Hallitus hylkää vanhukset vaippoihin

Hallitus säästää leikkaamalla vanhustenhoidosta. Hallitusta arvostellaan aina, kun se jostakin leikkaa, mutta vanhukset eivät kykene pitämään puoliaan ja heiltä on leikattu jo niin paljon, ettei jäljellä ole mistä ottaa. Siksi uutinen pakottaa minut puhaltamaan henkiin vanhan blogini.

Vastaan uutiseen kaunokirjallisella esseellä Lakkaisivat pitämästä hengissä. Se syntyi pöytälaatikkooni kesällä 2014 spontaanina reaktiona luettuani sekä potilaiden omaisten että hoitajien anonyymeja kokemuksia vanhustenhoidosta.

Muusan roolissa ollutta alkuperäistä artikkelia en enää löytänyt mutta pieni googlettaminen vahvistaa, että tällaista on monen vanhuksen todellisuus. Kuvailemani tilanne ei ole koko totuus – esimerkiksi kaikki hoitajat eivät suinkaan ole samanlaisia kuin tässä – mutta osatotuunenakin liikaa. Hallituksen päätöksen takia kaikkein heikoimpien asema kurjistuu entisestään.

Pahoittelen tekstin epäystävällisyyttä verkkolukijalle. Päähenkilö on fiktiivinen.


Lakkaisivat pitämästä hengissä
Odotan annostani. Ei tee mieli syödä mutta kuulen, miten ruokakärry kiitää käytävällä. Se pistää väkisin odottamaan askelia ovella. Ei siinä kauan mene, kiire kopisee, lätisee, tallaa ja kirskuu lattioissa aina. Siihen tavallaan tottuu, tavallaan ei.

Hoitajien hötky liimautuu verhoihin, tekee levottomaksi koko huoneen. Ikkuna ammottaa auki taas, on ammottanut koko aamupäivän. Eivät ehdi sulkea, vasta nyt, lounaalla. Ei tarvitsisi joka päivä tuulettaa, ei tämä huone huonosta ilmasta kärsi. Sormeni peiton alla kohmettuvat, naapurinaisen huulet sinertävät. Ettekö te nuoret näe, olemme vanhoja jo!

En tiedä oikein, miten tänne jouduin. Tytär toi, ainoa vaihtoehto, hän sanoi. Nyökkäsin, en tahdo vaivata. Silti ihmettelen, eikö todella voitu muuta.

Parasta ovat muistot, oma mieli, sen kujat ja kappelit. Niitä minä katson hartaasti ja kauan, joka päivä, nuoruuttani ennen sotaa. Muistan miten istuimme puisessa keinussa. Pidin kädestä sinua komeaa, joka lähdit sotaan. Minä jäin, menin lotaksi. Paljon en niistä vuosista muista, se oli selviytymistä pienen lapsen kanssa, leipä työn alla, pettukin. Vanhenin. Kun sota loppui, olin ikäloppu. Sinä et piitannut, sanoit että olen kaunis. Siitä olin kiitollinen.

Ei sota sinuakaan hyvin kohdellut. Olit kääntynyt hiljaiseksi, murahtelit, vasen polvesi veuhkotti rampana. Töitä teit kuten ennenkin mutta enemmän. Oli saatava Suomi pystyyn. Kannattelimme sitä hartiavoimin joka iikka, työnsimme, puskimme, noruimme hikeä, kunnes se hitaasti hitaasti nosti helmansa tanssiin. Teimme lisää lapsia, koko maa, koko Suomi. Teimme lapsia elämänriemusta, elämänhorkasta, sota oli ohi!

Kukaan lapsista ei ole täällä nyt, enkö ollut hyvä äiti. En kai. Koko tarmoni käytin muuhun. Sinun kannattelemiseesi, selviämiseen. Lapsille ruokaa, vaatteita ja koulukirjat. Siinä se, en osannut olla läsnä. Murehdin juomistasi, piilotin sen lapsilta. Piilotin sen myös sinulta ja itseltäni. Kaikki oli niin mykkää. Kun arkiaskareiden äänet loppuivat ja lapset nukkuivat, taloon tunki sakea hiljaisuus. Se oli täynnä huutoa.

Katson viereistä sänkyä. Kuihtunutta mummoa suu auki nukkumassa, hän näyttää kuolleelta. Näytänkö minäkin tuolta? Täällä nukutaan paljon vanhuuden vuoksi ja siksi, ettei ole mitään tekemistä. Ne, jotka pystyvät jaloittelevat hiukan käytävillä, käyvät vessassa. Me, jotka tarvitsemme vessaan ja käytäväkierroksiin apua, saamme vaipat, liikuntaa emme ollenkaan. Olen kateellinen niille, joiden ei tarvitse väkisin tehdä housuun.

Että tähän piti tulla. Hoidettavaksi, hoitokotiin. Ketä täällä hoidetaan? Kenen koti tämä on? Meitä pidetään hengissä, siinä kaikki.

Muistan taas sinut, ylvään olemuksesi, ruskeat veitikkasilmät ja vinoon vääntyvän naurun. Sinuun oli niin helppo rakastua. Kunpa sota olisi tullut myöhemmin, viivyttänyt kuherrustamme, antanut meidät syvemmin toisillemme. Ehkä silloin olisimme kestäneet paremmin. Emme osanneet puhua. Hoidimme karjat, pellot, rakennukset, metsät, lapsetkin siinä sivussa jotenkin. Toisiamme emme.

