli kuten Luoma sanoo – jotta osaisimme olla varuillaan ja pysyä valppaina. Jos edes sen verran osaisimme historiasta oppia.

    Ottaisiko vaikkapa Kotimaan tutkivan journalismin osasto haasteen vastaan tunnusmerkkien päivityksestä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Natsismi ja fasismi eivät ole synonyymeja. Esimerkiksi Mussolinin fasistipuolueessa oii alunperin mukana melko runsaasti myös juutalaisia eikä il Duce koskaan innostunut antisemitismista.

    Jos tarkkoja ollaan niin natsismissa ei kadotettu kykyä tuntea myötätuntoa, empatiaa toista ihmista. Kauhistuttavinta natsismissa oli juuri se, että joukkomurhan virkamies saattoi samanaikaisesti olla rakastava perheenisä ja lähimmäisistä huolta kantava kansalainen.

    Juutalainen ei ollut ihminen. Kyky tuntea empatiaa on ihmisellä sikäli valikoiva, että jos rasismi viedään päätepisteeseen asti eli jokin ryhmä ihmisiä (rotu,uskonnollinen tai poliittinen ryhmä, homot jne..) dehumanisoidaan, katoaa kyky empatiaan samalla.

    Jos joku on sadan vuoden kuluttua tarpeeksi kaistapää lukeakseen K24:n tasa-arvoiseen avioliittoon liittyviä keskusteluja 2010-luvulta, niin lukija saattaa johtua päätelmään, että osa keskustelijoista oli ilmeisesti kadottanut kyvyn empatiaan läpikotaisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jos tarkkoja ollaan niin natsismissa ei kadotettu kykyä tuntea myötätuntoa, empatiaa toista ihmista.” Pirullisimmat kiduttajat ovat empaattisia. He tietävät, mikä sattuu kipeimmin. Myötätunto on sympatiaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Empatian melko sanatarkka merkitys: myötätuntoinen eläytyminen toiseen asemaan, ts. pääosin kognitiivinen, osin emotionaalinen roolinotto. Sympatia merkitsee osanottoa toisen tunteisiin, negatiivisiin sekä positiivisiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kuosmanen sanoo:

    Toimittaja Antti Blåfield jatkaa kolumnissaan Hesarissa 18.8. pohdintaa älymystön ja fasisimin suhteesta Woody Allenin uusimman elokuvan Irrational Man pohjalta. http://www.hs.fi/paivanlehti/18082015/a1439780069039

    Blåfield lainaa myös Tarmo Kunnaksen kirjaa Fasismin lumous, jossa fasismin yhtenä kasvualustana nähdään ihmismielen täyttämä syvä tunne epäoikeudenmukaisuudesta ja voimattomuudesta: ”Yhteiskunta näyttäytyy heikkona ja kaikin puolin korruptoituneena. Ainoa tapa saada aikaan muutos on löytää uusi selkäranka ja ottaa oikeus omiin käsiin.”

    Mielenkiintoinen on myös Blåfieldin analyysi siitä, miksi fasismi ei kuitenkaan saanut Suomessa ylivaltaa 1930-luvulla vaikka painetta oli. ”Ihmiset uskoivat niitä poliittisia johtajia, jotka puhuivat laillisuuden, sovinnon, kohtuuden ja yhteiskunnallisten uudistusten puolesta.”

    Tällaista puhetta kannattaa kuunnella varmasti myös nyt – jos sitä vain joku jaksaa toistaa näinä kärkevien, hurmahenkisten ja kovien kannanottojen lisääntymisen aikoina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.