Gnostilaisuus

Gnostilaisuus

Kristinuskoon on aina kuulunut lukematon määrä harhaoppeja. Raamattu on (myös) harhaoppisten kirja. Monet harhat ovat aikansa eläneet ja loppuneet. Toisaalta, ”uuspakanuuden” voimistuessa, on sellaisia alkukirkon harhoja jotka torjuttiin ja lopetettiin mutta – ovat tänä päivänä aivan uudessa kukoistuksessaan.

Tällainen harhaoppi oli ja on gnostilaisuus, gnostisismi. Lounais-Hämäläinen kirjailija,historioitsija Kaari Utrio Somerolta sanoo kirjassaan ”Eevan tyttäret”:”Merkittävin näistä erilaisista opeista (alkuseurakunnissa) oli gnostilaisuus….Gnostilaisissa seurakunnissa naiset toimivat tasavertaisina miesten kanssa.Raivostunut kirkkoisä Tertullianus kertoo kuinka he opettavat,väittelevät,ajavat pois riivaajia,parantavat sairaita,saattavat vielä kastaakin! Gnostilaiskristityt nimittivät naisia papeiksi,jopa piispoiksi.Naiset profetoivat,ja he perustivat ja johtivat omia ryhmiään.” (siv.53,54)

Nyt tämä harhaoppi on ”pyyhkäissyt” yli koko kirkkomme ja useat, enemmän tai vähemmän luterilaiset kirkot. Gnostilainen ajattelu on vallannut kirkkomme opetusistuimen ja enemmistön kirkkokansastamme.

Tällainen menestys sillä oli syntyessäänkin n. 100 luvulla. ”Kristillinen” gnostilaisuus sai runsaasti kannattajia ja oli siten huomattava kristinuskon vihollinen. Gnostilaisuus hävitettiin.Mutta ”kaiku jäi”joka nyt todellisena faktana ”kaikuu” kirkkomme ylimmäiseltä opetusistuimelta.

Arkkipiispa puuttui asiaan:Maata näkyvissä festareilla ei enää järjestetä naispapittomia messuja.” (Kotimaa 13.06.2018)

Gnostilaiset, gnostikot hylkäsivät Raamatun kirjaimellisen tulkinnan. Heidän mielestään Raamattu oli väärässä muutamissa hyvin tärkeissä kohdissa. Kristinuskon ”vastenmielisyydet” ( risti, helvetti, paholainen jne) eivät kuuluneet heidän julistukseensa. Lisäksi he vihasivat ihmisiä jotka pitäytyivät Raamattuun ja Herran käskyihin. Raamattu ei ollut heille Jumalan (inspiroima) kirja.

Tällainen tilanne ja käytäntö on tosiasiaa Suomen ev.lut. kansankirkossa.

Kristuksen kirkon jäsenet eivät osallistu gnostilaispapittarien jumalanpalveluksiin. Ne ovat kristillistä teatteria. Pyhä Henki ei ole mukana Sanan vastaisessa toiminnassa. Naispastorin toimittamassa ehtoollisessa nautitaan pelkkää leipää ja viiniä. (Todistettu Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapitulissa 2.8.1995 kirkkomme saarnalupani peruuttamisen yhteydessä).

Lopuksi gneesioluterilaisen tunnustus:”Me asetamme Pyhän Raamatun kiistakysymysten tuomariksi,emme siitä syystä,että se sisältää kaiken välttämättömän,vaan koska kaikkea sellaista,mikä tavalla tai toisella on sen kanssa ristiriidassa,on pidettävä jumalattomuutena ja pyhäinhäväistyksenä.”(Oppi Jumalan sanasta:Johannes Gerhard siv.452)

Jukka Teininen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Risto Nordell on loistava valinta vuoden 2014 kirkon kulttuuripalkinnon saajaksi. Hänen ohjelmansa ovat radion ainutlaatuisia kulttuuriohjelmia, joissa musiikki, kulloisenkin musiikin kulttuurihistoriallinen tausta ja myös kirkkovuoden sanoma tulevat sanoitetuiksi ja esitellyiksi. Näillä ohjelmilla lienee suuri kuulijakunta, erityisesti me, jotka olemme kiinnostuneita klassisesta ja hengellisestä musiikista. Iloitsen siitäkin, että palkinto jaettiin ekumeenisella rukousviikolla ortodoksille.

  2. Mistä tietää varmuudella, että Pyhä Henki on mukana juuri siinä omassa uskonnollisessa suuntauksessa ja sen toiminnassa?

    Ja mistä tietää, että juuri se oman porukan toiminta on ”Sanan mukaista” toimintaa?

    Entä jos sitä onkin väärässä ja tulee tuominneeksi muita suotta syyttä?

    Nämä kysymykset esitetty kaikille, jotka esittävät olevansa juuri sen oikeanlaisen ”Sanan” toiminnassa, ei ainoastaan blogistille.

  3. Hyvä blogi.

    Gnostilaisuus tulkitsi Jeesuksen sanomaa madollisimman realistisesti. Kristinuskon rakentajat tuomitsivat sen kuten kaikki muutkin kirjoitukset Jeesuksesta ehdottomasti hävitettäväksi tulevilta sukupolvilta. Antaa realistisen käsityksen ajattelukyvyn omaaville ihmisille kirkon opin lähtökohdasta.

    Gnostilaisuus.
    Ekaine Pegals, ” Gnostilaiset evankeliumit ”
    ” The Nag Hammad Library” James M .Robinson General editor.
    Olen myös näiden pohjalta itse kirjoittanut yhteenvedon gnostilaisuuden sisällöstä

    Nykyinen kirkon oppi lähestyy jatkuvasti gbostilaisuutta, esim,. Ihmisten tasa-arvoisuus. Siis naisten arvostus.

    • Naisten arvostus, asema, on yksi esimerkki gnostilaisuuden korostamasta lähimmäisen rakkaudesta, jossa Jeesuksen mukaan on kaikki laki ja profeetat. Täydellisen hengellisen maailma korostaminen on gnostilaisuuden perustaa. Jeesus. ” Isän valtakunta on levinnyt kaikkialle maailmaan, mutta ihmiset eivät sitä näe ”.

      Missä muualla kuin sinun päässäsi on perustellusti osoitettu jonkun tunaroivan enkelin luoneen maailmamme.

    • Demiurgiksi häntä nimitetään, ’suomennos’ on minun. Jaakko Heinimäki käyttää kirjassaan ilmaisua ’ymmärtämätön tai suorastaan pahantahtoinen alemman luokan luojajumala’. Naisten arvostus on turha nostaa eroksi gnostilaisuuden ja oikean apostolisen uskon välille. Paavali mainitsee kirjeissään useita naispuolisia työtovereitaan.

    • Minun käsitykseni mukaan ihmisten tasa-arvoisuus, lähimmäisen rakkaus, jossa on kaikki laki ja profeetat on perusasia Jeesuksen ilmoittamasta Korkeimmasta. ” Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä ”. Siis taivasten valtakunta on lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen ja sen noudattaminen. Tosiaan minä uskon tässä Jeesukseen. Sinä voit luonnollisesti uskoa Heinimäkeen apostolisine uskoineen.

    • Gnostilaisuuden keskeisisin pyrkimys on ihmisen eheytyminen eli uudestisyntyminen ’ihmiseksi’, jossa on tasapainossa hänen feminiinis-maksuliininen olemuksensa ja päinvastoin. Hän yhtyy parisieluunsa ja tulee uudeksi luomukseksi.
      Toki gnostikot kokivbat realistisesti maailman pahuuden ja huonon toimivuuden ja katsoivat, ettei moine susi ole voinut olla Korkeiman tekosia ja uskoivat Jahve/demiurgille delegoidun luomnistyön epäonnistuneen- Jahvea kutsutaan muuten Ut.sa myös demiurgiksi ja eräät Jeesuksen sanonnat voidaan tulkita tätä näkemystä tukeviksi. Ei siis ole ihme ettei Jeesus käyttänyt Jumalastaan kertaakan nimitystä Jahve, jonka lapsia hän kutsuikin sattuvasti Perkeleen lapsiksi.

    • ”Ei siis ole ihme ettei Jeesus käyttänyt Jumalastaan kertaakan nimitystä Jahve.” Tätä ei voi kukaan tietää. Korkeintaan tiedämme, etteivät hänestä kertoneet evankelistat tohtineet tai halunneet käyttää tuota nimeä.

    • YmmärätPentti, että tarkoitin Jeesuksen puheita Uudessa testamentissa. Mitä kaikkea hän sen ulkopuolella on mahdolisesti puhunut emme voi käyttää missään mielekkäässä argumentatiossa. Onhan hän v oinut puhua vaika mitä. Vaika ettei usko Jumalaan ja on vain skoijjannut muissa puheissaan…

    • Reino Suni: ”Naisten arvostus, asema, on yksi esimerkki gnostilaisuuden korostamasta lähimmäisen rakkaudesta, jossa Jeesuksen mukaan on kaikki laki ja profeetat.”

