Filippiinien huumesota ja kirkon synnit

Vielä kolmekymmentä vuotta sitten Filippiinien kirkolla meni hyvin, ja maa oli rauhoittumassa. Harras katolilainen Corazon Aquino oli tullut presidentiksi 1986, maata kaksi vuosikymmentä hallinneen diktaattori Ferdinand Marcosin jälkeen. Moni muistaa tuolta ajalta hänen puolisonsa Imelda Marcosin kenkäkokoelman, josta on tehty museonähtävyys. Kirkko tuki Aquinoa, jonka mies Benigno Aquino II oli murhattu vuonna 1983, ja häntä tuki myös Yhdysvallat. Miehensä kuoltua "Cory" Aquino oli käynyt messussa ja rukoillut kolme Ave Mariaa päivittäin. Luottopappi kehotti jatkamaan normaalia elämää eikä käpertymään kotiin.

Cory Aquinon poika Benigno Aquino III oli presidenttinä kesäkuun loppuun 2016 asti. Silloin nykyinen presidentti, Davaon entinen kuvernööri Rodrigo "DU30" Duterte nousi valtaan. Häntä tuki kansa, joka halusi eroon huumeongelmasta, mutta myös sosiaalinen media monin sivustoin. Niiden alkuperää tuskin kukaan selvittää. Huumesota alkoi, ja tuhansia ihmisiä kuoli ensimmäisinä kuukausina. (Epäilyyn ei paljon tarvittu, ja todisteet voitiin järjestää myös jälkikäteen.) Nyt body count on noussut. Human Rights Watchin tutkimus (World Report 2018) kertoo poliisien surmanneen huumesodassa 1.7.2016-26.9.2017 välisenä aikana 3906 henkeä, mutta koska myös poliisin palkkaamat kuolemanpartiot ampuvat addikteja ja diilereitä, luku on 12 tuhatta.
https://www.hrw.org/world-report/2018/country-chapters/philippines
Filippiinien oppositiota edustavat senaattorit ovat puhuneet tämän vuoden aikana jo 20 tuhannesta surmatusta. Kyseessä on kuolema ilman oikeudenkäyntiä. Voiko kuolemanrangaistuksen toteuttaa vain ampumalla huumeiden myyjiksi epäiltyjä tai, vielä pahempaa, huumeiden käyttäjiä? Näin kuitenkin näyttää tapahtuvan. Muu maailma voikin sitten ummistaa silmänsä. Tosin USA:n presidentti Donald Trump on sentään tehnyt jotain eli lausunut hyväksyvän sanansa Duterten huumesodasta. Julkisuuskuvaa ei paranna tapa, jolla Duterte vertaa itseään "kolme miljoonaa juutalaista" surmanneeseen Hitleriin ja sanoo tekevänsä selvää maan yli 3 miljoonasta huumeidenkäyttäjästä. Näin suuriin lukemiin tuskin päästään (ja Hitlerin luku on nähtävästi alakanttiin). https://fi.wikipedia.org/wiki/Filippiinien_huumesota
Duterte ampui nuoruudessaan koulutoveria, joka oli pilkannut tämän etnistä alkuperää. Nuorukainen ei kuollut. Dutertella oli Davaon kuvernöörinäkin näyttöä kovista otteista, ja oman ilmoituksensa mukaan myös henkilökohtaisella tasolla. Ero Corazon Aquinoon, kaikkien 1980-luvun "hyvisten" ikoniin, ei voisi olla suurempi.
Onko Filippiinien kirkko sitten jäämässä altavastaajaksi? Pelottavasti tuntuu, että vastaus on "kyllä, kyllä ja kyllä". Ensiksikin papit ovat itse, samoin kuin lapset ja viattomat sivulliset, uhreina liipaisinherkissä poliisi- ja kuolemanpartio-operaatioissa. Kukaan ei ole turvassa, kun huumejengit taistelevat - vielä vähemmän, kun poliisi aloittaa "sodan" huumeita vastaan. Eihän huumeiden käyttö lopu väkivallan käyttöön, sillä huumekulttuurin taustasyyt ovat syvällä. Duterten neuvonantajan veljenpoikakin myi "kamaa" (HS 10.2.2017). Presidentti on silti arvostelun yläpuolella, minkä tunnustaa myös Manilan apulaispiispa Pabillo. Pelko ja some-vastustus estävät kritiikin.
