Feministinen jouluseimi provosoi

”Härregud, en minä nyt sellaisissa paikoissa…”. Hesarin Karlssonin piirros (3.1.) kommentoi Loviisan kirkon jouluseimeä, joka on suututtanut seurakuntalaisia.

Kokonaisuudessaan Karlssonin kuvassa on viittaus lehtikeskusteluun: ”Alastomuutta ja eritteitä tihkuva Loviisan kirkon jouluseimi suututti seurakuntalaiset.” Kuvassa nuori pari tervehtii mummoa kiikkustuolissa. Mies kysyy: ”Kävikö mummo joulukirkossa?” – johon mies saa yllä olevan kauhistuneen vastauksen.
_ _ _
Veistosryhmän kirkkoon tuoneet ovat sanojensa mukaan yllättyneitä kritiikistä: ”Yllätti tämä raivo, joka on väliin jopa pelottavaakin. Näyttely on ammuttu alas järkyttävin sanoin. Lynkkaus on meneillään” (HS 2.1.). Höpö höpö. Ei seurakuntalaisten reaktio voinut olla yllätys, vaikka näyttelyn järjestäjä haluaa siitä loukkaantua.

Eikö ole pikemminkin niin, että nykytaide joutuu shokeeraamaan saadakseen näkyvyyttä ja julkista tilaa? Turakka Purhosen teos on onnistunut tässä erinomaisesti. Monet lehtiartikkelit ovat paljon suurempi julkisuus kuin korkeatasoisinkaan näyttely taidemuseossa voi toivoa saavansa. Taide elää julkisuudesta ja siksi provosointi näyttää olevan taiteen elinehto.
_ _ _
Entä mitä taideteos sitten esittää? Kolmesta kankaisesta ihmishahmosta koostuvan ryhmän keskellä seisoo juuri synnyttänyt nainen sylissään napanuorassa kiinni oleva lapsi, rinnat maitoa tihkuen ja jalkoväli verta vuotaen.
Hänen vasemmalla kädellään istuu nainen imettämässä karitsaa Maripaita rintojen yli käärittynä. Synnyttäneen naisen oikealla puolella istuu mies emakko sylissään.
_ _ _
Kieltämättä taitelija Pauliina Turakka Purhosen näkemys poikkeaa perinteisestä jouluseimestä, jossa tavallisesti on Maria ja Jeesus-lapsi seimen äärellä, rinnallaan Joosef. Lasta kumartavat paimenet lampaineen sekä tietäjät lahjoineen. Tähti ja enkelit kertovat Vapahtajan syntymästä.
_ _ _
Taiteen tulkita on aivan oma taiteen lajinsa, mutta esitänpä nyt oman tulkintani Turakka Purhosen jouluseimestä – sellaisena sitä kai on syytä pitää ajankohta ja paikka huomioon ottaen.

Synnyttänyt äiti lapsi sylissään tulee lähimmäksi jouluseimen ajatusta. Äidin fyysiset piirteet kertovat synnytyksen vaivoista ja toisaalta lapsen täydellisestä riippuvuudesta äidin huolenpidosta. Napanuora yhdistää lapsen äitiin ja täydet rinnat ovat valmiina imettämään. Päähuomion saa elämää antava äiti.

Muinaiset kulttuurit ovat täynnä esikuvia tälle naisen esitystavalle alkaen jääkautisesta Willendorfin mammuntinluisesta naisfuguriinista Lähi-idän Am gedoliin – Suureen äitiin, Astarteen/Ishtariin sekä roomalaisten Venukseen.

Katolisen kirkon Maria, Regina Coeli - Taivaan kuningatar - ja Idän kirkon Theotokos, Jumalan synnyttäjä ovat samalla jatkumolla, kuitenkin niin, että äiti antaa etusijan pojalleen, joka on Jumala ihmisten keskellä: Jeesus antaa elämän ihmiskunnalle. Siksi myös imettävän Marian piirteet ovat varsin hillittyjä. Turakka Purhosen kuva johtaa minut näkemään Marian sijasta mieluumminkin Suureen äidin, äitijumalattaren.
_ _ _
Entä karitsaa imettävä raitapaitainen nainen? Taiteilija on nimennyt sen Pietaksi. Tällä hän liittyy taidehistorian perintöön esittää sureva Maria sylissään ristillä kuollut poikansa. Turakka Purhosen Pieta – Äidinrakkaus – liittyy Raamatun kuvaan Jeesuksesta Jumalan Karitsana, joka uhrataan maailman synnin tähden.

Tässä karitsa ei kuitenkaan ole kuollut eikä uhrattu, vaan hyvinkin elävä, koska nainen imettää sitä. Näen tässä viittauksen ihmisen, ennen kaikkea naisen tehtävään huolehtia luomakunnasta ja erityisesti eläimistä. Se voisi olla myös veganistinen manifesti pääsiäislampaan teurastamista ja syömistä vastaan.

