Hajoaako kirkko?

Hajoaako kirkko?

Meillä puhutaan usein kirkosta, kun oikeastaan tarkoitetaan Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Kristillinen kirkko on jo monta kertaa hajonnut. Roomalaiskatoliseen, ortodoksiseen, anglikaaniseen, reformoituun, evankeeliseen / luterilaiseen ja niin edelleen. Protestanttiset kirkot ovat solun jakautumisen kaltaisesti hajonneet aina uudestaan, päättymättömästi. Kirkkomme, siis luterilaisen kirkkomme kaikkein pienin herätysliike, Länsi-Suomen rukoilevaiset hajosi muutama vuosikymmen sitten kahtia, kun muualta tulleet johtajat eivät hyväksyneet liikkeen päälinjaa, mutta eivät toisaalta saaneet Eurajoen kristillistä kansanopistoa vallattua itselleen. Näin rukoilevaisliike hajosi kahdeksi.

Euroopan laajuisesti ajatellen on Suomen uskonnollinen kartta ollut poikkeuksellisen yhtenäinen. Kun uskonnonvapauslaki vuonna 1923 hyväksyttiin, odotettiin työväenliikkeen kannattajien – äsken yli puolet kansasta - joukkoeroa kirkosta. Se oli mahdollista, niin selvästi kirkko oli sisällissodassa asettunut voittajan puolelle ja valtaosa papeista saarnannut työväenliikettä vastaan vielä -20 ja -30 luvuilla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vielä 1930 luterilaiseen kirkkoon kuului 96% suomalaisista. Ja neljäkymmentä vuotta myöhemmin, 1971 oli kirkon jäsenmäärä yhä 92%

Kirkosta eroaminen oli helppoa. Käynti kirkkoherranvirastossa riitti ja sitten myös käynti maistraatissa. Vuoden 2003 uskonnonvapauslain mukana kaikki muuttui. Eduskunta hyväksyi ja Kirkkohallitus piti ”pääosin myönteisenä” uutta lakia, jossa käyntiä maistraatissa ei enää tarvittu, vaan eroamiseen riitti kirje tai sähköpostiviesti. Käyntiä tai edes allekirjoitusta ei vaadittu, juridinen puoli hoitui viranomaispalvelulla.

Tästä alkoi eroaalto kirkosta. Sen ohjauskeskukseksi tuli pieni ateistinen järjestö, Vapaa-ajattelijat. Sadattuhannet jäsenet erosivat kirkosta ja media välitti reaaliajassa Vapaa-ajattelijoiden työn tulokset. Siitä ei voi syyttää tamperelaista vapaaehtoistyötä. Jos syyllistä haetaan, on se hierarkkinen ja itsetyytyväinen kirkko, joka ei ollut hereillä. Kirkon olisi pitänyt nähdä, että sen ”kannatusprosentti” oli petollisen korkealla.

Mitä Suomen evankelisluterilainenn kirkko voi tehdä nyt, kun sillä vieläkin on jäseninään kolme neljästä suomalaisesta? Olin yhdeksänkymmentäluvun Saksassa. Sen evankeelinen kirkko kävi kampanjaa kirkosta-eroamista vastaan. Saksan katolinen ja evankeelinen kirkko olivat jokseenkin yhtä suuria. Kumpikin menetti vuositasolla noin 250.000 eli neljännesmiljoona jäsentä Kirkoista eroamista vastaan kampanjoitiin aktiivisesti.

En usko, että kirkosta eroamista vielä tässä vaiheessa voidaan pysäyttää. Kotimaa24:n palstoilla moni esittää vastapooleiksi kirkon konservatiivit ja liberasalit. Onkohan näin? Minun mielestäni vastakkain ovat kansankirkko tai moniarvoinen kirkko ja uskovien kirkko. Uskovien kirkko julistautuu itse ”raamatulliseksi”, mutta kovin köykäisin perustein. Jeesus sanoo Matteuksen mukaan: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle `Herra, Herra` pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”

Kristittyinä olemme tien kansaa. Jos konservatiivisuus kirkossa tarkoittaa paikalleen pysähtymistä tai ajan pysäyttämistä, monoliittistä vanhaan jäämistä, se vie harhaan. Raamattu Mooseksen kirjoista Johanneksen ilmestykseen ei ole muuttumaton, vaan se kuvaa nimenomaan Jumalan maanpäällä vaeltavan kansan muutosta. Ja samalla muuttuvaa Jumala-kuvaa. Jeesuksen Jumala ei ollut pelättävä sotajoukon Jumala, vaan Abba, isi. Paavali luopui juutalaisen uskon perustavista merkeistä, hän ei ollut vanhauskoinen. Ja apostoli Johannes kirjoittaa: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.”
Hajoaako kirkko? Se on jo monet kerrat hajonnut ja järkyttävää on, etteivät Jeesuksen seuraajat mahdu samaan illallispöytään. Ja samalla: Vaikka kirkko on erimielinen ja vaikka se on ollut sitä alusta asti, kirkko kuitenkin on se todistus, jonka me ihmisille annamme. Esimerkki Paavali: Jo Sauluksena ja yhä Paavalina hän oli kova riitelemään. Mutta samalla: Hän rakensi kristillisiä seurakuntia ja kutsui niiden jäseniä pyhiksi, vaikka nuhteettomuus oli niistä kaukana.

Ajatus, että Suomen ev.lut.kirkosta lohkeaisi ”uskovien” tai ”raamatullisten” kirkko, ei ole vakuuttava. Onhan niitä jo lohjennut monia: helluntaiseurakunnat, muut nk. vapaat suunnat, Nokia-lähetys ja viittä vaille valmis lohkeama Lähetyshiippakunnan seurakunnat. 1700-luvulla Baabelista lähdettiin laivalla, kuten Anna-Maija Raittila hienossa kirjassaan ”Isät kulkivat pilven alla” kuvaa.