Toiseksi kirkolla on Filippiineillä samanlainen syntitaakka kuin monissa muissakin katolisissa maissa. Duterte tietää sen itse ja käyttää sitä hyväkseen. Presidentin käymä sanasota on siksi toinen huolenaihe. Hänen kirkkovihansa ylittää kaikki sopivaisuussäännökset ja poliittisen korrektiuden mittapuut. Sanaa "korrekti" tuskin kukaan käyttää miehestä, joka kutsui aiemmin paavia "huoranpenikaksi", kun hänen vierailunsa aikana oli liikenneruuhka. Duterten tiedottaja tosin kiirehti peruuttamaan nimittelyn ja selitti arvostelun kohdistuneen liikenteestä vastaaviin virkamiehiin. Viime viikolla Duterten suusta on kuultu suoranaista vihapuhetta tähän tapaan: "Mitä noihin piispoihin tulee, tappakaa heidät. Ei noista typeryksistä ole mihinkään, sillä he vain arvostelevat. 90 % papeista on homoseksuaaleja, lähtekööt pois elleivät osaa elää selibaatissa, sanoi paavikin." Breitbart tiivistää, juttu on muuallakin.
Duerten kirkko-kritiikki osuu maaliin vain osaksi. Piispoilla on historiallinen rooli 80-prosenttisesti katolisen maan yhteiskunnallisena omanatuntona, jota he ovat myös käyttäneet. Kirkko ei ole tyhjäntoimittaja: Marcosin loppuvuosina radiossa puhunut kardinaali Sin sai kansan nousemaan rauhanomaiseen vallankumoukseen 1986 ja tukemaan kapinallisia upseereita.
Kirkon on kuitenkin vaikea kieltää Duterten omassa Davaon Ateneo-koulussa (AdDU) kokemaa seksuaalista häirintää 1950-luvulla. Paikkana oli muistakin maista tuttu rippituoli, jossa Kiinasta Filippiineille paennut jesuiitta Mark Falvey kosketteli Dutertea tämän ollessa 14-16-vuotias. "Näin me menetimme poikuutemme ennenaikaisesti", Duterte kuvailee Falveyn toimintaa ikätoveriensa piirissä. Seksuaalista herättelyä kyllä, mutta vastentahtoista.https://www.telegraph.co.uk/news/2016/10/16/philippines-leader-rodrigo-duterte-says-being-sexually-abused-as/
Filippiineiltä Mark Falvey lähti Yhdysvaltoihin, jossa hänen kyseenalainen toimintansa jatkui. Falveyn kuoltua vuonna 1975 alkoivat jutut kiertää, ja vuonna 2007 jesuiittajärjestö korvasi hänen kalifornialaisille uhreilleen 16 miljoonaa dollaria. Myös Markin jesuiittaveljeä Arthuria väitettiin pedofiiliksi, ja jesuiitat korvasivat yhdelle uhrille alaikäisenä tapahtuneesta raiskauksesta 100 tuhatta dollaria (http://www.bishop-accountability.org/member/psearch.jsp). Vaikka Mark Falveytä ei hänen eläessään tuomittu rikosoikeudellisesti, on ehkä vaikea kuvitella miljoonakorvauksia aiheuttaneen miehen olleen Filippiineilläkään puhdas pulmunen. Mitä taas rippituoli-hyväksikäyttöön tulee, niin Pennsylvanian ja Provolon tapaukset kertovat rankkaa kieltään siitä, kuinka tunnustajien "iholle" on tultu asiaankuulumattomasti ja siitä on myös tuomittu.
Katolisella kirkolla Duterten maassa on myös kolmas syy olla huolissaan, ja se on nykyinen, itseaiheutettu kriisi. Duterte ilmoitti hyväksikäyttäjänsä nimen vastahakoisesti vuonna 2015. Häntä pelotti, eikä hän lopulta halunnut rasittaa kirkkokansaa, jonka maksettavaksi papin tekemiset kuitenkin tulisivat. Duterte sanoo uskovansa Jumalaan, vaikkei lainkaan niin kuin kirkko opettaa. Ihmisiä hän neuvoo nyt ulos messuista ja rippituoleista. Kerran sovittu linnarauha kirkon kanssa on taas rikkoutunut.
Nykyistä kriisiä kuvaa tuskallisimmin itsenäisyyspäivän aikoihin julkisuuteen tullut yhdysvaltalaisen, Filippiinien Navalissa toimineen 77-vuotiaan papin Kenneth Hendricksin tapaus. Hänen taustansa vaatii ensin tarkennusta: Henricksistä tuli fransiskaani(maallikko)veli 1962, mutta hän ei koskaan työskennellyt pappina USA:ssa ennen lähtöään Filippiineille. Tässä linkki kotikulmien eli Cincinnatin tietoon.