Teologisesti karitsaa imettävässä naisessa on kyse siitä, että nainen antaa elämän, ei karitsa. Siten tässä on sama käänne naiseen kuin edellisessä kuvassa synnyttäneestä naisesta: pois Jumalan Pojasta Jeesuksesta.
_ _ _
Kolmannessa kuvassa mies pitää sylissään suurta emakkoa, joka on hahmoltaan surullinen. Sen nisät ovat pulleat, mutta imevät porsaat puuttuvat. Emakko on ehkä suljettu porsitushäkkiin ja siltä on estetty porsaiden hoivaaminen. Lopulta porsaat on riistetty sen nisiltä kinkuiksi joulupöytään.

Turakka Purhonen on nimennyt veistoksen pyhän Antonius Padovalaisen mukaan, joka oli 1100-luvulla elänyt fransiskaanimunkki. Häntä kunnioitetaan muun muassa kotieläinten suojelijana ja sikopaimenten pyhimyksenä. Kirkkotaiteessa P. Antonius kuvataan tavallisesti Jeesus-lapsi sylissään, mutta nyt siis sylissään emakko. Näen sen viittaavan emakoilta riistettyyn äitiyteen ja porsailta riistettyyn äitiin.
_ _ _
Edellisen tulkintani mukaan Turakka Purhosen jouluseimessä on hyvinkin ajankohtainen ja elämän kunnioitusta alleviivaava sanoma. Samalla se on feministinen tulkinta naisesta elämän antajana, jonka rinnalla Jeesus Jumalan Poikana jää sivuun.
Miehelle ei veistoksessa jää ylipäänsä muuta aktiivista roolia kuin Antoniuksen myötäeläminen emakon suruun. Ajatuksellisesti läsnä on kuitenkin lihaa syövä mies, joka käy kohta karitsan- ja porsaanpaistinsa ääreen.

Ehkä veistosryhmä kuvaa yleisemminkin nähtävissä olevaa kehitystä, jossa kristinuskon sisältö Jeesuksesta syntisten Vapahtajana korvautuu ihmisen hyväntekemisellä ja eettisillä valinnoilla. Keskuksessa on nainen, joka korjaa väkivaltaisen heteromiehen rikkomaa maailmaa. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin (mm. Kohti totalitaarista sukupuolettomuutta 7.11.)
_ _ _
Lopuksi: Loviisan kirkon jouluseimestä käydyssä keskustelussa tulee esille kirkkoon tuodun taiteen usein toistuva peruskysymys, jonka Hesarin Karlsson osuvasti tiivistää: Taiteilija kokee oikeudekseen esittää oman, usein radikaalin näkemyksensä kirkossa.Seurakuntalainen puolestaan kokee tämän seurakunnalle yhteisesti kuuluvan, jatkuvuutta edustavan tilan rikkomisena.

Jouluna se voi tuntua erityisen raskaalta, kun levottomuudet ja murrokset muutoinkin järkyttävät maailmaa: ilmastonmuutos, pakolaisuus sekä sukupuoli- ja avioliittokäsitysten hajoaminen. Jouluevankeliumista rauhaa etsivä mummo parkaisee silloin: ”Härregud … en uskalla mennä kirkkoon.”

16 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Henkilökohtaisesti suhtautuisin “taideteokseen” olankohautukselle (“näitähän riittää”), mikäli se sijaitsisi jossain muualla kuin kirkossa. Konteksti huomioiden se on ainoastaan vastenmielinen ja mauton. Taiteilija haluaa – ymmärrettävästi – herättää huomiota ja saada julkisuutta teokselleen. Loviisan kirkkoherran tilannetajua/ymmärrystä sen sijaan kyseenalaistaisin. Postmodernissa kulttuurissa ei ilmeisesti mikään ole kyllin kauheaa ja irvokasta, aina pitää pyrkiä – taiteen nimissä – vielä makaaberimpaan..

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Samaa mieltä, Kari-Matti, että muualla kuin kirkkotilassa teos olisi sopivampi. Toisaalta sen viittaukset kristinuskoon avautuvat paremmin kirkkotilassa kuin mualla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Pekka Särkiö :”Toisaalta sen viittaukset kristinuskoon avautuvat paremmin kirkkotilassa kuin mualla.”

      Materialistisen pornotaiteilijan teokset eivät mielestäni missään tapauksessa kuulu kirkkoon ainakaan meillä, joiden sielussa Kirkko sakramentteineen on symboloinut Jesajan kirjan 6. luvun serafien huutoa ”Pyhä, Pyhä, Pyhä on Herra Sebaot”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Ehkäpä siksi katselijan olisi osattava tulkita viittaukset kristinuskoon muualla kuin kirkkotilassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    En edes tajunnut kuvan nähdessäni, että kyse olisi seimestä. Ai, oliko sillä jokin syvällisempikin tarkoitus. Eipä tullut mieleen. Taiteilija on käyttänyt siinä kirkkotilaa, oman teoksensa ” kehyksennä ” Jolloin teos on itse tilasta saanut merkitystä, jota sillä ei muutoin olisi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Tilannetajun suurta puutetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Tuli tälläkin nyt taas tuollaiset 30 kirkostaeroamista lisää Loviisassa.