Pyhien yhteyttä on kautta aikojen rakennettu ihanteen, täydellisen ihanteen varaan. Edellä luettelemillani uskovien kirkoilla on käytössä myös kirkkojärjestys. Perustuuhan sekin Raamattuun ja niin saadaan julkisyntiset joukosta pois, pilaamasta kirkon tai liikkeen mainetta. Saksassa voi papin syrjähyppy yhä johtaa määräöaikaiseen erottamiseen, tai siirtoon Bahnhofsmissionin papiksi. Meillä tällaista kirkkokuria on käytetty vain hyvin harvoin ev.lut. kirkossa, vapaissa suunnissa kylläkin.

Ehkä marginaalinen, mutta kuitenkin kiinnostava kysymys on, millä uskovien kirkkojen uusin tulokas, Lähetyshiippakunta rahoittaa työnsä. Riittävätko kotimaiset uhrilahjat, vai tarvitaanko tukea myös Yhdysvaltojen uskovilta veljiltä?

130 kommenttia

  • Rauli Toivonen sanoo:

    Heikille jälleen kiitos kommentista kiireen keskellä. Olen täsmälleen samaa mieltä tästä instant-kulttuurista Kotimaa24-palstalla, enkä ole minäkään mielestäni eriyisen inttämishalukas.

    Uskonnollisissa keskusteluissa pitää mielestäni aidosti ja kunnioittavasti keskustella ja toisinaan olla jopa eri mieltä. Aivan riittävästi pelätään oman vakaumuksen horjuttelua ja harjoitetaan vain sellaisia hengellisiä “ajatustenvaihtoja”, joissa ilmauksilla “Jeesus on Herra” ja “Amen” siunataan toinen toisiaan. (sinänsä siunaaminen on raamatullista, ymmärrät mitä tarkoitan)

    Raamatusta on erilaisia näkemyksiä, kokonaan toinen asia on se, mitkä niistä edustavat Luojamme mielipidettä aiheesta. Joku edustaa, eikö totta?

    Orjuuden ja joidenkin muiden Raamatussa ohimennen esiintyvien asioiden suhteen sekoitetaan usein kaksi asiaa: 1) lojaalisuus vallitsevalle käytännölle 2) vallitsevan käytännön kannattaminen.

    Paavali ja Pietari kannustivat kristittyjä orjia olemaan kapinoimatta, se lienee selvää. Mutta annetaanhan kirjoituksissa sitten myös kristityille isännille ohejeita, joten tässä mielessä puntit ovat tasan. Orjuudelle ei varsinaista peukutusta Raamattu anna, kuten ei muillekaan yhteiskunnallisille epäkohdille.

    Jeesuskin samalla logiikalla arvioituna kannatti keisaria, jonka kuva rahassa oli(Diokletianus?). “Keisarille kuuluva”-lausunto ei katsonut keisarin henkilökohtaista moraalia tai muuta kristilliseltä näkökulmalta kestämätöntä. Se osoitti vain, että kristityn verovaroja on kautta aikain käytetty monin eri tavoin, mutta vastuu loppuu toteamukseen “kunnian ja omantunnon kautta”.

    Paavali ja Pietari seuraajina olivat Raamattua kirjoittaessaan täydellisen puolueettomia, Mestaria seuratessaan he “eivät olleet osa maailmasta”. Kahdeksan tunnin orjuuden poiston ja kahdeksan tunnin työaikalainsäädännön tähän maailmaan ovat tuoneet ihan muut voimat, vaikka ehkä Raamatun hyviä ajatuksia poliittisen ohjelman ohella käyttäen.

    Jeesuksen poliittinen aatehan on ilmeisen rojalistinen: Jumalan valtakunnan kuninkaana hän aikanaan tulee tekemään lopun koko tästä poiittisesta järjestelmästämme.(Dan2:44;Ilm19. luku) Seuraajien tehtäviin ei kapinan tekoa liitetty vaan saarnaaminen siitä tulevasta muutoksesta.

    Usein sanotaan, että Paavali kirjoitti Jeesuksen pikaisesta tulosta. Mihin lausuntoihin sinä Paavalin opetuksiin perhetyneenä erityisesti nyt viittaat?

    Ja sitten nämä entiset etniset puhdistukset. Lueskelen parhaillaan Joosuan kirjaa. Siellähän kansa toisensa jälkeen tuhoutuu viimeistä hengittävää myöden. Voidaan siis puhua etnisestä joukkotuhosta, mutta ei nykyehdoin.

    Elämän otti kanaanilaisilta pois Israelia käyttäen Hän, joka sen oli antanut? Ja arkeologiset todisteet viittaavat siihen, että kyllä nykyiset obamatkin olisivat hermostuneet ja lähettäneet lapsiuhraajille omat lääkkeensä. Ja ihan vain omin valtuuksin, kuten nykyisin toimitaan. Niinhän se tekee tuo Israel-niminen valtiokin, joka menetti parituhatta vuotta statuksensa omaisuuskansana.

    Näen siis valtavan eron VT:n teokraattisissa projekteissa ja nykymaailman valtapolitiikan manöövereissä. Varmaan sinäkin tulkitset samoin, vai? Mutta onneksi meillä on se Rauhanruhtinas jo tuolta ylhäältä kurkistelemassa: “Joko Isä annat luvan panna töpinäksi?”

    Minä puolestani annan sinulle Heikki, sinulle vapaasti mahdollisuuden olla eri mieltä kanssani. En suutu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.