      Gnostilaisissa teksteissä korostuu päinvastoin naisten alisteinen asema: Naisen on mm. ”tultava mieheksi” ollakseen kelvollinen taivasten valtakuntaan ja ”naiseuden tekojen” harjoittaminen voi olla este ihmisen pelastumiselle (näin mm. Nag Hammadin gnostilaiset tekstit, esim. Tuomaan evankeliumi; lisää akateemisesti tutkittua perustietoa saa täältä: http://www.helsinki.fi/teol/pro/gnosti/naghammadi/loytyminen.html).

      Tälle vastakkaista näkemystä edustaa mm. Pastoraalikirjeiden naiskuva: ”Lasten synnyttäjänä hän (nainen) on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää” (sama alkukielellä kreikaksi: ”σωθήσεται δὲ διὰ τῆς τεκνογονίας, ἐὰν μείνωσιν ἐν πίστει καὶ ἀγάπῃ καὶ ἁγιασμῷ μετὰ σωφροσύνης.”; 1 Tim 2:15).

      Gnostilaisuudessa sukupuolten erot hävitetään (tai jäljelle jää vain miessukupuoli), kristinuskossa sukupuolten ero säilyy. Apostolisen kristinuskon mukaan nainen saa harjoittaa ”naiseuden tekoja” (kuten lasten synnyttämistä), koska pääasia ei ole sukupuolisuudessa, vaan uskossa ja rakkaudessa sekä niiden myötä seuraavassa kristillisessä (pyhitetyssä) elämässä.

      Gnostilaisuudessa synti ymmärretään (oikean) tiedon puutteeksi, apostolisessa kristinuskossa synti ymmärretään ihmisen ja Jumalan välisen suhteen kohtalokkaana särkymisenä (perisynti) ja siitä johtuvana ihmissuhteiden ja luontosuhteiden turmeltumisena.

      Gnostilaisuudessa pelastus tulee ihmisen sisältä: oikean tiedon saavuttamisena. Apostolisessa kristinuskossa pelastus tulee ihmisen ulkopuolelta: Jumala tulee ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ja tuo hänelle pelastuksen armonvälineissä (sanassa ja sakramenteissa), jotka (kirkon yhteisessä) uskossa otetaan vastaan.

      Gnostilaisuudessa keskiössä on ihminen ja hänen tekonsa, apostolisessa kristinuskossa keskiössä on Jeesus Kristus ja hänen tekonsa.

  4. Minun käsitykseni mukaan ihmisten tasa-arvoisuus, lähimmäisen rakkaus, jossa on kaikki laki ja profeetat on perusasia Jeesuksen ilmoittamasta Korkeimmasta. ” Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä ”. Siis taivasten valtakunta on lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen ja sen noudattaminen. Tosiaan minä uskon tässä Jeesukseen. Sinä voit luonnollisesti uskoa Heinimäkeen apostolisine uskoineen.

Kirjoittaja

Jukka Teininen
Jukka Teininen
Saarnaaja (eläk.) Hengellinen työ Forssan Ev.lut. Srk Kirkkokuoro 1966 - 1978 Lähetyssihteeri 1975-1998 Forssan ev.lut. Srk oto Lähetystyön kannatusrenkaan ja Forssan Kristillisen Työväenyhdistyksen perustamiset 1996 Kirkon saarnalupa 1978-1995 .Piispa Kortekankaan peruutus 02.08.1995 Seppo Suokunnaksen ”tarpeettomuuslausunnon”avulla.(haamukirjoittaja) SLEY:n saarnalupa 1987 Seppo Suokunnaksen tekemä ”hyllytyspäätös” 08.05.1996 Taloudellinen tappio kirjoista 2.500 mk SRK-mestarin sijainen 1.8.1978-31.03.1985 Forssa ev.lut. Suomen Kristillisen Työväen liitto  oto saarnaaja 1979- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys piirisihteeri 1990-eläkkeelle 1.2.1995 - Concordia r.y yhdyshenkilö 1995- Luther-säätiön perustamisasiakirja säädekirja 27.10.1999 Perustajajäsen. Luther säätiö , toimintavaltuutettu 2001-? Kirkkovaltuuston jäsen 1979-1982 Seurakuntaneuvoston jäsen 1983-1986 , 1995-1998