Kun Hendricks tuli Filippiineille 1960-luvulla, hänet vihittiin paikallisessa Navalin katolisessa hiippakunnassa papiksi. Myös hiippakunta tutkii asiaa. Hendricks on USA:n kansalaisena toimitettu maan viranomaisille Filippiineillä ja vankikuva hänestä on julkaistu 5.12. päivättynä. Yhdysvalloissa miehestä levitetään kuvaa harmaa papinpaita päällä ja toivotaan lisätietoja, viettihän Hendricks vuosittain useita kuukausia siellä. Kukaan ei vain tunnu tietävän, missä ja miksi. Hänen filippiiniläinen asianajajansa kiistää 10 miehen syytökset siitä, että pappi olisi hyväksikäyttänyt heitä alaikäisinä asunnossaan. Nuorin on ollut syytösten mukaan 7-vuotias, ja eräs 15-vuotias kertoi saaneensa 2 vuoden jälkeen sukupuolitaudin Hendricksiltä. Tässä CNN-uutinen.

AbuseTracker ja RussiaToday lainasivat alkuperäistä juttua, jossa puhutaan papin lastenraiskausluolasta (child rape den). Kielikuva/mielikuva herättää varmasti huomiota Yhdysvalloissa, joissa skandaali on ilmassa muutenkin.

Hendricksin tapauksessa herättää huomiota Cincinnatin arkkihiippakunnan suhtautuminen. Mies on ollut hiippakunnan kotisivulla esillä lähetystyöntekijänä, mutta tiedottaja Mike Schaferin mukaan häntä ei ole kuitenkaan lähetetty virallisesti hiippakunnan lähetystyöntekijäksi. Hendricksillä on Cincinnatissa yhä asunto, eikä kukaan tiedä mitä hän on tehnyt vapaa-aikanaan. Fransiskaanisääntökunnasta hän lähti omasta pyynnöstään vuonna 1986.

On ehkä ymmärrettävää, ettei mikään hiippakunta Yhdysvalloissa tahdo ottaa vastuuta ulkomailla papiksi vihityn miehen toiminnasta siellä. Kuvioon kuuluu kirkkoja kahdessa maanosassa ja jossain mielessä myös sääntökunta. Pahimmillaan vastuuta pallotellaan.

Toisin on toiminut jesuiittasääntökunta vuosikymmen sitten. Jesuiitat kantavat vastuunsa. Falveyn veljesten toiminta herätti arvostelua heidän kuoltuaan. Vuosikymmeniä oli mennyt pappi-veljesten kuolemasta ja oli vain hyväksikäytetyiksi ilmoittautuneiden todistukset. Silti USA:n jesuiitat lähtivät korvauksiin. Kukaan ei tietysti tiedä, miten tapauksiin nyt suhtauduttaisiin ja olisiko isoa rahaa tarjolla. Silti huomiota herättää, että Yhdysvalloissa juuri jesuiitat ovat nytkin oma-aloitteisesti lähteneet penkomaan omaa historiaansa. (Tässä paavilla lienee vaikutusta, onhan hän itse jesuiitta.) Viime vuosikymmenistä on nyt olemassa 2 suuren provinssin tutkimustulos, joka julkaistiin perjantaina 7.12. Alue kattaa puolet Yhdysvalloista, ja lopputulos oli että "uskottavasti syytettyjä" on 153 jesuiittaa mutta järjestöön kuuluu heistä enää 4 ja hekin ovat vanhainkodissa. Takavuosina on tämän AP-jutun mukaan maksettu suuria korvauksia, yksin Oregonissa 166 miljoonaa dollaria.
Filippiinien huumesodasta on syytä olla huolissaan. Voiko huumeidenkäyttöä rajoittaa sillä, että poliisi ottaa käyttöön huumejengien otteet itse? Filippiineillä ihmisoikeustyötä vaikeutetaan. Sekä katolisen kirkon suuri enemmistö että maan toistakymmentä miljoonaa protestanttia tarvittaisiin henkiseen vastarintaan. Tilanne, jossa presidentti tunnustautuu pappi-pedofiilin uhriksi, on varmaankin uusi koko maailmassa. Vihapuhetta ja tappouhkauksia piispoille se ei silti oikeuta. Katoliselta kirkolta taas vaaditaan rohkeutta, mutta juuri siksi myös uskottavuutta. Mutta samalla viikolla, kun Duterte uhkaili piispoja, Hendricksin juttu tuli julki. Hiljaiseksi ei voi enää maksaa, vaikka olisi rahaakin. Paavillinen nollatoleranssi merkitsee likapyykin pesemistä - jälleen kerran dominopalikat kaatuvat.

Kirjoittaja

Jukka Raunu

Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.