    Ei kuulosta paljolta, mutta jos suhteuttaa koko maahan, se olisi 10 tuhatta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mikähän on tilanne 5, 10, tai 20v. jälkeen. mikäli erojen määrä jatkuu tämmöisenä. Arvelisin sen kiihtyvän, kunhan yleinen mielipide muuttuu vielä hyväksyvämmäksi. Kirkon on pakko ajaa toimintaa alas ja sekin saa monet lähtemään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Kumma, minä en kyennyt näkemään kuvia pätkääkään pornografisina. Etenkään kun yksi Herran nimikin on Jumala monirintainen…(EL Shaddaj)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Jep. Vapaa maahan tämä, mutta jos tuosta kuvasta kiihottuu… Tosin en tiedä katsoiko Tuula tuota ennen kommentointiaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Jori Mäntysalo :”Tosin en tiedä katsoiko Tuula tuota ennen kommentointiaan.”

      Katsoin Hesarin vekkosivulta ja sitten katsoin muitakin kyseisen taiteilijan nettivulta löytyneitä teoksia. Olen vain yhden kerran elämässäni käynyt Kiasmassa, ja siellä näkemäni Palsan yms. “taiteilijoiden” teosten myötä tein paatöksen. että en enää koskaan käy Kiasmassa, enkä ole käynyt.

      Suosittelen kaikille “taiteilijoille”, että he survovat “teoksensa” vaikka Kiasmaan tai ihan mihin hyvänsä, mutta eivät kirkkoihin, että me saisimme pitää edes tämän uskomme – ja sen taivaan, johon me uskomme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Tuula: Kirjoitit ylempänä “pornotaiteilijan teokset”. Pornon tarkoitus on kiihottaa. Pidän kyllä aika outona, jos sinä tai kuka tahansa muu kiihottuu tuosta teoksesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Jori Mäntysalo :”Pidän kyllä aika outona, jos sinä tai kuka tahansa muu kiihottuu tuosta teoksesta.”

      Voihan suuttumistakin tietysti pitää “kiihottumisena”. Olen samaa mieltä kuin filosofi Timo Airaksinen oli Pellervon lehtihaastattelussa elokuussa 1999. Hän pahoitteli sitä, että olemme kadottaneet tietoisuudestamme antiikin hyveet ja kyvyn sanoa ”ei” ja jäljellä on vain ”nykyinen, lapsellinen maailmamme, jonka seitsemän vitsausta ovat mielikuvat, tyhjyys, normittomuus, pornografia, rakkaus, raha ja toiveet. Mielikuvat vieraannuttavat meidät todellisuudesta, tyhjyys on sisällämme, normittomuus yhteistä maailmaamme, porno, rakkaus ja raha yhtä ja samaa tyhjien toiveitten lapsekasta viihdemaailmaa.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kiitos, kenttäpiispa Pekka, hienosta ja kiihkottomasta analyysista Loviisan kirkkoon asetetusta “seimestä”. Sillä on siis tuollaisia vahvoja teologisia taustoja ja liittymäkohtia. Tyylinsä puolesta teos ei kuitenkaan oikein sovellu kirkkotilaan. Tällä viittaan siihen, miten tarkkoja ollaan muiden taideteosten kuten alttaritaulujen ja muiden vastaavien sijoittamisessa sekä kirkkotilan arkkitehtonisissa muutoksissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Samaa mieltä kenttäpiispan tulkinnasta. Sinänsä huomioni kiinnittyi erityisesti muutamaan kohtaan

      “Teologisesti karitsaa imettävässä naisessa on kyse siitä, että nainen antaa elämän, ei karitsa. Siten tässä on sama käänne naiseen kuin edellisessä kuvassa synnyttäneestä naisesta: pois Jumalan Pojasta Jeesuksesta.”

      “Samalla se on feministinen tulkinta naisesta elämän antajana, jonka rinnalla Jeesus Jumalan Poikana jää sivuun.”

      Jos vaikka ei välittäisi siitä, että kyseinen teos loukkaa todella monia, voi tuon analyysin pohjalta lisäksi todeta, että se ei kristilliseen kirkkoon kuulu. Se olisi seurakunnan kirkkoherran ainakin pitänyt ymmärtää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Olen samaa mieltä Tarjan kanssa. Jeesus on pääasia, nainen-synnyttäjä- imettäjä sivuasia. Kirkkoherra olisi voinut olla enemmän “hereillä” lupaa myöntäessään.

      Ilmoita asiaton kommentti