Milloin se oikein loppui? Kauniit sanat, pienet kosketukset, hymyt ja katseet, odotus, että saa olla kahden. Pelkäsin sinua sodan jälkeen, tunsin sinun muuttuneen. En osannut kysyä, tiesin, että olit nähnyt paljon. Odotin että se menisi ohi, että toinnut omaksi itseksesi. Ei se niin mennyt. Minuunkin oli sota sattunut, vaikken sitä ymmärtänyt, sinua vain ajattelin, sinun kärsimystäsi, omaani en huomannut ja siksi se kai söi minuun reiän. Sinä käsittelit minua samoin kuin minä sinua: et kysynyt.

Annokseni tuodaan, puuropäivä. Jos en syö kyllin nopeasti, se otetaan pois. Hidastelen tahallani. Mähmäinen manna ei maistu miltään, mikään ei maistu miltään.

Lähellesi oli enää vaikea tulla, olisi pitänyt ylittää muuri. Niinpä emme enää tulleet sen lapsentekohuuman jälkeen. Välillä jompikumpi sipaisi, tarttui käteen, taputti olalle, sitten sekin jäi. Kun sinut otettiin pois kaksikymmentäviisi vuotta sitten, surin sitä, että olin sinut sillä tavalla päästänyt, tuntematta, katsomatta, ymmärtämättä. Sitä minä hautajaisissa itkin. Sitä minä vieläkin itken. Ja itken elämääni täällä, kaikki kaikuu niin tyhjänä, on kaikunut niin pitkään, niin syvään, toivottomasti, jo paljon ennen tätä paikkaa.

Hoitaja ei katso, sulkee vain vinhasti ikkunat, haluaa äkkiä meistä eroon, puolikuolleista akoista vaipoissa. Joskus kuulen, miten ne kutsuvat meitä paskahousuiksi ja nauravat. Ilkkuvat oikein. Nuo nuoret meikatut naiset. Silti, kenellekään heistä en toivo tätä samaa.

On ilta ja kulman takana yö, josta ei taas tiedä miten se menee. Jotkut yöhoitajat kopistavat kääntämään kerran pari ne, jotka eivät itse voi kääntyä, jotkut antavat maata samoin päin aamuun asti. Sama kellonsoitoissa, jotkut kuulevat, ne ihanimmat, useimmat eivät.

Mitä sinä tästä ajattelisit, jos näkisit? Onneksi et näe – vai näetkö sittenkin jossakin, jostakin, minut vanhan vanhan naisen, joka olen olevinani sinun vaimosi? Se kaunis, jota joskus kylän pojat kilvan tavoittivat. Minä niin toivon, ettet näkisi. Ja tiedätkö, kuiskaan sinulle, toivon niin, että ne lakkaisivat pitämästä meitä hengissä.

3 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiitos Miska.

    Koskettava tarina, ihan itkettävä. Suomen “hoitokotien” sängyissä viruu paljon kuvaamasi kaltaisiasi sodan läpikäyneitä naisia. He kokevat olevansa hyljättyjä ja tarpeettomia, hyödyttömiä.

    Kuka on valmis jakamaan omastaan niin että maan talous saadaan nousuun ja mummot ja vaarit arvoisensa kohtelun?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tämä on soittain markkinajumalan siunausta. Katsokaamme ihaillen, mitä nykyisin rakennetaan isommissa kaupungeissa? Palvelutaloja ja yksityisiä sairaaloita. Täytyy ollla bisnes! Olin mukana jossain järjestötoiminnassa vuosituhannen alussa. Silloin kuritettiin kolmas sektori lähes henkihieveriin, kun lämmin sydän ja auttavat kädet vääristivät kilpailun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Ihmiset tekevät hoitamisen, eivät miljoonien seinät ja kukkakauppojen hoitamat hoitolaitoksen kukkalaitteet. Sain 4 vuotta sitten hyvää, lämmintä hoitoa Nizzan yliopistollisessa sairaalassa, jonka akuuttihoitotilat olivat kuin meikäläisessä väestösuojassa.

    Jokaisella hoitolaitoksella ja sairaalalla on oma leimansa, jonka paikan johto luo. Kuulin juuri eilen, että kun erääseen pitkäaikaishoitopaikkaan menee esiintyvä ryhmä, he tuntevat itsensä lähes syyllisiksi, kun hoitohenkilökunta yrmeänä siirtää potilaita yhteiseen saliin ohjelmasta nauttimaan – ylimääräistä työtä, ei kuulu päivän rutiineihin. Pyörälliset vuoteet, pyörätuolit ja rollaattorit ovat juuri siirtämistä varten. Ja kaikki mikä rikkoo rutiinia tekee työn mielekkäämmäksi. En ymmärrä missä vaiheessa tietojen näpyttely koneisiin vei ajan potilaiden kääntämiseltä kerran tunnissa ja selkien pyyhkimisen vilvoittavaksi ennen iltaruokaa ja vessaan auttamiselta. Valmistuin itse 53 vuotta sitten ja silloin potilas oli aina tärkein.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Misku Välimäki
    Misku Välimäki

    Puoliksi hämäläinen, puoliksi pohjalainen kirjallisuustieteilijä ja teologi. Kirjoitan köyhyydestä sekä mielen uppeluksista.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit